Kommarisiat

hyökkäilevät taas Googlea vastaan, koska Google ei punikkisensuuriin n´öyrry:

"MTV3 - Jari Heikkilä

Hakukonejätti Googlea ja useita muita yhdysvaltalaisia yhtiöitä vastaan Kiinassa tehty verkkohyökkäysten sarja on saatu jäljitettyä. Hyökkäyksen jäljet johtavat kahteen kiinalaiseen oppilaitokseen, joista toisella oppilaitoksella on yhteyksiä Kiinan armeijaan, kertovat tutkimukseen osallistuneet lähteet The New York Times -lehdessä.

Hyökkäysten syyksi on väitetty yrityssalaisuuksien ja tietokonekoodien varastamista sekä kiinalaisten ihmisoikeusaktivistien sähköpostien kaappaamista. Tutkimukseen osallistuneiden ihmisten mukaan hyökkäykset ovat saattaneet alkaa jo huhtikuussa, eli kuukausia aiemmin kuin aiemmin on uskottu.

Google ilmoitti ammattitaidolla tehdyistä hyökkäyksistä 12.1. Siitä lähtien National Security Agency -organisaation tietoturva-asiantuntijat ovat yrittäneet selvittää hyökkäysten lähdettä. Aiemmin jäljet johtivat vain Taiwanissa sijaitseville palvelimille.

Uudet löydökset herättävät yhtä monta kysymystä, kuin mihin ne vastaavatkin. New York Times pohtii, että on mahdollista, että jotkut hyökkäyksistä tulivat Kiinasta, mutta eivät välttämättä Kiinan hallituksen taholta, tai edes kiinalaisista lähteistä.

Jäljet johtavat huipputason oppilaitoksiin
Hyökkäysten jäljet johtivat siis kahteen kouluun, korkean tason Shanghain Jiaotongin yliopistoon sekä Lanxiangin ammatilliseen oppilaitokseen. Jäljittämisen onnistuminen oli läpimurto vaikeassa tehtävässä.

Jiaotongissa toimii yksi Kiinan kärkitason tietokonetutkimusohjelmista. Joitakin viikkoja sitten sen opiskelijat voittivat IBM:n järjestämän Battle of the Brains -ohjelmointikilpailun. Jiatong voitti mm. Stanfordin yliopiston.

Lanxiangin ammatillinen oppilaitos puolestaan on valtava laitos, joka perustettiin Kiinan armeijan tuella. Oppilaitoksessa koulutetaan tietokoneasiantuntijoita armeijalle. Koulun tietokoneverkkoa hallinnoi yritys, jolla on läheiset siteet kiinalaiseen Baidu-hakukoneeseen. Baidu on hallitseva hakukone Kiinassa ja se on Googlen kilpailija.

Tutkijat epäilevät myös, että hyökkäykset kytkeytyvät ammattikoulun tietotekniikkaluokkaan, jossa opettaa ukrainalainen professori. Asiasta kertovat nimettöminä pysyttelevät lähteet.

Kiinalaisten oppilaitosten tiedottajat kertovat, ettei heillä ole tietoa hyökkäysten jäljityksestä oppilaitoksilleen.

Ammatillinen oppilaitos pelkkä armeijan naamio?
Tietoturvateollisuudessa ja presidentti Barack Obaman hallinnossa pohdinnat löydösten tulkinnasta vaihtelevat. Tilannetta sekoittaa se, että verkkohyökkäykset vaikuttavatkin nyt tulleen kouluista eivätkä Kiinan armeijan laitoksista tai valtion virastoista.

Joidenkin tutkijoiden mukaan ammatillista oppilaitosta on vain käytetty Kiinan hallituksen operaation naamiona, mutta joidenkin asiantuntijoiden mukaan kyseessä saattaa olla myös jonkun kolmannen valtion suorittama tiedusteluoperaatio kiinalaisten oppilaitosten kautta. Jotkut ovat myös pohtineet, että krakkerointi voi olla jättiläismäinen rikollinen teollisuusvakoiluhanke, jossa yhdysvaltalaisilta teknologiayrityksiltä varastetaan tietopääomaa.

Varmaa on kuitenkin, että uutisointi aiheesta tulee jatkumaan ja asiassa saattaa olla odotettavissa mielenkiintoisia yllätyskäänteitä"
0<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta

Käytä vain googlea kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu