Ruandan presidenttiä Juvénal Habyarimnaa ja Burundin presidenttiä Cyprien Ntaryamiraa kuljettanut lentokone ammuttiin alas hämärissä olosuhteissa sen ollessa matkalla Ruandan pääkaupunkiin Kigaliin 6.4.1994.
Tästä alkoi lähes miljoonan ihmisen kuoleman vaatinut kansanmurha, joka unohdettiin täysin muualla maailmassa. Kansanmurha oltaisiin hyvin voitu estää, mutta taas kerran nähtiin minkä arvoinen on mustan afrikkalaisen henki.
Tässä hyvä linkki Ruandan kansanmurhasta.
http://global.finland.fi/konflikti/ruanda.htm
Tästä alkoi lähes miljoonan ihmisen kuoleman vaatinut kansanmurha, joka unohdettiin täysin muualla maailmassa. Kansanmurha oltaisiin hyvin voitu estää, mutta taas kerran nähtiin minkä arvoinen on mustan afrikkalaisen henki.
Tässä hyvä linkki Ruandan kansanmurhasta.
http://global.finland.fi/konflikti/ruanda.htm
Vastaukset 11
Vanhimmat
Eli Ruandan silloisen presidentin nimi oli Juvénal Habyarimana.
Miksi Ranska ei tehnyt mitään???
mitenkään, vaikka tapahtuma oli omalla mantereella. Mielestäni ei voida olettaa, että amerikkalaiset ja eurooppalaiset ovat ainoat, jotka rynnistävät katastrofialueille, myös muiden maiden on oltava mukana yhteistyössä rauhan rakentamisessa. Afrikalölakin on vastuu. Miksi asiaa ei huomioitu riittävästi? Jos euroopassa tapahtuisi samanlaisia asioita kokooontisivat Euroopan maiden hallitukset yhten ja asialle tehtäisiin jotain. Näin ei siis tehty Afrikassa. Vastuu annetaan toiselle puolelle maapalloa sijaitseville kansoille. Tottakai tässä tapahti rikos. Kuitenkaan yksin amerikkalaisia tai eurooppalaisia ei voida syyttää, vaikka Ruandan ongelmat voivat olla peräisin siirtomaa-ajoista. Jokaisella on vastuu ensisijassa omasta alueestaan. Mielestäni ihmiskunnan pitää muuttaa ajatteluaan. On totta, että USA on pealstanut Euroopan ja muitakin tilanteita, mutta se ei vähennä miden vastuuta.
maailman ongelmien ratkomisessa. Maailman on tiivistettävä rivejään. Myöskin arabien on otettava vastu rauhanrakentamisesta ja ihmisoikeuksien kunnioittamisesta. He eivät ole sen enempää ulkopuolisia kuin muutkaan vaan erikoisvastuussa lähialueiden konflikteista.
jo lähteneet suurimmaksi osaksi Afrikasta.
ensisijaisesti tarkoitetaan. Se ei ole väkivaltaa.
Se ei ole pakkokäännyttämistä, vaan ihmisten auttamista ja kunnioittamista.
niin paljon ongelmia omalla maaperällään, että muiden on alettava osallistua myös.
saudiarabialaisesta rauhanturvaajasta? No ehkä se on niin, että on vain joidenkin velvollisuus turvata rauhaa ja taoisen osapolen velvollisuus turvata sotaa.
Tässä osa Pete Pakarisen artikkelista sivulta
http://www.ykliitto.fi/maapyora/4_2001/pakarine.htm
Syyllisyyden varjo
Näin kirjoittaa yhdysvaltalainen toimittaja Philip Gourevitch Ruandan kansanmurhasta kertovassa kirjassaan Huomenna meidät ja perheemme tapetaan. Hän on haastatellut lukuisia osallisia - syyllisiä, syyttömiä, uhreja ja heidän auttajiaan.
Kirja on raskasta luettavaa. Muuta tuskin voi olla, kun kyse on kahdeksansadan tuhannen ihmisen murhaamisesta sadan päivän aikana. Raskaaksi sen tekevät myös lohduttomat kertomukset yksittäisistä julmuuksista, useiden uhrien ja syyllisten haastattelut ja niin harvan auttajan löytyminen. Samalla hiljaa ja vääjäämättä leviää länsimaisen lukijan ylle syyllisyyden varjo.
Tutsien tappaminen oli poliittinen traditio siirtomaavallan jälkeisessä Ruandassa: se yhdisti ihmisiä. Tilanne ei kärjistynyt länsimaiden välinpitämättömyyden vuoksi - kansanmurhaa valmistellut presidentti Habyarimanan hallitus oli Belgian kolonialismin perillinen ja sai tukea muun muassa Ranskalta.
Ratkaisevalla hetkellä toimista kuitenkin kieltäydyttiin. Ruandassa valvoneen YK:n rauhanturvajoukon, UNAMIRin, komentaja Dallaire lähetti kiireellisen faksin YK:n päämajaan, jossa hän varoitti suunnitelmista tutsien tappamiseksi sekä yrityksestä provosoida sisällissotaa tappamalla belgialaisia sotilaita ja oppositiojohtajia.
YK:n turvallisuusjoukkoja tuolloin johtaneen Kofi Annanin avustaja hylkäsi Dallairen ehdottamat toimet ja kehotti tätä jakamaan tietonsa presidentti Habyarimanan kanssa. Ja juuri Habyarimanan hovin tietolähteeltä tiedot olivat peräisin!
Myöhemmin Annan kielsi Dallairea todistamasta Belgian senaatin komissiolle sen selvittäessä olosuhteita, joissa belgialaisia UNAMIRin sotilaita oli teurastettu.
/\ Humanitaarinen tuki kansanmurhaajille
Presidentin lähipiiristä lietsottu kansankiihotus tutsivähemmistöä vastaan leimahti kansanmurhaksi, kun Habyarimanan kone ammuttiin alas huhtikuussa 1994. Epäilykset kohdistuivat hänen oman hallituksensa ekstremisteihin, mutta kansanmurhan organisoijat syyttivät tutsijohtoista Ruandan isänmaallista rintamaa, RPF:ää.
Tutsien ja hutuopposition joukkotuho pääsi käyntiin, UNAMIRista ei ollut suojelijaksi, ulkomaiden hallitukset evakuoivat kansalaisensa. Ulkomaailma sulki silmänsä naapureiden silpoessa naapureitaan kuoliaaksi läpi koko Ruandan. Samaan aikaan YK:n turvallisuusneuvosto ei kyennyt aikaansaamaan päätöstä, joka olisi sisältänyt sanan "kansanmurha".
RPF:n onnistui kesään mennessä iskeä takaisin ja vallata pääkaupunki Kigal. Näin hutuvoima kukistui ja alkoi hutujen pakolaisvirta Zaireen. Maailmalle levisi hutuja aseistaneen Ranskan myötävaikutuksella kuva kaksisuuntaisesta kansanmurhasta ja käsitys pakolaisista uhreina.
Myös kansainvälinen yhteisö heräsi ja alkoi humanitaarisen tukensa hutujen - kansanmurhaajien - kansoittamille pakolaisleireille. Leirien ylläpito antoi mahdollisuuden hutuvoiman sotilaallisen toiminnan jatkamiselle.
Neljä vuotta myöhemmin, vuonna 1998, Ruandassa vieraillut Bill Clinton pyysi anteeksi, että oli kieltäytynyt ryhtymästä välittäjäksi verilöylyn aikaan ja elättänyt tappajia leireillä.
Niinpä niin. Ruandassa ihmiset olivat ase. Koko hutuväestön piti tappaa koko tutsiväestö. Tällä varmistettiin paitsi kansanmurhan tehokkuus, suljettiin myös pois kysymys syyllisyydestä. Jos kaikki ovat osasyyllisiä, syyllisyys menettää merkityksensä, kirjoittaa Gourevitch.
Kansainvälinen oikeusistuin käsittelee yhä edelleen kansanmurhaa. Arkisessa elämässä kansanmurhasta selviytyneet ihmiset ovat kuitenkin joutuneet opettelemaan elämää naapureikseen palanneiden entisten murhaajien kanssa. Syyllisiä oli niin paljon, että useimpia heistä ei koskaan voida rangaista.
Mitä siis voisi sanoa. Kun juutalaiset puhuvat muistamisesta, haluaisivat ruandalaiset oppia unohtamaan. Gourevitch siteeraa useasti haastattelemaansa varapresidentti Kagamea: "ihmisistä voidaan tehdä pahoja, ja heidät voidaan opettaa hyviksi."
Ja tässä tarkempaa tietoa:
http://www.hrw.org/reports/1999/rwanda/Geno1-3-05.htm#P106_44662
Joo loistava kirja on. Myös suomalaisen Peik Johanssonin kirja: Kuolema Ruandassa on melko valaiseva.
Eilen tuli myös BBC:ltä dokumentti sieltä. Ja siellä olleitten mukaan paljon ja melko helpolla olis voitu tehdä jos olis haluttu.
Nämä meidän rakkaat johtajat Halonen, tuomioja, vanhanen vois aina Yk mantraa hokiessaan muistaa ruandan tapahtumat. Elikkä Yk:ssä kaiveltiin munia ja pompoteltiin vastuuta täysin käsittämättömällä tavalla.
lakupettereillä omat machete-karkelot alkamassa?
Kukin elää tavallaan. Jos kulttuuriin kuuluu kansanmurhat 10v välein, so what. Ei Irakinkaan kamelinpaska-arabit koskaan pääse heimoaatetta korkeammalle. Aina siellä tapellaan, oli ulkolaisia tai ei. Joku raaka Saddam saa kamelinpaska-arabit hetkeksi samoille leiritulille hirmuhallinnolla. Mitään käsitystä demokratiasta ei noissa maissa ole ,eikä ihan heti tule.