Olen 21-vuotias mies ja epäilin hetken, että olen narsisti, koska moni narsistisen persoonallisuushäiriön kuvauksista sopi minuun. Luulen kuitenkin olevani narsitinen vain luonteeltani tai ajattelultani. Olen itsepäinen, minun täytyy saada useimmiten tahtoni läpi, joskus olen tahattomasti(?) manipuloinut puheillani tyttöystävääni ja määräillyt häntä epäsuorasti monissa elämänsä asioissa.
Nyt olen tullut siihen pisteeseen, että pyrin olla puuttumatta muiden elämään, mutta ITSE haluan elää juuri kuten minulle sopii. Olen yrittänyt joskus olla hyvin herkkä ja empaattinen, mutta huomannut sen vuoksi olevani hyvin haavaittuva ja hukassa itseni kanssa. Olen tullut siihen tulokseen, että ensin minä sitten muut -logiikka toimii mulla parhaiten. Olen muutenkin tehnyt lapsesta kaikki asiat "omalla tyylilläni", vaatinut erityishuomiota ja pelastautunut puhumalla monista asioista. Varmasti loukkaan ja aiheutan hankaluuksia muille käytökselläni, mutta sanonpa suoraan, ettei se minua enää juurikaan haittaa. Samoin valehtelen aika kiitettävästi ja keksin tarinoita omasta päästäni siten, että näytän itse puhtaalta pulmuselta, vaikka juttu olisi oikeasti täysin päinvastoin. Tuskin olen narsisti, koska havaitsen "ongelmani", mutta mua ei kiinnosta tehdä niille mitään. Olen tällaisena tyytyväinen itseeni. Olenko paskiainen? Ehkäpä. Kuitenkin moni pitää minua mukavana, kilttinä ja kohteliaana miehenä (joka osaan myös olla) ja katson sen riittävän. Kaikki on niin kauan hyvin, kun saan vain toteuttaa oman tahtoni tässä maailmassa. Mahdanko sittenkin olla "lievä" narsisti?
Onko jollain samoja luonteenpiirteitä tai ajatuksia?
Nyt olen tullut siihen pisteeseen, että pyrin olla puuttumatta muiden elämään, mutta ITSE haluan elää juuri kuten minulle sopii. Olen yrittänyt joskus olla hyvin herkkä ja empaattinen, mutta huomannut sen vuoksi olevani hyvin haavaittuva ja hukassa itseni kanssa. Olen tullut siihen tulokseen, että ensin minä sitten muut -logiikka toimii mulla parhaiten. Olen muutenkin tehnyt lapsesta kaikki asiat "omalla tyylilläni", vaatinut erityishuomiota ja pelastautunut puhumalla monista asioista. Varmasti loukkaan ja aiheutan hankaluuksia muille käytökselläni, mutta sanonpa suoraan, ettei se minua enää juurikaan haittaa. Samoin valehtelen aika kiitettävästi ja keksin tarinoita omasta päästäni siten, että näytän itse puhtaalta pulmuselta, vaikka juttu olisi oikeasti täysin päinvastoin. Tuskin olen narsisti, koska havaitsen "ongelmani", mutta mua ei kiinnosta tehdä niille mitään. Olen tällaisena tyytyväinen itseeni. Olenko paskiainen? Ehkäpä. Kuitenkin moni pitää minua mukavana, kilttinä ja kohteliaana miehenä (joka osaan myös olla) ja katson sen riittävän. Kaikki on niin kauan hyvin, kun saan vain toteuttaa oman tahtoni tässä maailmassa. Mahdanko sittenkin olla "lievä" narsisti?
Onko jollain samoja luonteenpiirteitä tai ajatuksia?
Vastaukset 7
Vanhimmat
Sanonpahan vain, että aivan kuin minun suustani!!!! Itse olen 21v nainen.
Ja tulipa tämä viesti sopivaan väliin, olin juuri soittanut äidilleni ja kysyin "oletko huomannut mussa narsistisia piirteitä?"
Kunhan itse pääset pälkähästä niin kaikki on ok..
Oletko myös kaksinaamainen ja tykkäät puhua toisista pahaa selän takana? Minä nimittäin olen. Huomaan myös monesti tulevani iloiseksi toisen epäonnesta ja tunnen tarvetta tahallaan loukata joitain ihmisiä. En tosin suorasti, vaan silleen salakavalasti, ettei kukaan voi suoraan syyttää. Saatan "vahingossa" sanoa jostain aiheesta, jonka tiedän olevan arka. Olen miettinyt joskus, lietsooko näitä piirteitä toiset vastaavasti käyttäytyvät ihmiset..
Mutta olet oikeassa - kunhan vaan ei jää suoranaisesti kiinni, kaikki on hyvin. En ajatellut jäädä.
Missä tilanteissa haluat puhua pahaa toisista ja koskeeko se ihan hyviäkin ystäviäsi, vai vaan tuttuja ja tuntemattomia? Mihin se pahan puhuminen liittyy, kateuteenko vai ihan vaan ilkeyteen? Pysyykö tuo onnelisuuden tunne vai tuleeko myöhemmin krapula? Kumpi muuten olet mies vai nainen?
Puhun pahaa vähän milloin kenestäkin. En ehkä niin läheisimmistä ystävistä, tulee tosin joskus heistäkin sanottu jotain ilkeää. En osaa määritellä, johtuuko se mistä, ehkä sekä vihasta että kateudesta, toisinaan ihan vaan ilkeydestäkin. En kyllä useinkaan koe syyllisyyttä, ehkä ihan tosi harvoin, mutta sekin menee äkkiä ohi. Ja olen mies 21v.
Tutulta kuulostaa. Paskaa tulee puhuttua selän takana, jotta saisi omilla jutuillaan huomiota ja asioita tulee myös väriteltyä rutkasti. Joskus kerron muille tapahtuneita asioita muuttaen ne itselleni tapahtuneeksi. Ehkä patologista valehtelijaakin?? En tosiaan tiedä..
Omassa tapauksessani alkaa kyllä välillä suorastaan vituttamaan kun tämä kieroilujen ja valheiden verkko alkaa kaatua omaan niskaan ja kiinnijääminen lähenee koko ajan... Välillä tulee harkittua että vaihtaisi maisemaa kokonaan ettei joudu kenenkään tappolistalle kun nämä manipuloinnit ja valheet tulevat ilmi..
Niinpä... Joskus on käyny mielessä, et vois yrittää lopettaa valehtelun ja kieroilun, mutta kun se on tullut tavaksi, se on usein viihdyttävää ja sillä saa vieläpä mukavasti huomiota, niin en kyllä pysty. Itsekin mietin, että jossain vaiheessa voi tulla kiusallisia tilanteita, jos jostain jää kiinni ja pitää vaan naama peruslukemilla ja sanoa: "en tiedä mistä puhut" tai "en muista sanoneeni noin". Kyllä siitä jotenkin aina on pakko selvitä..
Jep. Nyt sait sitten vastauksen että maailmassa on muitakin "kusipäitä" kun sinä :D (Kirjotan nyt virallisella profiilillani, mutta sama ihminen kuitenkin kun aikaisemmissa viesteissä).