Jungner iskee!
Ylen hyvää!
6117
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 6
Vanhimmat
Veropakolaiseliitin lähettinappula vispilänkaupassa samojen tahojen etuja ajavien urapoliitikkojen kanssa.
Eliitin, "menestyjien" ja parempiosaisten asiaa kaikin konstein ajava, Facebookissa leikkivä, valtion verorahoilla rahoitettavan puljun johtajan hankkeet eivät vakuuta.
Opettelisi ensin kunnioittamaan Suomen kansaa ja sen Perustuslakia, ei näy ainakaan ylen uutisoinnissa ja ohjelmissakin vain pieninä marginaaleina, Inhimillisen tekijän psykologisointi ei ole todellisiin ongelmiin, eli perusturvan ja toimeentulon puuttumiseen pureutuvaa ohjelmapolitiikkaa. Eikä rikkaitten "maailmanvalloittajien" ja visakorttihenkisyyttä harjoittavien bisnesten edesauttaminen ja mainonta.
Köyhien puolustuskyvyttömien ihmisten hengillä rakennettava pyörivä ravintola Pasilaan kuvaa parhaiten ylen johdon politiikkaa. Olisi jo aika lakkauttaa ja verorahat säästyisivät bisneksen nielulta. Hakekoot rahoittajat muualta, kun ei palvele kansaa.
Ei kilpailua, helppo kusettaa ja valehdella.
Ylen johtajaksi hänestä ei ole. Menkööt siis perustamaansa Suomi-tubeen.
Siitä tulee oikeasti suolituubi...
ffffffffffffffffffffffff
että tällöin propagandassa useinkin tarkoitetaan sisäistä uhkaa joka projisoidaan ulkosyntyisesti agitoiduksi hapatukseksi.
Suomitube tarkoittanee hänen visioissaan järjestelmää jossa tarjonta voidaan sanella jälleen ylhäältä päin, kuten perinteisessä mediassa on tapana. Youtube:n ominaisuus jota junkkari karsastaa ei suinkaan ole "anglo-amerikkalaisuus" sillä kyseessä on hyvinkin monikulttuurinen globaali valikoima. Sen sijaan youtuben rakenteen sisäsyntyinen demokratia on se juttu, joka junkkaria suunnattomasti nyppii.
Antaahan youtube mahdollisuuden jokaiselle suomalaisellekin kuvata videota ja tuupata sitä maailman nähtäville. Eli olemassa oleva youtube on antanut äänen juuri maan hiljaisille.
Junkkerin kaavailema suomitube kääntäisi asetelman jälleen ylösalaisin ja vaientaisi yhteiskunnan kriitikot. Etenkin kun junkkerin kaltaiset ihmiset kautta maailman muutoinkin alati pohtivat, miten hävittää koko youtube. Niin kiinassa, iranissa kuin muuallakin jossa yksi ainoa totuus on valtakoneiston elinehto.