Olen kuullut, että kirkko erottaa sakramenttiyhteydestä eronneen ja uudestaan naimisiin menneen. Mutta kuinka yleistä tämä todellisuudessa on? Onko Suomessa tapahtunut näin koskaan?
Entä jos ero tapahtuu esim. puolison homoseksuaalisuuden tai pedofiilian takia hyväksyykö kirkko eron ja pääseekö uudestaan naimisiin?
Entä jos ero tapahtuu esim. puolison homoseksuaalisuuden tai pedofiilian takia hyväksyykö kirkko eron ja pääseekö uudestaan naimisiin?
Vastaukset 11
Vanhimmat
Huh, kun monta kysymystä. Lähtökohtahan on se, että avioliitto sakramenttina on peruuttamaton. Sakramentilta sulkeminen on arvioidakseni yleisintä juuri avioeron ottamisen takia, ja kyllähän niin alinomaa tapahtuu. Suomessakin on varmasti näin tapahtunu, vaikka mitään lukuja en pysty antamaan.
Homoseks., pedofilian tms. takia ei "eroa" myönnetä, koska kirkolla ei minkään "avioeron" myöntämiseen ole edes valtuuksia tai mahdollisuuksia. Ainoastaan jos voidaan osoittaa, että avioliitto on aikanaan solmittu kanonisen lain vastaisesti, kirkko voi julistaa avioliiton pätemättömäksi. Tässäkään tapauksessa ei luonnollisesti ole kyse "avioerosta", koska tällainen pari ei kirkon mukaan ole siis koskaan ollutkaan naimisissa.
Nykyään kirkon ongelmahan on juuri siinä, että ihmisten ja sen itsensä käsitykset eivät useinkaan millään sovi yhteen. Samaten kuin pappisvalasta vapauttamisetkin ovat kiven alla, niin myös pystyynkuolleen avioliitonkin muod. ylläpitäminen erottaa paljon ihmisiä kirkosta :(
Ehkä vähän sekava vastaus, mutta lyhyesti siis avioliitto on purkamaton ja tätä käytäntöä valvotaan kirkossa erittäin tarkasti.
Avioliitto on katolisen kirkon silmissä peruuttamaton, mutta kanoninen laki antaa mahdollisuuden mitätöidä avioliitto. Näin voidaan toimia, mikäli pystytään osoittamaan, että solmittu liitto on jo alun alkaenkin ollut mitätön.
Eräs liiton mitätöimisen perusteista on se, että toinen tai molemmat aviopuolisoista ovat fyysisistä tai psyykkisistä syistä olleet kykenemättömiä avioliiton edellyttämään kahden ihmisen elinikäiseen suhteeseen, joka perustuu keskinäiseen rakkauteen ja kiintymykseen. Mikäli toinen aviopuolisoista on homoseksuaali, häneltä voidaan katsoa puuttuvan avioliittoon tarvittavat psyykkiset edellytykset. Hänellähän ei ole edellytyksiä solmia heteroliittoa.
Käytännössä avioliiton mitätöiminen on vain kovin vaikeaa.
Suomessa on useita tapauksia, joissa avioeron ottanut katolilainen on erotettu kirkon sakramenttiyhteydestä, koska hän on solminut uuden avioliiton. Sen sijaan avosuhde eron jälkeen ei ole ekskommunikaatioon riittävä peruste.
Jos avioliiton ulkopuolisesta suhteessa seuraa skandaali, on se riittava syy sakramentti-yhteydesta erottamiseen, silla kyseessa on ns. "vakava synti" jonka 'aine' erottaa synnintekijan yhteydesta Jumalaan, minka vuoksi on sopivaa yksilon ja yhteison sielunpelastuksen kannalta ilmoittaa tilanteen vakavuudesta (kts. CIC, kirja 6, osio iv).
Kristillisen moraaliopetuksen mukaan aviolliset suhteet kuuluvat yksinomaan sakramentaaliseen avioliittoon, jollaista ei ole muodostettu avosuhteessa.
Lisaksi jos kristitty joka elaa avosuhteessa lahestyy katumuksen sakramenttia, ei pappi voi jumalallisen lain tahden julistaa anteeksiantamusta ilman etta ko. henkilo katuu avioliiton ulkopuolista suhdettaan ja paattaa varmasti katua sita ja olla lankeamatta tahan syntiin. Jollei tamankaltaista katumusta ole lasna on sakramentti epapateva, silla ilman katumusta ei voi olla anteeksiantamusta.
Toisaalta jos ko. katolilainen lahestyy alttarin kaikkeinpyhinta sakramenttia - eukaristiaa - olettaa pappi, etta henkilo ei ole vakavan synnin tilassa ja taten jakaa ehtoollisen (jollei skandaalin vaaraa ole olemassa). Joten vaikka ekskommunikaation virallista lauselmaa ei ole viela olemassa, on suhde joka sisaltaa aviollisen elementin avioliiton sakramentin ulkopuolella riittava peruste oikein kasvaneen kristillisen sielun itsensa jaavaamiseen eukarisisesta yhteydesta ennen katumuksen sakramentin vastaanottamista.
-Ignatius
Eikö tuo ole julma oppi?
Jos avioliitto yksinkertaisesti on totaalisen epäonnistunut (vaikka se olisi vakaasti ja huolella harkiten aloitettu, mutta elämässä voi tapahtua yllättäviä asioita) niin silloinhan kirkko jättää ihmisen tavallaan yksin? Entä jos tulee jätetyksi onko oltava "jätetty" koko ikänsä? Opettaako katolinen kirkko todella että hylätty ei saa koskaan löytää uutta rakkautta vaan ikuisesti jää yksin. Kaikki avioerot eivät ole yhteisesti sovittu.
Taidanpa sittenkin kääntyä sisaruskirkon puoleen, jossa sentään opetetaan anteeksiantoa ja "uusi mahdollisuuksia".
Katolisuus taitaa edellyttää aikamoista yksikatseisuutta? Selibaattilupauksen tehneen on varmasti noin helppo ajatella, mutta entä harras katolinen neljän lapsen äiti, jonka mies on vain päättänyt jättää perheensä? Hänellä ei ole enää uutta mahdollisuutta rakkauteen. Hyvin surullista. Jos hän rakastuu uudestaan ja aloittaa uuden suhteen kirkko julmasti työntää hänet syrjään. Onko kirkolla oikeutta työntää ihminen pois Jumalan luota? Kirkon tehtävä olisi antaa anteeksi ja raskastaa eikä tuomita ja hyljätä. Kirkon pitäisi rakastaa myös väärin tekijöitä. Uudelleen avioitunut ei voi edes syntejään (edes uudestaan naimista) tunnustaa joten kuinka hän voisi enää koskaan olla osa seurakuntaa.
Onpa julma ja anteeksi antamaton uskonto, ei ole kovinkaan ihme jos seurakuntasalit ovat tyhjillään. Saarnataan rakkaudesta osaamatta antaa sitä.
Ignatius ole kiltti ja sano, että olen ymmärtänyt jotain totaalisen väärin ja katolinen kirkkokin ottaa uudelleen avioituneen vastaan vaikkei varsinaisesti hyväksy uutta avioliittoa?
Totta kai tämä oppi on "julman hirveä". Anteeksiantamus, laupeus ja lähimmäisenrakkaus eivät katolilaisuudessa ole mitenkään korkeassa kurssissa.
Ainakaan Suomessa ei avosuhde aiheuta enää minkäänlaista pahennusta - ellei pientä kiihkoilijoiden joukkoa oteta huomioon. Käytännössä katolisenkin kirkon papit hyväksyvät sen hiljaa.
Muuten saako näin kysyä, että käsittääkseni olet ollut joskus katolisen kirkon jäsen? Mitkä asiat johtivat eroosi? Tarkoitus ei ole udella toisten henkilökohtaisia asioita, mutta olet aikaisemmin tuolla vihjaillu sen suuntaista niin kysyisin?
Olet ehdottomasti ymmartanyt jotain erinomaisen vaarin. Olet kasittanyt etta ne maalliset arvot jotka maailmaamme riepottelevat ovat tavalla tai toisella ainoa ymmartamamme arvo-lahteemme. Kristityn todellisuus ei loyda perustaansa taman ajan ilmioista, vaan siita ainutlaatuisesta ilmoiteuksesta joka on Jumalan Sana ihmiseksi tulleena. Kristuksen itsensa opetus on, etta avioliitto on peruuttamaton liitto, jota meilla ei ole oikeutta muuttaa.
Anteeksianto on toki tarkea ja keskeinen uskomme elavoittaja - Jumalan tyo keskellamme ei olise mahdollista, jollemme voisi luottaa siihen etta Jumalan armo on kaikenvoittava. On kuitenkin vaara karjistys pyrkia ujuttamaan Kirkon opetus (jonka se perustaa raamatullisen kehotuksen) sailioon, jonka voi sitten hyllyttaa osastoon "yksikatseinen". On yksinkertaisesti sopimatonta odottaa, etta moraaliopetus joka historialliselta Kirkolta annetaan koko uskovain joukolle tulisi muokkautua aikojen mukaan, eritoten kun Jeesus itse toteaa avioliiton olevan rikkomaton ja tuhoamaton.
On erillinen, pastoraalinen ts. sielunhoidollinen kysymys miten hoitaa niiden hengellista elamaa, jotka ilman omaa syytaan ovat joutuneet mahdottomaan tilanteeseen - kuten sellaiseen jota kuvailit.
Kysyt onko Kirkolla oikeutta tyontaa ihminen pois Jumalan luota? Tata silla ei tietenkaan ole. Toisaalta silla ei ole myoskaan oikeutta pyrkia pakottamaan Jumalaa nielemaan moraaliopetusta, joka on taydellisessa ristiriidassa Jumalan jo ilmoittaman opetuksen kanssa. Kirkko kylla julistaa Jumalan anteeksiannon syntisille jotka syntiaan katuvat, mutta jos on tilanne jossa k.o. katumus ei ole lasna, ei edes Kirkko voi tata ihmista paastaa synneistaan. Se, etta rakastamme vaarintekijoita ei tarkoita etta voimme hyvilla mielin antaa heidan jatkaa vaaryydessa - on velvollisuutemme (ensin pitaa huolta omasta sielunelamastamme, ja sitten) auttaa niita, jotka elavat synnin taakan alla. Kysymys kuuluukin teemmeko sen parhaiten hyvaksymalla synnin niin vaikeaksi ettei inhimillisesti ole mahdollista elaa ilman syntia (joka itsessaan on teologisesti epatoivon synti, jossa ihminen tutkii tilannetta yksin humanistisesta lahtokohdista eika luota enaa Pyhan Hengen elavoittavaan ja vahvistavaan lasnaoloon), vai luotammeko Jumalaan ja pyrimme kaikin mahdollisin tavoin vastustamaan sielunvihollisen ansoja. Mielellani kuulisin mika on se jarkeistys, joka antaa modernin ajan moraali-kasityksille statuksen, joka on jumalallista saadosta korkeammalla?
Ignatius
Kiitos vastauksesi oli ihana :)
Sen jälkeen kuin olin kysymykseni kirjoittanut luin "Katolisen uskon perusteet"-nimistä kirjaa ja huomasin siellä lauseen joka meni suunnilleen "usko on joko tai"-asia. Ja se mitä tekstistäsi käsitin taitaa olla samaa. Eli Jumalan ja Kirkon kanssa ei ole joko-tai-asioita. Joko tehdään niin kuin tarkoitus on tai sitten etsitään pelastusta muualta. Yhtä lailla ns. maallisessa elämässäkin on säännöt joita totellaan tai sitten suljetaan yhteiskunnan ulkopuolella (lue: vankilaan). Eikä varmasti maallisessakaan elämässä anneta anteeksi ihmisille, joka ei "sovita" tekoaan ensin. Murhaaja ei saa kulkea yhteiskunnassa vapaana kun vain pyytää "anteeksi" ja jatkaa murhaamista.
Ja jos ollaan ihan tarkkoja, tuo kirkon julistus sakramenttiyhteyden katkaisusta on aika jyrkkä, mutta toisaalta nykyaikana avioerot ovat niin voimakkaasti kasvussa, että tarvitaan rankkojakin ratkaisuja. Suurin osa avioeroista kuitenkin tapahtuu joko uskottomuuden tai "kyllästymisen" vuoksi. Avioliittoon tulisi kummankin osapuolen sitoutua eikä rynnätä heti huviksi naimisiin.
Nyt kuitenkin haluaisin tietää ottaako kirkko mahdollisesti uudestaan avioituneen (ja esim. uudestaan eronneet), joka katuu uudelleen avioitumistaan, takaisin huomaansa? Vai onko sakramenttiyhteyden poikkeaminen ikuista ja pysyvää?
Tässä tuli muuten mieleen, että koska katolisen kirkon käsitys avioliitosta on näin jyrkkä, katolisen on periaatteessa hyvin hankalaa avioitua ei-katolisen kanssa. Koska protestantit ja ortodoksit ovat tottuneet "toiseen mahdollisuuteen", eivätkä ehkä ota avioliittoa sellaisena, että sen tulisi kestää kaikki kunnes Jumala puolison ottaa pois.
Kiitos vastauksestasi. Ilmestyhän toisellekin foorumille jolla tapasit käydä, sielläkin sinua kaivataan :)
Syyt miksi Kirkko ottaa kayttoon kurinpidolliset toimet ovat kahtalaiset: yhtaalta on Kirkon tehtava suojella kristittyjen yhteisoa yksiloiden rikoksilta ja toisaalta se varoittaa yksiloa synnillisen toiminnan vaaroista ja vakavuudesta. Ensimmaiseen kurinpidon lajiin lankeaa esim. papin virasta poistaminen, jossa virkaan sopimaton mies ei voi toimia enaa paimenen virassa uskovien hyvinvoinnin tahden. Toisaalta esim. murhan tehneen henkilon automaattinen tuomio ilmoittaa henkilolle teon vakavuutta, ja pyrkii tuomaan taman takaisin Kirkon yhteyteen parannuksen sakramentin kautta. Jumalan armo on siten aina valmis palauttamaan syntisen Kirkon yhteyteen, vaikka tietyissa tilanteissa luottamuksen menetys voi aiheuttaa pysyvaisen vahingon ulkonaiseen jarjestykseen - vahingon, jonka synti on tuonut maailmaan, mutta jonka Jumalan armo on taydellisen sovituksen kautta armahtanut jattaen jaljelle ainoastaan ajallisen seurauksen.
Ekskommunikaatio ei ole koskaan Kirkon ajaton tuomio, jolla tahdotaan "lahettaa ketaan helvettiin", vaan painvastoin silla pyritaan saamaan ihminen ymmartamaan rikkomuksen vakavuus johon tama on syyllistynyt. Sen perimmainen tarkoitus on aina tuoda hanet takaisin Jumalan puoleen ja Kirkon yhteyteen.
Tilanteessa jossa katolilainen on uudelleen avioitunut ja tasta avioliitosta eronnut, ei ole tilannetta joka jatkuvuudellaan aiheuttaisi ongelman (talla pyrin hienotunteisesti valittamaan sen tosiasian, etta toisen 'avioliiton' aviolliset suhteet ovat vakavasti synnillisia, silla Kirkon ja Jumalan silmissa ne tapahtuvat avioliiton sakramentin ulkopuolella). Tassa tilanteessa voi henkilo lahestya katumuksen sakramenttia jos han katuu tata siunaamatonta suhdettaan, on anteeksianto taattu. Tilanteessa jossa toinen 'avioliitto' on yha voimassa, Kirkko ei voi sallia Herramme ja Ylipappimme opetuksen vastaisesti aviollisten suhteiden jatkumista, vaan odotetaan etta k.o. pari asuu "kuten sisar ja veli", ja siten ongelmaa ei enaa ole, joka aikaisemmin nousi jatkuneesta avioliiton ulkopuolisesta sukupuolisuhteesta.... Kaytannossa asiat eivat ole aivan yhta mustavalkoisia kuin paperilla voi nayttaa... siksipa tulee aina pitaa mielessa etta sielunhoidollisesti tilanteet jotka voivat kanonisen lain kannalta nayttaa yksinkertaisilta, voivat olla usein kovinkin mutkaisia...
Ignatius
Kanoninen skandaali on maaritelty uskovien oikein muodostunutta uskonnollista omatuntoa koettelevana kaytoksena. Jos suomalaisten "uskonnollista omatuntoa" ei hairitse avoliitot, syrjahypyt tai ties mitka moraalittomuudet, ei se ole osoitus siita etteiko skandaalin mahdollisuus olisi lasna. Vaikka roomalaisten keskuudessa kukaan ei olisi lotkauttanut korvaansa pedofiilien tekosille, kristittyjen leijonille syottamiselle tai vastaavalla, ei myoskaan se ole merkki skandaalin puutteesta, ainoastaan moraalisten agenttejen ohjauksen puutteesta.
Ignatius
Hei!
Vähän tyhmä kysymys, mutta mihin muihin forumeihin tuossa viittasit? Onko jollain sellaisten osotteita? Kiinnostaa tuo katolinen kirkko, mutta en ole löytänyt kuin tämän forumin. Osotteista olisin hyvin kiitollinen!!!!!