samanlaista meininkiä kuin Suomessakin. Hyvä näin.
"Miljona ruotsalaista jättää Ruotsin kirkon
Ruotsin kirkon alamäki jatkuu. Viimeisen vuoden aikana Ruotsin luterilaisesta kirkosta on eronnut ennätysmäärä ihmisiä eli noin 72000 henkilöä, mutta eroaminen tulee kasvamaan niin, että 10 vuoden kuluessa miljoona ruotsalaista jättää Ruotsin kirkon. Kirkon tulot pienenevät noin miljardi kruunua eli noin 100 miljoonaa euroa, kirjoitta Kyrkans Tidning.
Tämä johtaa seurakunnissa työn supistamiseen ja kirkkojen ja muun omaisuuden myymiseen.
Viimeaikaista kirkosta eroamista on selitetty johtuvan taloudellista lamasta. On myös niitä, jotka näkevät eroamisen johtuvan Ruotsin kirkon luopumisesta Jumalan sanasta. Sen sijaan on tullut humanismi.
Monet näkevät, että kirkosta eromisen syynä on mm. syksyllä kirkolliskokouksen päätöksen hyväksyä homovihkimykset kirkossa. Tämän vaikutus pyritään kyllä kiistämään kirkon sisällä, mutta tosiasia on kuitenkin, että syyskuun ja lokakuun aikana kirkosta erosi 56 %:a kaikista viime vuonden aikana kirkosta eronneista. Homovihkimyksistä halutaan nyt olla hyvin hiljaa kirkossa, jotta ihmiset pysyisivä kirkon jäseninä, koska tällä on suuri taloudellinen vaikutus kirkon työhön. On arvioitu, että Ruotsin kirkko joutuu myymään tai vuokraamaan toisille useita kirkkoja.
Ruotsissa järjestetään tänä vuonna suuri JeesusmanifestaatIo, johon odotetaan jopa 30000:ta ihmistä. Tämän järjestämiseen osallistuu lähes kaikki seurakunnat ja kirkot Ruotsissa, paitsi ei Ruotsin kirkko. Sen sijaan Ruotsin kirkko tukee homojen Pride Festivaalia.
Ruotsin kirkolliskokouksen päätös hyväksyä homovihkimykset ovat huonontaneet Ruotsin kirkon yhteyksiä muihin kirkkoihin Ruotsissa ja Euroopassa. On selvää, että tällä linjalla Ruotsin kirkkoa kaivaa itselleen hautaa.
Toki Ruotsin kirkon sisällä on Raamattuun pitäytyviä uskovia, mutta he kokevat nyt olonsa kirkossa tukalaksi. Mm. Lestadiolaiset suunnittelvat kirkosta eroamista."
http://www.uusielama.net/pages/lehti.php?article_id=2181
Ja hyvin samanlaiset syyt eroihin siellä on kuin täälläkin.

Vastaukset 3
Vanhimmat
Ei ole vielä ilmeisesti Ruotsin viralliset 2009 kirkkoonkuulumisluvut ilmestyneet, kun ei ole wikiinkään vielä päivittyneet. Kiva nähdä kuinka syvälle uppotaan Ruotsissa.
http://en.wikipedia.org/wiki/Sweden#Religion
millainen kirkon ja valtion suhde Ruotsissa on, mutta kai ainakin virallisesti ne on erotettu toisistaan. Siis paperilla. Mutta mikäli oikein muistan, niin kuningassuvun jäsenten( kaikkienko?) ainakin pitää kuulua kirkkoon ja kouluissa opetetaan jonkinlaista uskontotietoa, joka ei kai suuresti eroa ev.lutin opetuksesta. Mutta maksaako valtio kirkolle jotain ja onko siellä kirkolla verotusoikeus?
Jumalan sana ja humanismi. Eivät sekoitu keskenään.