Rippikoulu

Olen sitä mieltä, että kirkon kannattaisi luopua rippikoulupakosta, niin olisi yhtä helppo liittyä kirkon jäseneksi kuin erota sieltä. Ei tavalliset rivijäsenet käy ehtoollisella, kun ei ole pakko käydä. Milloin muuten jumala ilmoitti, että ehtoollisella käyntipakon saa poistaa ev lut kirkosta ja pelastus on silti taattu, kun vaan maksaa kiltisti kirkollisveroa?
14180
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 14

Vanhimmat

Kirkko on unohtanut, että sen pitäisi palvella valtakuntaa, joka ei ole tästä maailmasta. Eikä voi palvella yhtä aikaa Jumalaa ja Mammonaa... Kirkko hyväksyy jäsentensä synnit, jopa ateismin, kunhan vain saa kymmenyksensä edelleen. Ne sitten käytetään mihin käytetäänkin. Miksi ei julisteta evankeliumia siten kuin se on meille ilmoitettu, vaadita kansaa tekemään parannus, kun vielä on aikaa? Kaikesta muusta kirkko puhuu mutta ei pääasiasta. Ei ole Jumalalle otollista semmoinen, ei.

Äänestä
  • Minä en voi pappina yhtyä tuohon!
    Sielujen pelastus on kirkolle kaikkein tärkein asia.
    Kirkon rahoista huutavat ne, jotka eivät itse koskaan anna lanttiakaan lähimmäisensä auttamiseen.

    Kirkko auttaa:
    - pääsemään sovintoon itsensä ja Jumalan kanssa
    - kirkon diakoniatyö on laajaa

    Milloin vapaa-ajattelijoiden Yhteisvastuukeräys alkaa?
    Milloin vapaa-ajattelijoiden sosiaalinen työ alkaa?

    Äänestä

  • kaikki tuo kirjoitti:

    Minä en voi pappina yhtyä tuohon!

    tekevät paljon hyvää valistustyötä.
    Katso vaikka nettisivuja, sieltä löytyy tietoa, joka auttaa pääsemään vapaaksi taikauskosta ja narrailevista itseään lihottavista papeista.

    Äänestä

  • kaikki tuo kirjoitti:

    Minä en voi pappina yhtyä tuohon!
    Sielujen pelastus on kirkolle kaikkein tärkein asia.
    Kirkon rahoista huutavat ne, jotka eivät itse koskaan anna lanttiakaan lähimmäisensä auttamiseen.

    Kirkko auttaa:
    - pääsemään sovintoon itsensä ja Jumalan kanssa
    - kirkon diakoniatyö on laajaa

    Milloin vapaa-ajattelijoiden Yhteisvastuukeräys alkaa?
    Milloin vapaa-ajattelijoiden sosiaalinen työ alkaa?

    http://keskustelu.suomi24.fi/node/8565687

    Äänestä

  • kaikki tuo kirjoitti:

    Minä en voi pappina yhtyä tuohon!
    Sielujen pelastus on kirkolle kaikkein tärkein asia.
    Kirkon rahoista huutavat ne, jotka eivät itse koskaan anna lanttiakaan lähimmäisensä auttamiseen.

    Kirkko auttaa:
    - pääsemään sovintoon itsensä ja Jumalan kanssa
    - kirkon diakoniatyö on laajaa

    Milloin vapaa-ajattelijoiden Yhteisvastuukeräys alkaa?
    Milloin vapaa-ajattelijoiden sosiaalinen työ alkaa?

    Minä olen sovinnossa itseni kanssa :) eikä olemattoman kanssa voi edes riidellä.

    # pääsemään sovintoon itsensä ja Jumalan kanssa #

    Äänestä

  • kiltti tyttö kirjoitti:

    Minä olen sovinnossa itseni kanssa :) eikä olemattoman kanssa voi edes riidellä.

    # pääsemään sovintoon itsensä ja Jumalan kanssa #

    Raamatussa on Jumalan Moosekselle antama Laki jonka Jeesus vahvisti.
    Harhauttaja opettaa herransa väärennöksen, esimerkki:
    Luder/Lutherin katekismus; ensimmäinen käsky:
    "Minä olen Herra, sinun Jumalasi. Sinulla ei saa olla muita jumalia."
    HUOMAA pilkun (,) paikka! tuossa tehdään herrasta (epä)jumala.
    Jumalan Mooseksella antama ja Jeesuksen vahvistamana sama tieto on näin:
    (Suomen kielellä - Raamattu 1933/38)
    3 Älä pidä muita jumalia minun rinnallani.
    Siis herraa (epä)jumalana palvelminen on Jumalan ja Jeesuksen antaman Lain vastainen rikos.
    Joten jokainen rituaali jonka kristinuskon toimesta on suoritettu ja suoritetaan Jumalan, Jeesuksen sekä Pyhän Hengen Nimeen on Heidän pilkkaamista olkoonpa sitten kyseessä ehtoollinen, kaste, vihkiminen, hautaa siunaamisen jne niin se on rikollisen herran (epä)jumalana palvelua; Jumalan, Jeesuksen ja Pyhän Hengen häpeällistä pilkkaamista joka tehdään Heidän Nimissä.
    RIKOLLISTA! ”Älä anna väärää todistusta”

    Ja tuota rikollisen herra (epä)jumalaa pappislupauksen antaneet papit palvelee:

    Kirkkojärjestyksen mukaan Pappislupaus menee näin:
    "Minä N. N. lupaan kaikkitietävän Jumalan edessä, että toimittaessani pappisvirkaa, jonka olen valmis ottamaan vastaan, tahdon pysyä Jumalan pyhässä sanassa ja siihen perustuvassa evankelis-luterilaisen kirkon tunnustuksessa. En julkisesti julista tai levitä enkä salaisesti edistä tai suosi sitä vastaan sotivia oppeja. Tahdon myös oikein julistaa Jumalan sanaa ja jakaa pyhiä sakramentteja Kristuksen asetuksen mukaan. Tahdon noudattaa kirkon lakia ja järjestystä sekä palvella alttiisti seurakuntaa ja sanankuulijoita. Kaikkea tätä tahdon noudattaa niin, että voin vastata siitä Jumalan ja ihmisten edessä. Tähän Jumala minua auttakoon."

    ”...Kaikkea tätä tahdon noudattaa niin, että voin vastata siitä Jumalan ja ihmisten edessä. Tähän Jumala minua auttakoon."
    Luder/Lutherin kirje 1.8.1521
    "Ole syntinen ja tee syntiä rohkeasti, mutta usko vielä rohkeammin. Synti ei erota meitä Hänestä, vaikka sortuisimme haureuteen tai murhaan tuhansia ja tuhansia kertoja päivässä."

    Äänestä

Jeesus sanoi: Kastakaa ja opettakaa. Mestarimme käskyä täyttäen annamme opetusta uskosta ja uskonkysymyksistä mm. rippikoulussa ja muussa kristillisessä kasvatustyöstä. Kirkko ei ole fiilistelykerho tai palvelujen tarjoaja, vaan uskonnollinen yhteisö, jonka jäsenistön on jaettava sama yhteinen uskonsisältö. Uskonsisältö ei muutu, vaikka jäsenistön sitoutuminen siihen on vaihtelevaa.

Kirjoitat: "...pelastus on silti taattu, kun vaan maksaa kiltisti kirkollisveroa?"

Kukaan ei väitä tällaista. Tämä on yksi urbaani myytti, joka elää omaa elämäänsä ja on muuttunut totuudeksi, kun sitä on tarpeeksi kauan levitelty. Se on valhe rehellisesti sanottuna. Pelastus on yksin uskosta. Kirkollisvero on jäsenten lahja uskonyhteisölleen, ei maksu palveluista, joita kirkon on rahoja vastaan tarjottava. Tässä hommassa ei markkina-ajattelu pelaa, eli saa sitä mistä maksaa. Kirkko tarjoaa vapauden uskoa Jeesukseen ja yhteisön uskonharjoittamiselle.

Ehtoollisella kannattaa käydä. Leipä ja viini ovat Jeesuksen ruumis ja veri, jotka ehtoollisella kävijä saa itselleen. Ne ovat hengellistä ravintoa ja välittävät Jumalan armon. Opetusta annetaan siksi, että ehtoollisvieras ymmärtää, mistä siinä on kyse. Paavali toteaa kirjeissään, että se, joka käy ehtoollisella ajattelematta sen olevan Kristuksen ruumista ja verta, syö ja juo itselleen tuomion. Pyhiä asioita ei tahdota häpäistä, vaan niihin on suhtauduttava asiaankuuluvalla kunnioituksella.

Äänestä
  • # Kirkollisvero on jäsenten LAHJA uskonyhteisölleen, ei maksu palveluista, joita kirkon on rahoja vastaan tarjottava. #

    Mummoja on kusetettu, kun he luulevat saavansa hautapaikan "siunatusta" maasta kirkollisveroa maksamalla.

    Äänestä

  • ¤¤¤ kirjoitti:

    # Kirkollisvero on jäsenten LAHJA uskonyhteisölleen, ei maksu palveluista, joita kirkon on rahoja vastaan tarjottava. #

    Mummoja on kusetettu, kun he luulevat saavansa hautapaikan "siunatusta" maasta kirkollisveroa maksamalla.

    Vai että mummoja kusetettu... Tuskinpa.

    Jäsenistö antaa rahalahjan kirkolle, jotta se voisi tehdä työtään, eli julistaa evankeliumia ja opettaa Jeesuksesta ja Jumalasta.

    Äänestä

  • Kirjoitit:
    "Jeesus sanoi: Kastakaa ja opettakaa. Mestarimme käskyä täyttäen annamme opetusta uskosta ja uskonkysymyksistä mm. rippikoulussa ja muussa kristillisessä kasvatustyöstä."

    Annat väärää todistusta Jeesusta pilkaten! HÄPEÄ!
    Sellaiset rikolliset jota älä tapa käskyäkin ovat rikkoneet omia uskovaisia tappaen eivät ole PITÄNEET mitä Jeesus käski pitää ja sen vuoksi eivät ole kelveollisia opettamaan ja kouluttamaan muita kuin rikollisia!!!

    Rikolliset, omia uskovaisia tappaneet ei ole pitäneet Jumalan ja Jeesuksen Lakia:
    Matteus 28:20 ja opettamalla heitä pitämään kaikki, mitä minä olen käskenyt teidän pitää. Ja katso, minä olen teidän kanssanne joka päivä maailman loppuun asti.
    Murhaajana kristinusko ei ole pitänyt edes älä tapa käskyä!!!

    Jeesus on antanut vain omille opetuslapsilleen oikeuden kastaa.
    Jeesus antoi opetuslapsilleen myös sairaita parantajan lahjat. Kristinuskon ja luterilaistenkaan joukosta ei löydy sellaisia mutta satoja miljoonia tappaneen herran palvelijoita löytyy. Löytyy myös pedofiili pappeja lapsianne herran palvelijoiksi opettamassa. Löytyy myös oppienne johdosta ihmisiä afrikassa nytkin noitina polttavina saatanan palvojina.
    Rikoksia teettäviä herran pappeja uskotte mutta ette usko/tottele/noudata Jeesuksen omaa sanaa ettekä Jumalan ja Jeesuksen Lakia!
    Matt. 7:23 Mutta silloin he saavat minulta vastauksen: 'En tunne teitä. Menkää pois minun luotani, vääryydentekijät!

    Se on edelleen niin, ettei sille rikolliselle kristinuskolle ole kastajan oikeutta annettu suoritettavaksi Jumalan, Jeesuksen ja Pyhän Hengen Nimissä joten voitte uskovaisina jatkossa olla tiedossa, että sen oikeuden Jeesus antoi Jumalan ja Jeesuksen Lakiin uskoville, noudattaville, totteleville omille opetuslapsille ; ”...ja opettamalla heitä pitämään kaikki, mitä minä olen käskenyt teidän pitää.” Kastajan oikeutta EI ANNETTU LAKIA RIKKOVILLE OMIA USKOVAISIAKIN TAPPANEELLE KRISTINUSKOLLE TAI SEN YLI 3500 LAHKOILLE herra jumalineen.

    Joten jokainen rituaali jonka kristinuskon toimesta on suoritettu ja suoritetaan Jumalan, Jeesuksen sekä Pyhän Hengen Nimeen on Heidän pilkkaamista olkoonpa sitten kyseessä ehtoollinen, kaste, vihkiminen, hautaa siunaamisen jne niin se on rikollisen herran (epä)jumalana palvelua.
    Matt. 7:23
    Mutta silloin he saavat minulta vastauksen: 'En tunne teitä. Menkää pois minun luotani, vääryydentekijät!

    Laille kuuliaisille Jeesus sanoi:
    Matt. 28:19
    Menkää siis ja tehkää kaikki kansat minun opetuslapsikseni, kastamalla heitä Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen

  • Ville-Hart kirjoitti:

    Vai että mummoja kusetettu... Tuskinpa.

    Jäsenistö antaa rahalahjan kirkolle, jotta se voisi tehdä työtään, eli julistaa evankeliumia ja opettaa Jeesuksesta ja Jumalasta.

    On se mieletöntä, että jotkut maksavat siitä, että "uskovat" voivat valehdella kirkon kuulumattomille ihmisille ja etenkin heidän lapsilleen. Naurettavimpia ovat ne pannumyssypiispat, jotka leikkivät jumalaa ja antavat ohjeita, miten milloinkin pitää homoja tai naisia syrjiä.

    Äänestä

  • gbfhyjuio kirjoitti:

    Kirjoitit:
    "Jeesus sanoi: Kastakaa ja opettakaa. Mestarimme käskyä täyttäen annamme opetusta uskosta ja uskonkysymyksistä mm. rippikoulussa ja muussa kristillisessä kasvatustyöstä."

    Annat väärää todistusta Jeesusta pilkaten! HÄPEÄ!
    Sellaiset rikolliset jota älä tapa käskyäkin ovat rikkoneet omia uskovaisia tappaen eivät ole PITÄNEET mitä Jeesus käski pitää ja sen vuoksi eivät ole kelveollisia opettamaan ja kouluttamaan muita kuin rikollisia!!!

    Rikolliset, omia uskovaisia tappaneet ei ole pitäneet Jumalan ja Jeesuksen Lakia:
    Matteus 28:20 ja opettamalla heitä pitämään kaikki, mitä minä olen käskenyt teidän pitää. Ja katso, minä olen teidän kanssanne joka päivä maailman loppuun asti.
    Murhaajana kristinusko ei ole pitänyt edes älä tapa käskyä!!!

    Jeesus on antanut vain omille opetuslapsilleen oikeuden kastaa.
    Jeesus antoi opetuslapsilleen myös sairaita parantajan lahjat. Kristinuskon ja luterilaistenkaan joukosta ei löydy sellaisia mutta satoja miljoonia tappaneen herran palvelijoita löytyy. Löytyy myös pedofiili pappeja lapsianne herran palvelijoiksi opettamassa. Löytyy myös oppienne johdosta ihmisiä afrikassa nytkin noitina polttavina saatanan palvojina.
    Rikoksia teettäviä herran pappeja uskotte mutta ette usko/tottele/noudata Jeesuksen omaa sanaa ettekä Jumalan ja Jeesuksen Lakia!
    Matt. 7:23 Mutta silloin he saavat minulta vastauksen: 'En tunne teitä. Menkää pois minun luotani, vääryydentekijät!

    Se on edelleen niin, ettei sille rikolliselle kristinuskolle ole kastajan oikeutta annettu suoritettavaksi Jumalan, Jeesuksen ja Pyhän Hengen Nimissä joten voitte uskovaisina jatkossa olla tiedossa, että sen oikeuden Jeesus antoi Jumalan ja Jeesuksen Lakiin uskoville, noudattaville, totteleville omille opetuslapsille ; ”...ja opettamalla heitä pitämään kaikki, mitä minä olen käskenyt teidän pitää.” Kastajan oikeutta EI ANNETTU LAKIA RIKKOVILLE OMIA USKOVAISIAKIN TAPPANEELLE KRISTINUSKOLLE TAI SEN YLI 3500 LAHKOILLE herra jumalineen.

    Joten jokainen rituaali jonka kristinuskon toimesta on suoritettu ja suoritetaan Jumalan, Jeesuksen sekä Pyhän Hengen Nimeen on Heidän pilkkaamista olkoonpa sitten kyseessä ehtoollinen, kaste, vihkiminen, hautaa siunaamisen jne niin se on rikollisen herran (epä)jumalana palvelua.
    Matt. 7:23
    Mutta silloin he saavat minulta vastauksen: 'En tunne teitä. Menkää pois minun luotani, vääryydentekijät!

    Laille kuuliaisille Jeesus sanoi:
    Matt. 28:19
    Menkää siis ja tehkää kaikki kansat minun opetuslapsikseni, kastamalla heitä Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen

    Rikolliset, omia uskovaisia tappaneet ei ole pitäneet Jumalan ja Jeesuksen Lakia:
    Matteus 28:20 ja opettamalla heitä pitämään kaikki, mitä minä olen käskenyt teidän pitää. Ja katso, minä olen teidän kanssanne joka päivä maailman loppuun asti.

    Joten jokainen rituaali jonka kristinuskon toimesta on suoritettu ja suoritetaan Jumalan, Jeesuksen sekä Pyhän Hengen Nimeen on Heidän pilkkaamista olkoonpa sitten kyseessä ehtoollinen, kaste, vihkiminen, hautaa siunaamisen jne niin se on rikollisen herran (epä)jumalana palvelua.

    Jos nyt viimeinkin pitäisit suusi kiinni. Toistuva samanjauhaminen ja se, ettet anna mitään arvoa muiden vastauksille, rupeaa kyllästyttämään. Joten, ole ystävällisesti hiljaa, jos sinulla ei ole halua keskustella tai mitään muuta sanottavaa kuin sama ainainen jankutus.

    eikö ollut varsinaiseen faktaan mitään sanottavaa?

    tai tuntea jo herrasi...

    ...on toisiakin kyllästynyt valehtelijoihin.

    Äänestä

Alle 18-vuotiaat lapset pois kirkoista sen järjestämiltä rikolliseksi kouluttamisilta jne.
Usko on AIKUISEN henkilö kohtainen valinta.
Usko ei saa olla toisen/toisten toisille pakolla, uhkaamalla jne valinta.
Lapsikaste on Lakien vastainen rikos johon saatava muutos.
Lapsikaste rikkoo Jumalan ja Jeesuksen Lakia (10-käskyä)
Lapsikaste rikkoo Suomen Perustulakia.
Lapsilla, alle 18-vuotiailla on kansain välisillä sopimuksilla annettuja suojia ja ne sopimukset on Suomi allekirjottanut.
Lasten suojelua ei ole Lakien ja kansain välisten sopimuksien rikkomiset.
www.unicef.fi

Missään Laissa, ei ole määrätty, että lapset pitää "herra ystävä sä lapsien" toimesta kastaa jäseniksi syyttömiä lapsiakin tappaneen rikollisjäerjestön toimesta sen jäseniksi.

SUOMEN PERUSTUSLAKI:
http://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/1999/19990731
2 luku
Perusoikeudet
6 §
Yhdenvertaisuus
Ihmiset ovat yhdenvertaisia lain edessä.
Ketään ei saa ilman hyväksyttävää perustetta asettaa eri asemaan sukupuolen, iän, alkuperän, kielen, uskonnon, vakaumuksen, mielipiteen, terveydentilan, vammaisuuden tai muun henkilöön liittyvän syyn perusteella.
Lapsia on kohdeltava tasa-arvoisesti yksilöinä, ja heidän tulee saada vaikuttaa itseään koskeviin asioihin kehitystään vastaavasti.
Sukupuolten tasa-arvoa edistetään yhteiskunnallisessa toiminnassa sekä työelämässä, erityisesti palkkauksesta ja muista palvelussuhteen ehdoista määrättäessä, sen mukaan kuin lailla tarkemmin säädetään.
7 §
Oikeus elämään sekä henkilökohtaiseen vapauteen ja koskemattomuuteen Jokaisella on oikeus elämään sekä henkilökohtaiseen vapauteen, koskemattomuuteen ja turvallisuuteen. Ketään ei saa tuomita kuolemaan, kiduttaa eikä muutoinkaan kohdella ihmisarvoa loukkaavasti. Henkilökohtaiseen koskemattomuuteen ei saa puuttua eikä vapautta riistää mielivaltaisesti eikä ilman laissa säädettyä perustetta. Rangaistuksen, joka sisältää vapaudenmenetyksen, määrää tuomioistuin. Muun vapaudenmenetyksen laillisuus voidaan saattaa tuomioistuimen tutkittavaksi. Vapautensa menettäneen oikeudet turvataan lailla.

Perustuslain 11 §:n mukaan "Kukaan ei ole velvollinen osallistumaan omantuntonsa vastaisesti uskonnon harjoittamiseen."

Äänestä

Kommentoi aloitusta

nuori morsian kirjoitti:

Olen sitä mieltä, että kirkon kannattaisi luopua rippikoulupakosta, niin olisi yhtä helppo liittyä kirkon jäseneksi kuin erota sieltä. Ei tavalliset rivijäsenet käy ehtoollisella, kun ei ole pakko käydä. Milloin muuten jumala ilmoitti, että ehtoollisella käyntipakon saa poistaa ev lut kirkosta ja pelastus on silti taattu, kun vaan maksaa kiltisti kirkollisveroa?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu