Koska muutamasta yrityksestä huolimatta

Joku i ole mukamas ymmärtänyt minua/itseään tai ne asiat ei ole kuitenkaan lähentyneet niin kuin
olin halunnut , pääti kirjoittaa ne uudelleen täänne .

" perheen isä ajelee autolla kotiin" Sattuu vakava kolari , Hän tulee hetkeksi tajuihinsa ja muistaa viime
metreillä että oi sovitettavaa ainakin yksi synti, vaikkapa lähimmäisen loukkaaminen ! Ei ole omaa pappia
anteeksi antajana paikalla päästämässä synnistä . Helvetin kolkot kuumat palavat rauta ovet paukuttaa,
kuin Länen salunaan ovet, tulkaa tänne minun omani! Autolla kolarin ajanut henkilö kuolee eli henki pakenee , hän joka , joka Sunnuntai sai syntinsä tilaisuudessansa omalta papilta anteeksi . kuolee ( uskosta
osattomana ). On aivan hirveetä jos näin heillä on . " Minun Jeesukseni kuoli Ristillä sovittaen kaiken saan
armosta syntini anteeksi , eikä kukaan muu ohjaile uskoni elämää ". Samassa reheessä .. Vaimo ja 9 lasta
kaikki suree .. Vaimolla on vielä mahdollisuus Uskon ratkaisuun ,,vaiko on ?

Armo pelastaa kun silmät avautuvat ,ei pakosta tai toisen tuputtamisesta .

TÄHÄN OLEN VASTANNUT OTSIKOLLA ..." EI OLE YKSIKÄÄN "

Ihminen vielä päästänyt ketän taivaaseen , aina on siihen tarvittu Jumalaa/Jeesusta . Siksitoiseksi kun
joku kuolee tässä ajassa , hän siirtyy odotus puolelle, se on paratiisiin ja sitten viimeisenä päivänä , Jeesus
tulee tuomitsemaan KAIKKI/PÄÄSTÄMÄÄN.

TÄHÄN VASTAA SITTEN
JEESUKSEEN USKOVA
"Ajan prajan tuolla puolen "... VÄLITILASTA on turha puhua . Ajanlasku nimittäin päättyy kuolin hetkellä .
Kun silmäsi suljet viimeisen kerran , olet ajattomassa tilassa . Uskova avaa silmänsa taivaassa , epäuskoinen
helvetissä . Pyhä Henki on ovenvartijana , Jumalan sana joko sitoo taikka päästää . Jeesukseen uskovien
Sydämessä asuu Jumalan sana , he ovat Hengessä uudestisyntyneitä Jumalan sanan kautta Jeesukseen uskova
on koko ajan puettuna uskon ja kasteen kautta Kristukseen Lahjavanhurskaudella , omalla vanhurskaudella
ei kukaan pelastu .

Sitten on muutamia Raamatun lauseita , jotka ei kerro mitään tuonpuoleisesta vaan tämän puoleiseta .

SIITÄ VÄLITILASTA (MINUN MIELESTÄ ) ON KINAMME SATTUNUT :

KYSYNKIN NYT KUINKA MUUT AJATTELEVAT/YMMÄRTÄVÄT ?

Totta on minustakin, että ajanlasku loppuu kuolinhetkeen , mutta eritavalla kuin "Jeesukseen uskova " siitä
kirjoittaa . Koska kukaan ei avaa seuraavaksi silmiä taivaassa , onhan se Toumiopäiväkin olemassa .
23252
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 23

Vanhimmat

Avauksessa mainittu vastaukseni (Usko Jeesukseen), ei liity mitenkään avauksessa mainittuun asiayhteyteen.

Äänestä
  • Siitä vois olla toista mieltä , ne ovat peräkkäiset viestit , eikä voi olla liika kaukana kun ovat vierekkäisiä
    toiseksi se ei auta sitä seikkaa että mitan siellä ymmärrettiin asia .
    voisiko nyt sitten selittää oman mielipiteen . noin uusiksi ?
    Jos meidän asiamme menee ristiin , aina välillä , niin se johtuu juuri tälläisita . Joita sitten korjataan
    kun ensin on vähätelty , ei se kaikki johdu sinun nimittämista taudesta yms. Kokeile .

    Äänestä

  • Kaikkion luettavissa ketjussa : "Synnit saa anteeksi kun on saarnaaja.."

    Äänestä

  • teuta kirjoitti:

    Siitä vois olla toista mieltä , ne ovat peräkkäiset viestit , eikä voi olla liika kaukana kun ovat vierekkäisiä
    toiseksi se ei auta sitä seikkaa että mitan siellä ymmärrettiin asia .
    voisiko nyt sitten selittää oman mielipiteen . noin uusiksi ?
    Jos meidän asiamme menee ristiin , aina välillä , niin se johtuu juuri tälläisita . Joita sitten korjataan
    kun ensin on vähätelty , ei se kaikki johdu sinun nimittämista taudesta yms. Kokeile .

    Viestini josta osa oli kopioitu avaukseesi ei liity millään tavalla avauksessasi mainittuun asiayhteyteen.
    Eri mieltä voit olla, mutta minä sen tiedän kuinka asia oikeasti on.

    Eihän sinua ole tähänkään asti tosiasiat kiinnostaneet, vain se oma (omissa maailmoissasi) vouhkaaminen on sinulle tärkeätä. Muilla on sinulle vain välinearvo, sinun tyydyttäessäsi omaa pätemisentarvettasi sairaan runsailla sekavilla viesteilläsi.

    Äänestä

  • Usko Jeesukseen kirjoitti:

    Ei meidän tarvitse jankata . Vaikka joskus siltä tuntuukin .
    Minä olin vastannut siihen ensimmäiseen viestiin , niinkuin olin sen tehnyt , mutta sinä vastasit seraavaksi
    minun viestiin , jos ei helpota , annetaan olla siitä tulee kyllä sellainen olo että ei koskaan voi tietää mihin
    edellinen vastasi ,vai vastasiko ollenkaan ,vai oliko tuleva vastaus.

    Äänestä

  • Usko Jeesukseen kirjoitti:

    Viestini josta osa oli kopioitu avaukseesi ei liity millään tavalla avauksessasi mainittuun asiayhteyteen.
    Eri mieltä voit olla, mutta minä sen tiedän kuinka asia oikeasti on.

    Eihän sinua ole tähänkään asti tosiasiat kiinnostaneet, vain se oma (omissa maailmoissasi) vouhkaaminen on sinulle tärkeätä. Muilla on sinulle vain välinearvo, sinun tyydyttäessäsi omaa pätemisentarvettasi sairaan runsailla sekavilla viesteilläsi.

    Jos minun vistit on sinusta sekavia , miksi luet niitä ?

    Äänestä

  • teuta kirjoitti:

    Jos minun vistit on sinusta sekavia , miksi luet niitä ?

    Silloin tällöin kuitenkin luen viestejäsi, olethan sinä Jeesukselle rakas sellaisena kun olet, puutteistasi huolimatta. Jeesuksen seuraajilla ei ole mitään tarvetta hylätä ketään inhimillisten puutteidensa vuoksi.

    En lakkaa ihmettelemästä sitä, että sama mies keskustelee itsensä kanssa eri nimimerkeillä. Kaikista ihmeellisintä on se että välillä nämä kaksi (saman miehen) nimimerkkiä riitelevät kovasti keskenään. :-)))

    Huvittavaahan tämä toisaalta on, mutta ei se ole leikin asia kun ihminen alkaa sekoilemaan "sukkiinsa".

    Sinun olisi hyvä ymmärtää, että ämä sivu on luettavissa kaikkialla maailmassa.
    Tämä sinun sekoilusi on sen vuoksi vähän yhteinenkin häpeä.
    Ihmisille nuodostuu kirjoituksistasi käsitys esikoislestadiolaisista täysinä sekopäinä.

    Omilla lahjoillaan jokainen tietenkin työtä tekee, sinua ei voi moittia ainakaan yrittämisen puutteesta.
    Tiedän että sinulla olisi lahjoja enemmän johonkin muuhun palvelutehtävään, tämän kirjoittamisen
    sijasta. Jokunen viesti silloin tällöin on paikallaan, osallistuminen yhteiseen keskusteluun.
    Mut tämä homma on paisunut jonkin aikaa yli äyräiden. Rauhoittuminen olisi nyt hyvä asia.

    Äänestä

  • Mielen rauhaa kirjoitti:

    no joo , ensinnä tuohon väittämään , että keskustelen itseni kanssa , se ei pidä pakkansa .
    van silloinkun havaitsen , että on lukijoita perässä , ei tarvita mitään keskustelua se tieto
    yksinkertaisesti luetaan , ja se riittä heille .

    Niin että kenenkä ne sukat onkaan. ?

    Äänestä

  • Mielen rauhaa kirjoitti:

    Silloin tällöin kuitenkin luen viestejäsi, olethan sinä Jeesukselle rakas sellaisena kun olet, puutteistasi huolimatta. Jeesuksen seuraajilla ei ole mitään tarvetta hylätä ketään inhimillisten puutteidensa vuoksi.

    En lakkaa ihmettelemästä sitä, että sama mies keskustelee itsensä kanssa eri nimimerkeillä. Kaikista ihmeellisintä on se että välillä nämä kaksi (saman miehen) nimimerkkiä riitelevät kovasti keskenään. :-)))

    Huvittavaahan tämä toisaalta on, mutta ei se ole leikin asia kun ihminen alkaa sekoilemaan "sukkiinsa".

    Sinun olisi hyvä ymmärtää, että ämä sivu on luettavissa kaikkialla maailmassa.
    Tämä sinun sekoilusi on sen vuoksi vähän yhteinenkin häpeä.
    Ihmisille nuodostuu kirjoituksistasi käsitys esikoislestadiolaisista täysinä sekopäinä.

    Omilla lahjoillaan jokainen tietenkin työtä tekee, sinua ei voi moittia ainakaan yrittämisen puutteesta.
    Tiedän että sinulla olisi lahjoja enemmän johonkin muuhun palvelutehtävään, tämän kirjoittamisen
    sijasta. Jokunen viesti silloin tällöin on paikallaan, osallistuminen yhteiseen keskusteluun.
    Mut tämä homma on paisunut jonkin aikaa yli äyräiden. Rauhoittuminen olisi nyt hyvä asia.

    Nytkön täällä on tuuletettu , voitko sanoa mahtuvs , tietënkää et kun iso oot
    mutta minä ymmärrän että asioiden pitteissa tavataan ja se asia ei unhoitu 1 yössä

    Äänestä

  • teuta kirjoitti:

    Nytkön täällä on tuuletettu , voitko sanoa mahtuvs , tietënkää et kun iso oot
    mutta minä ymmärrän että asioiden pitteissa tavataan ja se asia ei unhoitu 1 yössä

    Etkö todellakaan halua parantua tuosta tuomarin ja väärän todistajan vammastasi? Rukoile että Jeesus päästäsi sinut tuosta synnistä, saisit mielenrauhan sinäkin. Puoli vuotta on sinulta on mennyt todella rauhattomissa merkeissä. Toivo ei ole kuitenkaan mennyt, Jeesuksella on voima parantaa. Hän kysyy sinulta ainoastaan yhden kysymyksen; tahdotko sinä tulla terveeksi.Se on suuri kynnys, luopua omasta (luulo) vanhurskaudesta ja ottaa Jeesuksen todellinen vanhurskaus tilalle. Ehdoton edellytys on luopua kaikista kanteista lähimmäisiä vastaan.

    Äänestä

  • teuta kirjoitti:

    Kaikkion luettavissa ketjussa : "Synnit saa anteeksi kun on saarnaaja.."

    Se edellyttää kuitenkin lukutaitoa.

    Kuten sanoin, viestini kopitu sisältö ei liity mitenkään tämän avauksesi sisältöön. Väitteesi on perätön.
    Älä enempää jankuta, menee vain aikasi hukkaan.

    Äänestä

  • hämmästynny kirjoitti:

    Etkö todellakaan halua parantua tuosta tuomarin ja väärän todistajan vammastasi? Rukoile että Jeesus päästäsi sinut tuosta synnistä, saisit mielenrauhan sinäkin. Puoli vuotta on sinulta on mennyt todella rauhattomissa merkeissä. Toivo ei ole kuitenkaan mennyt, Jeesuksella on voima parantaa. Hän kysyy sinulta ainoastaan yhden kysymyksen; tahdotko sinä tulla terveeksi.Se on suuri kynnys, luopua omasta (luulo) vanhurskaudesta ja ottaa Jeesuksen todellinen vanhurskaus tilalle. Ehdoton edellytys on luopua kaikista kanteista lähimmäisiä vastaan.

    Kuule rakas kumppani sinulla joku möykky sydämen kohdalla
    ja se ei vieläkään ole sulanut , voi voi sentään .

    Äänestä

  • Usko Jeesukseen kirjoitti:

    Viestini josta osa oli kopioitu avaukseesi ei liity millään tavalla avauksessasi mainittuun asiayhteyteen.
    Eri mieltä voit olla, mutta minä sen tiedän kuinka asia oikeasti on.

    Eihän sinua ole tähänkään asti tosiasiat kiinnostaneet, vain se oma (omissa maailmoissasi) vouhkaaminen on sinulle tärkeätä. Muilla on sinulle vain välinearvo, sinun tyydyttäessäsi omaa pätemisentarvettasi sairaan runsailla sekavilla viesteilläsi.

    Aivan , sinähän jnkkaat , nuo asiat ei ole kerätty jostakin vaan ne on peräkkäisiä viestejä ,

    siitä taas voisi olla eri mieltä , mikä minua kiinnostaa , sinähän teet vain hätäsiä johto päätöksiä ,
    jotka johtaa toisten syrjimiseen , sitä ylensä kiellät mutta näin se on ja yksi sellainen tuomio
    minun asiassa ! josta sinä tiedät harvinaisen vähän onneksi. ja senkin minkä kirjoita tänne ikään
    kuin totena , on omaasi pimeältä puolelta , jos sinun on ollut vaike kirjoittaa nykyään tänne,
    ei se ehkä ole ainakaan helpottunut , viimeisistä töistäsi.

    Äänestä

  • Usko Jeesukseen kirjoitti:

    Se edellyttää kuitenkin lukutaitoa.

    Kuten sanoin, viestini kopitu sisältö ei liity mitenkään tämän avauksesi sisältöön. Väitteesi on perätön.
    Älä enempää jankuta, menee vain aikasi hukkaan.

    No kuinka se voi olla ei koskeva , kun viestit on peräkkäiset ja viivat on olemassa .
    suosin että seuraat jälkiäsi vielä , sen jälkeen voinkin pitää sinua kapelimestrina .

    Äänestä

  • Usko Jeesukseen kirjoitti:

    Se edellyttää kuitenkin lukutaitoa.

    Kuten sanoin, viestini kopitu sisältö ei liity mitenkään tämän avauksesi sisältöön. Väitteesi on perätön.
    Älä enempää jankuta, menee vain aikasi hukkaan.

    Aivan niin on , mutta sinä et halua ,

    Äänestä

  • Usko Jeesukseen kirjoitti:

    Se edellyttää kuitenkin lukutaitoa.

    Kuten sanoin, viestini kopitu sisältö ei liity mitenkään tämän avauksesi sisältöön. Väitteesi on perätön.
    Älä enempää jankuta, menee vain aikasi hukkaan.

    Tämä asia ei ole vielä valmis , sen voisi tehdä , että sais siitäkin rauhan.

    Äänestä

  • Usko Jeesukseen kirjoitti:

    Se edellyttää kuitenkin lukutaitoa.

    Kuten sanoin, viestini kopitu sisältö ei liity mitenkään tämän avauksesi sisältöön. Väitteesi on perätön.
    Älä enempää jankuta, menee vain aikasi hukkaan.

    Kerroppa miksi et voi tarkistella . ja lukea . Ja vastata . ei ymmärrä .

    Aivan samanlaisesta vastaamattomuudestasi on kaikki saanut alkunsa !

    Äänestä

  • Usko Jeesukseen kirjoitti:

    Se edellyttää kuitenkin lukutaitoa.

    Kuten sanoin, viestini kopitu sisältö ei liity mitenkään tämän avauksesi sisältöön. Väitteesi on perätön.
    Älä enempää jankuta, menee vain aikasi hukkaan.

    No kun väität , väitteeni olevan perätöön , sen voi katsoa kohta peräkkäisistä ketjuista ,
    siis : Synnit saa anteesksi jos saarnaajalla on lapinluottamus . ketjusta

    Äänestä

  • teuta kirjoitti:

    Kuule rakas kumppani sinulla joku möykky sydämen kohdalla
    ja se ei vieläkään ole sulanut , voi voi sentään .

    Pyydän lausuntoani anteeksi .

    Äänestä

  • Usko Jeesukseen kirjoitti:

    Se edellyttää kuitenkin lukutaitoa.

    Kuten sanoin, viestini kopitu sisältö ei liity mitenkään tämän avauksesi sisältöön. Väitteesi on perätön.
    Älä enempää jankuta, menee vain aikasi hukkaan.

    Tuon suuntaisia väitteitä täällä on ollutkin ennenkin samalta kirjittajalta .
    ei mitään tarvetta tehdä kerralla selväksi vaan jäättää selittämättä .
    Ikään kuin välinpitämättömyyttään .

    Äänestä

  • Usko Jeesukseen kirjoitti:

    Se edellyttää kuitenkin lukutaitoa.

    Kuten sanoin, viestini kopitu sisältö ei liity mitenkään tämän avauksesi sisältöön. Väitteesi on perätön.
    Älä enempää jankuta, menee vain aikasi hukkaan.

    Aivan se edellyttää sinunkin lukutaitoa , ja koska viivat olivat ehjät en tiedä miten sinä yritä sukkoloida pois vastuusta jonka saa siitä että vastaa jollekkin , niinkuin pitääkin , mutta tässä tapauksessa , meni overiksi
    ja että kahden viestin asiassa . Hän jo väittää ettei vastannut siihen KENELLE SITTEN. muita ei ollut.

    Äänestä

  • hämmästynny kirjoitti:

    Etkö todellakaan halua parantua tuosta tuomarin ja väärän todistajan vammastasi? Rukoile että Jeesus päästäsi sinut tuosta synnistä, saisit mielenrauhan sinäkin. Puoli vuotta on sinulta on mennyt todella rauhattomissa merkeissä. Toivo ei ole kuitenkaan mennyt, Jeesuksella on voima parantaa. Hän kysyy sinulta ainoastaan yhden kysymyksen; tahdotko sinä tulla terveeksi.Se on suuri kynnys, luopua omasta (luulo) vanhurskaudesta ja ottaa Jeesuksen todellinen vanhurskaus tilalle. Ehdoton edellytys on luopua kaikista kanteista lähimmäisiä vastaan.

    Millä valtuuksilla sinä komentelet , enkö minä ole koskaan tehnyt Kristuksen mielen mukaan
    jos en ole tehnut sinun mielen mukaan .

    Äänestä

  • teuta kirjoitti:

    Millä valtuuksilla sinä komentelet , enkö minä ole koskaan tehnyt Kristuksen mielen mukaan
    jos en ole tehnut sinun mielen mukaan .

    Pidät siis edelleen useista varoituksista huolimatta jumalallisena oikeutenasi valehdella tutuista ihmisistä perättömiä julkisella nettipalstalla? Kuitenkin kerrot olevasi uskovainen henkilö?!

    Onpa aikoihin eletty!

    Tämä palsta ei ole tarkoitettu kirjoittajien henkilöyden selvittämisiin, vaan mielipiteistä keskustelemiseen. Kenestäkään kirjoittajasta ei voi eikä saa sanoa mitään sellaista, jota ei varmasti tiedä. Jonkun tutun henkilön leimaaminen sellaisen vistin kirjoittajaksi jota hän ei ole tehnyt, on julkinen valhe. Tehtäväsi on lukea viestejä ja vastata niihin halutessasi, ei kirjoittajien arvaileminen.

    Viikkoja ja kuukausia vanhoja viestejä pintaan kaivelemalla sinä osoitat vain omaa tymyyttäsi ja harkinnan puutetta.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

teuta kirjoitti:

Joku i ole mukamas ymmärtänyt minua/itseään tai ne asiat ei ole kuitenkaan lähentyneet niin kuin
olin halunnut , pääti kirjoittaa ne uudelleen täänne .

" perheen isä ajelee autolla kotiin" Sattuu vakava kolari , Hän tulee hetkeksi tajuihinsa ja muistaa viime
metreillä että oi sovitettavaa ainakin yksi synti, vaikkapa lähimmäisen loukkaaminen ! Ei ole omaa pappia
anteeksi antajana paikalla päästämässä synnistä . Helvetin kolkot kuumat palavat rauta ovet paukuttaa,
kuin Länen salunaan ovet, tulkaa tänne minun omani! Autolla kolarin ajanut henkilö kuolee eli henki pakenee , hän joka , joka Sunnuntai sai syntinsä tilaisuudessansa omalta papilta anteeksi . kuolee ( uskosta
osattomana ). On aivan hirveetä jos näin heillä on . " Minun Jeesukseni kuoli Ristillä sovittaen kaiken saan
armosta syntini anteeksi , eikä kukaan muu ohjaile uskoni elämää ". Samassa reheessä .. Vaimo ja 9 lasta
kaikki suree .. Vaimolla on vielä mahdollisuus Uskon ratkaisuun ,,vaiko on ?

Armo pelastaa kun silmät avautuvat ,ei pakosta tai toisen tuputtamisesta .

TÄHÄN OLEN VASTANNUT OTSIKOLLA ..." EI OLE YKSIKÄÄN "

Ihminen vielä päästänyt ketän taivaaseen , aina on siihen tarvittu Jumalaa/Jeesusta . Siksitoiseksi kun
joku kuolee tässä ajassa , hän siirtyy odotus puolelle, se on paratiisiin ja sitten viimeisenä päivänä , Jeesus
tulee tuomitsemaan KAIKKI/PÄÄSTÄMÄÄN.

TÄHÄN VASTAA SITTEN
JEESUKSEEN USKOVA
"Ajan prajan tuolla puolen "... VÄLITILASTA on turha puhua . Ajanlasku nimittäin päättyy kuolin hetkellä .
Kun silmäsi suljet viimeisen kerran , olet ajattomassa tilassa . Uskova avaa silmänsa taivaassa , epäuskoinen
helvetissä . Pyhä Henki on ovenvartijana , Jumalan sana joko sitoo taikka päästää . Jeesukseen uskovien
Sydämessä asuu Jumalan sana , he ovat Hengessä uudestisyntyneitä Jumalan sanan kautta Jeesukseen uskova
on koko ajan puettuna uskon ja kasteen kautta Kristukseen Lahjavanhurskaudella , omalla vanhurskaudella
ei kukaan pelastu .

Sitten on muutamia Raamatun lauseita , jotka ei kerro mitään tuonpuoleisesta vaan tämän puoleiseta .

SIITÄ VÄLITILASTA (MINUN MIELESTÄ ) ON KINAMME SATTUNUT :

KYSYNKIN NYT KUINKA MUUT AJATTELEVAT/YMMÄRTÄVÄT ?

Totta on minustakin, että ajanlasku loppuu kuolinhetkeen , mutta eritavalla kuin "Jeesukseen uskova " siitä
kirjoittaa . Koska kukaan ei avaa seuraavaksi silmiä taivaassa , onhan se Toumiopäiväkin olemassa .

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu