Todistus Kadotuksesta

Uskon Mies

9

434

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • kirkko väärensi ikuisen helvetin raamattuun 400-luvulla.

      • Simo Perho

        Kadotusta ei ole vielä missään. Kuolleet nukkuvat kaikki (muutamia poikkeuksia lukuunottamatta) haudoissaan. Vasta sitten kun jumalattomat kuolleet herätetään haudoistaan, he joutuvat tulen ruoaksi. Tämä on on tulevaisuudessa. Siitä voit lukea Ilmestyskirjan 20. luvusta. Jumalattomat eivät kidu loputtomasti helvetissä, vaan "tuli kuluttaa heidät", kuten tuossa luvussa kerrotaan.

        Sitäpaitsi on hyvä tietää, että sana "iankaikkinen" (aioonos) kuvaa pikemminkin laatua kuin aikaa koineen kreikassa, jolla Uusi Testamentti on kirjoitettu. Toisin sanoen, kun puhutaan "iankaikkisesta kadotuksesta", tarkoitetaan lopullista, peruuttamatonta (laatu!) kadotusta, ei sitä että se kestäisi iankaikkisesti (aika).

        Uskon myös, että jumalattomat valitsevat mieluummin jonkin aikaa kestävän helvetin, joka on vain oikeudenmukainen palkka heidän elämäntyöstään kuin ikuisen elämän Jumalan seurassa, jonka kanssa he eivät kuitenkaan viihtyisi. Taivas pyhyydessään olisi jumalattomille ikuinen piinan paikka. Taivaaseen menevät vain ne, jotka viihtyvät siellä. Mutta portit sinne ovat kaikille auki. Kiitos Jeesuksen!

      • <<<<
        Simo Perho kirjoitti:

        Fanaatikoilta heidän iloaan, nimittäin helvettiä.
        Heiltä putoaa pohja elämältä jos heidän vaalimansa unelma toisinajattelevien ikuisesta kärsimyksestä osittautuisikin saduksi.

      • Parannusta tekemään

        Jeesus puhui paljonkin niin taivaasta kuin helvetistäkin:
        Matt 25: 30 - 46

        30. Heittäkää tuo kelvoton palvelija ulos pimeyteen. Siellä itketään ja kiristellään hampaita.'
        31. "Kun Ihmisen Poika tulee kirkkaudessaan kaikkien enkeliensä kanssa, hän istuutuu kirkkautensa valtaistuimelle.
        32. Kaikki kansat kootaan hänen eteensä, ja hän erottaa ihmiset toisistaan, niin kuin paimen erottaa lampaat vuohista.
        33. Hän asettaa lampaat oikealle ja vuohet vasemmalle puolelleen.
        34. Sitten kuningas sanoo oikealla puolellaan oleville: 'Tulkaa tänne, te Isäni siunaamat. Te saatte nyt periä valtakunnan, joka on ollut valmiina teitä varten maailman luomisesta asti.
        35. Minun oli nälkä, ja te annoitte minulle ruokaa. Minun oli jano, ja te annoitte minulle juotavaa. Minä olin koditon, ja te otitte minut luoksenne.
        36. Minä olin alasti, ja te vaatetitte minut. Minä olin sairas, ja te kävitte minua katsomassa. Minä olin vankilassa, ja te tulitte minun luokseni.'
        37. "Silloin vanhurskaat vastaavat hänelle: 'Herra, milloin me näimme sinut nälissäsi ja annoimme sinulle ruokaa, tai janoissasi ja annoimme sinulle juotavaa?
        38. Milloin me näimme sinut kodittomana ja otimme sinut luoksemme, tai alasti ja vaatetimme sinut?
        39. Milloin me näimme sinut sairaana tai vankilassa ja kävimme sinun luonasi?'
        40. Kuningas vastaa heille: 'Totisesti: kaiken, minkä te olette tehneet yhdelle näistä vähäisimmistä veljistäni, sen te olette tehneet minulle.' 41. "
        Sitten hän sanoo vasemmalla puolellaan oleville: 'Menkää pois minun luotani, te kirotut, ikuiseen tuleen, joka on varattu Saatanalle ja hänen enkeleilleen.
        42. Minun oli nälkä, mutta te ette antaneet minulle ruokaa. Minun oli jano, mutta te ette antaneet minulle juotavaa.
        43. Minä olin koditon, mutta te ette ottaneet minua luoksenne. Minä olin alasti, mutta te ette vaatettaneet minua. Minä olin sairas ja vankilassa, mutta te ette käyneet minua katsomassa.'
        44. "Silloin nämäkin kysyvät: 'Herra, milloin me näimme sinut nälissäsi tai janoissasi, kodittomana tai alasti, tai sairaana tai vankilassa, emmekä auttaneet sinua?'
        45. Silloin hän vastaa heille: 'Totisesti: kaiken, minkä te olette jättäneet tekemättä yhdelle näistä vähäisimmistä, sen te olette jättäneet tekemättä minulle.'
        46. "Ja niin he lähtevät, toiset iankaikkiseen rangaistukseen, mutta vanhurskaat iankaikkiseen elämään." ©

        Lue myös Luuk 13:28 Siellä on olevan itku ja hammasten kiristys.. Matt 13:42 ja heittävät heidät tuliseen pätsiin; siellä on oleva itku ja hammasten kiristys... Joh 5:29 ...mutta ne, jotka ovat pahaa tehneet, tuomion ylösnousemukseen.

        Luuk 6:46 Miksi te huudatte minulle: Herra, Herra, ettekä tee niinkuin minä teille sanon?
        Joh 14:6 Minä olen tie ja totuus ja elämä; ei kukaan tule Isän tykö muutoin kuin minun kanssani.
        Joh 11:25 - 26 Jeesus sanoo... Minä olen ylösnousemus ja elämä; joka uskoo minuun, se elää vaikka olisi kuollut. Eikä yksikään, joka minuun uskoo ikinä kuole.Uskotko sen?

      • laveakirkollinen
        Parannusta tekemään kirjoitti:

        Hei kiihkoilija!

        Kaikki nuo sinun 30:stä alkavat raamatun lausekkeesi ovat turhakkeita.
        Kaikki saavat uskoa omalla tavallaan. Usko nyt se. Sinä ja kaltaisesi eivät ole ihan terveitä sielultaan, kun te ahdistutte niin pirusti jos normaaliälyset eivät usko raamattua. Vapaudu ahdistuksestasi! Ei sinun pidä niin sanotusti evankelioida muita! Vapaudu kuten minä olen vapautunut. Tämä on pääsiäisen evenkeliumi sinulle.

    • Mietin vain?
      • Vain totuus pelastaa

        Mielipiteitä on miljoonittain, mutta vain TOTUUS pelastaa, ei mielipide.

      • <<<<
        Vain totuus pelastaa kirjoitti:

        Mutta jos olet huomannut totuuksia on miljoonia, kaikki ovat yhtä vakuuttuneita kun sinäkin oman totuutensa puolesta.
        Entä jos sinun totuutesi onkin väärä totuus, sitten kärvennyt siellä tulijärvessä kun olet käsittänyt koko homman väärin.

      • laveakirkollinen
        Vain totuus pelastaa kirjoitti:

        Mielipiteitä on miljoonittain, mutta vain TOTUUS pelastaa, ei mielipide.

        Vapaudu sinäkin höpöttämästä totuutta fundamentaalisesti!
        Kerropa mikä on totuus esim tässä: Jumala käski Aabrahamin mennä uhraamaan eli tappamaan ainoan poikansa Iisakin. Aabraham totteli ja oli jo iskemässä puukkoaan poikansa sydämeen kun Jumala huusi, että älä nyt helvetissä tapa poikaasi, sillä tästä jo minä tiedän, että sinä tottelet minua.

        Siis ensimmäinen kysymys, että miksi Jumala käskee tappamaan vaikka hän käskyissä kieltää tappamisen, miksi?
        Toinen kysymys, Jumala sanoi tässä, että NYT MINÄ TIEDÄN sinun tottelevan minua, niin tämä todistaa että, Jumala ei ole kaikkitietävä ja kaikkivaltias. Siis miksi Jumalaa sanotaan kaikkivaltiaaksi vaikka hän ei tässäkään etukäteen tiennyt Aabrahamin reaktiota?
        Kolmanneksi, jos vastaat että Jumala tiesi, niin silloin kiellät raamatuin sananmukaisen tulkinnan eli fundamentalismin. Silloin on totta, että raamatun kirjoitukset eivät tarkoita sitä mitä on kirjoitettu.

        Tässä on käsitelty vain yksi raamatun kohta ja siinä ei päästä pakoon sitä tosiasiaa, että raamatussa on paljon tarinaa, legendaa, kansankertomusta, joka ei ole suoranaisesti totta.
        Miten sinuntotuutesi tässä pelastaa? Raamattu on ennen muuta kulttikirja, jossa osa on totta, osa on kansantarinoita ja osa voi olla Jumalan sanaa.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kiitos nainen

      Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik
      Tunteet
      12
      3650
    2. MTV: Kirkossa saarnan pitänyt Jyrki 69 koki yllätyksen - Paljastaa: "Se mikä oli hyvin erikoista..."

      Jyrki Linnankivi alias Jyrki 69 on rokkari ja kirkonmies. Teologiaa opiskeleva Linnankivi piti elämänsä ensimmäisen saar
      Maailman menoa
      71
      1928
    3. Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?

      Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun
      Maailman menoa
      542
      1588
    4. Kirjoita yhdellä sanalla

      Joku meihin liittyvä asia, mitä muut ei tiedä. Sen jälkeen laitan sulle wappiviestin
      Ikävä
      81
      1214
    5. Olet hyvin erilainen

      Herkempi, ajattelevaisempi. Toisaalta taas hyvin varma siitä mitä haluat. Et anna yhtään periksi. Osaat myös ilkeillä ja
      Ikävä
      65
      1035
    6. Yksi syy nainen miksi sinusta pidän

      on se, että tykkään luomusta. Olet luonnollinen, ihana ja kaunis. Ja luonne, no, en ole tavannut vielä sellaista, joka s
      Ikävä
      33
      978
    7. Hyödyt Suomelle???

      Haluaisin asettaa teille palstalla kirjoittelevat Venäjää puolustelevat ja muut "asiantuntijat" yhden kysymyksen pohditt
      Maailman menoa
      214
      888
    8. Hyvää Joulua mies!

      Toivottavasti kaikki on hyvin siellä. Anteeksi että olen hieman lisännyt taakkaasi ymmärtämättä kunnolla tilannettasi, o
      Ikävä
      60
      853
    9. Hyvää talvipäivänseisausta

      Vuoden lyhyintä päivää. 🌞 Hyvää huomenta. ❄️🎄🌌✨❤️😊
      Ikävä
      171
      844
    10. Paljastavat kuvat Selviytyjät Suomi kulisseista - 1 päivä vs 36 päivää viidakossa - Katso tästä!

      Ohhoh! Yli kuukausi viidakossa voi muuttaa ulkonäköä perusarkeen aika rajusti. Kuka mielestäsi muuttui eniten: Mia Mill
      Suomalaiset julkkikset
      3
      778
    Aihe