että nyt valittava uusi luterialainen arkkipiispa johdattaisi päättäväisesti oman lahkonsa takaisin Kirkon helmaan. Tarkoitan, että luterilaisuudessa hylättäisiin vähitellen Lutherin oppi ja siellä hakeuduttaisiin ahkerasti opiskelemalla Kristillisen kirkon jäseniksi. Siirtyminen pitää tietenkin organisoida ja suorittaa vähitellen ehkä useiden vuosikymmenten kuluessa, mutta jo muutamassa vuodessa pitäisi päästä siihen, että ainakin lapset olisivat selkeästi kristillisessä opetuksessa eikä Lutherin oppia enää opetettaisi ollenkaan. Luterilaisuushan onkin vain historiallinen jäänne keskiajan lopulta eikä Luther itsekään koskaan kai uskonut oman oppinsa menestykseen, todellisuudessa se syntyi ja sai suosiota vain väärinkäsityksiin perustuen ja lisäksi Pohjolan kuninkaat halusivat suosia sitä poliittisista syistä.
Voisiko
olla mahdollista,
3104
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 3
Vanhimmat
luterilaisuudessa hylättäisiin vähitellen Lutherin oppi ja siellä hakeuduttaisiin ahkerasti opiskelemalla Kristillisen kirkon jäseniksi."
Mitä tarkoitat "Lutherin opilla"? Luther oli omana aikanaan oppinut mies, sillä hän oli teologian tohtori ja Wittenbergin yliopiston Raamatun selitysopin professori. Luterilaiset oli alun perin pilkkanimitys, joka tuli yleiseen käyttöön siitä protestanttien ryhmästä, joka nojaa erityisesti Augsburgin tunnustukseen. Luterilaiset ovat kristillisen kirkon jäseniä.
vastaisuudessakin haluatte siis olla vain protestanttien ryhmä, joka nojaa erityisesti Augsburgin tunnustukseen ja jota on kutsuttu pilkkanimityksellä. Vaikuttaa aika säälittävältä. Kristus ei kuitenkaan koskaan perustanut yhtään ainoaa protestanttista ryhmää, eikä erityinen Augsburgin tunnustus kuulu mitenkään Kirkon yhteiseen opilliseen perinteeseen. Miksi teidän pitäisi nojata asiakirjoihin, joita juuri kukaan muu ei tunnusta kuin luterilaiset. Ettekö te haluaisi olla oikeita kristittyjä?
luterilaiset, Lutherin kannattajat, oli alkuaan pilkkanimi. On se vaatinut aikamoista kanttia noilta tuolloin Saksassa eläneiltä luterilaisilta, kun hyväksyivät silti tuon sanan yleiseen käyttöön. Nykyisin luterilaiset on yhtä lailla asiatyylin sana kuin katolilaisetkin.
"Kristus ei kuitenkaan koskaan perustanut yhtään ainoaa prostestanttista ryhmää..."
Ei Kristus perustanut myöskään yhtään ainoaa katolista tai ortodoksista ryhmää.
"Ettekö haluaisi olla oikeita kristittyjä?"
Luterilaiset ovat yhtä oikeita kristittyjä kuin katolilaisetkin.