Miksi?

Olen tässä keskustelua maailmanlopusta seuratessani useasti miettinyt että miksi sellainen edes olisi tarpeen. Tämän hetkinen tilanne toimii hyvin, hyvä ja paha ovat hyvin tasapainossa eikä siten ole tarvetta muutokseen.

Toki maapallomme aika on rajallinen mutta kun katsoo miten ihminen sitä kohtelee niin todennäköisemmin ihmiskunta aiheuttaa oman tuhonsa ennenkuin maapallo tuhoutuu. Ihminen on ainoa laji joka on lähtenyt luontoa kontrolloimaan sen sijaan että vain olisi sen kanssa harmoniassa ja se tulee myös koitumaan ihmiskunnan kohtaloksi. Mutta turha meidän on sitä pelätä. Universumi jatkaa elämää ilman meitäkin ja ilman meidän pientä planeettaamme. Olemme vain pieni mitätön hiekanjyvänen tässä maailmankaikkeudessa.

Mutta se että asialla olisi jokin korkeampi tarkoitus on lähes mielipuolinen. Pelkkää toiveajattelua ja turhaa pelkoa jos minulta kysytään. Miksi odotuttaa jotain minkä Jumala voisi toteuttaa heti. Mitä Jumala oikeasti odottaa? Järjellä ajateltuna oikeastaan ainoa looginen selitys on se että sekä Jumala ja Paholainen kokoavat armeijoitaan meistä ja sitten tuomiopäivänä alkaa maanpäällä toinen osa sodasta jonka ensimmäinen osuus sodittiin taivaassa kauan sitten.

Joten eiköhän se maailmanloppu tule sitten aikanaan ihan luonnollisista syistä ja hyvällä tuurilla ihmisiä ei siinä vaiheessa ole enää sitä todistamassa. Ja jos sitä ei ole yhtään ihmistä todistamassa niin silloinhan se on ihmiselle sama kuin se ei tapahtuisi ollenkaan.
0139
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


ymmärtäjä kirjoitti:

Olen tässä keskustelua maailmanlopusta seuratessani useasti miettinyt että miksi sellainen edes olisi tarpeen. Tämän hetkinen tilanne toimii hyvin, hyvä ja paha ovat hyvin tasapainossa eikä siten ole tarvetta muutokseen.

Toki maapallomme aika on rajallinen mutta kun katsoo miten ihminen sitä kohtelee niin todennäköisemmin ihmiskunta aiheuttaa oman tuhonsa ennenkuin maapallo tuhoutuu. Ihminen on ainoa laji joka on lähtenyt luontoa kontrolloimaan sen sijaan että vain olisi sen kanssa harmoniassa ja se tulee myös koitumaan ihmiskunnan kohtaloksi. Mutta turha meidän on sitä pelätä. Universumi jatkaa elämää ilman meitäkin ja ilman meidän pientä planeettaamme. Olemme vain pieni mitätön hiekanjyvänen tässä maailmankaikkeudessa.

Mutta se että asialla olisi jokin korkeampi tarkoitus on lähes mielipuolinen. Pelkkää toiveajattelua ja turhaa pelkoa jos minulta kysytään. Miksi odotuttaa jotain minkä Jumala voisi toteuttaa heti. Mitä Jumala oikeasti odottaa? Järjellä ajateltuna oikeastaan ainoa looginen selitys on se että sekä Jumala ja Paholainen kokoavat armeijoitaan meistä ja sitten tuomiopäivänä alkaa maanpäällä toinen osa sodasta jonka ensimmäinen osuus sodittiin taivaassa kauan sitten.

Joten eiköhän se maailmanloppu tule sitten aikanaan ihan luonnollisista syistä ja hyvällä tuurilla ihmisiä ei siinä vaiheessa ole enää sitä todistamassa. Ja jos sitä ei ole yhtään ihmistä todistamassa niin silloinhan se on ihmiselle sama kuin se ei tapahtuisi ollenkaan.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu