Saako palata?

Jumala voi kutsua ihmisiä hyvinkin erilaisilla tavoilla takaisin yhteyteensä. Jumalan kutsuttu on päästänyt uskonsa jäähtymään ja siirtänyt se vähän niin kuin kylmäkomeroon säilöön, työntänyt uskonsa luotaan ja työmuisti on jo unohtanut sellaisen asian, että minä olen uskovainen. Vuosia on kulunut ja yllättäen joutuu netissä tai muussa elämänvaiheessa törmäämään henkilöön joka pulputtaa uskoaan, kuinka Jeesus on ihmeellinen ja kuinka kuin raskas taakka on sydämeltä pudonnut ja aina on Jeesus siinä niin liki jo heti aamulla, ihana Kiitos Jeesus sinäkin olet jo herännyt kanssani uuteen aamuun. Pulputus jatkuu loputtomiin kuinka raamatusta on auennut ihmeellisiä asioita ja kuinka on ihanaa Rakastaa Jumalaa ja olla vain Jumalan lapsi. Kuinka Jeesus haluaa että kaikki pelastuisivat ja jokaisen olisi syytä tutustua tähän ihanaan Jeesukseen.

Ällöuskovainen, ajattelee elämässään fiksusti jääviileään säilytykseen uskonsa laittanut ihminen. Kyllähän nyt jokainen tuohon pystyy, mutta kuka jaksaa aina. Jos minäkin nyt alan taas lukemaan raamattua ja rukoilemaan niin kuin nuorena niin siellähän se on kirja hyllyssä. Minä olen omalla tavallani jumala-suhteen omaava, nyt olen siirtänyt sen hieman viileämpään paikkaan, se aikapaljon häiritsi normaalielämää ja menoja ihmisten kanssa.

Tapauksemme unohtaa ennen iltaa jo lukemansa, mutta viikkojen kuluessa hän joutuu milloin missäkin elämänkäänteessä taas törmäämään johonkin Jeesus-ylistykseen. Alkaa pian jurppia mokomat kohtaamiset ja pian hän käy penkomassa jääviileä hyllynsä perimmäistä pakettia. Ottaa raamatun esille, vilkaistakseen mihin viimeksi jäin? Lukee, on vähän nahkeeta hoh-hoijaa mitähän telkkaristakin tulee, ei tuo kakarana luettu raamattu nyt jaksa oikein innostaa mistä lie vanhasta asiasta siinä taas puhutaan. Noh rukoilenpa vähän – tyhjää lyö, sormet sain sormienlomaan – mitäs sitten? mitä minä sanon? Joskus nuorena oli kun sitä aina vaan tiesi, se vaan jotenkin luontui se rukous. Äts, taidan olla jo liian vanha näihin juttuihin.

Päivät menevät eteenpäin, mutta sisäiseen maailmaan jäi huoli. Mitä jos Jumala on unohtanut minut, mitä hyötyä on ollut käydä joskus kirkossa ja nuortenilloissa ja rippikoulussa ja rukoilla ja lukea raamattua jos Jumala on unohtanut minut enkä pääsekään kuoltuani taivaaseen, minähän olen ollut joskus isoisenakin rippikoulussakin? Minähän olen uskovainen? Niin minä olen uskovainen? Voi olla että olen vielä hieman uskovainen? Oikeasti kun luen tuollaisia uskontunnustajia ja Jeesus-hössöjä alkaa ihan ärsyttämään että Jeesus noita rakastaa noin paljon ja minä, joka olen sentään ollut kovinkin läheinen joskus oikein Jumalalle, minuun päin ei näytetä vilkaisevankaan. Miten tähän on tultu, missä se alkoi mennä huonosti? Mokomakin Jumala, ei mitään kiitollisuutta! Kiukku kohoaa maan mantelista, nyrkkiä puidaan mutta kohta vihanvoima loppuu ja jäljelle jää uupunut maan manteli jonka oma voima ei riittänyt edes Jumalan ripittämiseen. Kyyneleet alkavat tulvahdella kiukun ja pettymyksen lomassa – Jeeeesus! mitä minun pitäisi tehdä että pelastuisin, mitä minun pitää tehdä että sinä vielä rakastaisit minua ???

Katsopas tuon kauempana Hän ei ollut sinusta.
Hän sanoo sinulle: "Otollisella ajalla minä olen sinua kuullut ja pelastuksen päivänä sinua auttanut". Katso, nyt on otollinen aika, katso, nyt on pelastuksen päivä.

Tule, ota vastaan Jumalan armo Jeesuksessa Kristuksessa, sinun Herrassasi. Lankea hänen jalkojensa juureen ja rukoile syntisen ihmisen rukous, kyllä sinä tiedät mikä se sinun kohdallasi on.

Uusi elämä Kristuksessa alkaa sinun kohdallasi siitä, että otat raamatun kätehesi aloita vaikka Matteuksen evankeliumista luku 3 eteenpäin. Siellä tulkoon eteesi Johannes Kastaja joka saarnaa siinä sinun erämaassasi: ”Tehkää parannus – Taivasten Valtakunta on tullut tähän” Nyt on se otollinen aika nyt on se pelastuksen päivä joka sinulle on valmistettu.
0193
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta

mimica kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu