Media tekee taas rikollisista sankareita turkistarhakuvajutussa.
Voidaanko murtovarkaiden sanaan tai kuvaan luottaa? Onko murtautujista tehty rikosilmoitusta? Mistä tiedämme ovatko murtautujien ottamat kuvat Suomesta vai esimerkiksi Venäjältä?
Käsittääkseni rikoksella hankittu todistusaineisto on käyttökelvotonta oikeudessa; poliisikin joutuu hankkimaan oikeuden luvan esimerkiksi peite- ja salakuunteluoperaatioilleen. "Aktivistit" eli murtovarkaat taas ovat oikeuden esitaistelijoita ja median sankareita! Oikeus on pilkka nyky-Suomessa!
Rikollisista tehdään sankareita!
2
143
Vastaukset 2
- Aatteleppaite2.0
tiedä,mutta sen takia on luvattu järjestää tarkastukset.
Onneksi maamme ei ole mikään Venäjä ,täällä sentään välitetään jostakin,yritetään ainakin.
Venäjällä lapsia kohdellaan samoin tavoin lastenkodeissa kuin noita eläinparkoja videolla. - keinot
" Luonnonsuojelijat" pyydystivät likaisesta ja Lappeenrannan saastuttamasta Nuijamaan järvestä kaloja. Väittivät että ne oli pyydystetty Kuopion lähistöltä. Olivat aika noloja kun jäivät kiinni vilpistään. Selittelivät että heille oli ainoastaan tarkoitus kiinnittää huomio vesien saastumiseen..
Saksan valtio osti varastettuja Sveitsiläisiä pankkitietoja saksalaisten ja muiden pimeistä talletuksista.
Aikaisemminkin ovat valtiot ostaneet varastettuja tietoja. Myös tarkoitushakuinen valehtelu on yleistä, esim. Irakin joukkotuhoaseet.
Eläintensuojelijat oppivat että riittää kun esittää joitain kuvia, kuvien ottopaikalla tai ajalla ei ole väliä. Media hoitaa loput.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 51861
Haluatko mies mennä naimisiin melko pian, ku ollaan kohdattu?
Mä haluaisin mennä mahdollisimman nopeesti....💍91827Martina Aitolehti veti kohtalokkaat hääkännit - Alttarilla ikävä temppu Esko Eerikäiselle
Ex-pariskunta Aitolehti ja Eerikäinen pitävät yhdessä Martina & Esko podcastia. He ovat kertoneet kansalle mm. hääaamust15706Vappu Pimiä lataa suorat sanat TTK-lähdöstään - Yksi asia elämässä muuttui pysyvästi
Vappu Pimiä astui pois Tanssii Tähtien Kanssa -juontajan pallilta viime syksynä. Pimiällä oli pitkät perinteet TTK:ssa,2664Vain elämää: Silmiinpistävä muutos heti ekassa jaksossa - Onko tämä hulppeampi kuin entinen?
Vain elämää on totuttu näkemään Hirvensalmella sijaitseva Satulinna. Uudella kaudella kuvauspaikka muuttuu Calliolaksi.1564- 56541
- 70533
Onko naisten "ahdisteluhysterian" kulttuuria kritisoivat miehet itse ahdistelijoita?
Tällaisen kuvan saa, kun tästä aiheesta tekee aloituksia: aina luullaan, että "ahdisteluhysteriaa" kritisoiva mies on it184529- 61523
Sinulle jota kaipaan!
Tunnen sinua kohtaan jotain, mitä en enää osaa selittää pelkällä ihastumisella. Se on kiintymystä, kaipuuta, romanttista24496
