Haloo Mover

Sanot, että mamuista puhuminen ei juurikaan kuulu tänne kuulu No muttakos eräänlaisten mamujen mukanahan lisääntyy rasismi, vaikka sinä luetkin, että rasismi on vain valkoisen ja aina kantaväen ongelma.

Sanon täällä nykyään harvoin asiani enkä räkytä, joten toivoisin, että et siirtele viestejäni pois, koska ne liittyvät näkemäänne rasismiin (jota oikeastikin on molemmin suuntaisesti). Ehkä se edellinen viestini kuului kehitysapua-palstalle yhtä hyvin, mutta...

Sanon tässä sellaista, että ulkomaalaisvihan kasvaminen/kantaväestöä kohtaan tulevan vihamielisen käyttäytymisen kasvu jatkuu riippuen siitä, miltä suunnalta ihmisiä tulee. Minun ja hyvin monen muun mielestä asia on jo selvillä, mistä päin ne ongelmat kasaantuvat.

Olen aina pitänyt kaukoidän ihmisistä, koska he sopeutuvat, heillä on asennetta ja he tuovat oman naisensakin mukanaan. Kaksi päivää sitten Kiinalainen mies kertoi uutisissa, että he eivät kehtaa tulla sosiaaliturvalla elämään, he ahkeroivat ja tekevät töitä, kuten tekevätkin.

Hän oli oikeastaan perustyyppi kaukoidästä = terveellä tavalla nöyrä, ahkera ja yhteiskuntaa hyödyttävä ihminen. Olen satavarma, että hänenkaltaisiaan vastaan ei suomalaisella ole mitään.

Toisenlainen ja massiivisempi poppoo sensijaan aiheuttaa kitkaa ja harmia maassamme. Eli rikoksia kovasti tehneet, työttömyystuilla ja lapsilisillä vuodesta toiseen elävät. Turhaan suomalaisia syytellään heidän aiheuttamastaan harmista: Suomalainen puolustautuu sanoin nykyään kaikilla palstoilla.

Normaali suomalainen kokee maansa menevän eräiden massojen lisääntymisen vuoksi todella kehnoon suuntaan. Ei ole ihme, että suomessa syntyy reaktioita, joita "avaramieliset" kutsuvat rasismiksi. Suomalainen purkaa tuntonsa sanoin tänne eikä siinä ole mitään vikaa, vaan päinvastoin. Suomalainen antaa signaalinsa väkivallattomasti, mutta poliiitikoiden olisi syytä lukeakin asioita ja palstoja. Katsoppas kauppalehden yhteiskuntapolitiikkapalstaa yhtenä esimerkkinä.
082
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei viela vastauksia.

Kommentoi aloitusta

Folio Mulder kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu