Antimormonit...?

Miksi on antimormoneita? Antimormonit ovat tyypillisesti jonkin toisen kristilliseksi kirkoksi luetun kirkon aktiivijäseniä tai sitten pettyneitä ex-mormoneita. ns. kristityt inhoavat mormonismia, koska kristityt ovat tyypillisesti suvaitsemattomia. Näin ollen "kristinuskoa vääntelevä" mormonismi on heidän mielestään suorastaan saatanallinen. Exmormonit ovat katkeria kirkolle kun heidän maailmankuvansa on kasvanut kirkosta eroon ja he ovat aikojen myötä uhranneet niiiiiin paljon kirkolle niin rahaa kuin aikaansa. He tuntevat tulleensa petetyiksi. Mitään muita vaikuttimia ei tarvita, joten turha etsiä mitään perkeleitä sieltä taustalta.

Jos satut olemaan mormoni, niin älä välitä hyökkäyksistä tai painostuksista jota mormonit saavat niskaansa. Kaikki uskovaiset saavat paskaa niskaansa jatkuvalla syötöllä. Jos olet luterilainen, niin niskaan sataa paskaa ateisteiltä ja muilta uskonnoilta tai jopa vaikka ählämeiltä. Katoliset ovat todellakin paskassa kaulaa myöten kirkkonsa historian ja viimeaikaisten ryvettymisten vuoksi. Luterilaiset ovat katolisuuden lahko, oppeja vääristelevä körttikansa. Viimeistään ählämit kaatavat paskaa kristittyjen niskaan samaa tahtia kun kristityt tekevät sitä heille.

Miksi uskonto tekee ihmisestä suvaitsemattoman paskiaisen? Nyt on hartaan mormoninkin turha jeesustella, koska sisimmässään hän halveksuu luterilaista yhtä paljon kun luterilainen halveksuu mormonia. Vastaavasti JT:t ne vasta halveksuvatkin muita. Helluntailaiset ovat huppuporukkaa, heidän ei tarvitse halveksua muita, koska muut menevät helvettiin ja he usein vielä ilmoittavat tästä asiasta muille.

Entä sitten ateistit? Kuka halveksuu heitä? Uskovaiset. No, ateismi on uskonto siinä missä muutkin, joten voihan sitäkin kritisoida tyyliin: "he nostavat ihmisen vajavaisen tiedon ja ymmärryksen korkeimmalle". Minun mielestäni agnostikko on sellainen tyyppi, jolle ei tarvitse vittuilla. Hän myöntää tyhmyytensä eikä tee tyhjiä johtopäätöksiä suuntaan eikä toiseen. Pitäisikö perustaa agnostikkokirkko?
44321
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 44

Vanhimmat

aika naulankantaan ja vieläpä moneen erisuuntaan, minusta mormonismi ei ole uskonnoista huonoimmasta päästä, vaan itse asiassa aika humaani, moneen muuhun verrattuna. Toki ei täydellinen sekään.

Äänestä

Toivottavasti siedät itsekin asenteesi arviointia, koska jakelet kritiikkiäsi tasapuolisesti joka suuntaan! Sinulla on nähdäkseni suuri tarve säilyttää itsenäisen ajattelun oikeus. - Se sinulla ja kaikilla todella onkin! Tuo vapaudenkaipuusi ei vielä ole päätynyt ratkaisuun minkään aatteen hyväksi. Kaipa tunnet kaikissa kritiikin aihetta. Siinäkin olet oikeassa, sillä kaikissa on arvosteluun aihetta siksi, ettei tässä maailmassa mikään ihmisistä lähtevä ole täydellistä.

Mutta, mutta: onko jotain sellaista, joka on täydellistä eli sellaista, joka ei ole ihmisistä lähtöisin? - Minusta on! Jeesuksen Kristuksen palautettu kirkko on täydellinen. Se on täydellinen ihmisten epätäydellisyydestä huolimatta. Näin siksi, ettei se ole ihmisistä lähtöisin.

Äänestä
  • ....voit sanoa että se ei ole ihmisestä lähtöisin, kun se on mitä selkeämmin Joseph Smithistä lähtöisin? Ei sen puoleen, kuka vaan saa uskoa, että JS kertoi totuuden. Minäkin olen siihen uskonut ja voisin edelleenkin uskoa jos haluaisin.

    Äänestä

  • MAP kirkkko nimenomaan on ihmisistä lähtöisin.

    Äänestä

  • Exmoro kirjoitti:

    ....voit sanoa että se ei ole ihmisestä lähtöisin, kun se on mitä selkeämmin Joseph Smithistä lähtöisin? Ei sen puoleen, kuka vaan saa uskoa, että JS kertoi totuuden. Minäkin olen siihen uskonut ja voisin edelleenkin uskoa jos haluaisin.

    Kirkon perustaminen ja Mormonin kirjan saaminen eivät ole Joseph Smithistä lähtöisin muuten kuin sikäli, että hän rukoili tietoa, mikä kirkko on oikea. Hänen rukouksensa oli alkuna evankeliumin ja kirkon palauttamiseen, mutta se, mitä palautettiin ja mitä ilmoituksia saatiin, oli Jumalasta ja Kristuksesta lähtöisin. Näyttää olevan tarpeen, että ihminen/ihmiset ensin tekevät oman osansa, jotta saadaan ilmoituksia.

    Äänestä

  • lavanpalvelija kirjoitti:

    MAP kirkkko nimenomaan on ihmisistä lähtöisin.

    Ilman Joseph Smithin aitoa uskon rukousta ei hänen kauttaan olisi voitu palauttaa evankeliumia. Jos tätä pidät ihmisestä lähtöisin olevana, niin olet oikeassa.

    Äänestä

  • Exmoro kirjoitti:

    ....voit sanoa että se ei ole ihmisestä lähtöisin, kun se on mitä selkeämmin Joseph Smithistä lähtöisin? Ei sen puoleen, kuka vaan saa uskoa, että JS kertoi totuuden. Minäkin olen siihen uskonut ja voisin edelleenkin uskoa jos haluaisin.

    usko että Joesph Smith sai ko näyn. Miksi et?

    Äänestä

  • UPDATE_6767016 kirjoitti:

    Ilman Joseph Smithin aitoa uskon rukousta ei hänen kauttaan olisi voitu palauttaa evankeliumia. Jos tätä pidät ihmisestä lähtöisin olevana, niin olet oikeassa.

    Niin- ihmisestä lähtöisin ne ovat muutkin absoluuttisen totuuden omaavat uskonnolliset liikkeet, kuten Ellen White ja adventistit, Russell ja Jehovan todistajat ym.

    Äänestä

  • old_profile_28026 kirjoitti:

    usko että Joesph Smith sai ko näyn. Miksi et?

    ....eivät näkyjä näe. Niin se vaan on. Lisäksi tarinat ensimmäisestä näystä muuttuivat moneen kertaan ennenkuin saavuttivat nykyisen muotonsa.

    Äänestä

  • lavanpalvelija kirjoitti:

    Niin- ihmisestä lähtöisin ne ovat muutkin absoluuttisen totuuden omaavat uskonnolliset liikkeet, kuten Ellen White ja adventistit, Russell ja Jehovan todistajat ym.

    Jotkut ovat ihmisistä lähtöisin, mutta millä voi perustella, että kaikki ovat sellaisia?

    Äänestä

  • Exmoro kirjoitti:

    ....eivät näkyjä näe. Niin se vaan on. Lisäksi tarinat ensimmäisestä näystä muuttuivat moneen kertaan ennenkuin saavuttivat nykyisen muotonsa.

    Millä perustelet tämän: "Täysjärkiset eivät näkyjä näe"?

    Oletko perehtynyt esim. tähän:
    http://www.jefflindsay.com/LDSFAQ/FQ_first_vision.shtml

    Äänestä

  • UPDATE_6767016 kirjoitti:

    Jotkut ovat ihmisistä lähtöisin, mutta millä voi perustella, että kaikki ovat sellaisia?

    Kukaan ei ole kyennyt perustelemaan, ettei näin olisi asianlaita.

    Äänestä

  • lavanpalvelija kirjoitti:

    Kukaan ei ole kyennyt perustelemaan, ettei näin olisi asianlaita.

    Kukaan ei ole voinut perustella, että näin olisi. Jumalan ilmoituksia ei voida pätevästi perustella olemattomiksi. Niistä on lukuisten profeettojen todistukset. Mormonin kirjastakin on 3 8 silminnäkijän todistukset.

    Äänestä

  • UPDATE_6767016 kirjoitti:

    Kukaan ei ole voinut perustella, että näin olisi. Jumalan ilmoituksia ei voida pätevästi perustella olemattomiksi. Niistä on lukuisten profeettojen todistukset. Mormonin kirjastakin on 3 8 silminnäkijän todistukset.

    No nämähän ovat juuri nimenomaan niitä ihmisten hengellisiä todistuksia eivät mitään Jumalan ilmoituksia.

    Äänestä

Ei tarvitse perustaa agnostikkokirkkoa, joskin ei se varmaan haittaisi, mutta ei myös edistäisi sinua... :) Riittää, että uskontoihin pettynyt ihminen alkaa kehittää itseään henkisesti ilman uskontoja. Tähän riittää hiljentyminen esimerkiksi meditaation avulla.

Meditaatio ei ole uskonto, vaikka monet sen liittävät idän uskontoihin. Se on vain sielun ja ruumiin levähtämistä. On jopa tieteellisesti todettu, että ihmisen rauhoittuessa ja irtaantuessa negatiivisista ajatuksista, hän pystyy muttamaan aivojaan. Mitä enemmän ihminen luopuu negatiivisista ajatuksista, sitä enemmän hän kasvaa pois riitelyistä ja alkaa huomaamattaan kasvattaa positiivista elämän ajattelua. Mitä kauemmaksi negatiiviset asiat jäävät elämässä taka-alalle, niin sitä vieraammalta alkaa tuntua tällaiset uskonkiistelyasiat. Ihmisen valtaa rakkaus, ei viha. Silloin ihminen alkaa myös ymmärtää, että uskonnot ovat pitkälti vain tiettyjen ihmisten ajatusmaailmasta syntyneitä dogmia. Tällöin ihmiselle lopulta vauatuu ymmärrys Kristuksen tehtävästä maanpäällä. Se ei ollut minkään uuden uskonnon aloittaminen, vaan niinkin yksinkertainen asia kuin rakkaus ja sen omaksuminen ja harjoittaminen joka päiväisessä elämässä.

Äänestä
  • Ja rakkaus elämään tekee ihmisestä aika nöyrän - ilman jumalaakin.

    Äänestä

  • Tätä ihmisistä lähtevää omatekoista uskonnollisuutta on todella paljon, mutta se on seurausta siitä, ettei ihminen on löytänyt aitoja ilmoituksia. Hän saattaa alkaa ajatella, ettei niitä olekaan eli menettää uskonsa. "...ihminen alkaa myös ymmärtää, että uskonnot ovat pitkälti vain tiettyjen ihmisten ajatusmaailmasta syntyneitä dogmia." Jos ihminen noin ajattelee, niin hän on menettänyt uskonsa.

    Monista uskonnollisista erehdyksistä ei seuraa, ettei aitoa uskontoa voisi olla. Joseph Smith rukoili viisautta saadakseen tietää, mikä kirkko on oikea. Hän sai vastauksen, josta hän kertoo historiassaan:

    "13 Lopulta päädyin siihen tulokseen, että joko minun oli jäätävä pimeyteen ja ymmälle tai sitten minun oli tehtävä, niin kuin Jaakob neuvoo, eli pyydettävä Jumalalta. Lopulta päätin pyytää Jumalalta päätellen, että jos hän antaa viisautta niille, joilta puuttuu viisautta, ja antaa auliisti ja soimaamatta, minä saattaisin uskaltaa.
    14 Niinpä tämän päätökseni mukaan pyytää Jumalalta vetäydyin metsään yrittämään. Se oli kauniin, kirkkaan päivän aamuna aikaisin keväällä tuhatkahdeksansataakaksikymmentä. Yritin sitä ensimmäisen kerran elämässäni, sillä kaikkien huolieni keskellä en ollut vielä milloinkaan siihen mennessä yrittänyt rukoilla ääneen.
    15 Vetäydyttyäni paikalle, jonne olin edeltäkäsin aikonut mennä, katsottuani ympärilleni ja havaittuani olevani yksin polvistuin maahan ja aloin esittää sydämeni toiveita Jumalalle. Olin tuskin tehnyt niin, kun minuun kävi heti käsiksi jokin voima, joka valtasi minut kokonaan ja jolla oli sellainen hämmästyttävä vaikutus minuun, että se kahlitsi kieleni, niin etten voinut puhua. Synkkä pimeys tiheni ympärilläni, ja minusta tuntui hetken kuin olisin ollut tuomittu äkilliseen tuhoon.
    16 Mutta ponnistaessani kaikki voimani Jumalan avuksi huutamiseen, jotta hän vapauttaisi minut tämän vihollisen vallasta, joka oli käynyt minuun käsiksi, ja juuri sinä hetkenä, jona olin valmis vaipumaan epätoivoon ja antautumassa turmioon — eikä mihinkään kuviteltuun perikatoon vaan jonkun todellisen näkymättömästä maailmasta olevan olennon valtaan, olennon, jolla oli sellainen ihmeellinen voima, jollaista en ollut milloinkaan ennen tuntenut missään olennossa — juuri tämän suuren hädän hetkellä minä näin valopatsaan aivan pääni yläpuolella, aurinkoa kirkkaamman, ja se laskeutui vähitellen, kunnes se lankesi minuun.
    17 Heti sen ilmestyessä havaitsin itseni vapautetuksi minua kahlinneesta vihollisesta. Valon levätessä päälläni näin kahden Persoonan, joiden hohdetta ja kirkkautta on mahdoton kuvata, seisovan yläpuolellani ilmassa. Toinen heistä puhui minulle kutsuen minua nimeltä ja sanoi osoittaen toista: Tämä on minun rakas Poikani. Kuule häntä!
    18 Aikomuksenani mennessäni kysymään Herralta oli saada tietää, mikä kaikista lahkoista oli oikeassa, jotta tietäisin, mihin liittyä. Sen tähden, heti kun hallitsin itseni, niin että pystyin puhumaan, kysyin Persoonilta, jotka seisoivat yläpuolellani valossa, mikä kaikista lahkoista oli oikeassa (sillä tähän mennessä mieleeni ei ollut tullut, että kaikki olisivat väärässä) ja mihin minun piti liittyä.
    19 Minulle vastattiin, etten saanut liittyä yhteenkään niistä, sillä ne olivat kaikki väärässä; ja minulle puhuva Persoona sanoi, että kaikki niiden uskontunnustukset olivat iljettäviä hänen silmissään, että nämä julistajat olivat kaikki turmeltuneita, että "he lähestyvät minua huulillaan, mutta heidän sydämensä on minusta kaukana; he opettavat oppeina ihmiskäskyjä, ja he ovat ulkonaisesti hurskaita mutta kieltävät uskon voiman".
    20 Jälleen hän kielsi minua liittymästä mihinkään niistä; ja hän sanoi minulle monia muita asioita, joita en voi kirjoittaa tällä kertaa. Kun toinnuin ennalleni, havaitsin makaavani selälläni katsellen ylös taivaalle. Kun valo oli poistunut, olin voimaton; mutta toivuin pian jonkin verran ja menin kotiin. Ja kun nojasin takkaan, äiti kysyi, mikä minua vaivasi. Vastasin: "Älä huoli, kaikki on hyvin — voin aivan hyvin." Sitten sanoin äidilleni: "Olen saanut tietää omalta osaltani, että presbyteriaanisuus ei ole totta." Näyttää siltä kuin vastustaja olisi tiennyt sangen varhaisessa vaiheessa elämääni, että minun oli määrä osoittautua hänen valtakuntansa häiritsijäksi ja kiusaksi; minkäpä muun vuoksi pimeyden vallat olisivat yhdistyneet minua vastaan? Miksi vastustus ja vaino, joka nousi minua vastaan melkeinpä lapsuudessani?

    Äänestä

  • UPDATE_6767016 kirjoitti:

    Tätä ihmisistä lähtevää omatekoista uskonnollisuutta on todella paljon, mutta se on seurausta siitä, ettei ihminen on löytänyt aitoja ilmoituksia. Hän saattaa alkaa ajatella, ettei niitä olekaan eli menettää uskonsa. "...ihminen alkaa myös ymmärtää, että uskonnot ovat pitkälti vain tiettyjen ihmisten ajatusmaailmasta syntyneitä dogmia." Jos ihminen noin ajattelee, niin hän on menettänyt uskonsa.

    On varsinkin mormonismi. Selvästi Smithistä ja hänen haluistaan lähtevä.

    Onko sinulla jotain dokumentteja tuosta vainosta?

    Äänestä

  • Näin on. kirjoitti:

    Juuri luit dokumentista eli Joseph Smithin historiasta noista vainoista, mutta sehän ei sinulle taida kelvata?

    Äänestä

  • Näin on. kirjoitti:

    On varsinkin mormonismi. Selvästi Smithistä ja hänen haluistaan lähtevä.

    Kyllä, se lähti Joseph Smithin halusta saada tietää, mikä kirkko on oikea. Hän sai virikkeen rukoukseensa tästä Raamatun kohdasta:
    Jaak. 1
    5 Jos kuitenkin joltakulta teistä puuttuu viisautta, pyytäköön sitä Jumalalta. Hän on saava pyytämänsä, sillä Jumala antaa auliisti kaikille, ketään soimaamatta. [1. Kun. 3:9; Sananl. 2:2,3]
    6 Mutta pyytäköön uskossa, lainkaan epäilemättä. Joka epäilee, on kuin meren aalto, jota tuuli ajaa sinne tänne.

    Mutta se halu oli kyllä tiettyä miehistä halua.

    Äänestä

  • UPDATE_6767016 kirjoitti:

    Juuri luit dokumentista eli Joseph Smithin historiasta noista vainoista, mutta sehän ei sinulle taida kelvata?

    JS:n oma väite, jolle ei löydy historiallista pohjaa.

    Äänestä

  • Näin on. kirjoitti:

    JS:n oma väite, jolle ei löydy historiallista pohjaa.

    Henkilöidenkirjoittamat omaelämänkerrat ovat tärkeitä historiallisia dokumentteja. Onko sinulla perusteita olettaa, ettei Joseph Smith kertonut tapahtumista oikein? Aikalaisten kuvaukset eivät ole ristiriidassa niiden kanssa, vaikka on tietenkin selvää, etteivät muut osanneet kertoa kaikesta yhtä pätevästi kuin kuin JS.

    >Onko sinulla perusteita olettaa, ettei Joseph Smith kertonut tapahtumista oikein?

    On toki. Hän halusi suurennella omaa asemaansa. Aikalaiskuvauksista ei löydy merkkejä nuoren miehen vainosta.

    Kukapa tuon paremmin tiesi kuin JS. Epäilyksesi ei kumoa hänen omaa kuvaustaan

    Äänestä

  • UPDATE_6767016 kirjoitti:

    Tätä ihmisistä lähtevää omatekoista uskonnollisuutta on todella paljon, mutta se on seurausta siitä, ettei ihminen on löytänyt aitoja ilmoituksia. Hän saattaa alkaa ajatella, ettei niitä olekaan eli menettää uskonsa. "...ihminen alkaa myös ymmärtää, että uskonnot ovat pitkälti vain tiettyjen ihmisten ajatusmaailmasta syntyneitä dogmia." Jos ihminen noin ajattelee, niin hän on menettänyt uskonsa.

    Monista uskonnollisista erehdyksistä ei seuraa, ettei aitoa uskontoa voisi olla. Joseph Smith rukoili viisautta saadakseen tietää, mikä kirkko on oikea. Hän sai vastauksen, josta hän kertoo historiassaan:

    "13 Lopulta päädyin siihen tulokseen, että joko minun oli jäätävä pimeyteen ja ymmälle tai sitten minun oli tehtävä, niin kuin Jaakob neuvoo, eli pyydettävä Jumalalta. Lopulta päätin pyytää Jumalalta päätellen, että jos hän antaa viisautta niille, joilta puuttuu viisautta, ja antaa auliisti ja soimaamatta, minä saattaisin uskaltaa.
    14 Niinpä tämän päätökseni mukaan pyytää Jumalalta vetäydyin metsään yrittämään. Se oli kauniin, kirkkaan päivän aamuna aikaisin keväällä tuhatkahdeksansataakaksikymmentä. Yritin sitä ensimmäisen kerran elämässäni, sillä kaikkien huolieni keskellä en ollut vielä milloinkaan siihen mennessä yrittänyt rukoilla ääneen.
    15 Vetäydyttyäni paikalle, jonne olin edeltäkäsin aikonut mennä, katsottuani ympärilleni ja havaittuani olevani yksin polvistuin maahan ja aloin esittää sydämeni toiveita Jumalalle. Olin tuskin tehnyt niin, kun minuun kävi heti käsiksi jokin voima, joka valtasi minut kokonaan ja jolla oli sellainen hämmästyttävä vaikutus minuun, että se kahlitsi kieleni, niin etten voinut puhua. Synkkä pimeys tiheni ympärilläni, ja minusta tuntui hetken kuin olisin ollut tuomittu äkilliseen tuhoon.
    16 Mutta ponnistaessani kaikki voimani Jumalan avuksi huutamiseen, jotta hän vapauttaisi minut tämän vihollisen vallasta, joka oli käynyt minuun käsiksi, ja juuri sinä hetkenä, jona olin valmis vaipumaan epätoivoon ja antautumassa turmioon — eikä mihinkään kuviteltuun perikatoon vaan jonkun todellisen näkymättömästä maailmasta olevan olennon valtaan, olennon, jolla oli sellainen ihmeellinen voima, jollaista en ollut milloinkaan ennen tuntenut missään olennossa — juuri tämän suuren hädän hetkellä minä näin valopatsaan aivan pääni yläpuolella, aurinkoa kirkkaamman, ja se laskeutui vähitellen, kunnes se lankesi minuun.
    17 Heti sen ilmestyessä havaitsin itseni vapautetuksi minua kahlinneesta vihollisesta. Valon levätessä päälläni näin kahden Persoonan, joiden hohdetta ja kirkkautta on mahdoton kuvata, seisovan yläpuolellani ilmassa. Toinen heistä puhui minulle kutsuen minua nimeltä ja sanoi osoittaen toista: Tämä on minun rakas Poikani. Kuule häntä!
    18 Aikomuksenani mennessäni kysymään Herralta oli saada tietää, mikä kaikista lahkoista oli oikeassa, jotta tietäisin, mihin liittyä. Sen tähden, heti kun hallitsin itseni, niin että pystyin puhumaan, kysyin Persoonilta, jotka seisoivat yläpuolellani valossa, mikä kaikista lahkoista oli oikeassa (sillä tähän mennessä mieleeni ei ollut tullut, että kaikki olisivat väärässä) ja mihin minun piti liittyä.
    19 Minulle vastattiin, etten saanut liittyä yhteenkään niistä, sillä ne olivat kaikki väärässä; ja minulle puhuva Persoona sanoi, että kaikki niiden uskontunnustukset olivat iljettäviä hänen silmissään, että nämä julistajat olivat kaikki turmeltuneita, että "he lähestyvät minua huulillaan, mutta heidän sydämensä on minusta kaukana; he opettavat oppeina ihmiskäskyjä, ja he ovat ulkonaisesti hurskaita mutta kieltävät uskon voiman".
    20 Jälleen hän kielsi minua liittymästä mihinkään niistä; ja hän sanoi minulle monia muita asioita, joita en voi kirjoittaa tällä kertaa. Kun toinnuin ennalleni, havaitsin makaavani selälläni katsellen ylös taivaalle. Kun valo oli poistunut, olin voimaton; mutta toivuin pian jonkin verran ja menin kotiin. Ja kun nojasin takkaan, äiti kysyi, mikä minua vaivasi. Vastasin: "Älä huoli, kaikki on hyvin — voin aivan hyvin." Sitten sanoin äidilleni: "Olen saanut tietää omalta osaltani, että presbyteriaanisuus ei ole totta." Näyttää siltä kuin vastustaja olisi tiennyt sangen varhaisessa vaiheessa elämääni, että minun oli määrä osoittautua hänen valtakuntansa häiritsijäksi ja kiusaksi; minkäpä muun vuoksi pimeyden vallat olisivat yhdistyneet minua vastaan? Miksi vastustus ja vaino, joka nousi minua vastaan melkeinpä lapsuudessani?

    Tämä vastaus on malliesimerkki dogma-ajattelusta. Kiitos Tapani.

    Tällainen ajattelutapa osoittaa, että uskontodogman voi kävellä yli inhimillisyyden, rakkauden ja suvaitsevaisuuden. Pääasia on uskondogma.

    On kuitenkin hyvä havaita, että tallaisella ajattelutavalla on tapettu ihmisiä ristinmerkin alla. Mm. keskiajalla surmattiin tuhansittain ihmisiä, koska katolinen kirkko uskoi olevansa aina oikeassa antamatta sijaa ihmisten omille ajatuksille ja sydämelle, vaikka ne olisivat olleet kuinka hyviä ja rakkauskeskeisiä.

    Äänestä

  • ...ajatellut, että UT:n sanoma on, että "usko Jeesusta" - ei se että "usko Jeesukseen". Tässä mielessä olemme vissiin samaa mieltä. Kiitos hyvästä vastauksesta. Oletko edelleen mormoni vai oletko eronnut?

    Äänestä

  • UPDATE_6767016 kirjoitti:

    Kukapa tuon paremmin tiesi kuin JS. Epäilyksesi ei kumoa hänen omaa kuvaustaan

    Hänhän jäi muutenkin valehtelusta kiinni.

    Tuossakin hän pani omiaan itsekorostuksensa vuoksi.

    Äänestä

  • Näin on. kirjoitti:

    Hänhän jäi muutenkin valehtelusta kiinni.

    Tuossakin hän pani omiaan itsekorostuksensa vuoksi.

    Joseph Smith ei valehdellut, vaikka vastustajat kuinka niin koettaisivat uskotella.

    Äänestä

  • Exmoro kirjoitti:

    ...ajatellut, että UT:n sanoma on, että "usko Jeesusta" - ei se että "usko Jeesukseen". Tässä mielessä olemme vissiin samaa mieltä. Kiitos hyvästä vastauksesta. Oletko edelleen mormoni vai oletko eronnut?

    Tuo ajatus "usko Jeesusta" tulee erittäin hyvin esitetyksi kirjassa Stephen E. Robinson, "Uskommeko Kristusta", FINE-KUSTANNUS, Oulu 2001. Se on eri asia kuin Kristukseen uskominen. Kun uskomme Kristusta, uskomme, että Hän voi antaa syntimme anteeksi evankeliumin ehdoin ja täyttää sen, mihin omat voimamme ja kykymme eivät riitä.

    Äänestä

  • UPDATE_6767016 kirjoitti:

    Joseph Smith ei valehdellut, vaikka vastustajat kuinka niin koettaisivat uskotella.

    Hän mm. väitti, ettei ollut Nancy Rigdonille kirjoittamansa kirjeen kirjoittaja, mutta joutui sen kuitenkin myöntämään. Kirkko käyttää osia tuosta kirjeestä opetuksessaan, vaikka ensin Joseph siis valehteli, että ei ollut sitä kirjoittanut.

    Hän valehteli myös moniavioisuudestaan.

    Ja Smith itse on siis lähteesi tuossa vaino-jutussa...

    Luotat vastustajien väitteisiin enemmän kuin alkuperäisiin.

    Äänestä

  • UPDATE_6767016 kirjoitti:

    Luotat vastustajien väitteisiin enemmän kuin alkuperäisiin.

    eikä se suinkaan ole vastustajien kirjoittama, vaan Josephin...

    Äänestä

  • UPDATE_6767016 kirjoitti:

    Tuo ajatus "usko Jeesusta" tulee erittäin hyvin esitetyksi kirjassa Stephen E. Robinson, "Uskommeko Kristusta", FINE-KUSTANNUS, Oulu 2001. Se on eri asia kuin Kristukseen uskominen. Kun uskomme Kristusta, uskomme, että Hän voi antaa syntimme anteeksi evankeliumin ehdoin ja täyttää sen, mihin omat voimamme ja kykymme eivät riitä.

    Yhteistä näille uskonnollisille ääriliikkeeile on valtio nimeltä USA joka syyttää kapitalistista ja uskonnollista sontaa ihmisille.

    Äänestä

  • Näin on. kirjoitti:

    eikä se suinkaan ole vastustajien kirjoittama, vaan Josephin...

    Kirjeitä on monia ja niin on väärinkäsityksiäkin. En tiedä mitä kirjettä tarkoita, mutta ainakin yksi oli sellainen, joka oli osoitettu ko. henkilön isälle eikä Fannylle, vaikka muuta on esitetty.

    Äänestä

  • UPDATE_6767016 kirjoitti:

    Kirjeitä on monia ja niin on väärinkäsityksiäkin. En tiedä mitä kirjettä tarkoita, mutta ainakin yksi oli sellainen, joka oli osoitettu ko. henkilön isälle eikä Fannylle, vaikka muuta on esitetty.

    Näinhän tämä menee, dokumenteilla ei voi perustella, pitäisi hankkia myös hengellinen todistus.

    Äänestä

  • lavanpalvelija kirjoitti:

    Näinhän tämä menee, dokumenteilla ei voi perustella, pitäisi hankkia myös hengellinen todistus.

    Kunpa se dokumentti edes esitettäisiin sellaisena kuin se oli!

    Äänestä

  • jase... kirjoitti:

    Yhteistä näille uskonnollisille ääriliikkeeile on valtio nimeltä USA joka syyttää kapitalistista ja uskonnollista sontaa ihmisille.

    Melkoista yleistystä!

    Äänestä

  • UPDATE_6767016 kirjoitti:

    Kunpa se dokumentti edes esitettäisiin sellaisena kuin se oli!

    Dokumentti on nimenomaan se Nancylle osoitettu kirje. Kyllähä Josep yritti usein isäpappojakin painostaa saadakseen tuoretta tavaraa. Nancyn isä ei kuulunut pahimpiin pyrkyreihin, joka olisi tyttärensä uhrannut.

    >Kunpa se dokumentti edes esitettäisiin sellaisena kuin se oli!

    Aivan. Mormonikirkko käyttää osia kyseisestä kirjeestä kertomatta, että kirjeen tarkoitus (selviää varsin hyvin koko kirjeestä) oli uskonnollisella painostuksella saada pikkupimu omaan käyttöön.

    Noin kirjoittaa henkilö, jonka ainoana tarkoituksena on häväistä kuten: "...uskonnollisella painostuksella saada pikkupimu omaan käyttöön."

    Äänestä

  • UPDATE_6767016 kirjoitti:

    Noin kirjoittaa henkilö, jonka ainoana tarkoituksena on häväistä kuten: "...uskonnollisella painostuksella saada pikkupimu omaan käyttöön."

    kun totuus on se mikä on. Koko moniavioisuusilmoitushan keksittiin porukalla Emmaa varten.

    Kyseisen kirjeen tarkoitus ei jää ollnekaan epäselväksi.

    Mikä ihmeen hinku Josephilla olisi ollut painostaa jotakuta noin ankarasti johonkin "henkiavioliittoon". Painostus ei sattunut koskaan kohdistumaan vanhoihin ämmiin, vaan nuoriin neitokaisiin, joista nuorimmilla ei ollut vielä edes karvoitusta muualla kuin yläpäässä.

    Tuollainen vääristely sopii sinun tarkoitusperiisi.

    Äänestä

  • UPDATE_6767016 kirjoitti:

    Tuollainen vääristely sopii sinun tarkoitusperiisi.

    Jopa 11-vuotiasta kovasti yritti, mutta isäpaappa ei sentään suostunut antamaan...

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta

Exmoro kirjoitti:

Miksi on antimormoneita? Antimormonit ovat tyypillisesti jonkin toisen kristilliseksi kirkoksi luetun kirkon aktiivijäseniä tai sitten pettyneitä ex-mormoneita. ns. kristityt inhoavat mormonismia, koska kristityt ovat tyypillisesti suvaitsemattomia. Näin ollen "kristinuskoa vääntelevä" mormonismi on heidän mielestään suorastaan saatanallinen. Exmormonit ovat katkeria kirkolle kun heidän maailmankuvansa on kasvanut kirkosta eroon ja he ovat aikojen myötä uhranneet niiiiiin paljon kirkolle niin rahaa kuin aikaansa. He tuntevat tulleensa petetyiksi. Mitään muita vaikuttimia ei tarvita, joten turha etsiä mitään perkeleitä sieltä taustalta.

Jos satut olemaan mormoni, niin älä välitä hyökkäyksistä tai painostuksista jota mormonit saavat niskaansa. Kaikki uskovaiset saavat paskaa niskaansa jatkuvalla syötöllä. Jos olet luterilainen, niin niskaan sataa paskaa ateisteiltä ja muilta uskonnoilta tai jopa vaikka ählämeiltä. Katoliset ovat todellakin paskassa kaulaa myöten kirkkonsa historian ja viimeaikaisten ryvettymisten vuoksi. Luterilaiset ovat katolisuuden lahko, oppeja vääristelevä körttikansa. Viimeistään ählämit kaatavat paskaa kristittyjen niskaan samaa tahtia kun kristityt tekevät sitä heille.

Miksi uskonto tekee ihmisestä suvaitsemattoman paskiaisen? Nyt on hartaan mormoninkin turha jeesustella, koska sisimmässään hän halveksuu luterilaista yhtä paljon kun luterilainen halveksuu mormonia. Vastaavasti JT:t ne vasta halveksuvatkin muita. Helluntailaiset ovat huppuporukkaa, heidän ei tarvitse halveksua muita, koska muut menevät helvettiin ja he usein vielä ilmoittavat tästä asiasta muille.

Entä sitten ateistit? Kuka halveksuu heitä? Uskovaiset. No, ateismi on uskonto siinä missä muutkin, joten voihan sitäkin kritisoida tyyliin: "he nostavat ihmisen vajavaisen tiedon ja ymmärryksen korkeimmalle". Minun mielestäni agnostikko on sellainen tyyppi, jolle ei tarvitse vittuilla. Hän myöntää tyhmyytensä eikä tee tyhjiä johtopäätöksiä suuntaan eikä toiseen. Pitäisikö perustaa agnostikkokirkko?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu