Säälittävä keino sos. ja terv toimen johdolta

Koska Mainiota vastustetaan niin paljon, on sos- ja terv. toimen päättäjissä ja eräitten poliitiikkojen (haluavat pitää työpaikkansa -ettisyydestä viis) keskuudessa on älytty laittaa nettiin väylä, jossa asukkaat voivat kerota Mielipiteensä Osakeyhtiö Mainiosta. Kun homma viedään väkisin läpi Mikkelissä, asukkaiden vastustuksesta huolimatta, voidaan sanoa, että kyllä asukkailta kysyttiin ja että kyllä oli mahdollisuus kertoa mielipiteensä -netissä. Kun ei 60 % sos. ja terv toimen palvelujen tarvitsijoista edes osaa/voi käyttää nettiä.
Vaikka me kirjoittaisimme mitä mieltä tahansa, se on on aivan sama. Ei niitä kukaan Mainiota peräävä päättäjä oikeasti lue. Ja vaikka lukisikin, ei urputuksilla ole merkitystä.

Säälittävää ja ala-arvoista. Koska ette uskalla, päättäjät, tulla kylälle, keskustaan ihmisten eteen sanomaan, mitä Mainon tulo oikeasti merkitsee alueen asukkaille ja meidän rahapusseille (hinnat nousee) niin laitoitte asian nettiin. Yhtä kasvottomaksi, kuin on koko Mainio. Osaamattomuus on nähty. Nyt on nähty myös törkeys ja piittaamattomuus -raha ratkaisee. Halpaa, tosi halpaa ja pellemäistä puuhanne!!!!
2199
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

ai kylälle nu just joo pitihän toi arvata

Äänestä

Korostetaan vielä, että tosiaan suinkaan kaikki päättäjät (=poliitikot) eivät Mainiota kannata, vaan päinvastoin! Siellähän on tietyissä porukoissa kovaakin vastustusta, enkä itsekään ymmärrä, miten kukaan asiaan perehtynyt voi kannattaa sitä, että kaupungin budjetista (ja samalla myös todellisesta päätösvallasta) noin 70% luovutettaisiin tämän liikelaitoksen haltuun, jonka ohjailuun kuntalaisilla tai heidän valitsemillaan valtuutetuilla ei jatkossa tule olemaan juuri mitään mahdollisuuksia. Nämä "lautakunnat" yms ovat muodollisia kikkailuja.

Mainio on hyvin selkeästi eräiden virkamiesten hiekkalaatikko ja vain yksi suunta siihen, mihin ollaan muutenkin menossa, eli virkamiesjohtoiseen kaupunginhallintoon.

Mainio tulisi olemaan noin 250 miljoonan euron liikevaihto, eli kertoo ehkä jotain koko projektin suuruuden hulluudesta.

Ei kannata yleistää tässäkään asiassa.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Wiperactions kirjoitti:

Koska Mainiota vastustetaan niin paljon, on sos- ja terv. toimen päättäjissä ja eräitten poliitiikkojen (haluavat pitää työpaikkansa -ettisyydestä viis) keskuudessa on älytty laittaa nettiin väylä, jossa asukkaat voivat kerota Mielipiteensä Osakeyhtiö Mainiosta. Kun homma viedään väkisin läpi Mikkelissä, asukkaiden vastustuksesta huolimatta, voidaan sanoa, että kyllä asukkailta kysyttiin ja että kyllä oli mahdollisuus kertoa mielipiteensä -netissä. Kun ei 60 % sos. ja terv toimen palvelujen tarvitsijoista edes osaa/voi käyttää nettiä.
Vaikka me kirjoittaisimme mitä mieltä tahansa, se on on aivan sama. Ei niitä kukaan Mainiota peräävä päättäjä oikeasti lue. Ja vaikka lukisikin, ei urputuksilla ole merkitystä.

Säälittävää ja ala-arvoista. Koska ette uskalla, päättäjät, tulla kylälle, keskustaan ihmisten eteen sanomaan, mitä Mainon tulo oikeasti merkitsee alueen asukkaille ja meidän rahapusseille (hinnat nousee) niin laitoitte asian nettiin. Yhtä kasvottomaksi, kuin on koko Mainio. Osaamattomuus on nähty. Nyt on nähty myös törkeys ja piittaamattomuus -raha ratkaisee. Halpaa, tosi halpaa ja pellemäistä puuhanne!!!!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu