Köyhä kansa vaatii kaikkien poliitikkojen eroa.Eivät ole olleet luottamuksen arvoisia.Pettänet kansan.Demokratia ei toimi Suomessa.
VALLANKUMOUS
Kapinallinen espoost
4108
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 4
Vanhimmat
eikä enää uusia tilalle pilaamaan suomea.
sitä tiedä toimisiko demokratia suomessa, sitä kun täällä ei ole vielä ikinä ollut.
Olisihan se tuokin mielenkiintoista nähdä.
onko suomessa joskus ollut demokratiaa? Kansa ikinä saa mistään mitää päättää, kuten hyvinkin huomataan.
ns. keskiluokkaan kuuluvat ovat alkaneet huomaamaan, että ns. itsestään selvyyksinä pidetyt kansalaisoikeudet ovat lähtemässä käsistä kovaa vauhtia.
Kohta menevät talot, mökit, maat ja mannut, koska ne tarvitaan monikansallisten tuhomonopolien tarkoitusperiin, vaikkapa kulttuurien sekoittamiseen ja tuhoamiseen. Asunnoiksi urapoliitikkojen verorahoilla velaksi maahantuoduille vaaliäänille.
Suomen Perustuslailla on pyyhitty pöytää jo vuositolkulla, ihmisiä yritetään kovaa vauhtia manipuloida hyväksymään vääryyksiä ja tuhoamaan omaa maataan ja kulttuuriaan. Esim. jo toista miljoonaa suomalaista on pakotettu köyhyyteen vastoin Suomen Perustuslakia, hallituksen oikea paikka olisi Valtionoikeudessa vastaamassa raskaisiin syytteisiin.
Nyt ollaan ulottamassa tuhoaminen jo yhteen pyhimmistä elementeistä, pohjaveteen. Kiitos Marko Sihvosen, että ihmiset alkavat nousta puolustamaan yhteisestä luontoamme. Se ei saa olla myytävänä. Rakastakaa ihmiset tätä kansaa ja maata, älkää luovuttako sitä tuhomonopolien käsiin.