Vastustan ehdottomasti YLE-veroa! Perustelut: yritys on valjastettu markkinatalouteen, uuden johtajavalinnan myötä. Jugner oli nykyaikainen johtaja. (olkoonkin demari)
Me emme tarvitse mitään perseennuolija- instituutiota nyt emmekä jatkossakaan. Varsinkin ,jos se rahoitetaan pakkoverolla.
Me emme tarvitse mitään perseennuolija- instituutiota nyt emmekä jatkossakaan. Varsinkin ,jos se rahoitetaan pakkoverolla.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Onko oikein ja kohtuullista, että puhutaan markkinatalouden toteuttamisesta Ylessä niin kauan kuin rahoitus kiskotaan tasapaksusti kaikilta, köyhiltä ja rikkailta, mikä korostuu vielä jos päädytään pakolliseen ylemaksuun.
Markkinataloudesta voidaan puhua vasta sitten, kun rahoitus tulee vapaana toiminnan tuloksena. Helppoahan se olisi mällätä, kun ensin otetaan pakolla ihmisiltä rahat.
Ylessä olisi mielestäni hyvä toimintamalli se, että perustoiminta uutiset ja välttämättömät tiedotukset kansalaisille rahoitettaisiin budjetin kautta. Jos sitten haluttaisiin yrittää liiketoimintaa viihteellä jne., se toiminta olisi erillisen maksukortin takana.
Silloin ihmiset saisivat pienillä kustannuksilla peruspalvelut ja viihdettä varojen ja tarpeen mukaan.
Uskon, että uusi johtaja tajuaa nämä tosiseikat, eikä aja pakollista köyhiä ja rikkaita eriarvoisesti kohtelevaa ylemaksua, kuin käärmettä pyssyyn.
Vaikea kuvitella, että uskaltavat ähteä kilpailuun, kun ovat tottuneet saamaan rahat kuin manulle illallisen.
Ylen taloudesta päättää Ylen hallitus. Ylen hallituksesta päättää poliittinen hallintoneuvosto. Hallintoneuvoston jäsenistä päätetään eduskunnassa. Mediamaksun lopullinen päättäjä on muodolisesti eduskunta, Valtioneuvostolla on takanaan eduskunnan enemmistö, joten todellinen päätös mediamaksusta tehdään siellä.
Poistettiin palstalta, kun kysyin siihen säveltä. Sanat ovat tämän päivän Iltsanomissa, ryssälaumalaulu.