Oksettavat turkistarhat.

Näittekö uutisissa kuvamateriaalia suomalaisista turkistarhoista joissa eläimiltä puuttui silmiä,häntiä oli revitty irti,kuolioita,murtuneita jalkoja,kenenkään niistä välittämättä.
Ylen A-studio on näyttänyt Oikeutta Eläimille-järjestön turkistarhoilla salaa kuvaamaa videomateriaalia,ja aiheesta sanon minä,aikamme kettutyöille naurettuamme tajuammekin heidän olleen oikeassa,ei eläimiä voi kohdella tällä tavoin,Suomessa asiat eivät ole yhtään paremmin kuin vihaamisamme uskollollisisa kulttuureissa joissa eläimiä kidutetaan halal ja kosher tyyliin ennen teurastuksia,olemme samalla alhaisella tasolla.
Älkää ymmärtäkö väärin että olisin joku viherpiipertäjä,ei ollenkaan,syön lihaa ja nautin siitä mutta eläimiä on kohdeltava kunnioituksella kuten aikamme suurin visionääri Adolf Hitler suosi,kaikki historiaa lukeneet tietää että hän oli ensimmäisiä eläintenoikeuksien puolustajia,toki olihan hänessä muutamia pikkuvikoja kuten meissä kaikissa,mutta pyrkikäämme täydellisyyteen ja vaikkapa aloittakaamme se puolustamalla eläimiä??
49501
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 49

Vanhimmat

tarkoitan nyt tuota satua Hitleristä - ensimmäiset eläinten oikeuksien puolustajat syntyivät 500 vuotta aikaisemmin kuin Hitler.

Äänestä
  • sentään.
    Hitler oli,halusitpa sitä tai et myös ensimmäisiä luonnonsuojelijoita,tupakoinnin kieltäjiä minkä vaarallisuuteen hallitukset ovat vasta nyt heränneet,siitä miehestä oli paljon hyötyäkin,lukekaa hyvät ihmiset,ei kukaan ole läpeensäpaha.

    Äänestä

  • Aatteleppaite2.0 kirjoitti:

    sentään.

    millä tavalla luonnonsuojelija? Luonnonsuojeluaatee on satoja vuosia vanha ja käsittääkseni Hitler eli 1900-luvulla. Miten hän voisi siis olla "ensimmäisiä"? Siinä mielessä meni pieleen että eläinsuojelun (ja myös luonnonsuojelun) pyhimykseksi julistettu Fransiskus Assisilainen eli 1100-1200 luvuilla, siis 800 vuotta sitten - halusit tai et. Tupakointi taas on ensi sijassa terveyskysymys.

    Äänestä

  • fcv... kirjoitti:

    julistetaan jälkikäteen ja yleensä hyvin valheellisin keksityin asioin.

    Äänestä

  • Aatteleppaite2.0 kirjoitti:

    julistetaan jälkikäteen ja yleensä hyvin valheellisin keksityin asioin.

    se on lähellä sun kirjotuksias....

    Äänestä

  • roulroul kirjoitti:

    se on lähellä sun kirjotuksias....

    valehtele,en koskaan.
    Joistakin hihhuleita totuuden puhuminen voi vaikuttaa valehtelulta tosin.

    Äänestä

  • Aatteleppaite2.0 kirjoitti:

    valehtele,en koskaan.
    Joistakin hihhuleita totuuden puhuminen voi vaikuttaa valehtelulta tosin.

    Mutta ainakin 80% niistä kylläkin.

    Äänestä

  • 20 kirjoitti:

    Mutta ainakin 80% niistä kylläkin.

    yhtälö tuo esittämäsi,puhun totta 100%.

    Äänestä

  • Aatteleppaite2.0 kirjoitti:

    yhtälö tuo esittämäsi,puhun totta 100%.

    Lähtökohtana jokaiselle tietekin on että se ei ole paskanpuhuja ja kusettaja.
    Ei sitä omaa valehtelu prosenttiaan kannata erikseen mainita.

    Äänestä

  • 16 kirjoitti:

    Lähtökohtana jokaiselle tietekin on että se ei ole paskanpuhuja ja kusettaja.
    Ei sitä omaa valehtelu prosenttiaan kannata erikseen mainita.

    mahda kuin puhua totta:)
    Minut on sellaiseksi kasvatettu,rehelliseksi.

    Äänestä

  • Aatteleppaite2.0 kirjoitti:

    mahda kuin puhua totta:)
    Minut on sellaiseksi kasvatettu,rehelliseksi.

    Aika jännä yhteensattuma.

    Äänestä

  • Aatteleppaite2.0 kirjoitti:

    mahda kuin puhua totta:)
    Minut on sellaiseksi kasvatettu,rehelliseksi.

    luonnonsuojelun kanssa Hitlerillä ei nimittäin ollut mitään tekemistä - eläimien oikeuksia hän ehkä puolusta ja oli koirien ja lasten ystävä...ja sinä puhut hänen olelen ensimmäisiä luonnonsuojelijoita - älytön ajatus kun Suomessakin oli luonnonsuojeluaatteen esitaistelijoita jo 1800-luvulla..Topelius esim..

    ensimmäisenä luonnonsuojelualuita??

    Äänestä

  • Aatteleppaite2.0 kirjoitti:

    ensimmäisenä luonnonsuojelualuita??

    Hitler, vai oletko sitä mieltä että hän perusti Yellowstonen? Sen perusti Ulysses Grant ja vuonna 1872, Hitler ei tainnut olla silloin edes syntynyt......

    Äänestä

  • fcv.. kirjoitti:

    Hitler, vai oletko sitä mieltä että hän perusti Yellowstonen? Sen perusti Ulysses Grant ja vuonna 1872, Hitler ei tainnut olla silloin edes syntynyt......

    "The Jews, as a class, violating every regulation of trade established by the Treasury Department, and also Department orders, are hereby expelled from the Department"

    Eikös se ollut vain maamerkki aikoinaan,ei ollenkaan suojelualue vasta kuin sata vuotta myöhemmin.

    Äänestä

  • Aatteleppaite2.0 kirjoitti:

    "The Jews, as a class, violating every regulation of trade established by the Treasury Department, and also Department orders, are hereby expelled from the Department"

    Eikös se ollut vain maamerkki aikoinaan,ei ollenkaan suojelualue vasta kuin sata vuotta myöhemmin.

    on maailman ensimmäinen kansallispuisto ja sellaiseksi myös perustettu.

    Äänestä

  • ota selvää.... kirjoitti:

    on maailman ensimmäinen kansallispuisto ja sellaiseksi myös perustettu.

    on aivan eri asia kuin luonnonsuojelualue.

    Äänestä

  • vbnhjm kirjoitti:

    on aivan eri asia kuin luonnonsuojelualue.

    kansallispuisto on yhden tyypin luonnonsuojelualue, eli itse olet urpo, vai pitääkö mun pitää sulle esitelmä luonnonsuojelualueista. Olen pitänyt niitä kymmeniä mkertoja... Lyhyesti:

    1. Kansallispuistot
    2. Luonnonpuistot
    3. Muut luonnonsuojelualueet

    Äänestä

  • ota selvää kirjoitti:

    luonnonsuojelualue on suojelualue,kansallispuisto on puisto pidetään huolta,suojelualueella ei pidetä huolta vaan annetaan luonnon tehdä tehtävänsä.

    Äänestä

nimissä. Täälläkin asuu naapurissa yksi "luonnonsuojelija". Hirvittää kun se potkii päivittäin pientä koiraansa kuin brittifutaaja.

Äänestä
  • Aika hullua,kuvaa se ja anna poliisille,ei tuollaisilla ole oikeutta pitää lemmikkejä.

    Äänestä

  • Sikamaista käytöstä.

    Äänestä

  • Soita poliisit! kirjoitti:

    Sikamaista käytöstä.

    olen!

    Äänestä

  • mihinkään suojeluun? Omasta päästäsikö keksit tuon? Vai tarkoitako itseäsi. Rikollinenhan se on!

    Äänestä

  • Koiramies.. kirjoitti:

    Aika hullua,kuvaa se ja anna poliisille,ei tuollaisilla ole oikeutta pitää lemmikkejä.

    että "potkii koraania",se oiskin ollu aika hauskaa.

    Äänestä

  • Hauskuuttaja. kirjoitti:

    että "potkii koraania",se oiskin ollu aika hauskaa.

    kummastakohan saa kovemman tuomion???
    Hmmm?????

    Äänestä

Hitler oli myös kasvissyöjä. Linkistä löytyy muutankin tietoa kyseisestä henkilöstä. Vaikka Hitler olikin diktaattori/hirmuhallitsija, niin suoranaisia valheta hänestä on turha esittää.

http://fi.wikipedia.org/wiki/Adolf_Hitler

Äänestä
  • minkälainen hirviö tahansa olisi kyseessä niin on aivan turha mustamaalata lisää,totuudessa pitää pysyä oli aihe mikä tahansa.

    Äänestä

  • että nykyajan ihmiset eivät osaa nähdä hänessä YHTÄÄN MITÄÄN hyvää. Pahimpia kiihkoilioita on ihmiset jotka ovat kotoisin sen ajan Liittoutuneista sekä juutalaiset.

    Kukaan ei ole täydellinen, kukaan ei toisaalta ole täysin pahakaan.

    Äänestä

  • mitään luonnonsuojelusta sanottu, joten sitä on turha esittää tässä yhteydessä. Koirien ja lasten ystävä hän kyllä oli, mutta kasvissyöntiin liittyi myös hänen huono vatsansa.

    Äänestä

  • 40 kirjoitti:

    että nykyajan ihmiset eivät osaa nähdä hänessä YHTÄÄN MITÄÄN hyvää. Pahimpia kiihkoilioita on ihmiset jotka ovat kotoisin sen ajan Liittoutuneista sekä juutalaiset.

    Kukaan ei ole täydellinen, kukaan ei toisaalta ole täysin pahakaan.

    Tuollainen valehtelu tekee heistä yhtä pahoja ellei pahempia kuin Aatu.

    Äänestä

  • Aatteleppaite2.0 kirjoitti:

    minkälainen hirviö tahansa olisi kyseessä niin on aivan turha mustamaalata lisää,totuudessa pitää pysyä oli aihe mikä tahansa.

    Teitä ei voi moittia alkuperäisessä aiheessa pysymisestä. Siis turkitarhaus ja moni muukin eläinten nk. hyötykäytön laji on tunnotonta riistoa ja erityisen sivistymätöntä touhua!

    Tietenkin tuo Aatu sopii jotenkin kuvaan, kun sekin piti niitä keskitysleirejään tärkeänä asiana. Eläinten keskitysleirit ovat samoin hirmuinen vääryys, vääryys jota vastaan eivät nouse piispat ei papit. No kirkkohan nettoaa näistäkin epäeettisistä tuotantomuodoista tietty verotuloja.

    Muutenkin uskovaiseksi itsensä lukevat, ovat innolla mukana eläinten hyödyntämisessä. Kysytte nyt varmaan miksi otin nuo tahot "hampaisiini", jos ette muista, niin sillä suunnallahan niitä hyviä ja pyhiä asioita opetetaan oikein urakalla.

    Vaan kuinkas on käytännössä? mikä perkele tämä ihmisrotu onkaan rääkkäyksen ja riiston saralla!

    Äänestä

Sika-Liisa Anttila ei uskaltanut tulla 45 nin,ohjelmaan,eikö se lehmä älyä edes erota.

Äänestä
  • Niin tyypillistä kepulaista "yritystoimintaa", että rääkätään eläimiä elinkeinoksi.
    Ja sitä sitten tuetaan???

    Mikään niiden tuotanto ei kestä tarkastelua, esim häkkikanalat ja sikojen & lehmien säälimätön kohtelu.

    Äänestä

laittaa itte sinne häkkiin.,...no empä oo ikinä omistanu turkkia. enkä osta.

Äänestä
  • mitään vikaa jos eläin metsästetään ruoaksi ja sen myötä myös vaikka nahat käytetään hyväksi,mutta että kasvatetaan pelkästään päälle pantavaksi,ei oikein ole mielekästä mielestäni.

    Äänestä

Luin tuon jutun joka koskee turkistarhoja. Asi karkasi oitis johonkin hitler sekoiluun, pysykää asiassa , eli kyllä turkistarhat pitää lopettaa tarpeettomina , lopetetaanhan niitä kasarmiakin ja mitä sitten ,jos nyt tarhat lopetetaan , rahan ahneutta kaikki tämä on ja tunteettomien ihmisten toissijainen elin keino.....

Äänestä

Olet kyllä todellinen pönttö jos uskot noihin kettutyttöhihhuleiden sanomaan! Mutta HIHHULI olet itsekkin!

Äänestä
  • sun mielestä eläimiä sitten saa rääkätä mielin määrin, kunhan vaan niistä saa rahhaa,,,,

    Äänestä

Toimenpiteet tarhauksen lopettamiseksi on nyt totta. Enää ei eläinten kiduttajien toimia paineta villaisella. Kun eivät osaa hoitaa hommiansa niin elinkeino kylmästi pois.

Äänestä

Olen käynyt navetoissa maatiloilla, joissa isännillä ja emännillä on kunnia-asia hoitaa kaikki eläimet hyvin.
Hyvinhoidettuna eläimet myös tuottavat parhaiten.
Ihmeellistä, ettei tätä älytä! Heti, jos havaitaan joku virhe, joku idioottiporukka alkaa puolustaa, että näinhän sitä kuuluukin tehdä. Antaisitte edes kunnon vinkkejä tällaisille onnettomille, jotka eivät osaa hoitaa eläimiään oikein niin hekin voisivat päästä kannattavaan maataloustuotantoon. Hyvinvoivat eläimet tuovat paitsi hyvinvointia myös hyvää mieltä! Näin yksinkertaista.

Äänestä
  • Mtv:n 3 uutisissa mainittiin että ilmitulleiden eläinrääkkäys turkistarhojen koordinaatit olisi saatavilla oikeutta eläimille sivuilla.

    Ihan mielenkiinnosta tarkoitus katsoa onko lähelläni kyseisiä paikkoja, mutta en löytänyt ?
    Tietääkö kukaan missä kunnissa näitä järkkyttäviä kuvia on otettu ?

    Äänestä

  • Hioma kirjoitti:

    Mtv:n 3 uutisissa mainittiin että ilmitulleiden eläinrääkkäys turkistarhojen koordinaatit olisi saatavilla oikeutta eläimille sivuilla.

    Ihan mielenkiinnosta tarkoitus katsoa onko lähelläni kyseisiä paikkoja, mutta en löytänyt ?
    Tietääkö kukaan missä kunnissa näitä järkkyttäviä kuvia on otettu ?

    Ei mutta sitä varten on oma EVIRA, joka ei saa mitään aikaiseksi. 'Kettutytöt' amatööri-ihmisinä saavat tehtyä 'oikeita tarkastuksia'.

    Äänestä

  • Tää on totta vaan hyvin voiva eläin tuottaa hyvin. Ja siihen on pyrittävä. Mutta nekin voi sairastua. Ja se on sairasta ettei jotkut ota lääkärii kattoon kun on tarve. Mutta se on nykysin niin tyhmää! Ennen oli sairasteurastus. eli tilattiin tää auto kotiin ja teurastaja lopetti eläimen ja jos se ei oo kuumees ja sen liha normaalii se laitettiin kylmään ja vietiin teurastamolle. Ei sillä tienanu mutta sai eläimen pois kärsimästä. Muutaman kympin saatto saada. EU kielsi tän ja siks nykysin yritetäään liian kauan että jos se eläin siitä vielä nousis ite. ja pääsis teurasautoon. Teurasauto ei ota kolmijalkasii kyytiin. Jalka poikki niin koko eläimen lihat ei kelpaa mihinkään...

    Äänestä

  • mv kirjoitti:

    Tää on totta vaan hyvin voiva eläin tuottaa hyvin. Ja siihen on pyrittävä. Mutta nekin voi sairastua. Ja se on sairasta ettei jotkut ota lääkärii kattoon kun on tarve. Mutta se on nykysin niin tyhmää! Ennen oli sairasteurastus. eli tilattiin tää auto kotiin ja teurastaja lopetti eläimen ja jos se ei oo kuumees ja sen liha normaalii se laitettiin kylmään ja vietiin teurastamolle. Ei sillä tienanu mutta sai eläimen pois kärsimästä. Muutaman kympin saatto saada. EU kielsi tän ja siks nykysin yritetäään liian kauan että jos se eläin siitä vielä nousis ite. ja pääsis teurasautoon. Teurasauto ei ota kolmijalkasii kyytiin. Jalka poikki niin koko eläimen lihat ei kelpaa mihinkään...

    olevat eläimet eivät ole niin hyviä syötävinä,eli niitä ei teurasteta.

    Äänestä

vain elukoita,mitä valiä.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta

Aatteleppaite2.0 kirjoitti:

Näittekö uutisissa kuvamateriaalia suomalaisista turkistarhoista joissa eläimiltä puuttui silmiä,häntiä oli revitty irti,kuolioita,murtuneita jalkoja,kenenkään niistä välittämättä.
Ylen A-studio on näyttänyt Oikeutta Eläimille-järjestön turkistarhoilla salaa kuvaamaa videomateriaalia,ja aiheesta sanon minä,aikamme kettutyöille naurettuamme tajuammekin heidän olleen oikeassa,ei eläimiä voi kohdella tällä tavoin,Suomessa asiat eivät ole yhtään paremmin kuin vihaamisamme uskollollisisa kulttuureissa joissa eläimiä kidutetaan halal ja kosher tyyliin ennen teurastuksia,olemme samalla alhaisella tasolla.
Älkää ymmärtäkö väärin että olisin joku viherpiipertäjä,ei ollenkaan,syön lihaa ja nautin siitä mutta eläimiä on kohdeltava kunnioituksella kuten aikamme suurin visionääri Adolf Hitler suosi,kaikki historiaa lukeneet tietää että hän oli ensimmäisiä eläintenoikeuksien puolustajia,toki olihan hänessä muutamia pikkuvikoja kuten meissä kaikissa,mutta pyrkikäämme täydellisyyteen ja vaikkapa aloittakaamme se puolustamalla eläimiä??

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu