Pakkaspäivien kunniaksi kun ulkonaliikkuminen on rajoitettua:
Kokemuksieni mukaan toisella puolella olevat realiteetit ovat postformaalisia. Se tarkoittaa että tieto tuonpuoleisesta on suhteellista ja yksilöllistä. ( Tavanomaisesti määriteltynä postformaali tieto on myös aikaan ja paikkaan sidottua. )
Esimerkiksi ei voida sanoa täsmällisesti, mihin tilaan yksittäinen ihminen pääsee/joutuu, koska tämä tila riippuu ihmisten uskomuksista ja mielentilasta. Uskomukset ja mielentila määräävät pitkälti mitä koetaan tuonpuoleisessa. Tieto on siis sidoksissa havaitsijaan - havaitsija luo maailmansa.
Ns. valaistuneilla ja pyhimyksillä tuonpuoleista ja tämänpuoleista ei liene lainkaan, he ovat objektiivisessa nykyhetkessä aina. Koska tavallisella pulliaisella ja myöskään itselläni ei ole pääsyä vielä puhtaasti objektiivisiin todellisuuksiin, niin rajoitun tässä tiedon korkeimpaan asteeseen tähän mennessä - subjektiiviseen ja suhteelliseen tietoon.
Myöskään ulkoinen fyysinen maailma ei ole mielestäni objektiivista ihmisille yleensä, koska persoona värittää havainnot. Se mikä toinen havaitsee, ei toinen havaitse täsmälleen samanlaisena. Tämän voi todeta tutkimalla havaintopsykologian oppikirjojen tutkimustuloksia. Ulkoisen maailman objektiivisuuden luonteesta on väitelty filosofisissa piireissä.
Millaisia ajatuksia herää tällaisesta mielipiteestä?
Kokemuksieni mukaan toisella puolella olevat realiteetit ovat postformaalisia. Se tarkoittaa että tieto tuonpuoleisesta on suhteellista ja yksilöllistä. ( Tavanomaisesti määriteltynä postformaali tieto on myös aikaan ja paikkaan sidottua. )
Esimerkiksi ei voida sanoa täsmällisesti, mihin tilaan yksittäinen ihminen pääsee/joutuu, koska tämä tila riippuu ihmisten uskomuksista ja mielentilasta. Uskomukset ja mielentila määräävät pitkälti mitä koetaan tuonpuoleisessa. Tieto on siis sidoksissa havaitsijaan - havaitsija luo maailmansa.
Ns. valaistuneilla ja pyhimyksillä tuonpuoleista ja tämänpuoleista ei liene lainkaan, he ovat objektiivisessa nykyhetkessä aina. Koska tavallisella pulliaisella ja myöskään itselläni ei ole pääsyä vielä puhtaasti objektiivisiin todellisuuksiin, niin rajoitun tässä tiedon korkeimpaan asteeseen tähän mennessä - subjektiiviseen ja suhteelliseen tietoon.
Myöskään ulkoinen fyysinen maailma ei ole mielestäni objektiivista ihmisille yleensä, koska persoona värittää havainnot. Se mikä toinen havaitsee, ei toinen havaitse täsmälleen samanlaisena. Tämän voi todeta tutkimalla havaintopsykologian oppikirjojen tutkimustuloksia. Ulkoisen maailman objektiivisuuden luonteesta on väitelty filosofisissa piireissä.
Millaisia ajatuksia herää tällaisesta mielipiteestä?
Vastaukset 15
Vanhimmat
Siis jokaiselle oman uskonsa mukaan? Kiva ajatus, mutta haiskahtaa liikaa kompromissilta.
Luulisin, että jokainen haluaa kuitenkin kehittyä eteenpäin. Mitä ikinä se kenenkin kohdalla sitten tarkkoittaakin?
Kaipa se on taas joku universaaali laki, että liike on ikuinen. Vierivä kivi ei sammaloidu ja silleen.
Meikäläinen ainakin diggaa olla nykyhetkessä. Ei ole hinkua yhtään mihinkään. Kun ei pyri enää mihinkään on aikaa itselleen ja muulle maailmankaikkeudelle. Ei se kohdallani tarkoita kuitenkaan sitä, että jäisin vain mollottamaan idioottina ja tuijottamaan seinää. Tekemistä on liikaakin. Onneksi aikaa on kuitenkin kokonainen ikuisuus.
Kehällisyys, noidankehä kaikesta täällä vain nousee.
Elikkä se miten suhtaudumme suhtautumiseemme, havaintoihimme jne. täytyisi olla täysin omaamme, siis alku-laadutettuna itseämme jotta voisimme olla vapaita, mutta näinhän ei ole.
Vaikka suurin subjektiivisuus nousee aina suurimmaksi objektiivisuudeksi, ei tämä merkitse edes alkuajatuksen toteutumista, koska olemme "systeemin sisällön" vankeina, eli edeltävien ideoiden tuotosta.
Voidaan kysyä:"Mitä sitten?".
No "sitä sitten", että jos,, ja korostan k u n 'idea olla' on alusta asti ollut itsekäs[erillinen,moninaisuus, eli erillisen tietoinen], se on sitä joka suhteessa ja alusta lähtien a i n a, olkoon modifiointiyritykset kuinka laadultaan alku-ideasta poikkeavia tahansa.
Ja tässä on se suurin ahdistus ja epätoivon aines, sillä mikä voisi tämän kehällisyyden rikkoa? Sitä ei riko edes tietoisuuden aavistus jostain tämän-idean-olla "ulkopuolisesta", johon aavistamme/"saamme" tietoisuudellamme yhteyttä, pikemminkin vain kaipuu kasvaa ja ahdistus lisääntyy kun "olkapäihin ei kasvakkaan siipiä", eikä ongelmaa subjektiivisen tietoisen kokemisen ja objektiivisen tietoisen kokemisen välillä voida erottaa.
Aloittajalla on oikeansuuntaisia havaintoja, mutta jos ne jäävät pelkästään älyllisiksi havainnoiksi, niin ne eivä muuta mitään,koska älyllinen havainto on aikaan sidottu, mutta totuus on ajaton
Älyllisen havaintonsa ihminen muuttaa, sen aina menneisyydeksi , kun hän kohtaa sen nykyhetkessä
Kun reagoimme nykyhetkessä,eikä eikä se muutu menneisyydeksi, psykologiseksi ajaksi, jota ihmismielen sisältö on, niin silloin tuo aika päättyy ja elämme ajattomassa nykyhetkessä.
Mielen sisältö joka on aikaa ei voi elää nykyhetkessä, joka on ajaton, mieli elää aina menneisyydessä, josta se projisoi tulevaisuuden, olematta koskaan nykyhetkessä.
Vasta kun tuo menneisyydessä muodostunut keskus hajoaa, niin psykologinen aika päättyy, ja voimme elää nykyhetkessä
"Joku" ajattelee ja olemme siksi näin olemassa, suuria 'salaisuuksia' ei tässä suhteessa ole lisää paljastettu. Elävä taas pyrkii vain pysymään elossa ja tämä määrää elävässä kaiken.
Ajattelussa on tai ei ole loogisia ongelmia, jotka ongelmat ovat toisaalla rakenteellisia ja toisaalla ajatuksellista perintöä tabula-rasattomasta alusta. Miten voisi siis olla ajattelematta, koska "nyt minä en ajattele ja tajuta se ajattelematta" on sekin ajatus?
Tässä viestissäsi on oivallusta: Erillisen tietoinen. Niin, erillisen tietoisuuden täydellinen ja pysyvä lakkaaminen on objektiiviseen nykyhetkeen astumista, sellaiseen joka vapauttaa. Mistä se vapauttaa? Erllisyydestä, ei hetkellisesti vaan pysyvästi. Tässä on vapautuksen idea. Tajunnan sisällöt ovat ihmisille yhteisiä, tai ainakin niin näkyy olevan. Onko todella omaperäistä ajattelua koska ajatukset ovat yhteisiä? Ei, sillä todellakin tietoisuuden kentässä olevat objekteja ei omista kukaan yksityinen. Voi sanoa siis vain toistavansa jo keksittyjä ajatuksia. Ehkä niitä on hieman modifioitu, se on "omaperäistä", mutta todellisuudessa on modifoitu jo keksittyä ajatusmallia tai skeemaa.
Ihmiset puhuvat joskus olevansa ajattomassa nykyhetkessä. Eivät he ole välttämättä, sillä jos he sitä olisivat niin a) kaikki kärsimys olisi jo lakannut ja b) erillisyyden aistiminen olisi lakannut. He luulevat. Objektiivinen nykyhetki häivyttää kärsimyksen ja erillisyydessä olemisen, konkreettisesti ei teoriassa. Kärsimyksestä pääsee eroon jo "alemmilla tasoilla", erillisyyden täydellinen lakkaaminen on vasta valaistuminen. Noidankehässä? Luultavasti ihmiset tyytyisivät siihen jos olisivat äärimmäisen onnellisia. Siihen ei tarvita valaistumista eli erillisyyden lakkaamista, vapautumista.
Sanon näin koska huomaan olevani täysin onnellinen ilman täydellistä erillisyyden lakkaamistakin. Ehkä meidän olisi syytä edetä asteittain - ensin onnellisuuteen ja iloon ja vasta sitten bonustapahtumaan, jota valaistumiseksi sanotaan. Rauhan ja onnellisuuden saavuttaminen on helppoa, siihen tarvitaan vain sitkeää työntekoa. Bonustapahtumaan näkökulmastani tarvitaan armoa, jonkun korkeamman entiteetin armo.
//Sanon näin koska huomaan olevani täysin onnellinen ilman täydellistä erillisyyden lakkaamistakin. Ehkä meidän olisi syytä edetä asteittain - ensin onnellisuuteen ja iloon ja vasta sitten bonustapahtumaan, jota valaistumiseksi sanotaan. Rauhan ja onnellisuuden saavuttaminen on helppoa, siihen tarvitaan vain sitkeää työntekoa. Bonustapahtumaan näkökulmastani tarvitaan armoa, jonkun korkeamman entiteetin armo.//
- Jokainen voi olla subjektissaan toki onnellinen[miekii oon :)], riippumatta subjektin laadusta/merkityksestä, mutta onko tämä itsekkyys juuri se 'tie' takuuna Kokonaisuuden syrjäyttämisestä johtuvien faktallisten ongelmien loppumiselle, jotka r i s t i-riidat Kokonaisuudessa vaivaavat aina myös sitä olevaa tietoisuutta?
>>> - Jokainen voi olla subjektissaan toki onnellinen[miekii oon :)], riippumatta subjektin laadusta/merkityksestä, mutta onko tämä itsekkyys juuri se 'tie' takuuna Kokonaisuuden syrjäyttämisestä johtuvien faktallisten ongelmien loppumiselle, jotka r i s t i-riidat Kokonaisuudessa vaivaavat aina myös sitä olevaa tietoisuutta? >>>
Huomaa että onnellisuus tulee / virtaa olemukseen Kokonaisuudelta. Universumi sen antaa joten ilosta syntyy tahto palvella Kokonaisuutta, saatu elämä on hänen. Kun ymmärrämme elämänvirran olevan hänen virtauttamansa niin syntyy myös velvollisuudentunne; on saanut paljon siis annan /virtautan sitä pois itsestäni. Ehkä tämä logiikka joka syntyy, auttaa Kokonaisuutta elämään virtauttamisessa ja sitä kautta sen osia myös? YYA-sopimus Kokonaisuuden ja sen itsekkäiden / puoli-itsekkäiden osasten välillä?
( Todellisuudessa elämä virtaa Kokonaisuudelta hänelle itselleen, koska hänen osasensa muodostavat hänet itsensä ---> tämä voisi antaa vinkkiä dualismin lopulliselle päättämiselle?? )
En ymmärrä tuota sanaa ristiriita Kokonaisuudessa. Ristiriita voi syntyä jos huomaamme olevamme erossa Kokonaisuudesta, silloin meillä ei ole tiettyä tietoa mikä voisi [näennäisen] ristiriidan poistaa. Onko siinä oikeasti ristiriitaa? Ajattelet Konaisuuden jossain mielessä "pahana" eli ristiriitaisena??
[Näennäinen] ristiriita sen osasessa on ymmärrettävä koska meillä on tietoa tästä "omasta" yksiköstämme niin paljon että voimme arvioida sitä kohtuullisella tarkkuudella.
Ajatus- eli jnanajooga on eräs menetelmä. Näkisin että kohottamalla ajatus vähitellen intuitiiviseksi ajatukseksi ja muuntamalla logiikkaa reippaasti (puhun muusta kuin lineaarisesta joko-tai, ennen-jälkeen logiikasta) voimme lähestyä objektiivista ajatonta nykyhetkeä. Jonkinlaista logiikkaa tarvitsemme jokatapauksessa järjestyksen ylläpitämiseksi.
Äkillisesti ajatuksettomaan tilaan vietynä normi-ihmiselle syntyy psykoosi ja kaaos. Tämä on psykologinen fakta.
Tämän vuoksi ajatuksen hienontaminen abstraktille ja ehkä myös abstraktille postformaalille tasolle on mielestäni terveyttä ylläpitävä menetelmä. Tunteet on myös hyvä saada mukaan abstraktion tasolle vähitellen ajatusten mukana, koska silloin estetään olemuksen splittaantuminen eli jakaantuminen.
Suorat menetelmät näkisin sopivina vain kohtuullisina annoksina silloin tällöin. Minulla on kokemus että ns. ajattomassa nykyhetkessäkin on prosessointia, intuitiivista. Siksi kaiken lakkaaminen on poissuljettavaa, intuitiivisperäinen ajattelu / havainnointi sen sijaan suotavaa.
Toinen ehkä harvinaisempi menetelmä on Empatiakeskuksen aktivointi, jolloin ajattelu vaimenee tai menetetään mutta pärjäillään ajattomuudessa jotenkin Abstraktin Empatian avulla. Empatia"köysiä" pitkin voimme kohota Jaakobin pavunvartta pitkin ajattomuuteen.
Kolmas on suoran Jumalallisen Tahdon käyttäminen (Gordionin solmun avaaminen vertauskuvallisen miekan sivalluksella) ja ehkä arjuuna on sillä tiellä.
Kokonaisvaltainen kehitys - Ajattelun hienontaminen sekä Empatian kehittäminen on kokonaisvaltaisempaa kuin yksipuolinen tyhjyyteen riskillisesti uppoaminen.
Tuo 11:53 viestissäsi mainitsemasi onnellisuus käsitettynä omana-ei-älyllisenä-tuntemuksena joka virtaa ja resonoi kehossa [rinnan seudulla] rauhoittavana, pehmeänä, "pumpulimaisena ei minään kosketuksena" on tavallaan tunteeton, koska se on niin itseriittoinen ja se ei todellakaan käytännössä tunne [nimenomaan ei "tunnu"] eikä reagoi mihinkään, eikä hätkähdä mitään inhimillistä, tai "taivaallista".
Luonnollisesti tunteeseen voi jäädä henkisesti turvaan ja onanoimaankin löytäessään "oman kullan", eli onnellisuuden ja hyvän olon niin läheltä ja tutusta ja vielä sellaisella intesiteetilläkin jota ei voi verrata minkään suhteen ihmiselon vastaaviin.
Tähän samaan "saunasolmuun" liittyy rakkauden lisäksi muisto "kaikkitietävyyden" nanosekunnista, siitä "tunteesta kun tietää" kuinka lähellä gnosis ympärillämme on.
Paha aavistus nousee kuitenkin siitä, että tietoisuus ei tunnu olevan kuin Ajattelijan [Alku-Ajatuksen] negaatioista, lähinnä itsekkyydestä ja peloista nousevaa todellisuutta. Se ensinäkin aina kontraa omaa erinomaisuuttaan johonkin ymppätessään itsensä konseptiinsa[nielee häntäänsä/ottaa orginsa suuhun] räjäyttäen negaation irti kehällisyyden ruokkiessa itse itseään kerraten ongelmat kierrosta seuraavaan kiertoon kertautuen ilman että ei tajua edes voimansa siitä kumpuavan.
Se on sitä jota nimitän empatiakeskuksen heräämiseksi. Kun siihen yhdistyy päässä oleva abstraktion keskus kiinteäksi pariksi niin ristiriidat poistuvat, koska sydämen itseriittoisuus valtaa kognitiiviset resurssit. Jos abtraktion keskus ottaa ylivallan niin ihmisestä tulee huippuälyllinen zombie ilman sydäntä. Ristiriidat poistuvat siksi koska niitä ei kykene ajattelemaan. Sydän ei kykene näkemään mitään muuta kuin hyvää ja ristiriidatonta, se ymmärtää vain ykseyttä.
Empatiakeskus on automaattisesti kokonaisvaltainen (sillä on suora yhteys henkeen), abstraktiokeskus analysoi ja yhdistelee mutkikkaammin ajatusten kautta (se pääsee yksinään vain hengen porteille ja hoitaa sen että maailmallinen toimintakyky säilyy)
Totta, että nöyryys on läksyistä arvokkaimpia. Ajattelen että kun olemme oppineet täydellisen nöyryyden niin emme kykene vertaamaan niín, että pitäisi itseään erinomaisempana kuin muut. Sen vuoksi koska egolta poistuu yksi ainut keskittymispiste, se ei samaista itseään enää yhteen yksittäiseen kehoon. Mutta tämä pysyväisenä ominaisuutena on ihmiskunnassa vielä kaukana kaukana edessäpäin. Tämä vaatisi myös psykologian uudelleenkirjoittamista.
Ihminen vertaa enemmän tai vähemmän omahyväisesti niin kauan ja suosii sitä yhtä keskittymispistettä missä se on, kunnes poistuu kasvun kautta kyky verrata haitallisella tavalla. Yhteen kehoon samaistuminen antaa vahvaa impulssia suosia sitä yhtä kehoa. On kehitetty näkemys "olemme saman hengen tasavertaisia osia" jotta voisimme päästä ymmärtämään edes ajatuksen kautta todellisen tasavertaisuuden ideaa, joka voidaan kokea. Onneksi ei tarvitse kokea sitä pysyväisesti maallisessa kehossa, se olisi jo liikaa tässä vaiheessa.
Oikeastaan balanssi-tilassa ei ole tarvetta keskustella Itsen ulkopuolella mistään, eikä kenenkään kanssa.
Kirjoittaminen/puhuminen näistä asioista on siis tarpeellista. Sanoilla pyritään rikkomaan [hallitusti, siten ettei kuulijaa ajeta mm. ateismiin]vanhat luutuneet uskomukset "sala-retorisesti", tosin aivopesusta poiketen se tehdään yksilön oman kapasiteetin käyttöä aktivoiden, siis ulkopuolisen käyttön lukitsevuuden sijasta.
Mitä tulee itse asiaan, niin minä kirjoitan henkeä silmällä pitäen[tarkkaillen], en siis kirjoita vastauksessani -21.2.2010 14:38- ihmisestä/ihmisenä, vaan lähtökohdasta, jossa emme tosiaankaan turhaan kutsu itseämme jumalankuviksi, siis jo Raamatun alkulehdiltä lähtien JHWH:ksi/"Minä olen", me todellakin olemme,,,,väärässä.
Olen itsekin joskus mietiskellyt että kuolemassa ihminen ikäänkuin "vajoaisi omaan itseensä". Mutta periaatteessa siinä ei olisi mitään erilaista verrattuna koko tähän täällä fyysisellä tasolla vietettyyn elämään, silloin omissa itseissämmehän me olemme nytkin. Joskus melkeinpä tuntuu kuin jokainen ihminen olisi jonkinlaisessa KUPLASSA josta käsin hän katselee todellisuutta vääristyneen kuvajaisen nähden. Jotkut yrittävät toisinaan pakottaa omanlaisensa kuplan ainoaksi oikeaksi kokemusmalliksi niin että kaikilla muilla pitäisi olla se sama kupla, mutta tällainen pakotus aistitaan "kuolemaan pakottamisena", koska kaikkien on pakko olla juuri omanlaisensa olento ja omassa kuplassaan. Vaihtoehtona on tietenkin kuplan särkeminen ja vapautuminen todellisuuteen, mutta tämäkin taas koetaan kuolemanuhkana, joten se siitä...
Kiitos kommentista. Saamme vaikutteita kupliimme ympäristöstä, sillä lailla täydennymme (sosiaalinen näkökulma). Sisäisen prosessoinnin kautta kuplan tietous myös muuttuu (kognitiivinen näkökulma). Olemme kuplameri jossa törmäilemme toisiimme ja pompahtelemme taas omalle paikoillemme arvioimaan tilannetta. Tämä lienee sitä täydentävää vuorovaikutusta.
Maailman muuttamismotiivi on joillakin, kuten itsellänikin, sitkeässä. Tiedostamaton motiivi kun putkahtaa pintaan ja sen taas tiedostaa, niin sitä voi alkaa hallita. Puhtaasti tiedostamatonta ei voi hallita koska sitä ei näe. Kun pääsemme yhdestä ainoasta oikeasta totuudesta, niin olemme päässeet ankarimman karikon ohi. Kerromme muutamia tai muutamia kymmeniä ainoita oikeita totuuksia, ennen oli vain yksi.
Ehkä pitäisi perustaa Tuhannen Ainoan Oikean Totuuden Temppeli ? ;)
Ameriikan ihmemaassa on jo joku uskonto joka hyväksyy kaikki mahdolliset uskonnot/katsomukset omien puitteidensa sisään. Sitä en tiedä hyväksyykö se ateismin tai materialismin, mutta kyllä siinäkin jo on pihtipielet varsin leveällä jos katetaan kaikki muut käsitykset.
En sitten kirveelläkään ikinä muista tuon kirkon nimeä, se oli joku universal uni mikä hemmetti lie. Pitäisi kirjoittaa se nimi muistiin ettei tarvitse sitä aina joka 3. vuosi arvuutella...!
Jokatapauksessa ihailtava ajatus ja tietenkin: haaste.