Talven satoa

Hesarin päätoimittajaksi valittiin tälläkin kertaa mies - helpotus.

Yleisradion johdossa mies vaihtuu toiseen mieheen - asiaa on toisaalta politisoitu ja toisaalta pidetty ammatillisena ratkaisuna. Miksi kukaan ei ole ottanut esille naisasiaa? Eikö nyt olisi feministisen profiilinkohotuksen paikka?

Yhdysvalloissa akateeminen nainen ampui kolme ihmistä kuoliaaksi yliopistolla. Kurjaa uhrien ja heidän omaistensa kannalta, mutta selvää edistystä tasa-arvon alalla. Ne vainajat ovat suhteellisesti pois miesten väkivallan uhriluvusta.

SDP:n eduskuntaryhmän puheenjohtajaksi valittiin naisen tilalle mies. Jutta Urpilainen perusteli vaihdosta mieskasvojen esiinsaamisella. Tätä pidin yllättävänä, mutta ehkä Jutta tajuaa miestenkin saavan vielä äänestää. Operaatio taisi olla teko tasa-arvon puolesta!

Samainen SDP ehdottaa naisten ottamista mukaan maanpuolustustyöhön, ei ainoastaan oikeutena vaan velvollisuutena. Tasa-arvotyötä, ehdottomasti!

Turkiselinkeino on taas tapetilla ikävien tarhavideoiden kautta. Tv-keskustelussa sekä turkiselinkeinon edustaja että eläinsuojelun puolestapuhuja olivat naisia. Ja turkisten käyttäjäthän ovat naisia, tietysti. Koittakaahan ämmät saada asialle ratkaisu! Ketut kärsivät tänäänkin turhamaisuutenne vuoksi.
2111
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Sinikettu kuoli ja joutui taivaanportille.
Pietari kysyi, mitä haluaisit toivoa kun olet koko ikäsi saanut kärsiä ihmisen turhamaisuuden takia?
Sinikettu mietti ja vastasi: haluaisin takin joka on valmistettu vanhojen, siiderivatsaisten femakkojen nahasta.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Antsu!! kirjoitti:

Hesarin päätoimittajaksi valittiin tälläkin kertaa mies - helpotus.

Yleisradion johdossa mies vaihtuu toiseen mieheen - asiaa on toisaalta politisoitu ja toisaalta pidetty ammatillisena ratkaisuna. Miksi kukaan ei ole ottanut esille naisasiaa? Eikö nyt olisi feministisen profiilinkohotuksen paikka?

Yhdysvalloissa akateeminen nainen ampui kolme ihmistä kuoliaaksi yliopistolla. Kurjaa uhrien ja heidän omaistensa kannalta, mutta selvää edistystä tasa-arvon alalla. Ne vainajat ovat suhteellisesti pois miesten väkivallan uhriluvusta.

SDP:n eduskuntaryhmän puheenjohtajaksi valittiin naisen tilalle mies. Jutta Urpilainen perusteli vaihdosta mieskasvojen esiinsaamisella. Tätä pidin yllättävänä, mutta ehkä Jutta tajuaa miestenkin saavan vielä äänestää. Operaatio taisi olla teko tasa-arvon puolesta!

Samainen SDP ehdottaa naisten ottamista mukaan maanpuolustustyöhön, ei ainoastaan oikeutena vaan velvollisuutena. Tasa-arvotyötä, ehdottomasti!

Turkiselinkeino on taas tapetilla ikävien tarhavideoiden kautta. Tv-keskustelussa sekä turkiselinkeinon edustaja että eläinsuojelun puolestapuhuja olivat naisia. Ja turkisten käyttäjäthän ovat naisia, tietysti. Koittakaahan ämmät saada asialle ratkaisu! Ketut kärsivät tänäänkin turhamaisuutenne vuoksi.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu