Liiton Arkki löytynyt

Etiopiasta: Se on piiloitettuna Etiopian Pääkirkon alla sijaitsevaan sille rakennettuun Omaan kammio huoneeseen. Tämä Kirkko on kovasti tuliasen vartioitu: Kaksi Todistajaa vakuuttavat todeksi, että tämä Liiton Arkku On sadan prosentin tarkkuudella ilmoitetussa paikassa. Silmin näkiä Reportteri on antanut tapauksesta hyvän kuvauksen. Tämä Etiopian Paavi sanoo nähneensä omin silmin tämän Liiton Arkun!!!?

24

2253

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Stone83

      mones kerta tuo jo on,kun se löydetään..kaksi ainakin muistan hyvin..
      Vähän väliähän se löydetään ja sit lupaillaan paljastaa kaikille,rahastetaan niin pitkään kuin mahdollista ja sitten käy toteen että ei ole mitään löytynyt..

      • esillä monen monituista kertaa: Nyt on vain tämän Paavin haastattelun mukaan totuus. Nämä Etiopialaiset olivat oman tarnansa mukaan etsimässä tilaisuutta Arkun pois viemiseen. Tällöin olivat Jerusalemin Temppeli jäänyt vartioimatta ja tätä tilaisuutta käyttivät nämä Etiopialaiset hyväkseen Tämän heidän legendansa mukaan ja he ovat hyvin kertoneet kuljetus tavan, kuinka he ovat onnistuneet tehtävässään. He sanovat Juutalaisten mainintaa Ylipappi Jeremian kuljettanaan Arkin turvaan. Sotahan siitä nousisi, jos Joku pakkotoimin yrittäisi Arkun varastaa takaisin? Miksi he tarvitsevat aseistetut Papit vartioon ulkopuolelle ja sisä puolelle kirkkoa. Hyvin kallis arvoista täytyy siellä salakammiossa olla. Olen nähnyt tämä tuoreen esityksen Luotettavalta TV kanavalta, Joten ei savua ilman tulta. Eikä Tämä Paavi laskenut Kamera miehiä Tämän kirkon rauta aidan sisä puolellekaan.

      • Stone83
        Una-Fortuna2 kirjoitti:

        esillä monen monituista kertaa: Nyt on vain tämän Paavin haastattelun mukaan totuus. Nämä Etiopialaiset olivat oman tarnansa mukaan etsimässä tilaisuutta Arkun pois viemiseen. Tällöin olivat Jerusalemin Temppeli jäänyt vartioimatta ja tätä tilaisuutta käyttivät nämä Etiopialaiset hyväkseen Tämän heidän legendansa mukaan ja he ovat hyvin kertoneet kuljetus tavan, kuinka he ovat onnistuneet tehtävässään. He sanovat Juutalaisten mainintaa Ylipappi Jeremian kuljettanaan Arkin turvaan. Sotahan siitä nousisi, jos Joku pakkotoimin yrittäisi Arkun varastaa takaisin? Miksi he tarvitsevat aseistetut Papit vartioon ulkopuolelle ja sisä puolelle kirkkoa. Hyvin kallis arvoista täytyy siellä salakammiossa olla. Olen nähnyt tämä tuoreen esityksen Luotettavalta TV kanavalta, Joten ei savua ilman tulta. Eikä Tämä Paavi laskenut Kamera miehiä Tämän kirkon rauta aidan sisä puolellekaan.

        kun nähdään jotain kuvia tai muuta..milläs ne muuten oli sen kuljettanut pois ns.huomaamatta,kun siihenhän ei voi käsin ainakaan koskea..?Aika huomaamattomia on saanut olla..
        Henk.kohtaisesti en usko että Jumala antaisi löytää sitä,siitä syntyy likaa melua,tappelua ja raha-ahneutta..
        Mutta nähtäväksi jää taas kerran..

    • tuhat ja yksi

      Se sisältää Juutalaisen uskon taikakaluja ihmeitätekeviä luita ja sen semmoista . Mutta olen harhaoppisten rahastamis puuhan kannalla.

      Tietenkin olisi kiinnostavaa jos sisältönä olisi Hammurabiinin lait sisältävä kivi täyteen hakattua sen aikaista laki tekstiä.
      Jota nuo juutalaiset kantelivat pitkin erämaita.

      • kuoletko sinäkin.?

        Ja uskonsa mukaan sen saivat.

        Kun ajan kellot soivat viimeisen kerran, niin iankaikkisuus saadaan lahjaksi.
        Lahja- asia armoon opetettiin Jumalan kansalle aikoinaan ja on tähän aikaa kertomassa Jumalan pelastussuunnitelmasta tärkeimmän.

        Eli synnin palkka on kuolema (sinun ja minun) ja vain sijais- uhrin kuolema (uhrikaritsa Jeesus) voi vapauttaa, eli uskossa nyt sivellään sydänten pihtipielet kuoleman enkeliltä.

        Jos se tuntuu taikakalu- oppikirjalta, niin tulet kohtaamaan kuoleman enkelin ja Sana sinut tuomitsee.

        Tee parannus ja käänny elävän Jumalan puoleen.

        Tämä elämän vaikein erämaamatka voi muuten kääntyä sinulle kohtaloksi ja käärmeen myrkky on kuoleman syy. Lääke on, mutta ristille korotettu uhrikaritsa, se on tultava todelliseksi.

      • Juutalaisuudesta: Jeesus syntyy Juutalaiseen perheeseen. Hänen isästään riitelevät ja väittelevät Theolokiset uskontokunnat. Kristityillä Pitäisi olla Jumalanaan tämä JHWH. Varmasti tämä Jumaluus kuului Kristillisyyteen aina Paavalin kuolemaan asti. Noin 300 vuotta myöhemmin Kristillisyys siirtyy Rooman keisarin antaman aurinko kultin alle. Tällöin Kristillisyys avioituu Pakanalliseten sunnuntain pyhittäjien Jumaluuden kanssa. Merkkinä meillä on Jumaluuden vaihdosta sunnuntai, joka on keisari konstantiniuksen häälahja avioitumisesta. Tämä häälahja on meille perintönä Lusiferin mahtavuudesta, Joka on viekkaudella voittanut Kristityt omaksi kansakseen. Aikoinaan kun julmat pakkotoimenpiteet eivät tepsineet, niin tällöin tuli voimaan ikivanha toiminta muoto, joka kuuluu ellet aseellisesti voi voittaa, niin silloin sinun tulee liittoutua vihollisesi kanssa. Todella näin tapahtui. Näet mikä ei onnistu mahtavalla väkivallalla, silloin tulee avuksi katala viekkaus!!!!!

    • uskossa aitoon.

      Jos se ns. ajassa aikoinaan ollut on löytynyt.

      Alkuperäinen on taivaassa ja on edelleen.

      • enempi totuuden mukainen missä Jumalan arkkia säilytetään: Ja Jumalan temppeli taivaassa aukeni ja hänen liittonsa arkki näkyi hänen temppelissään, ja tuli salamoita ja ääniä ja ukkosenjylinää ja maanjäristystä ja suuria rakeita.Ilm.11:19. Tätä minä pidän toden näköisenä, että Jumalan arkki on taivaassa, ei hän ole sitä luovuttanut syntisten ihmisten säilyttäväksi. Ja tämänhän näki Herran palvelija Johannes.

      • tämän Liiton Arkkunsa Taivallisen mallin mukaan: Sen tähden, jos tämä Israelilaisten Liiton Arkku olisi Taivaassa, niin tässä tapauksessa, taivaassa pitäisi olla Tubla Arkut, koska Mooses rakennutti tämän Israelilaisten Arkun Taivaallisen Arkun piirrustusten mukaan. Tämän mukaan Johanneksen olisi pitänyt nähdä Tubla Arkut, Joten tämän mukaan on tämä Mooseksen teettämä Arkkukin jossain piilossa. Kyllä Israelin armeija tästäkin tarinasta selvän saa? Saivathan nämä sala poliisit Sen sotarikollisenkin pois Argentiinasta.

      • se aito ja kopio.
        anne-elina kirjoitti:

        enempi totuuden mukainen missä Jumalan arkkia säilytetään: Ja Jumalan temppeli taivaassa aukeni ja hänen liittonsa arkki näkyi hänen temppelissään, ja tuli salamoita ja ääniä ja ukkosenjylinää ja maanjäristystä ja suuria rakeita.Ilm.11:19. Tätä minä pidän toden näköisenä, että Jumalan arkki on taivaassa, ei hän ole sitä luovuttanut syntisten ihmisten säilyttäväksi. Ja tämänhän näki Herran palvelija Johannes.

        Mielettömän suuri sanomaltaan vielä edelleen.
        Vanhasta testamentista voimme katsella sen merkityksiä.

        Tavallaan voidaan asia tiivistää, Jumala käy tässä ihmisen pelastussuunnitelmaa läpi, meidän kanssa.
        Meidän pitää tietää, mitä tämä pelastus on.

        On liitonarkki, sen kansi, eli armoistuin ja myös se, mitä arkissa on.

        Mahtavaa kerrontaa syntiselle, jotta löytää armon Jumalan kasvojen edestä.

      • se aito ja kopio. kirjoitti:

        Niin, mieluummin langetkaamme Jumalan syliin kuin liitonarkkuun. Jhan se oli
        israelilaisille ja filistealaisillekin kohtalon arkku. Ei saanut koskea siihen, mutta
        Jeesukseen meidän täytyy saada kosketus.

        http://fi.wikipedia.org/wiki/Liitonarkku :
        "Etiopialaisessa tarukokoelmassa Gebra Nagastissa kerrotaan, että liitonarkku olisi tuotu Etiopiaan 900-luvulla eaa.[3] Historiantutkimuksen kannalta Gebra Nagast ei ole kuitenkaan luotettava tiedonlähde. Asiaa ei voida myöskään varmistaa, sillä arkkua vartioi munkki, joka ainoana saa nähdä sen[3]."

        Paikka jossa liitonarkku varmasti on: Raamattu:
        http://raamattu.uskonkirjat.net/servlet/biblesite.Bible?formname=search&formrnd=1140132991584&search=liitonark*&rng=0&submit1=Ha...

        Raamatun 3 viimeistä tietoa liitonarkun sijainnista:

        Jer. 3:16
        "Kun te tämän jälkeen lisäännytte ja täytätte maan, ei kukaan kysy: 'Missä on Herran liitonarkku?' Se ei tule enää kenenkään mieleen, sitä ei muisteta eikä kaivata eikä uutta enää tehdä. [Jer. 31:33]

        Hepr. 9:4
        Siellä oli kultainen suitsutusalttari ja liitonarkku, joka oli kauttaaltaan kullalla päällystetty. Arkussa oli kultainen, mannaa sisältävä astia ja Aaronin sauva, joka puhkesi lehteen, sekä liiton taulut. [2. Moos. 16:33, 25:10,16, 30:1; 4. Moos. 17:25]

        Ilm. 11:19
        Taivaassa avattiin Jumalan temppeli, niin että temppelissä oleva liitonarkku voitiin nähdä. Salamat leimusivat, ukkonen jylisi, maa järähteli ja raemyrsky riehui. [2. Moos. 25:9; Hepr. 9:4 | 2. Moos. 19:16; Ilm. 4:5, 8:5]

      • Una-Fortuna2 kirjoitti:

        tämän Liiton Arkkunsa Taivallisen mallin mukaan: Sen tähden, jos tämä Israelilaisten Liiton Arkku olisi Taivaassa, niin tässä tapauksessa, taivaassa pitäisi olla Tubla Arkut, koska Mooses rakennutti tämän Israelilaisten Arkun Taivaallisen Arkun piirrustusten mukaan. Tämän mukaan Johanneksen olisi pitänyt nähdä Tubla Arkut, Joten tämän mukaan on tämä Mooseksen teettämä Arkkukin jossain piilossa. Kyllä Israelin armeija tästäkin tarinasta selvän saa? Saivathan nämä sala poliisit Sen sotarikollisenkin pois Argentiinasta.

        4. Moos. 10:33
        Niin he lähtivät liikkeelle Herran vuoren luota ja vaelsivat kolme päivänmatkaa. Ja Herran liitonarkki kulki heidän edellänsä kolme päivänmatkaa etsimässä heille levähdyspaikkaa.

        Joos. 3:11
        katso, kaiken maan Herran liitonarkki kulkee teidän edellänne Jordanin poikki.
        Joos. 3:17
        Ja Herran liitonarkkia kantavat papit seisoivat alallaan kuivalla pohjalla keskellä Jordania, kaiken Israelin kulkiessa kuivaa myöten, kunnes koko kansa oli ehtinyt kulkea Jordanin yli.
        Joosua 4:18
        Kun nyt Herran liitonarkkia kantavat papit astuivat ylös Jordanista, niin tuskin olivat pappien jalat nousseet kuivalle maalle, kun Jordanin vesi palasi paikoilleen ja juoksi niinkuin ennenkin yli kaikkien äyräidensä.

        Liitonarkki todistaa ihmistä vastaan! :
        5. Moos. 31:26
        "Ottakaa tämä lain kirja ja pankaa se Herran, teidän Jumalanne,
        liitonarkin sivulle, olemaan siellä todistajana sinua vastaan.

        Nykyaikaan ...
        Jer. 3:16
        Ja kun te lisäännytte ja tulette hedelmällisiksi maassa niinä päivinä, sanoo Herra, niin ei enää puhuta Herran liitonarkista, se ei enää ajatukseen astu, eikä sitä enää muisteta; ei sitä enää kaivata, eikä sellaista enää tehdä.

      • se aito ja kopio. kirjoitti:

        Mielettömän suuri sanomaltaan vielä edelleen.
        Vanhasta testamentista voimme katsella sen merkityksiä.

        Tavallaan voidaan asia tiivistää, Jumala käy tässä ihmisen pelastussuunnitelmaa läpi, meidän kanssa.
        Meidän pitää tietää, mitä tämä pelastus on.

        On liitonarkki, sen kansi, eli armoistuin ja myös se, mitä arkissa on.

        Mahtavaa kerrontaa syntiselle, jotta löytää armon Jumalan kasvojen edestä.

        Tarina muistutti hieman tuota Suomen kansan Sammon ryöstöä: Ainoastaan eroituksella, että tämä rosvous oli tehty suunnitellusti, ettei herättäisi huomiota he olivat heittäneet ison peiton tämän Arkun päälle. Näin ei koko heidän työnsä herättänyt mitään erikoita huomiota. Tämä avustaja joukko piti yllä levottomuuta. Niilin virtaa pitkin jatkuvasti Niiliä seuraten. He veivät Arkun uuteen luvattuun maahan. Nämä viejät olivat aikansa Pappeja sukua Kuningas Salomonille.

      • varoittaja
        AnttiVKantola kirjoitti:

        4. Moos. 10:33
        Niin he lähtivät liikkeelle Herran vuoren luota ja vaelsivat kolme päivänmatkaa. Ja Herran liitonarkki kulki heidän edellänsä kolme päivänmatkaa etsimässä heille levähdyspaikkaa.

        Joos. 3:11
        katso, kaiken maan Herran liitonarkki kulkee teidän edellänne Jordanin poikki.
        Joos. 3:17
        Ja Herran liitonarkkia kantavat papit seisoivat alallaan kuivalla pohjalla keskellä Jordania, kaiken Israelin kulkiessa kuivaa myöten, kunnes koko kansa oli ehtinyt kulkea Jordanin yli.
        Joosua 4:18
        Kun nyt Herran liitonarkkia kantavat papit astuivat ylös Jordanista, niin tuskin olivat pappien jalat nousseet kuivalle maalle, kun Jordanin vesi palasi paikoilleen ja juoksi niinkuin ennenkin yli kaikkien äyräidensä.

        Liitonarkki todistaa ihmistä vastaan! :
        5. Moos. 31:26
        "Ottakaa tämä lain kirja ja pankaa se Herran, teidän Jumalanne,
        liitonarkin sivulle, olemaan siellä todistajana sinua vastaan.

        Nykyaikaan ...
        Jer. 3:16
        Ja kun te lisäännytte ja tulette hedelmällisiksi maassa niinä päivinä, sanoo Herra, niin ei enää puhuta Herran liitonarkista, se ei enää ajatukseen astu, eikä sitä enää muisteta; ei sitä enää kaivata, eikä sellaista enää tehdä.

        se Mooseksen kirjoittama lain taulun Jumala käski laittaakkin liiton arkin sivulle jotka Jeesus kumosi kun kuoli ristillä, Mutta Jumalan omalla sormella kirjoittama kymmenkäskyn laki Jumala käski Mooeksen laittaa arkin sisälle, ja tämänn liiton arkki näytettiin Apostoli Johannekselle taivaassa , siellä se kaikkein on pyhimmässä ja sen mukaan meidät tuomitaan joko syyllisiksi tai syyttömäksi kun taivallinen tuomio istuin avaa kirjat.

      • varoittaja kirjoitti:

        Tässä TVeessä näytetyssä Kirkossa oli vartiomiehiä Kirkon kaikilla puolilla. Reportterin ja kuvaaja kysyttyä lupaa kuvata tämä Arkku, heille osoitettiin vain aseen piippua. Raudoitetun aidan takaa he katselivat tätä suurta kansan vaellus paikkaa. Näet määrättynä vuoden aikana ihmisiä tulvii pyhiin-vaellus matkalle tuhansittan piirittäen tämän kirkon. Kansaa on narrattu, että on kaksi toistakin paikkaa, Jossa tämä Arkku olisi. Näissä paikoissa on vain jäljennökset, eikä niitäkään kansalle näytetä. Ihmisten paljous oli valtava tänä merkittävänä muisto päivänä. Kovasti arvokkaalta tämä reliikki tuntui !

      • mietipä..
        AnttiVKantola kirjoitti:

        Niin, mieluummin langetkaamme Jumalan syliin kuin liitonarkkuun. Jhan se oli
        israelilaisille ja filistealaisillekin kohtalon arkku. Ei saanut koskea siihen, mutta
        Jeesukseen meidän täytyy saada kosketus.

        http://fi.wikipedia.org/wiki/Liitonarkku :
        "Etiopialaisessa tarukokoelmassa Gebra Nagastissa kerrotaan, että liitonarkku olisi tuotu Etiopiaan 900-luvulla eaa.[3] Historiantutkimuksen kannalta Gebra Nagast ei ole kuitenkaan luotettava tiedonlähde. Asiaa ei voida myöskään varmistaa, sillä arkkua vartioi munkki, joka ainoana saa nähdä sen[3]."

        Paikka jossa liitonarkku varmasti on: Raamattu:
        http://raamattu.uskonkirjat.net/servlet/biblesite.Bible?formname=search&formrnd=1140132991584&search=liitonark*&rng=0&submit1=Ha...

        Raamatun 3 viimeistä tietoa liitonarkun sijainnista:

        Jer. 3:16
        "Kun te tämän jälkeen lisäännytte ja täytätte maan, ei kukaan kysy: 'Missä on Herran liitonarkku?' Se ei tule enää kenenkään mieleen, sitä ei muisteta eikä kaivata eikä uutta enää tehdä. [Jer. 31:33]

        Hepr. 9:4
        Siellä oli kultainen suitsutusalttari ja liitonarkku, joka oli kauttaaltaan kullalla päällystetty. Arkussa oli kultainen, mannaa sisältävä astia ja Aaronin sauva, joka puhkesi lehteen, sekä liiton taulut. [2. Moos. 16:33, 25:10,16, 30:1; 4. Moos. 17:25]

        Ilm. 11:19
        Taivaassa avattiin Jumalan temppeli, niin että temppelissä oleva liitonarkku voitiin nähdä. Salamat leimusivat, ukkonen jylisi, maa järähteli ja raemyrsky riehui. [2. Moos. 25:9; Hepr. 9:4 | 2. Moos. 19:16; Ilm. 4:5, 8:5]

        Kun kirjoitit, että liitonarkkuun ei saa koskea, mutta Jeesukseen kyllä.

        Entäpä jos väitämme, että laki ja armo ei ole yhtälö kristitylle, niin silloinhan kajoamme liitonarkkuun.

        Emme tarvitse liitonarkkua, vaikka armoistuin on sen yllä ja laki, joka osoittaa synnin on arkussa.
        jne. Tai jos mitätöimme lain, kajoamme liitonarkkuun ja saamme surmamme aivan varmasti, koska Jeesuksen armo käy mitättömäksi.
        Turhaa siinä silloin on nojailla Jeesusta vasten, jos Hänen tahtonsa on mitätön.

        En tarvihe vastauksia, kun en paljoo näitä lueskele, mutta tykönäsi saat pähkäillä.

    • ttkk

      Oikean Liitonarkin piilotti Profeetta Jeremia johonkin luolaan Palestiinassa. Josta kertomus Raamatullisissa kirjoissa.

    • On vuosikymmenet ollut tiedossa että Etiopiassa yksi juutalaissuku tarkoin vartioi
      yötä päivää liitonarkkia, eikä kukaan uskalla siihen koskea. Pääosahan Etiopian
      "kiiltäväihoisisa" juutalaisista tuotiin jo Israeliin "kotkan siivillä", kuten Raamattu tapauksesta ennusti. Kun Etiopia on Lähi-Idän ulkopuolella niin siellä tuo mystinen
      turhanpäiväinen tarina saa elää rauhassa.
      http://fi.wikipedia.org/wiki/Lähi-itä

      Lähestymem aikaa jolloin kukaan ei enää kiinnostu liitonarkista. Se sopisikin
      siirtää adventistien päämajaan.

      Jer. 3:16
      "Kun te tämän jälkeen lisäännytte ja täytätte maan, ei kukaan kysy: 'Missä on Herran liitonarkku?' Se ei tule enää kenenkään mieleen, sitä ei muisteta eikä kaivata eikä uutta enää tehdä. [Jer. 31:33]

      Toinen yhtä varma mutta paremmin perusteltu tarina on se että arkki sijaitsisi
      luolassa, suoraan Golgatan ristin alapuolella. Ja liiton verta olisi vuotanut arkin
      päälle. On otettu kuviakin ja sitten taas muurattu luola umpeen.
      Mutta kohtahan ketään ei enää kiinnosta arkkiin haudatut laintaulut.
      Minua kylläkin kiinnostaisi se Aaronin viheriöivä sauva.

      2. Moos. 4:17
      Ota mukaasi tämä sauva, niin että voit sen avulla tehdä nuo ihmeteot."

      • hyvin sopii

        Adventistien päämajassahan liitonarkku sitten tulee olemaankin kun adventistien päämaja muuttaa taivaaseen.

      • Ja tuomion
        hyvin sopii kirjoitti:

        Adventistien päämajassahan liitonarkku sitten tulee olemaankin kun adventistien päämaja muuttaa taivaaseen.

        "Adventistien päämajassahan liitonarkku sitten tulee olemaankin kun adventistien päämaja muuttaa taivaaseen."

        Älä sentään avaa arkkua siellä adventistien taivaassa. Ei siinä Ellenin luurankoa ole vaan pahempaa. Siinä on todistus sua vastaan.
        5. Moos. 31:26
        "Ottakaa tämä lain kirja ja pankaa se Herran, teidän Jumalanne, liitonarkin sivulle, olemaan siellä todistajana sinua vastaan.

        Timo opettaa että siellä taivaassa levätään vain 1000 vuotta ja sitten advetistit
        potkaistaan takasin Maan päälle ikuisiksi ajoiksi. Sääliksi käy. Meillä kristityillä on
        taivaassa lepo maallisista touhuista ..

        Matt. 22:30
        Ei ylösnousemuksessa oteta vaimoa eikä mennä vaimoksi.
        Ylösnousseet ovat kuin enkelit taivaassa.

        Room. 14:17
        sillä ei Jumalan valtakunta ole syömistä ja juomista, vaan vanhurskautta ja rauhaa ja iloa Pyhässä Hengessä.

      • Raamattua lukenut
        Ja tuomion kirjoitti:

        Sukset ristiin: En ole koskaan kuullut, että pitää olla sielun vihohollisen säännöille kuuliainen, pystyäkseen pelastumaan?

      • Ja tuomion kirjoitti:

        "Adventistien päämajassahan liitonarkku sitten tulee olemaankin kun adventistien päämaja muuttaa taivaaseen."

        Älä sentään avaa arkkua siellä adventistien taivaassa. Ei siinä Ellenin luurankoa ole vaan pahempaa. Siinä on todistus sua vastaan.
        5. Moos. 31:26
        "Ottakaa tämä lain kirja ja pankaa se Herran, teidän Jumalanne, liitonarkin sivulle, olemaan siellä todistajana sinua vastaan.

        Timo opettaa että siellä taivaassa levätään vain 1000 vuotta ja sitten advetistit
        potkaistaan takasin Maan päälle ikuisiksi ajoiksi. Sääliksi käy. Meillä kristityillä on
        taivaassa lepo maallisista touhuista ..

        Matt. 22:30
        Ei ylösnousemuksessa oteta vaimoa eikä mennä vaimoksi.
        Ylösnousseet ovat kuin enkelit taivaassa.

        Room. 14:17
        sillä ei Jumalan valtakunta ole syömistä ja juomista, vaan vanhurskautta ja rauhaa ja iloa Pyhässä Hengessä.

        Israelin kansan perintö kalu, joten sinulla ei ole osaa ei arpaa Filistelaisena koettaa mennä omistelemaan Israelin kansan perintö tavaraa. Koeta unohtaa unelmassi rosvota JHWH perintö kalua itsellesi. tuskin se onnistuu.

      • hyvin sopii kirjoitti:

        Adventistien päämajassahan liitonarkku sitten tulee olemaankin kun adventistien päämaja muuttaa taivaaseen.

        Israelilaisten perintökalu: Ei edes noilla Meluavilla joukoilla ole mitään oikeutta JHWH omaisuuteen. Israelin kansalle on tällä Arkulla Sentimentaalinen Arvo.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Upea peppuisella naisella

      Upea peppuisella naisella on upea peppu.
      Ikävä
      100
      6544
    2. Nikkalassa vauhdilla nokka kohti taivasta

      Mitähän Darwin sanoisi näistä 4 suomalaisesta, jotka kävivät Haparandan puolella näyttämässä, kuinka Suomi auto kulkee t
      Tornio ja Haaparanta
      31
      3910
    3. törniöläiset kaaharit haaparannassa

      isäpapan autolla kaahatta 270 km/h metsään https://www.lapinkansa.fi/nsd-kaksi-suomalaista-kuoli-kolarissa-haaparannall/
      Tornio ja Haaparanta
      30
      3335
    4. Sitä saa mitä tilaa Perussuomalaiset!

      https://yle.fi/a/74-20160212 SDP:n kannatus se vain nousee ja Keskusta on kolmantena. Kokoomus saanut pienen osan persu
      Maailman menoa
      382
      1794
    5. Mihin se sysipska hävisi?

      Katso Frida Kahlo elämäkerta ja opi.
      Ikävä
      33
      1418
    6. Upea peppuisella miehellä

      Upea peppuisella miehellä on upea peppu.
      Ikävä
      27
      1350
    7. Eelin, 20, itsemurhakirje - Suomalaisen terveydenhuollon virhe maksoi nuoren elämän

      Yksikin mielenterveysongelmien takia menetetty nuori on liikaa. Masennusta sairastava Eeli Syrjälä, 20, ehti asua ensi
      Maailman menoa
      47
      1073
    8. Anteeksi kulta

      En oo jaksanut pahemmin kirjoitella, kun oo ollut tosi väsynyt. Mut ikävä on mieletön ja haluisin kuiskata korvaasi, hyv
      Ikävä
      11
      986
    9. Perttu Sirviö laukoo täydestä tuutista - Farmi Suomi -kisaajista kovaa tekstiä "Pari mätää munaa..."

      Ohhoh, Farmilla tunteet alkaa käydä kuumana, kun julkkiksia tippuu jaksosta toiseen! Varo sisältöpaljastuksia: https:
      Tv-sarjat
      11
      920
    10. Tykkään susta todella

      Paljon. Olet ihana ❤️
      Ikävä
      42
      889
    Aihe