täällähän on välillä ollut joitakin selkeäsanaisia ja järkeviä kirjoittajia. voisiko joku kirkkohistoriaa ja teologiaa tunteva selittää nyt pääsiäisen kunniaksi minulle ytimekkästi, kun en asiaa kovin hyvin tunne, että mitkä teologiset tai muut kiistat olivat syynä kirkon jakautumiseen lännen ja idän kirkkoon eli kun ortodoksit lähtivät omaan porukkaansa.
protestanttien ja katolilaisten kiistat tunnenkin paremmin.
protestanttien ja katolilaisten kiistat tunnenkin paremmin.
Vastaukset 32
Vanhimmat
olenko minä selkeäsanainen ja järkevä kirjoittaja, mutta vastaan siitä huolimatta.
Yleensä kirkon jakaantumiseen (kirkkohan oli jakaantunut jo aiemminkin, siitä olivat irrottautuneet nestoriolaiset ja monofysiitit aiemmin) vuonna 1054 suurimpana syypäänä on pidetty filioque-lisäystä, jonka lännen kirkko teki Nikean uskontunnustukseen. Eli riidan siis aiheutti kaksi sanaa "ja Pojasta", jotka lisättiin uskontunnustukseen sen merkiksi että Pyhä Henki lähtee Isästä ja Pojasta.
Idän kirkko ei hyväksynyt tätä lisäystä lainkaan, sen mielestä lisäys oli laitettu sinne omavaltaisesti ilman kirkolliskokousten hyväksyntää ja lisäksi kirkko katsoi että lisäys on teologisesti pahasti virheellinen, sillä se antaa ymmärtää että Jumaluudessa on kaksi lähdettä. Lännen kirkko taas nojautui omissa perusteluissaan esim. Augustinuksen teologiaan. Idän kirkko ei ole tuota lisäystä koskaan hyväksynyt (ja tuskinpa koskaan hyväksyykään) ja siellä Nikean kirkolliskokouksessa edelleen sanotaan Pyhän Hengen lähtevän yksin Isästä.
Riita sitten kärjistyi kärjistymistään vaikka sitä yritettiinkin välillä sovitella ja vuonna 1054 sekä Rooma että Konstantinopoli katkaisivat ehtoollisyhteyden toisiinsa ja julistivat oppituomiot. En nyt ihan tarkkaan muista, kumpi antoi tuomiot ensin, taisi olla Rooma (?), mutta käytännössä sillä ei ollut mitään merkitystä, kumpikaan puoli ei ollut valmis antamaan periksi.
Välit eivät olleet kuitenkaan täysin poikki, yhteydenpitoa oli sekä puolin että toisin aina 1400-luvun loppuun asti, jolloin turkkilaiset valloittivat Konstantinopolin. Ilmeisesti paavi oli luvannut lähettää apujoukkoja Konstantinopoliin, mutta ei sitten kyennyt pitämään lupaustaan, mikä johti kaupungin sortumiseen. Tätä "petosta" taas ortodoksit eivät ole milloinkaan antaneet anteeksi.
Vaikka filioque siis olikin ainakin virallisesti pääsyyllinen, niin taustalla vaikuttivat oikeastaan poliittiset syyt, kuten esimerkiksi lännen ja idän keisarien valtataistelu (filioque-lisäyskin tehtiin nimenomaan frankkien Kaarle Suuren aloitteesta), samoin kuin myös paavin ja Konstantinopolin patriarkan kiista primaattiasemasta. Patriarkka olisi halunnut nousta kirkon johtoon, mutta kun se ei onnistunut, nostettiin esiin kaikki mahdolliset kiistat, niiden mukana filioque. Esimerkiksi vielä vuonna 869 silloinen patriarkka hyväksyi filioque-lisäyksen ja salli kahden erilaisen uskontunnustuksen rinnakkaisen käytön.
kiitoksia vaivannäöstäsi.
kyllä, se oli selkeäsanainen vastaus.
Ita ja Lansi, ovat paavi Johannes Paavali II:n mukaan kuin Kirkon "kaksi keuhkoa", joiden yksimielisyys uskon elementeista on huomattavasti sen erimielisyyksia vaikuttavampaa. Ortodoksiset teologit, niin paljon kuin tapa jolla sana "filioque" (ja Pojasta) uskontunnustukseen liiteettiin oli idan mielesta sopimaton, ovat jo yhteiskristillisen liikkeen tahden lahempana lantista teologiaa kaksinaisen lahtemisen suhteen kuin koskaan aikaisemmin.
Suuremman syyn ykseyden etsimisessa aiheuttaa Rooman piispan supremaatti, ainutlaatuinen asema joka korottaa Rooman piispan ensimmaiseksi apostolien seuraajien kolleegiossa, Pietarin seuraajaksi. Pietarin viralle on Kristuksen Kirkko rakennettu Matteuksen evankeliumin mukaan, ja siksi myos tahan virkaan on sidottu velvollisuuksien lisaksi valtuuksia. Itaiset ortodoksit ovat taysin oikeutetusti varovaisia suhteessaan lannen keskeisimpaan patriarkkaan, ja lahestyvatkin hanta suurella kunnioituksella, mutta dialogi ei ole viela avannut kaikkia niita mahdollisuuksia, lupauksia, ja armon ekonomiaan liittyvia velvollisuuksia joita koko kristillisen yhteison on tarve elaa todeksi. Ongelma talla hetkella on siina, etta idan ortodoksit tahtovat pitaa kiinni taydellisesta autonomiastaan, eivatka halua ylleen sita universaalin piispan auktoriteettia joka Rooman piispalle, paaville, kuuluu jumallisen oikeuden mukaan.
Talla hetkella tama "pietarillinen supremaatti", paavin piispallinen valta yli koko katolisen maailman, toimii jokaisessa lannen ja idan hiippakunnassa (roomalaiset katoliset, bysanttilaisen riituksen katolilaiset ja 20 muuta riitusta) ilman ristiriitaa yksittaisten piispojen tai patriarkkojen auktoriteetien kanssa.
-Ignatius
minusta tuntuu siltä että jakautuminen idan ja lännen kirkkoon samoin kuin sittemmin lännenkirkon jakautuminen (eli uskonpuhdistukset) on siis molemmat tapahtuneet pitkälti korruptoituneiden motiivien vuoksi. saksassa protestanteilla on ollut ihan hyvä tarkoitus mutta jos ajattelee uskonpuhdistusta vaikka Suomessa niin siihen liittyi lähinnä taistelu rahasta ja vallasta, eli kaikenkaikkiaan sitä voisi pitää rumasti sanottuna "saatanan juonina"
joutaisihan nuo lahkot yhdistää vaikka kaikki muttei siitä mitään tule kun ihmisillä on loputon tärkeilemisen ja pilkunviilamisen tarve, rahan ja vallanhalun lisäksi. nämä asiat turmelevat kirkkoa, niin että unohdetaan tärkein eli armo ja rakkaus.
minkäs teet.
Rooman piispa väittää rohkeasti olevansa jure divino (Jumalan säätämyksen perusteella) kaikkia piispoja ja seurakuntapappeja ylempi. Hän lisää vielä, että hänellä on jure divino molemmat miekat, ts. valta asettaa ja syöstä vallasta kuninkaat. Kolmanneksi hän sanoo, että tämän uskominen on pelastumisen välttämätön ehto. Näin perustellen Rooman piispa nimittää itseään Kristuksen sijaiseksi maan päällä.
(Tässä yhteydessä voidaan kysyä, jos kerran Paavi on Kristuksen sijainen, niin mihinkä sitten Kristusta tarvitaan?)
Jotta perustelumme olisi ymmärrettävää, me toteamme ensiksi, mitä katolilaiset tarkoittavat sillä, että paavi on jure divino kaikkia piispoja ylempi. He tarkoittavat, että paavi on universaalipiispa eli ns. ekumeeninen piispa. Se merkitsee, että maailman kaikkien piispojen ja pappien on anottava vihkimystä ja virkaan vahvistamista häneltä, jolla yksin on oikeus valita, vihkiä, vahvistaa virkaan ja panna viralta piispoja.
I Ensiksi osoitamme siis evankeliumin perustella, että Rooman piispa ei ole jure divino muiden piispojen ja kirkkoherrojen yläpuolella. Kristus nimenomaan kieltää apostoleja herroina hallitsemasta toisiaan (Luuk. 22:25 s.). Kun näet Kristus oli puhunut kärsimyksestään, apostolit alkoivat kiistellä juuri tästä kysymyksestä: kuka olisi johtaja ja ikään kuin poissaolevan Kristuksen sijainen. Tätä apostolien erehdystä oikaisten Kristus opettaa, että apostolien kesken ei tule olemaan herruutta eikä ylemmyyttä, vaan heidät lähetetään tasa-arvoisina hoitamaan yhteistä evankeliumin virkaa. Siksi hän lausuu: "Kansojen kuninkaat herroina niitä hallitsevat, ja niiden valtiaita sanotaan hyväntekijöiksi. Mutta älkää te niin, vaan joka teidän keskuudessanne on suurin, se olkoon niin kuin nuorin, ja johtaja niin kuin se, joka palvelee."
II Kristus lähettää apostolit matkaan tasavertaisina, erotusta tekemättä, kun hän lausuu (Joh. 20:21): "Niin kuin Isä on lähettänyt minut, niin minäkin lähetän teidät." Hän sanoo lähettävänsä heidät itse kunkin, niin kuin hänetkin on lähetetty. Hän ei siis anna kenellekään etusijaa tai valtaa yli muiden.
III Paavali julistaa (Gal. 2:2 - 6), että Pietari ei ole häntä vihkinyt eikä vahvistanut virkaan. Hän ei tunnusta Pietaria sellaiseksi, jolta virkaan vahvistamista olisi anottava. Nimenomaan hän torjuu sen ajatuksen, että hänen katumuksensa olisi riippuvainen Pietarin arvovallasta. Hänen velvollisuutensa olisi kuitenkin ollut tunnustaa Pietari esimiehekseen, jos Pietarilla olisi ollut se asema juro divino. Niinpä Paavali sanoo saarnanneensa evankeliumia heti, kysymättä Pietarilta neuvoa tai lupaa.
Edelleen: (Gal. 2:6) "Ja nuo, joita jonakin pidettiin - millaisia lienevät olleet, ei kuulu minuun; Jumala ei katso henkilöön - nuo arvossapidetyt eivät velvoittaneet minua mihinkään enempään." Kun Paavali selvästi todistaa, ettei hän edes tultuaan Pietarin luokse halunnut tältä virkaan vahvistamista, hän siten opettaa, että viran arvovalta riippuu yksin Jumalan sanasta. Pietari ei ollut muiden apostolien esimies eikä vihkimystä tai vahvistamista virkaan ollut anottava yksin Pietarilta.
IV Paavali asettaa (1. Kor. 3:4 - 8, 22) viranhaltijat yhdenvertaisiksi ja opettaa, että seurakunta on palvelijoita ylempi. Siksi Pietarille ei myönnetä ylivaltaa eikä herruutta seurakunnan ja toisten palvelijoiden yli. Näin hän lausuu: "Kaikki on teidän, niin Paavali, Keefas kuin Apolloskin." Se merkitsee: palvelijat, Pietarikaan, älkööt anastako herruutta tai mitään asemaa seurakunnan yläpuolella, älkööt myöskään rasittako seurakuntaa perinnäissäännöillä; älköön kenenkään arvovalta ohittako Jumalan sanan arvovaltaa, älköön pantako Keefaan auktoritteettia muiden apostolien auktoriteettia vastaan. Silloinhan oli tapana päätellä näin: kun kerran Keefas, ylin apostoli, noudattaa jotakin menettelytapaa, on myös Paavalin ja muiden sitä noudatettava. Tämän hiipan Paavali riisuu Pietarilta ja kiistää hänen erityisen arvovaltansa apostolien ja kirkon keskuudessa. Ja Pietari sanoo ((1. Piet. 5:3): "Älkää hallitko herroina seurakuntaamme."
(Ylläoleva lainaus, Evankelisluterilaisen Kirkon tunnustuskirjat)
Edellinen olkoon todistuksena sille, että kirkkoa ei ole rakennettu Pietarin viralle ja edelleen Kristus ei kysy yksin Pietarilta, kenen sinä sanot minun olevan, vaan kenenkä te sanotte minun olevan Matt. 16.15.
Kuten niin valitettavan usein, on luterilaisuuden vasemmisto taas luonut itselleen virheellisen kuvan paaviuden viran asemasta. Ensimmainen kappale yksin on riittava koko lainauksen totuuden kiistamiseen - katolilainen teologi voi nahda jo ovensuulta etta tulossa on katastrofaalisen vaara paavin viran kieltaminen. Jos jaksan, kommentoin tekstia myohemmin - tanaan voimme viettaa Kristuksen ylosnousemuksen juhlaa ja kuunnella paavia radiosta tai televisiosta Urbi et Orbi siunauksen muodossa.
Ignatius
siis selitäpäs vielä onko oikeasti paavi omasta mielestään kristuksen sijainen maan päällä? en ole ihan varma rohkenisinko suositella kenellekään niin julkeaa oman rinnan röyhistämistä.
Kristuksen sijainen
Kirjassaan " Uskalla toivoa" Paavi Paavali II näyttää näin uskovan. Otan tähän suoran lainauksen tästä kirjasta. Luku I alkaa sanoilla
Paavi: loukkaus ja mysteeri
"Kirkon usko määrittelee katolisen kirkon johatajan Jeesuksen Kristuksen vikaariksi. Paavi edustaa maan päällä Jumalan Poikaa, joka on pyhän kolminaisuuden, kaikkivaltiaan Jumalan, toinen persoona. Jokainen paavi suhtautuu tietysti rooliinsa velvollisuudentuntoisesti ja nöyrästi, mutta yhtä lailla varmasti. Katolilaiset uskovat tämän, ja sen vuoksi he sanovat paavia "pyhäksi isäksi" ja "hänen pyhyydekseen"
Paavin edessä ihmisten on valittava, kuten Pascal sanoi, pitävätkö he häntä elävänä todisteena maailmankaikkeuden Luojan olemassaolosta vai tuhatvuotisen illuusion keskushahmona".
Kun lukee kirjaa edelleen, voi todeta, ettei nykyinen paavi ainakaan pidä itseään tuhatvuotisen illuusion jatkumona vaan Kristuksen sijaisena maan päällä.
Paavi näet totaa kirjassaan näin: " Sanotte aivan oikein, että paavi on mysteeri. Sanotte oikein myös, että hän on ristiriidan ilmentymä, merkki jota ei tunnusteta, että hän on haaste. Simeon-vanhus sanoi Kristuksesta, että tämä oli "pantu merkiksi jota ei tunnusteta" (Luuk. 2:34) Sanotte myös, että sellaisen totuuden edessä - nimittäin paavin edessä - ihminen joutuu valitsemaan.
Jo tämä vähäinen lainaus todistaa sen, että paavi pitää itseään Kristuksen sijaisena maan päällä, jonka edessä meidän pitäisi valita?
Kysynkin nyt Ignatiukselta, että pitäisi valita mitä?
Kristus itse nimittaa pyhan apostoli Pietarin omaksi sijaisekseen, luovuttamalla hanelle avainten vallan evankelista Matteuksen mukaan. Paavi on Rooman piispa, Pietarin viran jatkaja, jonka perustalle koko Kristuksen Kirkko on perustettu. Pietari ensimmaisena apostoleiden keskuudessa ja ainoana jolle Kristuksen avaimet on annettu (raamatuntuntemukseksi, Jesaja 22:22 on ainoa vastaava tilanne jossa avaimia on annettu auktorin jatkamiseksi - ja tama avainten symboliikka loytyy myos Matteuksen luvusta 16). Taman symboliikan tahden myos Pietarin ja sitenollen paavin virka on olla Kristuksen vikaari, sijainen - kun kuningas Jesajan luvussa 22 on poissa, 'paaministeri' pitaa hallussaan kaupungin avaimia joilla muurien portit avataan ja suljetaan. Kristus antaa Pietarille erityisesti tehtavan:
19. Minä olen antava sinulle taivasten valtakunnan avaimet, ja minkä sinä sidot maan päällä, se on oleva sidottu taivaissa, ja minkä sinä päästät maan päällä, se on oleva päästetty taivaissa."
Nama samat avaimet ovat Pietarin seuraajalle, Rooman piispalle salytetyt samoine oikeuksineen ja vastuullisuuksineen.
Paavi on Kirkon maallinen paa, Kristuksen sijainen silla hanen kasiinsa on jatetty Kirkon maallinen hallinta. Kristuksen omat sanat (kts ylla) antavat hanelle oikeuksia myos taivaallisen valtakunnan portteja katsoen. Tama piispa joka pitaa huolen uskovista on vastuullinen Jumalalle siita, kuinka tata vaativaa tointaan on kayttanyt ja miten noyryydella on kantanut tata Kirkolle keskeista virkaansa.
Ignatius
Kun nyt Ignatius ei näytä komentoivan kysymystäni paavin vallasta toistan edelleen, että:"
I Ensiksi osoitamme siis evankeliumin perustella, että Rooman piispa ei ole jure divino muiden piispojen ja kirkkoherrojen yläpuolella. Kristus nimenomaan kieltää apostoleja herroina hallitsemasta toisiaan (Luuk. 22:25 s.). Kun näet Kristus oli puhunut kärsimyksestään, apostolit alkoivat kiistellä juuri tästä kysymyksestä: kuka olisi johtaja ja ikään kuin poissaolevan Kristuksen sijainen. Tätä apostolien erehdystä oikaisten Kristus opettaa, että apostolien kesken ei tule olemaan herruutta eikä ylemmyyttä, vaan heidät lähetetään tasa-arvoisina hoitamaan yhteistä evankeliumin virkaa.
II Kristus lähettää apostolit matkaan tasavertaisina, erotusta tekemättä, kun hän lausuu (Joh. 20:21): "Niin kuin Isä on lähettänyt minut, niin minäkin lähetän teidät." Hän sanoo lähettävänsä heidät itse kunkin, niin kuin hänetkin on lähetetty. Hän ei siis anna kenellekään etusijaa tai valtaa yli muiden.
III Paavali julistaa (Gal. 2:2 - 6), että Pietari ei ole häntä vihkinyt eikä vahvistanut virkaan. Hän ei tunnusta Pietaria sellaiseksi, jolta virkaan vahvistamista olisi anottava. Nimenomaan hän torjuu sen ajatuksen, että hänen katumuksensa olisi riippuvainen Pietarin arvovallasta. Hänen velvollisuutensa olisi kuitenkin ollut tunnustaa Pietari esimiehekseen, jos Pietarilla olisi ollut se asema juro divino. Niinpä Paavali sanoo saarnanneensa evankeliumia heti, kysymättä Pietarilta neuvoa tai lupaa.
Edelleen: (Gal. 2:6) "Ja nuo, joita jonakin pidettiin - millaisia lienevät olleet, ei kuulu minuun; Jumala ei katso henkilöön - nuo arvossapidetyt eivät velvoittaneet minua mihinkään enempään." Kun Paavali selvästi todistaa, ettei hän edes tultuaan Pietarin luokse halunnut tältä virkaan vahvistamista, hän siten opettaa, että viran arvovalta riippuu yksin Jumalan sanasta. Pietari ei ollut muiden apostolien esimies eikä vihkimystä tai vahvistamista virkaan ollut anottava yksin Pietarilta.
IV Paavali asettaa (1. Kor. 3:4 - 8, 22) viranhaltijat yhdenvertaisiksi ja opettaa, että seurakunta on palvelijoita ylempi. Siksi Pietarille ei myönnetä ylivaltaa eikä herruutta seurakunnan ja toisten palvelijoiden yli. Näin hän lausuu: "Kaikki on teidän, niin Paavali, Keefas kuin Apolloskin." Se merkitsee: palvelijat, Pietarikaan, älkööt anastako herruutta tai mitään asemaa seurakunnan yläpuolella, älkööt myöskään rasittako seurakuntaa perinnäissäännöillä; älköön kenenkään arvovalta ohittako Jumalan sanan arvovaltaa, älköön pantako Keefaan auktoritteettia muiden apostolien auktoriteettia vastaan. Silloinhan oli tapana päätellä näin: kun kerran Keefas, ylin apostoli, noudattaa jotakin menettelytapaa, on myös Paavalin ja muiden sitä noudatettava. Tämän hiipan Paavali riisuu Pietarilta ja kiistää hänen erityisen arvovaltansa apostolien ja kirkon keskuudessa. Ja Pietari sanoo ((1. Piet. 5:3): "Älkää hallitko herroina seurakuntaamme."
En kiistä, etteikö paavi olisi piispa ,mutta vain ja ainoastaan Rooman piispa, eikä hänellä ole yksin valtaa koko kirkon päänä. Raamatusta ei sille löydy tukea. Todistaahan jo yksin Paavali yllä olevassa tekstissä (Gal. 2:2 - 6), että Pietari ei ole häntä vihkinyt eikä vahvistanut virkaan. Hän ei tunnusta Pietaria sellaiseksi, jolta virkaan vahvistamista olisi anottava.
Jos Paavalikaan ei hyväksy Pietarin johtoasemaa, vielä vähemmän me tunnustamme, että paavilla olisi Pietarin seuraajana ylin valta koko kirkossa.
Kummalliselta minusta vaikuttaa, etta luterilaisten tunnuskirjojen eksegeesi ei kasittele niita kohtia joita Kirkko kayttaa perustellessaan Rooman piispan erikoisasemaa, vaan odottaa etta jokainen Kristuksen lausuma piispoilleen jollain tapaa tarkastelee myos Pietarin erikoisasemaa.
Pietari on miltei aina ensimmainen apostolien luettelossa, joskus heista puhutaan "Pietari ja ne jotka olivat hanen kanssaan".
Helluntaina Pietari aloittaa evankeliumin kertomisen kansanjoukoille.
Han puhuu apostoleiden puolesta (Matt. 18:21, Mark 8:29, Luuk 12:41, Joh 6:68-69).
Pietari toimittaa ensimmainen parantamisen Kristuksen ylosnousemuksen jalkeen.
Pietarin uskon sanotaan vahventavan hanen kumppaneitansa.
Markuksen mukaan enkeli ilmoitti Pietarille ylosnousemuksen.
Ensiksi ylosnoussut Kristus ilmestyi Pietarille (luuk 24:34).
Han johti Mattiaksen nimittamista apostoleiden kolleegioon ja otti vastaan ensimmaiset kaannynnaiset.
Han ilmoittaa ensimmaiset kirkolliset rangaistuksen (Ap teot 5:1-11) ja pannaanjulisti ensimmaisen harhaoppisen (8:18-23).
Johti ensimmaista kirkolliskokousta Jerusalemissa ja julisti ensimmaisen dogmaattisen opetuksen (ap teot 15:7-11).
Ensimmaiset ei-juutalaiset myos otettiin hanen ilmestyksensa tahden Kirkkoon (ap teot 10:46-48).
Joh 1:42 ilmoittaa herran kutsuneen hanta Kiveksi, Kephaaksi, jolle Kirkko myohemmin perustetaan.
Matteus 16:16 et seq. on kiinnostava raamatunkohta. Siina Kristus antaa Pietarille avaimet, jolla tama voi paastaa ja sitoa - ja Kristus samalla tavoin avaa ja sitoo taivaissa Pietarin tekemisten mukaan. Siina vastausta 'paavin valtaan'.
Joh 1:42 Jeesus antaa Simonille uuden nimen, Kephas, joka on kreikkalainen transliteraatio, ja tarkoittaa kivea tai kalliota (latinaksi nimi myohemmin, kreikan kautta, kaantyy muotoon “Petrus”, josta ties kuinka monen mutkan kautta nykysuomen “Pietari”).
Myohemmin Matteus kertoo etta Jeesus juhlallisesti uudistaa taman ilmoituksen Pietarille (16:18). Tahan Kristus lisaa lupauksen, etta Kirkko rakennetaan, tavalla tai toisella, Pietarin ‘kalliolle’. Herramme jatkaa kaksinkertaisella siunauksella: 16:19 kertoo vallasta joka annetaan vain Pietarille. Kirkon ensimmaiselle apostolille ja taman seuraajille, Rooman piispoille. Tassa kohtaa yksin Pietarille annetaan valta paastaa synteja anteeksi (ja valta sitoa Kirkkoa lainvoimaisesti), valta joka myohemmin jaetaan piispain kolleegion, muiden apostolien kanssa (18:18), mutta Pietari vastaanotti sen erikoisella ja ainutlaatuisella tavalla, Kristuksen nostaessa hanet ensimmaiseksi.
Avainten valta annetaan 16:19 Pietarille, ei siis kaikille apostoleille ja heidan seuraajilleen piispoille, vaan ainoastaan Pietarille. Aikaisemmin olen jo selittanyt avainten vallasta, joka on keskeinen paavin vallan kasittelyssa – siita huolimatta etta vaitat minun jattaneen keskustelun vaillinaiseksi.
Lopuksi Herran ylosnousemuksen jalkeen Jeesus ilmestyy Pietarille ja kolmasti kysyy “Rakastatko minua?” (Joh 21:15 et seq). Kolminkertaisen Kristuksen kieltamisensa katumukseksi, Pietari kolmasti vakuuttaa rakkauttaan. Herramme, Hyva Paimenemme, kaskee Pietaria, ja taasen yksin Pietaria: Ruoki lampaitani. Erityisesti tama koskee Pietaria, silla han rakastaa Herraamme “enemman kuin nama toiset”, s.o. muut apostolit (21:15).
Sielunvihollinen koetteli Pietaria tietaen, etta hanen harteillaan lepaa Kirkko Kristuksen noustessa . Mutta Jumalan Henki, Puolustaja, pitaa Pietarin kiinni yhteisessa Herrassamme ja Pelastajassamme (kts. Lk 22:31-32). Jumalan rakkaus on lupaus, jonka mukaan Kristuksen Kirkko ei koskaan hajoa tai joudu kadotukseen. Kristus rukoilu juuri Pietarin puolesta, jottei hanen uskonsa katoaisi, ja jotta tama voisi ohjata veljiaan eteenpain – ja tama rukous, taydellisen aikaansaavana, tulisi toteutumaan Pietarin aktiivisessa tyossa evankeliumin levittajana ja taman seuraajien paavien pyrkiessa suojelemaan Kirkkoa vihollisen hyokkayksilta.
Ignatius
Tutustun lähettämääsi viestiin ja käyn läpi myös aikaisemmat viestisi, jossa olet käsitellyt Paavin asemaa, nyt en ehdi vastata, mutta vastaan myöhemmin.
Tarkastelkaamme hieman Vatikaanin 1 kirkolliskokouksen asikirjaa paavin primaatista.
Siinä todetaan muun muassa " ja koska tuonelan portit saadakseen, jos mahdollista, sortumaan kirkon koko rakennuksen käyvät kaikilta tahoilta joka päivä yhä suuremmalla vihalla Jumalan kirkolle antaman perustuksen kimppuun, me olemme lauman turvallisuudeksi, vahingoittumattomuudeksi ja lisääntymiseksi ja pyhän kirkolliskokouksen hyväksymisellä katsoneet välttämättömksi esittää universaaliun kirkon muinaisen ja pysyvän uskon mukaisesti kaikille uskoville uskottavaksi ja kiinni pidettäväksi opetuksen pyhän apostolisen primaatin asettamisesta, ainaisuudesta ja olemuksesta. Tähän primaattiin sisältyy koko kirkon voima ja lujuus. Samalla me julistamme erehdykseksi ja tuomitsemme kaikki tamän opetuksen vastaiset laumalle hyvin tuhoisat erheet".
Edesmennyt piispa Paul Verschuren toteaa tästä asiakirjasta: " Esipuhe tekee selväksi, että asiakirjan tämä osa palvelee pääasiallisesti paavin primaatin julistamista. Siinä korostetaan, että paavi ja muut kirkolliskokouksen piispat pitävät välttämättömänä esittää kaikille uskoville opin pyhästä apostolisesta primaatista, johon " sisältyy koko kirkon voima ja lujuus".
"Ellei tätä ilmaisua lasketa asikirjan tyyliin kuuluvan liioittelun lukuun, on myönnettävä, että se aiheuttaa monessa nykypäivän katolisessa kysymyksen, miten sen yhteydessä on ymmärrettävä Kristus kirkon päänä, Pyhä Henki kirkon sieluna ja eukaristia kirkon elämän keskeisinä voimina. Eikö juuri näihin sisälly ensisijaisesti koko kirkon voima ja lujuus enemmän kuin paavin primaattiin ".
Totesit viestissäsi :"Matteus 16:16 et seq. on kiinnostava raamatunkohta. Siina Kristus antaa Pietarille avaimet, jolla tama voi paastaa ja sitoa - ja Kristus samalla tavoin avaa ja sitoo taivaissa Pietarin tekemisten mukaan. Siina vastausta 'paavin valtaan'".
Näin Jeesus sanoo kyseisessä kohdassa, kuten totesit, mutta Jeesus toteaa Matt. 18:18: Totisesti: kaikki, minkä te sidotte maan päällä, on sidottu taivaassa, ja kaikki, minkä te vapautatte maan päällä, on myös taivaassa vapautettu. Tässä Jeesus puhuu monikossa tarkoittaen kaikkia aposteleita, ei yksin Pietaria.
Edelleen piispa Verschuren toteaa: " Vatikaanin 1.kirkolliskokouksen lausuma uskon totuus Rooman piispan primaatista ei tee tyhjäksi sitä historiallista tosiasiaa, etteivät ensimmäisten vuosisatojen Rooman piispat harjoittaneet primaattia. Vasta 200-luvulla paavit alkoivat soveltaa Uuden testamentin Pietarin virkaa koskevia tekstejä itseensä.
"Uuden testamentin asiantuntijat, myös katoliset yhtyvät siihen käsitykseen, ettei Uusi testamentti anna vastausta kysymykseen, onko Jeesus asettanut Pietarin ensimmäiseksi paaviksi".
Sen myönnän, että kun viittaat vistissäsi Pietaria käsitteleviin raamatunkohtiin, ne tietenkin Pietarin osalta pitävät paikkansa, mutta ne eivät viittaa siihen, että paavilla olisi erikoisasema muihin verrattuna, kuten Jan Aarts toteaa:"
Uuden testamentin tekstit eivät sano siitä mitään suoraan, ja kuten edellä todettiin vasta 200-luvulla paavit alkoivat soveltaa Uuden testamentin Pietarin virkaa koskevia tekstejä itseensä".
Täten paavin asemasta on muodostunut katolisessa kirkossa traditio, joka ei tue sitä, että Paavi olisi jure divino, sen sijaan häntä voidaan pitää jure humano, eli hän on piispa muiden piispojen ohella.
Viestisi ei minusta tee oikeutta myöskään apostoli Paavalille, koska Paavali sanoo (Gal. 2:2 - 6), että Pietari ei ole häntä vihkinyt eikä vahvistanut virkaan. Hän ei tunnusta Pietaria sellaiseksi, jolta virkaan vahvistamista olisi anottava.
Minusta tämä on myös historiallinen totuus, jota ei voida sivuuttaa. Toiseksi Paavali oli pakanoitten apostoli, joita me kaikki ennen olimme, myös roomalaiset.
Minusta tällä erää voidaan todeta se, etteivät myöskään katoliset ole olleet yksimielisiä paavin primaatista, kuten kirkon historia osoittaa.
En tällä viestillä halua mitenkään sanoa viimeistä sanaa, vaikka edelliset viestini olivat hiukan provosoivia keskustelun virittämiseksi.
Ennenkuin on mahdollista kaymaan dialogia primaatin, ja eritoten supremaatin kysymyksista, on huomattava etta Kirkon opetus, joka dogmatiikassaan on ainaisesti kehittyva ja opissaan ikuisesti pysyva, esittaa uskottavaksi yliluonnollisella uskolla paavin erikoisen aseman Kirkossa koko opetusvirkansa voimalla. Tama opetusvirka joka johtaa juurensa Kristuksen sanoihin apostoliselle kolleegiolle “se joka kuulee teita, kuulee minua”, on se Kirkkoa yllapitava voima jonka tahden Pyha Henki, Puolustajamme, Kristuksen loistokkaan ylosnousemuksen ja taivaaseenastumisen jalkeen elavoittaa elavaa uskovain yhteisoa. Piispainkolleegio on suorassa vastuussa Kirkon kolminaisesta tyosta “munus docendi, munus sanctificandi et munus regendi”, opettajana, pyhittajana ja lainsaatajana, ja taman tahden Herramme antoi heille kollektiivisesti tehtavan opettaa, ja antaa synteja anteeksi.
Pietarin tehtava tassa rakkauden kolleegiossa on olla sen paa. Samalla tavoin kuin Kristus on koko Kirkon paa, on Pietari raamattuviittausteni perusteella kolleegion johtohahmo, joka kayttaa avainten valtaa (kts Jesaja 22:22) Herran taivaaseenastumisen jalkeen. Yksin hanelle on annettu tehtava vahvistaa toisia apostoleja uskossa, ja yksin Pietari toimittaa sita vikaariutta, virkaa Vapahtajamme puolesta ja Hanen kaskystaan, joka asetettiin ennen Herran pyhaa karsimystaan. Pietarin tehtava on jumalallista alkuperaa, mutta sen keskeisyys on rationaalinen vaade hierarkisen Kirkon toiminnan ja pysyvyyden kannalta.
Kirkon piispat keraantyvat yhdessa kolleegiona, Pietarin kutsusta ja taman johdolla, kaymaan yhdessa kohti Kristuksen morsiamelleen valmistamaa tieta kohti taivaallista Jerusalemia. Tama tapahtuu, jotta tulisi toteen Kristuksen tahto perustaa Kirkko sille kalliolle, joka personoituu Pietarin hahmoon. Tama on nykyinen tilanne, josta kasin voimme tutkiskella kirkkohistoriallisia kaanteita.
Rooman paikalliskirkko, jonka johtana Pietari ja taman seuraajat nauttivat erikoisasemaa, n.s. primaattia seka idassa etta lannessa, oli alustapitaen vainottu Kirkko. Rooman valtakunta vihasi kristittyja, ja juuri taman karsimyksen ja niiden monien marttyyritarinoiden tahden on Rooman kirkko valmistautunut ottamaan kannettavakseen sen vastuun, joka on yli-inhimillinen – 2000-vuotinen vastuu Kirkon toiminnasta, sen opetuksen puhtaudesta ja sen hurskaasta elamasta armonelaman tayteydessa sakramenttien tukemana ja Pyhan Hengen elavoittavana.
On tarkeaa huomata sanamuoto, jolla piispa Paul ilmaisee paaviuden kriisin ensimmaisilla vuosisadoilla, jolloin se oli rajoittunut ainoastaan Rooman omien sisaisten ongelmien ratkomiseen. Han sanoo, etteivat Rooman piispat “harjoittaneet” primaattiaan. Tama tulisi lukea siten, etta ymmartaa taman primaatin olemassaolon (vaikka 1. ja 2. vuosisadan dokumentit puolesta tai vastaan ovatkin harvassa) mutta sen ajallisista elementeista johtuneen tilanteen rajoittamisena.
Sitaatti jossa ilmeisesti pyritaan selittamaan sita struktuuria joka nykyaan ymparoi Rooman piispaa ja sen epa-historiallisuutta, raamatuntutkijat eivat varmasti loyda tekstista kuurian toiminnallisia ohjeita, tai paavin valtaa rajoittavia saadoksia suhteessa maalliseen valtaan. Sen sijaan paavi, Pietarin seuraajana ja Rooman piispana, on selkeasta sen saman viran haltija joka Pietarilla oli kaytossaan _jumalallisen_ oikeuden kautta.
Matt 18:18 on jo tuotu esille aikaisemmassa tekstissani :
« Tassa kohtaa yksin Pietarille annetaan valta paastaa synteja anteeksi (ja valta sitoa Kirkkoa lainvoimaisesti), valta joka myohemmin jaetaan piispain kolleegion, muiden apostolien kanssa (18:18), mutta Pietari vastaanotti sen erikoisella ja ainutlaatuisella tavalla, Kristuksen nostaessa hanet ensimmaiseksi. »
Isa Janin teologiaa en tahdo kommentoida, mutta totean ainoastaan etta Kirkon pappina han on samalla tavalla velvollinen yliluonnollisella uskolla hyvaksymaan molempien Vatikaanin konsiilien tekstit paaviuden primaatista ja supremaatista. Han hyvaksyy teologina sen totuuden, jonka mukaan paavin virka on jumalallista alkuperaa, siita huolimatta etta historialliset olosuhteet alkukirkossa pystyivat sata vuotta pitamaan paavin maanalla katakombeissa. On metodologisesti kyseenalaista sitatoida osittaisia kommentteja ja dokumentteja joiden paapaino on hyvin erikoisen attribuutin (se on erehtymattomyyden dogman julistamisen, 1. Vatikaanin kirkolliskokouksen dokumentti) selittaminen.
Olisi ehkapa parempi tutkia mita 2. Vatikaanin konsiili sanoo kollegiaalisuudesta ja piispuudesta, seka post-synodaaliset ekshortaatiot piispoista apostolisen kolleegion jasenina ja paavista sen paana, jotta teologinen painotus olisi osuvampi. Infallibiliteetti-keskustelulla ei valttamatta ole suoraa sijaa keskustelussa viran jumalallisen tai inhimillisen alkuperan kanssa.
Paavali, vaikka hanta kutsutaankin pakanoiden apostoliksi, ei ollut kolleegion paa, joka sai ilmoituksen Jumalalta ottaa Kirkon jaseniksi myos ei-juutalaisia. Se oli Pietari. Lisaksi se, etta Paavalin vihkimys ei tarvinnut Pietarin hyvaksyntaa on yhtaalta kyseenalaista Pietarin ollessa yksi kahdestatoista apostolista, ja toisaalta on taysin epamielenkiintoinen, silla Kirkon itaiset patriarkat nimitetaan sisaisesti eivatka ainakaan ennen Vatikaanin toista konsiilia tarvinneet paavilta hyvaksyntaa (tosin kanonisen kommahdyksen tahden – mutta systemaattisen teologian kannalta kysymys on epamielenkiintoinen).
Viimeiseksi tahdon teroittaa, etta on sopimatonta lukea osittaisia teksteja tutustumatta esim. Jan Aartsin laajaan teologiseen tyohon ja pyrkia osoittamaan etta hanen ja Kirkon muodollisen opetuksen valilla olisi jonkinlaista epaharmoniaa. Teologeilla on aina mielipiteenvapaus, kunnes dogma julistetaan pitavaksi joko ex cathedra paavin toimesta tai paavin johtaman kirkolliskouksen lauselman perusteella. Kun oppi on opetusviran haltijoiden hyvaksyma, ei sita enaa voida kyseenalaistaa ja causa est finita.
-Ignatius
Otan edelleen Paavalin esimerkiksi, siitä, että apostolit olivat tasavertaisia.
Paavali julistaa (Gal. 2:2 - 6), että Pietari ei ole häntä vihkinyt eikä vahvistanut virkaan. Hän ei tunnusta Pietaria sellaiseksi, jolta virkaan vahvistamista olisi anottava. Nimenomaan hän torjuu sen ajatuksen, että hänen katumuksensa olisi riippuvainen Pietarin arvovallasta. Hänen velvollisuutensa olisi kuitenkin ollut tunnustaa Pietari esimiehekseen, jos Pietarilla olisi ollut se asema jure divino. Niinpä Paavali sanoo saarnanneensa evankeliumia heti, kysymättä Pietarilta neuvoa tai lupaa.
Kutsuhan tuli Paavalille suoraan Jeesukselta, senpä takia neuvoa kysymättä neuvoa Pietarilta saarnasi heti evankeliumia.
Tutustun viestiisi tarkemmin ja vastaan myöhemmin.
Olen lievasti hammentynyt. Viittauksesi ( Gal 2: 2-6)kertoo meille tarinan Paavalin tyosta, sen jalkeen kun Kristus on talle ilmestynyt ja samalla antanut erikoisen kutsun tehda lahetystyota. Raamatunkohta ei puhu siita, onko Pietari vihkinyt Paavalia virkaansa.
Nahdakseni jakeet 7-8 ovat enemman asiaankuuluvat; niissa Paavali kertoo etta hanen evankeliuminjulistamisensa alkoi ilman piispaksi vihkimysta. Se ei sano mitaan Pietarin oikeuksista, vaan painvastoin puhuu Pietarista lahetystyontekijoina ymparileikatuille. Ehkapa alkuperainen viite oli jonnekin muualle? Se, etta teksti ei ilmoita Pietarin erikoisasemaa ei tarkoita etteiko erikoisasemaa olisi ollut - varsinkin kun laajat raamatunviittaukseni aikaisemmin osoittavat, etta Pietari ei ollut ainoastaan yksi apostoli muiden joukossa vaan primus inter pares, ensimmainen arvoistensa joukossa, kolleegion paa.
Aikaisemmin saatoin hatikoidysti tuomita keskustelun Paavalista epamielenkiintoisena, mutta ainakin tama aspekti keskustelussa on turha: onko kristitylla lupa julistaa evankeliumia ilman Pietarin tai paavin suoraa mandaattia. Kysymys on selva nykyisessa lainsaadannossa, eika aiheuta ongelmaa dogmatiikan nyansseissakaan.
Gal. 2
2. Mutta minä menin sinne ilmestyksen johdosta ja esitin heille sen evankeliumin, jota julistan pakanain keskuudessa; esitin sen yksityisesti arvokkaimmille heistä, etten ehkä juoksisi tai olisi juossut turhaan.
3. Mutta ei edes seuralaistani Tiitusta, joka oli kreikkalainen, pakotettu ympärileikkauttamaan itseänsä.
4. Noiden pariimme luikertaneiden valheveljien tähden, jotka orjuuttaakseen meitä olivat hiipineet vakoilemaan vapauttamme, mikä meillä on Kristuksessa Jeesuksessa,
5. me emme hetkeksikään alistuneet antamaan heille myöten, että evankeliumin totuus säilyisi teidän keskuudessanne.
6. Ja nuo, joita jonakin pidettiin - millaisia lienevät olleet, ei kuulu minuun; Jumala ei katso henkilöön - nuo arvossapidetyt eivät velvoittaneet minua mihinkään enempään,
viittauksen ulkopuolella, samasta jatkaen
7. vaan päinvastoin, kun näkivät, että minulle oli uskottu evankeliumin julistaminen ympärileikkaamattomille, samoin kuin Pietarille sen julistaminen ympärileikatuille -
8. sillä hän, joka antoi Pietarille voimaa hänen apostolintoimeensa ympärileikattujen keskuudessa, antoi minullekin siihen voimaa pakanain keskuudessa -
Ignatius
Apostolien teoissa 9:luvussa puhutaan Paavalin kääntymyksestä. Kristus ilmestyi hänelle. Apt.9:5 " Hän sanoi:" Kuka olet herra"? "Hän vastasi:" Minä olen Jeesus , jota sinä vainoat.
Varmasti olemme yksimielisiä siitä, että Paavali sai suoraan kutsun Jeesukselta. Edelleen Herra sanoi Ananiaalle 9:15:" Mene: sillä hän (Paavali) on minulle valittu ase, kantamaan minun nimeäni pakanain, ja kuningasten ja Israelin lasten eteen. Tässä on lainaus myös siitä, että Paavali saarnasi myös juutalaisille, kuten tiedät.
Gal: 2:6-7 puhuu nimenomaan apostoleista:" Ja nuo joita jonakin pidettiin - millaisia lienevätkin olleet, ei kuulu minuun; Jumala ei katso henkilöön - nuo arvossapidetyt eivät velvoittaneet minua mihinkään enempään, vaan päinvastoin, kun näkivät, että minulle oli uskottu evankeliumin julistaminen ympärileikkaamattomille, samoin kuin Pietarille sen julistaminen ympärileikatuille.
Kuudes jae puhuu nimenomaan apostoleista, kuten tekstistä selvästi huomaa, eikä Paavali tarvinnut muiden apostolien suostumusta, ei Pietarinkaan. Nyt en löydä sitä jaetta, johon vielä haluan viitata, mutta vastaan sen löydetyäni.
Olin juuri kirjoittamassa viestiä ja oudoksuin vähän sitä kantaa, että pidit keskustelua Paavalista epämielenkiintoisena. Nut asia on selvä siltä kannalta, että kristityillä uskontokunnasta riippumatta on lupa julistaa evankeliumia. Tässä yhteydessä olisi mielenkiintoista tietää, velvoittaako katolinen kirkko nykyään tunnustamaan Paavin oikeuden olla koko kristikunnan päänä.
Kommentoin myöhemmin Pietarin asemaa.
Kun Herra ilmestyi Paavalille matkalla Damaksokseen hän kolmen päivän kuluttua julisti heti evankeliumia Jeesksesta keneltäkään siihen lupaa kysymättä.
Ap. t. 9:20-22 "Ja kohta hän saarnasi synagoogissa Jeesusta, julistaen, että hän on Jumalan Poika.
Ja kaikki, jotka kuulivat, hämmästyivät ja sanoivat: "Eikö tämä ole se, joka Jerusalemissa tuhosi ne, jotka tätä nimeä avuksi huutavat? Ja eikö hän ole tullut tänne viedäksensä ne vangittuina ylipappien käsiin?"
Mutta Saulus sai yhä enemmän voimaa ja saattoi Damaskossa asuvat juutalaiset ymmälle näyttäen toteen, että Jeesus on Kristus.
Sieltä Paavali lähti heti Arabiaan Gal. 1:15-18 "Mutta kun hän, joka äitini kohdusta saakka on minut erottanut ja kutsunut armonsa kautta, näki hyväksi ilmaista minussa Poikansa, että minä julistaisin evankeliumia hänestä pakanain seassa, niin minä heti alunpitäenkään en kysynyt neuvoa lihalta ja vereltä, enkä lähtenyt ylös Jerusalemiin niiden luo, jotka ennen minua olivat apostoleja, vaan menin pois Arabiaan ja palasin taas takaisin Damaskoon.
Sitten, kolmen vuoden kuluttua, minä menin ylös Jerusalemiin tutustuakseni Keefaaseen ja jäin hänen tykönsä viideksitoista päiväksi".
Kolme vuotta oli siis kulunut siitä, kun Paavali vasta tapasi Pietarin, eikä tässä kohdassa ole mitään mainintaa siitä, että hänen olisi täytynyt hakea suostumuksensa evankeliumin julistamiseen Pietarilta, eikä muiltakaan apostoleilta. Siis Pietari ei ole häntä vihkinyt, eikä virkaan asettanut, kuten kaikista näistä Raamatun teksteistä tulee ilmi.
Mitä tulee Galatalaiskirjeen lukuun 2. aikaa on kulunut jo neljätoista vuotta, kun Paavali tapasi uudelleen apostolit.
Gal. 2:1:" Sitten, neljäntoista vuoden kuluttua, minä taas menin ylös Jerusalemiin Barnabaan kanssa ja otin Tiituksenkin mukaani.
Gal. 2:2 Mutta minä menin sinne ilmestyksen johdosta ja esitin heille sen evankeliumin, jota julistan pakanain keskuudessa; esitin sen yksityisesti arvokkaimmille heistä, etten ehkä juoksisi tai olisi juossut turhaan.
Gal. 2:3 Mutta ei edes seuralaistani Tiitusta, joka oli kreikkalainen, pakotettu ympärileikkauttamaan itseänsä.
Gal. 2:4 Noiden pariimme luikertaneiden valheveljien tähden, jotka orjuuttaakseen meitä olivat hiipineet vakoilemaan vapauttamme, mikä meillä on Kristuksessa Jeesuksessa,
Gal. 2:5 me emme hetkeksikään alistuneet antamaan heille myöten, että evankeliumin totuus säilyisi teidän keskuudessanne.
Gal. 2:6 Ja nuo, joita jonakin pidettiin - millaisia lienevät olleet, ei kuulu minuun; Jumala ei katso henkilöön - nuo arvossapidetyt eivät velvoittaneet minua mihinkään enempään,
Gal. 2:7 vaan päinvastoin, kun näkivät, että minulle oli uskottu evankeliumin julistaminen ympärileikkaamattomille, samoin kuin Pietarille sen julistaminen ympärileikatuille -
Gal. 2:8 sillä hän, joka antoi Pietarille voimaa hänen apostolintoimeensa ympärileikattujen keskuudessa, antoi minullekin siihen voimaa pakanain keskuudessa".
Nyt täytyy ottaa se huomioon kenelle Paavali kohdistaa sanansa puhuen apostoleista, ikäänkuin väheksyen.
Paavali kohdistaa sanansa nimenomaan valheapostoleille Gal 2: 4-5, jotka halventaakseen Paavalin mainetta yrittivät saada Paavalin apostolinviran muiden apostolien keskuudessa kyseenalaiseksi.
Siksi Paavali ikäänkuin halveksien muita apostoleita korostaa oman apostolinvirkansa riippumattomuutta kenestäkään muusta.
Edelleen Gal: 2:9 todetaan, että:" kun olivat tulleet tuntemaan sen armon, mikä oli minulle annettu, niin Jaakob ja Keefas ja Johannes, joita pidettiin pylväinä, antoivat minulle ja Barnabaalle yhteisen työn merkiksi kättä, mennäksemme, me pakanain keskuuteen ja he ympärileikattujen".
Huomion arvoista tässä on myöskin se , että tässä ensimmäisenä pylväänä mainitaan Jaakob. Palaan Pietariin vielä myöhemmin.
Tuskin on parempaa esimerkkia jumallalisen innoituksen toiminnasta kuin siunattua apostoli Paavali. Hanen kiintymyksensa Herraamme on miltei kadehdittavaa ja siita loistaa jumalallisen totuuden kirkkaus. Samaan hengenvetoon on kuitenkin todettava, etta Paavalin apostolius on erikoinen, ja erityisesti erilainen verrattaessa esim. Mattiakseen, joka korvaa Juudas Iskariotin 12 kolleegiossa. Kristus itse kutsuu hanet julistamaan evankeliumia, ja pyha Paavali innolla tekee sen, mita hanen Herransa talta pyytaa. Paavalin apostolius on ehdottomasti jumalallista alkuperaa, mutta yhta ehdottamasti se ei voi olla normatiivinen (eika tule olemaankaan) alkukirkon kirkkojarjestyksessa.
Eksegeesi jonka tarjoat Galattalaiskirjeelle ei valttamatta valaise keskustelunaihettamme parhaiten - sen tekisi mahdollisesti ne referenssit, joita Kirkko kayttaa keskustellessaan Pietarin arvovaltaa, mutta siita huolimatta pyrin jonkinlaiseen diskurssiin esittamasi tekstin kanssa.
Galattalaiskirjetta kutsutaan “kristillisen vapauden magna charta’ksi”, se on kuin emansiopaatiojulistus tyyliltaan, ja siksi sen sisaan mahtuu paljon hyperbolea ja ainutlaatuisia kohdennoksia kristityn elaman ja Jumalan armon kahlitsemattomuuteen.
Gal 2:6 selvasti kertoo, etta Paavali oli erikoisella tavalla asetettu julistamaan evankeliumia ymparileikkaamattomille, tavalla on extraordinaari, tavallisuudesta poikkeava.Nyt minulle onkin epaselvaa mita opetusta Pietarin virasta tama eksegeesi pyrkii vastustamaan. Kirjoitat, etta kristityilla uskontokunnasta riippumatta on “lupa” julistaa evankeliumia. Katolisesta nakokulmasta tama ei ole koko totuus, silla jokaisella kristitylla on _velvollisuus_ julistaa sita yhta evankeliumia, joka on Kirkolle annettu. Paavalin tapaus, jossa Jumala valitsee taydellisella suvereenisuudellaan itselleen apostolin, on todellisesti extraordinaari, silla kuten myohemmat pastoraali- ja katoliset kirjeet osoittavat, kaytanto vakiintuu ordinaatio-riitukseen, kasien yllepanemiseen.
Kysyt velvoittaako Kirkko nykyaan tunnustamaan paavin oikeuden olla koko kristikunnan paa - vastaus on, etta jumalallinen ilmoitus vaatii kristityn sielua tunnistamaan Pietarin seuraajassa Kristuksen vikaarin, kuten olen aikaisemmassa viestissani pyrkinyt esittamaan.
Galattalaiskirjeen liittamassasi osiossa, luvussa 1 jakeessa 18 et seq., Paavali menee ylos Jerusalemiin ja tapaa siella Pietarin, jaaden hanen luokseen 15 paivaksi. (Mielenkiintoisena tekstuaalisena anomaliana huomattakoon, etta versiosi puhuu ‘tutustumisesta’, siina missa teksti-kriittinen RSV ja Kirkon virallinen versio Nova Vulgata kayttavat ainoastaan sanoja “visit”, tai “videre”). Myohemmin luvussa 2 jakeessa 2 Paavali esittaa sen evankeliumin Kirkolle jota han on saarnannut, jottei han “juoksisi tai olisi juossut turhaan”. Koska kommentaarini eivat ole kasilla, voin vain tulla siihen tulokseen tekstin pintapuolisen tutkinnan jalkeen, etta Paavali - huolissaan siita, etta ehkapa tama aikaisempi opetus voi tarvita korjausta - asettuu noyrasti apostolisen kolleegion eteen, ja koska Jumalan Henki on hanen kanssaan, katsoo kolleegio oikeaksi Paavalin opetuksen ja kaytannon. (Tassa valissa tahdon muistuttaa apostolisen ajan terminologian joustavuudesta, ja se mita sana ‘apostoli’ yhdessa kohtaa tarkoittaa strukturaalisena virkanimikkeena, voi toisaalla olla ainoastaan termi jolla kuvataan k.o. henkilon aktiviteettia )
Se etta siunatun apostoli Paavalin sanat voivat olla tassa tilanteessa vaheksyvia, ei mielestani millaan tapaa anna ymmartaa etta Paavalilla ei olisi kunnioitusta niita kohtaa, jotka nakivat Kristuksen ja todistavat hanen elamastaan, kuolemastaan ja ylosnousemuksestaan silminnakijoina. Paavali kertoo sen olevan toisarvoista uskon edessa, mutta auktoriteettia joka 12 joukolla oli (jonka paana Pietari toimii), han ei mielestani millaan tapaa kyseenalaista. Kukaan ei ole riippumaton uskovien yhteisosta per se, mutta Paavali erikoisen kutsumuksensa tahden on siita yleisnormista poikenneena hyvaksytty Kirkon toimesta, silla han opettaa totuutta ja 12 apostolin joukko ei nahnyt Jumalan kutsun ja kolleegion tyon valilla ristiriitaa - kuten ei kenenkaan tulisi nahda ristiriitaa paavin viran ja yksityisen piispan valilla.
Ignatius
473 αντι anti an-tee’
a primary particle; TDNT-1:372,61; prep
AV-for 15, because 3639 4, for ... cause 1, therefore 3639 1, in the room of 1; 22
1) over against, opposite to, before
2) for, instead of, in place of (something)
2a) instead of
2b) for
2c) for that, because
2d) wherefore, for this cause
... ottamaan kantaa eli liikun heikoilla jäillä, mutta yritetään. Eikös Apostolien tekojen 15.luvussa kerrota ensimmäisestä apostolien kokouksesta (sen päätöksistä kuinka pakanat tuli ottaa kristillisen kirkon jäseniksi - ja siinä samalla tuon kokouksen menettelytavoista). Muistaakseni päätös alkaa sanoilla: "Pyhä Henki ja me olemme päättäneet...". Missä tässä on Pietarin johtoasema? Ei missään?! Sitä paitsi jos Pietari on primus inter pares niin kuinka paljon Pietaria alempana ovat hänen vertaisensa eli yhtä arvokkaat apostolit? Eiköhön vain tässä paavin primaatissa ole mukana aimo annos ylpeyttä? Eikö keskiajalla Rooman paavi halunnut olla valtioiden hallitsijoitakin ylempänä myös valtiollisissa asioissa? Maallinen hallitsija hän on vieläkin, olkoonkin että Vatikaani on pieni valtio. Eikö KIRKON johtajalle riittäisi vähempikin?
Vastaan ensin kysymykseesi, joka koskee Gal. 2:6 eksegeesiä. Se on, kuten kirjoitin, ensiksikin suunnattu valheapostoleja vastaan, jotka kaikkialla seurakunnissa esittivät Paavalia vastaan apostolien ja heidän oppilaittensa arvoa, siten halventaakseen Paavalin mainetta ja saattaakseen Paavalin apostolinviran muiden apostolien silmissä kyseenalaiseksi.
Toiseksi, Paavalin vastaus Gal. 2:6 :"Ja nuo, joita jonakin pidettiin - millaisia lienevät olleet, ei kuulu minuun; Jumala ei katso henkilöön - nuo arvossapidetyt eivät velvoittaneet minua mihinkään enempään", tarkoittaa sitä, ettei Paavali tarvitse tarvitse siunausta, eikä vihkimystä virkaansa Pietarilta, eikä muiltakaan apostoleilta. Paavali ei suinkaan väheksy muita apostoleita, vaan antaa heille kunnian. Mutta hän korostaa sitä, että hänen virkansa on jumalallista alkuperää, kuten itsekkin myönnät. Eikä hän tarvitse virkansa vahvistusta muilta apostoleilta.
Viitatessasi siihen, " että Paavali - huolissaan siita, että ehkäpä tämä aikaisempi opetus voi tarvita korjausta - asettuu nöyrästi apostolisen kolleegion eteen". Hän ei Raamatun mukaan esitä sitä viittaamasi asian johdosta, vaan siksi, kuten edellä totesin, että valheapostolit olivat yrittäneet halventaa Paavalin mainetta paitsi seurakunnissa, myös apostolien silmissä.
Kun kysyt, mitä opetusta Pietarin virasta tämä eksegeesi pyrkii vastustamaan, totean että sitä, ettei Paavali tununusta Pietaria ylemmäkseen, eikä hae häneltä, eikä muiltakaan hyväksyntää apostolinvirkaansa. Hänen arvovaltansa on yhtä korkea kuin Pietarinkin. Tietyssä mielessä jopa suurempikin.
Paavalihan vastusti Pietaria vastoin kasvoja Gal. 2:11-14 :"Mutta kun Keefas tuli Antiokiaan, vastustin minä häntä vasten kasvoja, koska hän oli herättänyt suurta paheksumista.
Sillä ennenkuin Jaakobin luota oli tullut muutamia miehiä, oli hän syönyt yhdessä pakanain kanssa; mutta heidän tultuaan hän vetäytyi pois ja pysytteli erillään peläten ympärileikattuja, ja hänen kanssaan lankesivat ulkokultaisuuteen muutkin juutalaiset, niin että heidän ulkokultaisuutensa tempasi mukaansa Barnabaankin.
Mutta kun minä näin, etteivät he vaeltaneet suoraan evankeliumin totuuden mukaan, sanoin minä Keefaalle kaikkien kuullen: "Jos sinä, joka olet juutalainen, noudatat pakanain tapoja etkä juutalaisten, miksi sinä pakotat pakanoita noudattamaan juutalaisten tapoja?"
Tässä ei näy merkkiäkään siitä, että Paavali olisi asettunut nöyrästi apostolisen kolleegion eteen, vaan Petari asettui nöyrästi kuuntelemaan, sitä mitä Paavali sanoi. Sitä paitsi Paavalia ei Raamatussa ojenna kukaan, paitsi Jeesus Paavalin kääntymyksen yhteydessä.
Tässä yhteydessä voidaan aiheellisesti kysyä, onko Pietarin erehtymisellä laajempaakin merkitystä.
Mitä sitten siihen tulee, onko Paavalin virka normatiivinen. Se on sitä ainakin opetuksen osalta. Ja pakanoitten osalta. Se on sitä myös paavin osalta. Sillä paavin opetuksen tulee olla yhtäpitävä myös Paavalin opetuksen kanssa.
Onhan Paavali kirjoittanut kirjeen myös roomalisille, jossa hän toteaa Gal. 1:11-12:" Sillä minä teen teille tiettäväksi, veljet, että minun julistamani evankeliumi ei ole ihmisten mukaista; enkä minä olekaan sitä ihmisiltä saanut, eikä sitä ole minulle opetettu, vaan Jeesus Kristus on sen minulle ilmoittanut.
Tämä on kriteeri, joka on hyvä muistaa, kun pohditaan sitä, ulottuuko paavin valta velvoittavana koko kirkossa kristittyjen sielujen yli. Se edellyttää sen tutkimista, mitä paavi opettaa ihmisen pelastuksesta ja mitä Paavali siitä opettaa.
Paavalilla on sikälikin merkitystä, että Paavalin kirjeitä on Uudessa testamentissa yksitoista, Pietarin kirjeitä kaksi.
Kun kysyin, "velvoittaako Kirkko nykyään tunnustamaan paavin oikeuden olla koko kristikunnan pää, vastasit, että" jumalallinen ilmoitus vaatii kristityn sielua tunnistamaan Pietarin seuraajassa Kristuksen vikaarin.
Tässä yhteydessä on hyvä muistaa se, pystyykö Paavi Kristuksen vikaarina tekemään samoja tekoja, kuin Kristus. Pystyykö paavi herättämään kuolleita, kuten Pietari teki Apt. 9:36-41 ja myös Paavali herätti kuolleista kolmannesta kerroksesta pudonneen nuorukaisen, paransi ramman Apt. 14: 8-10 ja niin edelleen. Maallisissa viroissa viransijaisuus toimii. Minusta on hieman eri asia, kun kysymyksessä on taivaallinen viransijaisuus.
Tässä yhteydessä tuli mieleeni piispa Paul Verschurenin totemus, kun nykyinen paavi tiedusteli, mikä on ekumenian suurin este, totesi piispa Paul siihen:" että te Pyhä isä itse"
Viittaat kirjoitukseeni, kun totesin että kristityillä uskontokunnasta riippumatta on “lupa” julistaa evankeliumia. Totesit, että "mielestäni, "katolisesta näkökulmasta tämä ei ole koko totuus, sillä jokaisella kristityllä on _velvollisuus_ julistaa sitä yhtä evankeliumia, joka on Kirkolle annettu".
Kyllä, mutta se riippuu kokonaan siitä, onko katolisen, sekä muiden kirkkojen opetus yhtä Paavalin ja Pietarin ja muiden apostoleitten kanssa. Tosin Jaakobin kirjeen opetus ei vastaa Paavalin opetusta siitä, miten ihminen pelastuu.
Luulen, että meillä on yhteistä ainakin se, että me tunnustamme Jeesuksen, Jumalan neitseestä syntyneenä Poikana, joka kärsi ja kuoli sovittaakseen syntimme.
Siksi onkin mielekkäämpää keskustella sellaisen henkilön kanssa, joka uskoo Kristukseen, toisin kuin monet luterilaiset priimakset, joiden suurin tehtävä näyttää olevan Jeesuksen riisuminen "kaikesta Jumalallisesta".
...vaikuttaa lähinnä hebrealta.
Tulkinta jonka olet liittanyt Gal 2:6 on tyydyttyva siina mielessa, etta se harmonisoi Paavalin kiukun purkauksen myohemmin tekstissa. Se, etta siunattua apostoli Paavalia vastaan oli muodostunut joukko jotka eivat hyvaksyneet taman reformi-mielta, on epailematta osasyy siihen miksi Paavali nousee Jerusalemiin, mutta mielestani ei voida poissulkea sita aspektia, jossa Paavali kohtaa Kirkon, jonka Kristus on perustanut pyhan Pietarin apostolaatin paalle, Matteuksen aikaisemmin sitatoidussa kohdassa.
On korkeakritiikillisen tutkimuksen heikkous, ja samalla sen suurin voimavara, kohdistaa kiinnostus tiettyyn kontekstiin Raamatussa, arvioiden tekstin erinaisia ominaisuuksia ja siten paasten johtapaatoksiin, jotka tuntuvat tekstin integriteetin kannalta sopivilta. Tama tyydyttaa sen rationaalisen tarpeen, joka nousee valistuksen ajasta ja sen lapsesta reformaatiosta, pyrkia aina tutkimaan jarkeistaen tekstia joka on vaistamatta enemman kuin historiallisen Jeesuksen aikalaisten ja alkukirkon subjektiivisia tulkintoja tapahtumainkulusta. Samalla kun k.o. metodologia mahdollistaakin uusien ja hyodyllisten nakokulmien valottamista tekstissa ja tekstin omien ehtojen mukaan (ainakin siina ideaalitilanteessa, jonka tietyt tutkijat valitettavasti katsovat olevan aina myonteinen ja kehittava lahestymistapa), samalla se vaarantaa historiallisen eksegeesin, jonka paapaino on aina ollut tekstin hengellisessa merkityksessa ja sen suhteesta Pyhan Henken inspiroimaan ja kannattelemaan pyhaan traditioon, joka elavoittaa Kirkkoa uudistaen jokaiselle sukupolvelle Herramme Kristuksen ainutkertaisin sovitustyon ja Hanen opetuksensa tarkeyden kristillisen elaman vietossa.
Siksipa emme voi tutkia Paavalin suhdetta Pietariin, ennenkuin olemme ymmartaneet mika on Pietarin suhde seka koko kristikuntaan Kirkossa, etta lukijaan jota teksti puhuttelee. Tekstikriittisesti voitaisi sanoa, etta Paavali on yksi niista kertojista joiden tekstit Kirkko on julistanut kanonisiksi, muttei se – ja viela vahemman hanen massiivinen tuotantonsa Pietariin nahden – anna talle oikeutta mullistaa sita narraatio-jatkumoa, joka tosin epataydellisesti mutta silti riittavasti, yhdistaa koko Uuden Testamentin kaanonia. Apostoli Paavalin sanat tulee ymmartaa, vaikkei han itse aina itseansa siten ymmartaisikaan, tassa kontekstissa – tama patee myos niihin naennaisiin ristiriitoihin jotka ilmenevat vertailtaessa pyhan Jaakobin ja Paavalin soteriologioita (sic).
Katson etta sama ongelma vaivaa myos eksegeesia, joka olettaa etta Paavalin kiivaus Pietarin suhteen taman aiheuttaessa skandaalin (joka on luonteeltaan epa-dogmaattinen ja henkilokohtainen – Pietari, kuten eivat myohemmat paavitkaan, ole vapaa moraalisesta heikkoudesta virkansa tahden, ainoastaan roolissaan Kirkon huoltajana he ovat vapaat opin erheellisyydesta) jollain tapaa peilaa Paavalin ylemmyyttaa Pietariin nahden ja viela vahemman taman roolia Kirkon johtajana tai uskon puhtauden ensimmaisena ja tarkeimpana puolustajana. Lahinna teksti vaikuttaa minusta silta, etta Paavali – tunnustaen Pietarin primaatin – pahoittaa mielensa huomatessaan, etta Pietari, Kirkon kivijalka, ei olekaan moraalisesti taydellinen. Tekstista loistaa Paavalin rakkaus Kristuksen ruumista, Kirkkoa, kohtaan. Pietari ei tayta niita vaatimuksia joita Paavali riehakkuudessaan olettaa Kirkon johdolta. Pietarille annettiin johtajuus kolleegiossa lupaus siita etta Henki olisi aina taman kanssa puolustamassa Kirkkoa erheelta, muttei yliluonnollista sertifikaattia pysya synnittomana maailman menon keskella. Pohdit etta Pietarin sopimaton kaytos voi olla merkityksellinen suuremmassa mittakaavassa ja olet epailematta oikeassa. Vaikka Paavali selkasti tunnustaakin, etta Pietari tuntee totuuden tassa asiassa (Gal 2:15-16) , han moittii Pietaria tavoista, jotka ovat ristiriidassa hanen moraalisen (ja erheettoman!) opetuksensa kanssa. Tata ovat tehneet tusinat pyhimykset aikojen kuluessa omien paaviensa kanssa, yhtena parhaimpana esimerkkina miltei kotoinen p. Birgitta tai vaikkapa p. Katariina Sienalainen (keskiaikainen emansipaatio, ehkapa!).
Paavalin opetus on normatiivista – varmuuden siita loydamme tosiasiasta etta Kirkko on sen lyonyt kaanoniinsa- mutta hanen virkansa ja ’nimityksensa’ eivat missaan nimessa ole se ordinaari, tavallinen tapa jolla kristitty saa apostolaatin. Painvastoin se oli erikoinen teko Jumalalta, joka rakastaa kansaansa ja tahtoi antaa ymparileikkaamattomille mahdollisuuden lahestya Herraamme vailla niita ongelmia, joita ymparileikattujen keskella toimineet apostolit olisivat saattaneet tuoda mukanaan. Jarkeistyksia loytynee useita, mutta on selvaa seka Paavalin kaantymyksesta etta Kirkon vihkimys-vaatimuksesta, etta Paavalin virka oli kaikkea muuta kuin normatiivinen.
Kommenttisi paavien ja Paavalin suhteesta toisiinsa on ehdottoman oikea. Jokainen paavi joutuu tutkimaan sielussaan ja mielessaan onko hanen tulkintansa uskosta harmooninen Raamatun ja pyhan tradition kanssa, mutta loppujen lopuksi Kirkko on ainoa auktoriteetti joka voi luotettavasti tulkita pyhia kirjoituksia ja Kristuksen opetuslapsilleen antamaa traditiota. Jumalan Henki pitaa huolen siita, etteivat helvetin portit koskaan tule voittamaan Kirkkoa, ja siksipa sen ohjaus on aina taman opettajien, piispojen kanssa. Heihin meidan on luottaminen ja heissa meille tulee nakyvaksi Kristuksen, taivaallisen opettajamme, sanat: ”se joka kuulee teita, kuulee minua”.
Liikkuen kohti toteamuksiasi vikaariudesta, tulee todeta etta se vikaarius joka annetaan erityisesti ja ainutlaatuisesti Pietarille aikaisemmin mainitsemissani evankeliumi-sitaateissa, on kuvattu Jesajan kirjan avaimissa. Paavi ei ole Kristus, kuten avaintenvaltijakaan ei ole kuningas. Kristus luovuttaa suvereenisti Pietarille avaintenvallan, joka antaa plenipotentian Kirkon hoidossa: sen pyhittavassa, opettavassa ja lakia saatavassa tyossa. Kuten olen pyrkinyt aikaisemmin selittamaan, siina Kuningas joka ei voi enaa pitaa huolta niista tehtavista jotka talle kuuluvat maan paalla Kirkon jokapaivaisessa hoidossa, antaa velvollisuuden niista huolehtimiseen Pietarille. Han ei kaske Pietaria herattamaan kuolleita, liikuttamaan vuoria tai nayttamaa suuria ennusmerkkeja kirkkokansalle. Vertailu pyhien apostolien Pietarin ja Paavalin valilla ’tekojen suurudessa’ kuolee heti kattelyssa, silla se voima jolla he molemmat operoivat tulee yhdesta lahteesta – ainoan ylipappimme Jeesuksen Kristuksen armorikkaudesta. Pyhan Pietarin tehtava on pitaa huolta Kirkosta ja vahvistaa veljiaan apostoleita. Apostoli Paavalin tehtava on toinen. Kyseessa on armon kvaliteetti, ei kvantiteetti.
Olet tarkkaavaisesti huomannut nyanssin, jonka kylvin tekstiini aikaisemmin kun puhuin yleiskristillisesta velvollisuudesta ”julistaa sita yhta evankeliumia, joka on Kirkolle annettu”. Olisi minulle eparehellista sanoa, etta Kirkko katsoo hyvalla esim. tiettyjen lahkojen tapaa viekkaudella houkutella ihmisia Kristuksen piiriin, jotta heidan erikoiset ja erheelliset tulkintansa leviaisivat. Tarkoitukseni on tuoda esiin se totuus, etta ne asiat joista olemme yksimieliset, rakentavat keskuuteemme rakkauden siteen joka kantaa mukanaan myos velvollisuuksia – velvollisuuksia, jotka aika ajoin tulevat inhimillisesti liian raskaiksi kantaa. Naita epaonnistumisia paavimme Johannes Paavali II kutsuu synneiksi kristittyjen yhteytta vastaan. Kristuksen ylipapillisen rukouksen kutsu ”jotta he olisivat yhta” on vakava kasky, ikaankuin suoraan rakkauden kaksoiskaskysta nouseva kehotus, keraantya yhdessa taman ainoan Herran ymparille, joka elavoittaa uskovien sydamet ja nostaa kristityn sielun luokseen taivaalliseen Jerusalemiin, jossa eripuraisuudet ja –lahkoisuudet eivat enaa ole merkityksellisia. Tuolloin se yhteys joka meilla tulisi olla jo tassa ajassa, on lasna sellaisella konkreettisuudella etta se lapaisee jokaisen sielun silla miltei kivuliaalla totuudella, etta Kristus on yksi samoin kuin on hanen riemuitseva ja mystinen ruuminsa - Kirkko.
Ignatius
Tässä oli krikan sanan αντι (anti) merkityseten selvitystä englannin kielellä. (Online Bible)
Etuliitettä anti käytetään suomenkielessäkin ilmaisemaan vastakohtaa. Raamatun kreikassa sanalla on toinenkin merkitys, kuten tuosta ilmeni: sijaan, puolesta, jonkin paikalle.
Katolinen kirkko on julistanut Paavin Jumalan Pojan sijaiseksi.
Ap teoissa kolleegio julistaa yhdesta suusta, samoin kuten Kirkon kaikki kirkolliskokoukset, "Pyha Henki ja me olemme katsoneet hyvaksi..." Traditio on siis yha hengissa, eika sen katsota millaan tapaa vahentavan Pietarin arvovaltaa apostoleiden kolleegiosta nostettuna paamiehena.
Joh. 21:
15. Kun he olivat einehtineet, sanoi Jeesus Simon Pietarille: "Simon, Johanneksen poika, rakastatko sinä minua enemmän kuin nämä?" Hän vastasi hänelle: "Rakastan, Herra; sinä tiedät, että olet minulle rakas". Hän sanoi hänelle: "Ruoki minun karitsoitani".
16. Hän sanoi hänelle taas toistamiseen: "Simon, Johanneksen poika, rakastatko minua?" Hän vastasi hänelle: "Rakastan, Herra; sinä tiedät, että olet minulle rakas". Hän sanoi hänelle: "Kaitse minun lampaitani".
17. Hän sanoi hänelle kolmannen kerran: "Simon, Johanneksen poika, olenko minä sinulle rakas?" Pietari tuli murheelliseksi siitä, että hän kolmannen kerran sanoi hänelle: "Olenko minä sinulle rakas?" ja vastasi hänelle: "Herra, sinä tiedät kaikki; sinä tiedät, että olet minulle rakas". Jeesus sanoi hänelle: "Ruoki minun lampaitani.
Kirkko on aina tulkinnut taman olevan Herran asetus, jossa Pietarista tehdaan veljiensa, apostoleiden, ruokkija. Hanta pyydetaan vahvistamaan muita opetuslapsia uskossa. Myohemmin Pietari miltei aina mainitaan kolleegiosta ensimmaisena kaikissa luetteloissa ja helluntain jalkeen, kun Kirkko alkaa apostolisen tyonsa, on Pietari ensimmainen joka saarnaa ylosnoussutta Kristusta. Mainitsemassasi raamatunkohdassa (taitaa olla ap teot 15) Pietari nousee puhumaan veljesten hukatessa pallon, niin sanotusti.
Se mita keskiajalla paavit ovat tehneet, niin virheellisia kuin yleiset kasitykset historian totuuksista ovatkin, on keskustelun ulkopuolella, silla dogmaattista lauselmaa jossa paavista tehdaan maallinen ruhtinas ei ole olemassa. Vatikaanivaltio turvaa Kirkon puolueettomuuden ja tekee sen vahemman altiiksi maalliselle painostukselle. Kyseessa ei ole ylpeys, vaan uskovien oikeus vaaristymattomaan uskonopetukseen joka ei ole maallisten valtojen alainen.
Ignatius
Yksin han saa Matteuksen evankeliumissa
Sijaiseksi, mutta Herramme paikalle. Pitamaan huolta maallisen Kirkon toiminnasta Mestarin taivaaseenastumisen jalkeen. Kuten Jesajan 22 luvun kuningas jattaa avaimet 'paaministerilleen', samoin Kristus antaa Pietarille oman valtakuntansa avaimet.
Ignatius
Selvennän aluksi hieman vielä sitä tapaa, jolla käsittelin Paavalin tekstiä Gal. 2:11-14 :"Mutta kun Keefas tuli Antiokiaan, vastustin minä häntä vasten kasvoja, koska hän oli herättänyt suurta paheksumista. Mutta kun minä näin, etteivät he vaeltaneet suoraan evankeliumin totuuden mukaan, sanoin minä Keefaalle kaikkien kuullen....".
Mielestäni tämä ei ole, kuten toteat "epä-dogmaattinen ja suunnattu pelkästään Pietariin henkilökohtaiseti", vaan kysymys on mitä suurimassa määrin soteriologinen. Tässä oli koko evankeliumin oppi vanhurskauttamisesta vaarassa kadota. Siksi Paavali ei kaihda Pietarin nuhtelemista.
On myös huomattava, mistä syystä Paavali lähtee Jerusalemiin. Se on sanottu Gal. 2:2. Nimenomaan ilmestyksen johdosta. Paavali kohtaa apostolit Jerusalemissa, sekä kumoaa valheapostolien väitteet. (Gal. 2:9 "Ja kun he olivat tulleet tuntemaan sen armon, mikä oli minulle annettu, niin Jaakob ja Keefas ja Johannes, joita pidettiin pylväinä, antoivat minulle ja Barnabaalle yhteisen työn merkiksi kättä, mennäksemme, me pakanain keskuuteen ja he ympärileikattujen".)
Paavali myös vaatii ja ottaa itselleen saman arvovallan, kuin mitä valheapostolit omistivat oikeille apostoleille. Kuten edellinen Raamatunkohta todistaa Jaakob, Pietari ja Johannes antoivat Paavalille yhteistyön merkiksi kättä, evätkä vaatineet Paavalilta mitään. Nämä Galatalaiskirjeiden luvut todistavat selvästi, että Paavalin arvovalta Raamatussa on sama kuin Pietarin.
Kun toteat," Paavalin lähtemiseen Jerusalemiin liittyi myös se aspekti, jossa Paavali kohtaa Kirkon, jonka Kristus on perustanut pyhän Pietarin apostolaatin päälle". Minusta syvin syy ei ole se, että Paavali alistaisi opetuksensa Pietarin tutkittavaksi, vaan kuten edellä mainitsin, osittaakseen valheapostolien puheet hänestä perättömiksi.
Minusta virkaoppia täytyy myös tutkia, ei pelkästään Pietarin ja hänen seuraajansa kannalta, vaan sitä tulee minusta tarkastella myöskin seurakunnan kannalta. Kirkollinen valta (Poetestas ecclesiastica) on annettu koko kirkolle. Sitä ei ole annettu "yhdelle henkilölle", vaan avaimet...kuuluvat kirkolle". Pietarin asemaa on aikaisemmin käsitelty Matt:16:15, 17-19, enkä tässä yhteydessä siihen puutu muulta kuin siltä osin, mitä Matt. 18: 18-19 sanoo. Puhuessaan avainten vallasta, Jeesus puhuu monikossa ja lisää:" Vielä minä sanon teille:"jos kaksi teistä maan päällä keskenään sopii mistä asiasta tahansa, että he sitä anovat, niin he saavat sen minun Isältäni, joka on taivaassa".
Jeesus antaa aivaimet ensisijaisesti ja välittömästi (pricipaliter et immediate) seurakunnalle, samoin kuin seurakunnalla samasta syystä ensisijaisesti on kutsumisoikeus. Edellä mainituista Raamatunteksteistä käy ilmi, että Pietari kylläkin edustaa koko apostolijoukkoa, sen vuoksi ne eivät myönnäkkään Pietarille minkäänlaista etuoikeutta, ylemmyyttä, eikä hallintavaltaa. Paavalin arvovalta on sama; Hän julistaa evankeliumia pakanoille Pietari juutalaisille, kuten aikaisemmin on todettu. Ja yhteistyön merkiksi on lyöty kättä päälle.
Mitä Jeesuksen sanoihin Pietarille tulee:" Tälle kalliolle minä rakennan seurakuntani" merkitsee sitä, että seurakunta ei ole rakennettu inhimillisen arvovallan varaan, vaan sen palvelustoimen varaan, jolla on se Pietarin tekemä tunnustus, kun Pietari tunnusti Jeesuksen Jumalan Pojaksi. Siksi Jeesus sanoo Pietarille, "tälle kalliolle, toisin sanoen tälle palvelustoimelle minä rakennan seurakuntani", eikä tämä palvelustoimi uudessa liitossa ole kytketty paikkoihin eikä henkilöihin, niinkuin Vanhan testamentin palvelustoimi oli, vaan se ulottuu koko maailmaan, ollen siellä, missä Jumala antaa lahjojaan:apostoleita, paimenia ja opettajia. Eikä tämä palvelustoimi riipu henkilön arvovallasta, vaan Kristuksen sanasta. Kristus ei rakentanut seurakuntaansa ihmiselle, vaan Pietarin uskolle. Mikä oli sitten tämä usko? Yksinkertaisesti se, että:" Sinä olet Kristus, elävän Jumalan Poika. Tämä usko on seurakunnan perustus.
Jos verrataan Pietarin ja Paavalin suhdetta soteorologian kannalta, heidän opetuksensa siltä osin ovat verrannolliset sen jälkeen, kun Paavali ojensi Pietaria. Mitä muihin Uuden testamentin kirjoihin tulee, Paavalin soteriologinen opetus on ehdottomasti normatiivista tutkittaessa muita uuden testamentin kirjeitä ja Paavalin opetus on myös soteriologian osalta normatiivista koko kirkolle, kaikkialla maailmassa.
Kuten edellä totesin Pietarilla samoin kuin muillakin apostoleilla ja erityisesti apostoli Paavalilla ja kaikilla Kristuksen kutsumilla kirkon jäsenillä riippumatta henkilön arvosta on samanlainen plenipotentia Kirkon hoidossa. Tosin kirkossa on järjestys. Seurakunta on kutsunut toiset piispoiksi toiset papeksi, joille on uskottu seurakunnan hoito. Mutta myös kaikki Kristukseen uskovat kristityt omaavat plenipotentian, sillä kuten edellä totesin :"vielä minä sanon teille:"jos kaksi teistä maan päällä keskenään sopii mistä asiasta tahansa, että he sitä anovat, niin he saavat sen minun Isältäni, joka on taivaassa".
Kirjoitit:" Kuten olen pyrkinyt aikaisemmin selittämään, siinä Kuningas joka ei voi enää pitää huolta niistä tehtävistä jotka tälle kuuluvat maan päällä Kirkon jokapaiväisessä hoidossa, antaa velvollisuuden niista huolehtimiseen Pietarille".
Mutta Kristushan on maan päällä, ei hän ole kaukana yhdestäkään meistä. Maallisen ja Taivaallisen Kuninkaan valillä on ero siinä, että maallinen Kuningas voi olla vain yhdessä paikassa kerrallaan. Taivaallinen Kuningas Kristus on yhtä aikaa joka paikassa sekä Taivaassa että maan päällä. Tarvinneeko hän sijaista, sitä voimme pohtia.
... vastauksesta! Mitäpä rivimies voi paaviin ja paaviuteen muuta todeta, että tässä taitaa olla melkoinen kanto ekumenian kaskessa. Ekumeeniseen liikkeeseen osallistuvat protestanttiset ja ortodoksiset kirkot kun katsovat paaviutta toisin kuin roomalaiskatolinen kirkko. Kuitenkin meillä on enemmän yhdistäviä kuin erottavia tekijöitä välillämme. Rukous (toistemme puolesta) yhdistää vaikka opissa löytyykin eroja.
Vastaan tiettyihin tulkintoihin jotka eivat ole harmoniassa historiallisten kirkkojen tulkinnan kanssa, viitaten seka Galattalaiskirjeeseen etta Pietarin primaattiin (joka myos idassa tunnustetaan - supremaatti on ekumeniaa vaikeuttava kysymys, jota teologit yha tutkivat).
Ensinnakin pyhan Pietarin kaytos, ja ainoastaan kaytos ei opetus, on apostoli Paavalin kritiikin kohteena. Olet antanut ymmartaa etta katsot Pietarin horjuvan pois oikean uskon tielta. Kirkko uskoo, etta Kristuksen rukous “jottei uskosi horjuisi” (Luuk, 22:32), on voimallinen - sen sisalto tulee pelastushistoriamme aikana pysymaan ikuisesti totena Pietarin ja taman seuraajien usko virassa koko Kirkon huoltajana, seka karitsojen etta lampaiden ruokkijana (s.o. kaikkien uskovien ja myos toisten apostolien uskon vahvistajana). Se, mihin Pietari ja monet paavitkin ovat sortuneet on henkilokohtainen synti, jossa kaytoksellaan he voivat aiheuttaa skandaalia, mutteivat opetuksellaan voivat viranhaltijoina poiketa uskosta. Apostoli Paavali nuhtelee Pietaria oikeutetusti, silla taman kaytos ei vastaa omaa opetustaan. Mutta Paavali toteaa, etta he molemmat tuntevat totuuden (2:15-16) - Pietari ainoastaan poikkeaa totuudesta kaytoksellaan, ei opetuksellaan. Paavali ei kaihda nuhtelemista, koska Pietari kayttaytyy vaarin; pyhimykset kautta aikojen ovat, kuten aikaisemmin olen esittanyt, nuhdelleet paaveja ei-opillisista syista.
Seuraavaksi Paavali ei vaadi arvovaltaa, vaan se arvo joka hanelle kuuluu, annetaan hanelle ylhaalta. Paavali on saanut Herraltamme kutsun seurata Hanta ja julistaa evankeliumia pakanakansoille. Se, etteivat Pietari kumppaneineen vaatineet Paavalilta mitaan, ilmoittaa minulle etta he olisivat voineet vaatia jotakin, mutta katsoivat sen tarpeettomaksi. Paavali on selvasti samalla asialla kuin hekin, Jumalan Pojan inspiroimana han on saanut kaskyn kertoa evankeliumia ymparileikkaamattomille. Paavali kuitenkin lahestyy apostolien kolleegiota, jotta ne huhut joita hanesta levitetaan loppuisivat. Jos Paavali ei tarvitsisi Pietarin ja muiden hyvaksyntaa, ei han olisi noussut Jerusalemiin. Jollei Jumalan Henki hanessa olisi ilmoituksen muodossa vaatinut hanta menemaan Jerusalemiin, ei Paavalin olisi tarvinnut valittaa maineestaan Jerusalemin kokouksen keskuudessa. On seka kirjeesta Galattalaisille etta Uuden Testamentin muusta sisallosta selkeaa, etta Pietarin ja Kirkon arvovalta on se, jonka edessa kristitty sielu tunnistaa Kristuksen opetuksen ja Hanen tyonsa jatkumon. Sanot etta Galattalaiskirje todistaa selvasti, etta Paavalin arvovalta on sama kuin Pietarin. Minulle teksti sanoo jotain aivan toista- ei etta Paavalin opetus olisi vahemman totuudenmukaista kuin Pietarinkaan, vaan etta se hierarkia joka vallitsee Kirkossa johtaen lopulta ylosnousseeseen Herraamme, pitaa sisallaan Pietarin erikoisen viran, avaintenhaltijan viran joka on Paavalin apostolaatista erillinen.
Kirjoitat edelleen ettei mielestasi syvin syy Paavalin Jerusalemiin nousemiselle olisi “alistaa” hanen opetuksensa Pietarin arvovallalle, vaan valheapostolien vaitteiden perattomaksi todistaminen. On ehka syyta kohdistaa katseensa kahteen aspektiin:
ensin MITA pyha apostoli Paavali tekee todistaakseen heidat vaaraksi (s.o. kaymalle Pietarin ja muiden eteen selittaen hanen opetuksensa) ja MIKSI han sen tekee (jos.Pietarilla ja muilla ei ole merkitysta suuremmassa mittakaavassa, miksi ollenkaan selitella heille mitaan. Paavalin tekstista kylla henkii vaade yhtalaisyyteen, mutta se onko kyseessa yhtalaisyys opettajana vai Kirkon johtana on eri asia).
Sitten oppiin Pietarin virasta. Avainten valta joka annetaan yksin Pietarin persoonalle, siten luoden sen petriinin viran jota me kutsumme nykyaan paaviudeksi, on totisesta lahja koko Kirkolle, Se ei tarkoita etta koko Kirkolla on oikeus kayttaa tata avainten valtaa. Vaatii enemman aikaa kuin meilla kummallaakaan on maanpaallisen elaman saatossa taydellisesti selittaa se kolminainen virka joka koko kristillisella Kirkolla on - jokainen meista lapsena kasteen yhteydesta kruunataan oljylla Kristuksen kuninkuuteen, konfirmaatiossa voidellaan profeetalliseen virkaan Kristuksen puolustajina ja kasteen sakramentin kautta meidat otetaan yhteyteen Kristuksen ainutlaatuisesta pappeudesta. Olemme kansa kuninkaita, pappeja ja profeettoja - ja joikaisessa meista ilmenee jokainen naista attribuuteista. Ei siis ole yleisen kuninkuuden, pappeuden tai profeettauden haitaksi tunnustaa, etta Kirkossa on myos erikoisia virkoja, joissa jotkut ovat kutsutut johtamaan, pyhittamaan ja opettamaan. Naissa viroissa me emme ole yhtalaiset, vaan ne ovat lahjoja Jumalalta Kirkon kautta yksiloille. Ne toimivat kaikki Kirkon rakennukseksi, eika niihin saa liittya kateutta tai omanarvontunnon ponkittamista.
Taman tahden se plenipotentia johon viittasin aikaisemmin on annettu Kirkon ajallisen huolehtimisen ja sen temporaalisten tarpeiden tyydyttamiseksi piispoille. Jumala yksin antaa taman plentipotentian, ja Jumala yksin vihkii heidat siihen tehtavaan, kayttaen Kirkkoa valikappaleenaan, nakyvana sakramenttina, muuttumattoman itsensa jatkeena.Pietarin virka erityisesti on Kristuksen perustama kallio, jolla Kirkko lepaa - ja oikein sanot, kun toteat ettei Kirkko ole perustettu ihmiselle, vaan se on perustettu sille Pyhan Hengen elavoittavalle armolle, joka saa erityisen muodon Pietarin avaintenvallassa ja hanen suorassa ja kaitsennallisessa (s.o. episkopaalisessa) auktoriteetissaan yli maanpiirin. Tama on siunaus Pietarille henkilona, ja lahja Kirkolle kokonaisuudessa - nama eivat ole ristiriitaisia vain siksi, etta Kirkko ei ole demokratia jossa jokainen omistaa pienen osan naista avaimista. Painvastoin, koska Jumala on tahtonut Kirkkonsa pysyvan uskon tayteydessa, on Han itse luonut sille kivisen perustan, Pietarin. Pietarin usko ei ole Kirkon perusta, tata Kristus ei sano. Han puhuu Pietarille kutsuen hanta kallioksi, jolle Kirkko rakennetaan. Ja totisesti Pietari on se kallio, jolla Kirkko yha lepaa Rooman piispojen yhdessapitavan ja rakentavan seuraannon tahden.
Kysyt tarvitseeko taivaallinen Kuninkaamme sijaista. Tahan Han vastaa itse luodessaan sijaisen viran Caeserea Philippin kalliolla.
Ignatius
Paavius, sen sijaan etta se olisi kuollut kanto, on kuin reheva puu jonka alle kaikki uskovat ovat kutsutut kuulemaan Jumalan sanaa sen suojaavassa varjossa. Sen alla voivat opettajamme turvassa selitaa uskomme sisaltoa ja kantaa kiitosta Jumalan suurenmoisen tyon tahden - etta Han on antanut aidiksemme Kirkon joka huolehtii lapsistaan, jotka ovat yha matkalla kohti taivaallista Isaansa.
Ignatius
on Konstantinopolissa jos sellaista yleensä on. Avaimien luovuttamisen aikana Rooma oli pakanallinen valtio.
Kuinka kenellekkään voi tulla edes mieleen joitakin kristillisiä valtuuksia luovutetun pakanoille.