Mihin tarvitaan sovitusta?

Yksinkertainen kysymys ja varmaan yksinkertainen vastauskin mutta silti jostain syystä alkanut mietityttämään. Kristitythän opettavat että Jeesus kuoli jotta meidät voitaisiin puhdistaa synnistä jos teemme parannuksen. Että Jeesuksen uhri tarvittiin koska armo ei voi ryöstää oikeudenmukaisuudelta.

Ehkä se perimmäinen kysymykseni onkin että mikä on tämä "oikeudenmukaisuuden laki" jolta ei voi ryöstää? Eikö kaikkivoivalla Jumalalla olisi valta antaa anteeksi ihmiselle tämän syntejä ihan ilman Jeesuksen uhriakin? Annammehan mekin monesti anteeksi lapsillemme heidän pahoja tekojaan vaikka he eivät muuta tee kuin pyydä anteeksi, ilman mitään hyvityksiä. Onko oikeudenmukaisuus siis jokin Jumalaakin ylempi ja vanhempi voima, ikäänkuin painovoima tai muu fysikaalinen voima mutta sellainen jolle Jumalakaan ei voi mitään?

En halua olla epäkunnioittava, olen uskonut koko elämäni Jeesukseen ja Hänen tekemäänsä sovitukseen mutta jostain syystä tämä kysymys on alkanut viime aikoina yhä enemmän vaivata. Miksi kaikki piti tehdä niin vaikeaksi, miksei vain katuville, parhaansa yrittäville ja parannuksen tekeville ihmisille voisi antaa anteeksi ilman että jonkun piti kuolla sen puolesta?

Laitoin tämän kysymykseni jo aiemmin mormonismi-palstalle koska minua kiinnosti heidän näkemyksensä muiden lisäksi mutta koska kukaan ei-mormoni ei vaivautunut siellä asiallisesti vastaamaan niin lisään kysymykseni vielä tännekin.

Olisin iloinen jos voisit vastauksessasi ilmaista myös mitä uskonsuuntaa itse edustat vai edustatko mitään.
34193
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 34

Vanhimmat

On olemassa ihmisiä, jotka eivät ole kuulleet Evankeliumia, ja hekoin joutuvat Jumalan tuomioistuimen eteen. Heidät tuomitaan heidän vaelluksensa ja omantuntosa mukaan, koska he eivät tienneet. Kun Jeesukselta kysyttiin, että kuka sitten voi palastua, Jeesus vastasi arvoituksellisesti näin: Se mikä on mahdotonta ihmiselle, on mahdollista Jumalalle.

Äänestä
  • Ihmislapsia varten ei ollut valmistettu mitään paikkaa jonne he menisivät, koska ei ollut tarkoitus että ihminen söisi siitä kielletystä puusta ja oppisi tajuamaan alastomuutensakkin. Siellä oli vielä toinenkin puu, josta ei ollut lupa syödä, ja Jumala ei halunnut että ihminen menisi ja söisi vielä siitäkin, joten Hän ajoi heidät ulos paratiisista. Viattomina nämä kaksi tuskin olisivat hyvin paljon lapsia tehneet? Mutta tajuttuaan olevansa alasti, asiat muuttuivat, ja he aloittivat lapsien tekemisen Jumalan luvalla maailmassa. Mutta naista rangaistiin synnytyskivuilla ja miestä raskaan työn raatamisella. Näille lapsille ei oltu suunniteltu mitään paikkaa kuoleman jälkeen, ei Jumala omaan taivaaseensa halua syntisiä ihmisiä. Oli tehty vain helvetti kapinoivien henkien rangaistuspaikaksi, ja se ei oltu suunniteltu ihmistä varten.

    Äänestä

  • siinä listättynä kirjoitti:

    Ihmislapsia varten ei ollut valmistettu mitään paikkaa jonne he menisivät, koska ei ollut tarkoitus että ihminen söisi siitä kielletystä puusta ja oppisi tajuamaan alastomuutensakkin. Siellä oli vielä toinenkin puu, josta ei ollut lupa syödä, ja Jumala ei halunnut että ihminen menisi ja söisi vielä siitäkin, joten Hän ajoi heidät ulos paratiisista. Viattomina nämä kaksi tuskin olisivat hyvin paljon lapsia tehneet? Mutta tajuttuaan olevansa alasti, asiat muuttuivat, ja he aloittivat lapsien tekemisen Jumalan luvalla maailmassa. Mutta naista rangaistiin synnytyskivuilla ja miestä raskaan työn raatamisella. Näille lapsille ei oltu suunniteltu mitään paikkaa kuoleman jälkeen, ei Jumala omaan taivaaseensa halua syntisiä ihmisiä. Oli tehty vain helvetti kapinoivien henkien rangaistuspaikaksi, ja se ei oltu suunniteltu ihmistä varten.

    Olihan tietysti tuonela, mutta sielläkin ihmiset odottavat menemistä Jumalan tuomioistuimen eteen, eikä ole sunnitöntä ja täysin hyvää ihmistä. Jotain piti tehdä, ja Jumala lähetti oman Poikansa maailmaan ihmiseksi, maksamaan heidän syntinsä, mutta laittoi ihmiselle pelastumisen ehdoksi uskon. Uskosta osaton saa uskon kun hän pyytää sitä Jumalalta, eikä ilman sitä silloin tarvitse jäädä.

    Äänestä

  • jokohan riittää? kirjoitti:

    En löydä tuosta ketjutuksesta vastausta aloittajan viisaaseen kysymykseen "Eikö kaikkivoivalla Jumalalla olisi valta antaa anteeksi ihmiselle tämän syntejä ihan ilman Jeesuksen uhriakin?".

    A10097:n kanssa, en oikein löydä vastauksistasi mitään mikä vastaisi kysymykseeni.. Mormonismi-palstalla tosiaan jo sain mormoneilta muutamia hyviä vastauksia mitkä auttoivat minua ymmärtämään asiaa mutta onko tosiaan niin että muut Jeesukseen uskovat eivät asiaa ole ajatelleet tai eivät muuten vaan osaa vastata?

    Mormonismi-palstan vastauksien perusteella aloin ajatella asiaa siltä kannalta että koska Jumala on täydellinen ja täydellisyyteen kuuluu ristiriitaisen tuntuisesti sekä se että Jumala on täydellisen oikeudenmukainen (ts. synnit pitää sovittaa) ja se että Jumala on täydellinen armossa niin tässä Jeesuksen sovitus tekee mahdolliseksi sen että molemmat (armo ja oikeudenmukaisuus) voivat toteutua yhtäaikaa. Ajattelin myös että ehkä pelkkä anteeksiantaminen (vaikka Jumalalla siihen valta olisikin ilman Jeesuksen sovitusta) ei puhdistaisi ihmistä kokonaan sillä hänelle saattaisi jäädä synnistään vielä oma syyllisyys, ei pystyisi antamaan itselleen kuitenkaan täysin anteeksi ilman että tietää synnin olevan sovitetun.

    Miltä tällaiset ajatukset teistä kuulostavat? Sopivatko ne omaan uskoonne?

    Äänestä

  • Ihmetystä täynnä kirjoitti:

    Yksi ongelma on se että mistä se ihmisen syntisyys tulee. Onko se Jumalan luomaa vai jokin asia joka on tullut jostain Jumalan ulkopuolisesta lähteestä? Käytännössä voisi ajatella että jos Jumala on hyvä, tämä luo vain täydellisesti hyviä asioita jotka pysyvät luonnollisesti sillä tiellä. Ja kaikki sen vastainen tulee jostain tuntemattomasta lähteestä johon edes itse Jumala ei pysty vaikuttamaan.

    Uskon että Jumala ei voi puhdistaa ihmistä pahuudesta tai "synnistä" koska ihminen on nimenomaan olento jossa hyvä ja paha pysyvät aina tasapainossa. Jos Jumala on hyvä niin täytyy olla myös täysin tasavertainen vastavoima olla olemassa, pahuus. Jos ihminen on luotu niin tulkitsen asian niin että sen tekivät Jumala ja hänen vastavoimansa yhdessä. Synti on todellisuudessa se elämää ylläpitävä voima, ilman sitä ei olisi ihmistäkään.

    Äänestä

  • ymmärtäjä kirjoitti:

    Synti tulee Jumalan käskyjen rikkomisesta eli ihmisellä olevan vapaan tahdon käyttämisestä väärin. Joka tietää, mikä on oikein, mutta ei tee oikein, tekee syntiä.

    Lasten syntymiseen ei liity mitään syntistä, mutta ilman Aadamin ja Eevan lankeemusta ei olisi voinut syntyä ainakaan sellaisia lapsia kuin nyt syntyy.

    Äänestä

  • uskomaki kirjoitti:

    En löydä tuosta ketjutuksesta vastausta aloittajan viisaaseen kysymykseen "Eikö kaikkivoivalla Jumalalla olisi valta antaa anteeksi ihmiselle tämän syntejä ihan ilman Jeesuksen uhriakin?".

    Se olisi oikeudenmukaisuuden syrjäyttämistä. Armo ei voi riistää oikeudelta.

    Äänestä

  • UPDATE_6767016 kirjoitti:

    Synti tulee Jumalan käskyjen rikkomisesta eli ihmisellä olevan vapaan tahdon käyttämisestä väärin. Joka tietää, mikä on oikein, mutta ei tee oikein, tekee syntiä.

    Lasten syntymiseen ei liity mitään syntistä, mutta ilman Aadamin ja Eevan lankeemusta ei olisi voinut syntyä ainakaan sellaisia lapsia kuin nyt syntyy.

    "Synti tulee Jumalan käskyjen rikkomisesta eli ihmisellä olevan vapaan tahdon käyttämisestä väärin. Joka tietää, mikä on oikein, mutta ei tee oikein, tekee syntiä."

    Miksi luoda vapaa tahto jos tietää että sitä tultaisiin käyttämään väärin? Miksi luoda vapaa jota voi käyttää väärin? Ja tietysti miksi luoda maailma sellaiseksi että siellä voi käyttää vapaata tahtoa väärin?

    "Ihmiset ovat, jotta heillä olisi ilo." - Olisiko ilo mahdollinen ilman tahdonvapautta?

    Äänestä

  • UPDATE_6767016 kirjoitti:

    "Ihmiset ovat, jotta heillä olisi ilo." - Olisiko ilo mahdollinen ilman tahdonvapautta?

    Se että Jumala ihmisen loi on hyvin ongelmallinen asia koska Jumalahan varmasti tiesi etukäteen mitä tulisi tapahtumaan. Joten joka tapauksessa Jumalalle olisi ollut helpompaa vain jättää ihminen luomatta alunperinkään koska Hänellä ei ole siihen oikeasti muutenkaan mitään syytä.

    Ja onko meillä todella ikinä täydellistä tahdonvapautta? Jumala määrittelee sanassaan että mitä saamme ja mitä emme saa tehdä. Mutta Jumala on määrittänyt myös mitä voimme ja emme voi tehdä. Todellinen vapaa tahto olisi samanlaista vapaata tahtoa kuin Jumalallakin on, kyky luoda uuttaa ja muokata vapaasti jo olemassaolevaa. Emme ole ikinä oikeasti vapaita ellemme ole kykeneväisiä tuhoamaan luojaamme jos niin tahdomme. Ihminen olisi sitä paitsi täysin kykeneväinen iloon jos tälle synnin tekeminen olisi täysin mahdotonta, mutta eipä vaan se niin hyvä Isä niin tehnyt.

    Mitä on luominen? - Mitään ei voida luoda tyhjästä. Luominen on elementtien järjestämistä. Meissä jokaisessa on jotain aina ollutta ja aina olevaa. Niin on myös Jumalassa, mutta Hänessä on toteutunut täydellisyys. Siihen samaan kodallamme tähtää Jumalan työ meihin nähden: "Tämä on minun työni ja kirkkauteni: ihmisen kuolemattomuuden ja iankaikkisen elämän aikaansaaminen."

    Täydellisyyden saavuttaminen ei oli mahdollista ilman tieto hyvästä ja pahasta. Olemme maan päällä saadaksemme kokemuksia. Meitä koetellaan miten valitsemme. Valinnoistamme riippuu tuleva kehityksemme. Juuri samanlaiseen vapauteen meitä opetetaan, joka on Jumalalla. Ihminen ei voisi tuntea täydellistä iloa tuntematta ilon vastakohtaa. Juuri oikeat valinnat aivan vapaan tahtomme perusteella tuottavat suurinta iloa. Ihminen, joka tekee parannuksen, tunteen suurta iloa, kun hän saa syntinsä anteeksi Kristuksen sovituksen kautta ja evankeliumiin kuuluvin ehdoin. Hänelle syntyy toivo iankaikkisesta elämästä eli sellaisesta elämästä, jota Jumala elää. Se on enemmän kuin kuolemattomuus.

    Äänestä

On sinulle vastattu mormonismi -palstalla mm. näin:
"Kysyt hyvin syvällistä asiasta. Tuskin aivan täydellistä vastausta voimme antaa, mutta se on ilmoitettu, että Jumala lakkaisi olemasta Jumala, jos hän sivuuttaisi oikeudenmukaisuuden. Miksi näin on? - Minun mielipiteeni on, että oikeudenmukaisuus kuuluu täydellisyyteen. Jumala ei olisi täydellinen eli Jumala, jos Hän ei olisi ehdottoman oikeudenmukainen. Kaikki oikeuden rikkomiset vaativat sovituksen tavalla tai toisella. Kristus on sovitukseen tarvittava uhri, josta voimme tulla osallisiksi evankeliumin ehdoin."

Mitä vielä voit odottaa? Emme tiedä kaikkia Jumalan syvyyksiä, mutta tiedämme riittävästi osataksemme suhtautua ja uskoa oikeudenmukaisuuden voittoon. Olisi hyvin vaikea ajatella, että Jumala olisi täydellinen, jos hän sivuuttaisi oikeudenmukaisuuden. Siinä tapauksessa hän ei olisi täydellisen hyvä. Meiltä ihmisiltä odotetaan, että annamme anteeksi kaikille pyytämättäkin. Jumala antaa anteeksi, kun täytämme evankeliumiin kuuluvat ehdot, mutta ei muuten.

Äänestä
  • muiden uskonsuuntien edustajien mielipiteitä ja näkemyksiä, haluan nähdä eroavatko ne jo saaduista näkemyksistä :)

    On totta että emme varmasti voi tietää Jumalan kaikkia salaisuuksia mutta uskon kuitenkin että tähän asiaan voi löytyä mielipiteitä ja näkemyksiä mitkä ehkä kuvastavat sen ihmisen uskoa ja sitä miten hän näkee Jumalan. Ja se minua tässä kiinnostaa.

    Äänestä

  • Se, että Kristuksen väitetään olevan sovitukseen tarvittava uhri, ei vielä tee siitä ymmärrettävää, että Jumalan olisi sellainen uhri pitänyt saada jotta ihmiskunnalle voisi antaa anteeksi sen, että pari ensimmäistä ihmistä menivät Jumalan asettamaan ansaan.

    Äänestä

  • uskomaki kirjoitti:

    Se, että Kristuksen väitetään olevan sovitukseen tarvittava uhri, ei vielä tee siitä ymmärrettävää, että Jumalan olisi sellainen uhri pitänyt saada jotta ihmiskunnalle voisi antaa anteeksi sen, että pari ensimmäistä ihmistä menivät Jumalan asettamaan ansaan.

    että anteeksi pitää saada jokaisen omat henkilökohtaiset synnit. Adam ja Eeva tekevät (tekivät) parannuksen omista synneistään. Perisynti-käsitettä en ole sellaisena voinut koskaan käsittää, että jokainen syntyvä vauvakin olisi valmiiksi syntinen. Uskon että Adamin ja Eevan lankeemus vain aiheutti sen että ihmisiä saattoi syntyä ja synti yleensäkin tuli mahdolliseksi ihmisille kun he saivat tiedon siitä mikä on hyvää ja mikä pahaa (hyvän ja pahantiedon puu).

    Äänestä

  • ihmetystä täynnä kirjoitti:

    No sittenhän se sovituksen merkitys on entistä kyseenalaisempi, kun varsinaista pelastuksen tarvettakaan ei ole.

    Äänestä

Jumala itse sovitti itsensä vuoksi ihmisten synnit! Hän itse siis tarvitsi sitä että voisi olla vielä Jumala.

Äänestä
  • Tuossa on itua. Taustalla on Jumalan rakkaus. Hän haluaa antaa kaikille henkilapsilleen mahdollisuuden samanlaiseen elämään, jota Hän itse elää:
    Joh. 3:16
    Sillä niin on Jumala maailmaa rakastanut, että hän antoi ainokaisen Poikansa, ettei yksikään, joka häneen uskoo, hukkuisi, vaan hänellä olisi iankaikkinen elämä.
    Joh. 3:18
    Joka uskoo häneen, sitä ei tuomita; mutta joka ei usko, se on jo tuomittu, koska hän ei ole uskonut Jumalan ainokaisen Pojan nimeen.
    1. Joh. 4:9
    Siinä ilmestyi meille Jumalan rakkaus, että Jumala lähetti ainokaisen Poikansa maailmaan, että me eläisimme hänen kauttansa.

    Tuo ei tarkoita mitä tahansa uskoa, vaan sellaista, joka johtaa parannukseen ja kasteen liiton kautta syntien anteeksi saamiseen ja Kristuksen kirkon jäsenyyteen.

    Äänestä

  • UPDATE_6767016 kirjoitti:

    Tuossa on itua. Taustalla on Jumalan rakkaus. Hän haluaa antaa kaikille henkilapsilleen mahdollisuuden samanlaiseen elämään, jota Hän itse elää:
    Joh. 3:16
    Sillä niin on Jumala maailmaa rakastanut, että hän antoi ainokaisen Poikansa, ettei yksikään, joka häneen uskoo, hukkuisi, vaan hänellä olisi iankaikkinen elämä.
    Joh. 3:18
    Joka uskoo häneen, sitä ei tuomita; mutta joka ei usko, se on jo tuomittu, koska hän ei ole uskonut Jumalan ainokaisen Pojan nimeen.
    1. Joh. 4:9
    Siinä ilmestyi meille Jumalan rakkaus, että Jumala lähetti ainokaisen Poikansa maailmaan, että me eläisimme hänen kauttansa.

    Tuo ei tarkoita mitä tahansa uskoa, vaan sellaista, joka johtaa parannukseen ja kasteen liiton kautta syntien anteeksi saamiseen ja Kristuksen kirkon jäsenyyteen.

    sina,joka olet ihmetysta taynna-----////. Perisynti-käsitettä en ole sellaisena voinut koskaan käsittää, että jokainen syntyvä vauvakin olisi valmiiksi syntinen. Uskon että Adamin ja Eevan lankeemus vain aiheutti sen että ihmisiä saattoi syntyä ja synti yleensäkin tuli mahdolliseksi ihmisille kun he saivat tiedon siitä mikä on hyvää ja mikä pahaa (hyvän ja pahantiedon puu). //////
    jos mielestasi ei ole perisyntia,niin selitahan tuo-----
    jos pikkulapsi on viaton--niin miksi ,jos panet kaksi pienokaista yhteen leikkikehaan ja annat heille VAIN yhden lelun,niin miksi tulee riita lelusta ,kuka opetti,tassa tapauksessa ei viela kukaan. ja saattaavat viela mojauttaa toistaan......?
    ei viattomat lapset toimi noin,,mutta eikohan perisynnilla ole osuutensa tuossa vai kui?

    Äänestä

  • lannenhunttari kirjoitti:

    Synti edellyttää vastuullisuutta. Lapset tekevät väärin, mutta eivät ole siitä vastuussa kunnes alkavat tulla vastuulliseen ikään. Sen pahan, mitä he tekevät olematta vastuullisia, Kristus sovittaa automaattisesti. Synnymme olosuhteisiin, joissa voi tehdä väärin, mutta emme ole siksi syntisiä.

    loppulause ///Synnymme olosuhteisiin, joissa voi tehdä väärin, mutta emme ole siksi syntisiä. ///
    siis synti ei ole syntia...jollemme sita synniksi tunne?????
    ja Kristus on sovitusautomaatti....hui hai sinulle tapani,,tuo ei ole Kristinuskon mukaista

    ja mika mielestasi on ns.vastuullinen ika?

    Kristus on "sovitusautomaatti" vain sellaisille, jotka eivät ole vastuullisia tekemisistään. Sellaisetkin teot vaativat silti sovituksen. Vastuullisille ihmisille sovitukselle on ehdot, jotka ilmenevät tästä:
    Evankeliumi tiiviisti:
    Ap.t. 2
    37 Kuullessaan tämän kaikki tunsivat piston sydämessään, ja he sanoivat Pietarille ja muille apostoleille: "Veljet, mitä meidän pitää tehdä?" [Hepr. 4:12]
    38 Pietari vastasi: "Kääntykää ja ottakaa itse kukin kaste Jeesuksen Kristuksen nimeen, jotta syntinne annettaisiin anteeksi. Silloin te saatte lahjaksi Pyhän Hengen. [Matt. 3:11 ]

    Pelastumme armosta parhaammekin tehtyämme, mutta emme ilman parannusta (kääntymystä) ja uskovana tehtyä kasteen liittoa (upotuskaste oikealla valtuudella). Lisäksi meidän on otettava vastaan Pyhä Henki kätten päällepanon kautta kuten alkukirkon aikanakin tehtiin:
    Ap.t. 8
    14 Kun Jerusalemissa olevat apostolit kuulivat samarialaisten ottaneen vastaan Jumalan sanan, he lähettivät Pietarin ja Johanneksen heidän luokseen.
    15 Perille tultuaan nämä rukoilivat Samarian uskovien puolesta, että he saisivat Pyhän Hengen.
    16 Henki näet ei ollut vielä laskeutunut kehenkään heistä; heidät oli ainoastaan kastettu Herran Jeesuksen nimeen. [Ap. t. 19:2]
    17 Pietari ja Johannes panivat kätensä heidän päälleen, ja he saivat Pyhän Hengen. [Ap. t. 19:6]

    Noin 8 vuoden iässä lapsi ALKAA TULLA vastuulliseen ikään, mikäli hän on normaalin rajoissa. Myöhemmissä ilmoituksissa sanotaan, että lapsi saadaan kastaa vasta 8-vuoden iässä, mikäli hän ymmärtää riittävästi ja haluaa mennä kasteelle.

    Myöhemmissä ilmoituksissa sanotaan,////siis lehti-ilmoituksissako?jotka ilmestyvat iltalehdessako?
    ainakaan aamulehdessa en ole nahnyt moisia juttuja...
    ainakaan Raamatun lehdilta,jonka tulisi olla Kristityn 'ohjenuorana' en ole tuollaista tekstia tavannut..
    virheesi Tapani onkin se,kun sekoitat Pyhan Raamatun ja sen asiat ja mormoonien laatimat omat kuvitelmat toisiinsa... tiedathan,etta pienikin 'hapatus' voi turmella suurenkin taikinan.

    Äänestä

  • l-h kirjoitti:

    Luuletko, että Jumala ja Kristus ovat kuolleita eivätkä siksi voi kutsua profeettoja ilmoittamaan tahtoaan ja antamaan ihmisille opillisia neuvoja? Tässä ovat uudet ilmoitukset, jotka on hyväksytty kirkkomme pyhiksi kirjoituksiksi. Muitakin ilmoituksia on:
    http://scriptures.lds.org/fi

    Tästä voi tutustua palautettuun Kristuksen kirkkoon suomeksi:
    http://www.mormon.org/learn/0,8672,955-19,00.html

    Tässä ovat kirkon viralliset Suomen sivut:
    http://www.mormonit.fi

    /Luuletko, että Jumala ja Kristus ovat kuolleita eivätkä siksi voi kutsua profeettoja ilmoittamaan tahtoaan ja antamaan ihmisille opillisia neuvoja? ///

    ei toki J.. eika J ole kuolleita,mutta ei heidan tarvitse profeettoja kayttaa tuohon tehtavaan [jolleivat halua] He voivat tehda tuon asian muutenkin...esim.enkelit sanansaattajana.

    eika ole tarvetta muuttaa uuden testamentin sanomaa enaa uudemmaksi [uudempi-uusi testamenttiko?] katsohan ,mita Jeesus ristilla sanoi--- Se on taytetty----
    miksi siihen IHMISET sitten tuhertaisi jotakin OMIANSA ,onhan se esim.ilmestyskirjassa kiellettykin.

    Tuo on sinun mielipiteesi, mutta Raamatussa on näin:
    Aam. 3:7
    Sillä ei Herra, Herra, tee mitään ilmoittamatta salaisuuttaan palvelijoillensa profeetoille.

    Mitä Ilmestyskirjan lopussa oleviin näihin sanoihin tulee:
    Ilm. 22
    18 Minä todistan jokaiselle, joka tämän kirjan profetian sanat kuulee: Jos joku panee niihin jotakin lisää, niin Jumala on paneva hänen päällensä ne vitsaukset, jotka ovat kirjoitetut tähän kirjaan;
    19 ja jos joku ottaa pois jotakin tämän profetian kirjan sanoista, niin Jumala on ottava pois sen osan, mikä hänellä on elämän puuhun ja pyhään kaupunkiin, joista tässä kirjassa on kirjoitettu.

    niin ota huomioon, minkä kirjan lopussa se sanotaan! Ilmestyskirja kirjoitettiin n. 90 jKr. eikä se suinkaan ole viimeksi kirjoitettuja Raamatussa olevia tekstejä. Raamattua nykyisessä koostumuksessaan ei edes ollut silloin kun tuo kirja kirjoitettiin. Raamattu sai nykyisen koostumuksensa vasta 300-luvun loppupuolella. Edelleen joissakin Raamatuissa on apogryfiset kirjoitukset.

    mielipidettani ,vaan Raamatun sana--Se on taytetty---ja kun latelet vanhasta test.sta asioita,niin pitaisikohan ottaa huomioon ,etta ne asiat olivat vt-n aikuisille ihmisille ja u-t on tarkoitettu meille ns.uuden ajan -eli jalkeen Sovituksen ihmisille.
    tietenkaan halveksimatta v-t n, totuuksia..
    joissahan on selvat viestit tulevasta Messiaasta..

    Et kai luule, että Herra ei todellakaan enää voi kutsua profeettoja?! Raamatun sana ei ole "täytetty", vaan Mooseksen laki on täytetty. Se lopetti uhraamisen verta vuodattamalla, mutta kakki Jumalan 10 käskyä ovat edelleen voimassa eikä profeettoja tehty tarpeettomiksi.

    Äänestä

Jos Luojamme, Jumalamme, taivaallinen Isä päättää itse sovittaa jotakin, jossakin ja jonakin itselleen sopivana hetkenä joidenkin kanssa, niin sen Hän tekee, eikä sitä voi ihminen selittää toisille ihmisille ollenkaan. Sillä syyt siihen ovat tiedostamatta. Kuten yleensäkin on tapana olla kaikella salaisella. Anteeksi antaminen ja anteeksi saaminen on sitten vähäsen eri asioita, kuten oikeudenmukaisuuskin, jota voi maan päällä ilmentää vaan joku ihminen tai yhteisö jotakin toista ihmistä kohtaa tai ihmisiä kohtaan.

Äänestä
  • tuliko sanottua jotakin,,,jos tuli, mitä tuli tarkoitettua[pointti] tuosta saan vain pälä- pälä, asiatonta asiaa asiattomasta asiasta...eli voisi hiukan tarkennusta laittaa...juuhan

    Äänestä

  • kysymysmerkki-erkki kirjoitti:

    tuliko sanottua jotakin,,,jos tuli, mitä tuli tarkoitettua[pointti] tuosta saan vain pälä- pälä, asiatonta asiaa asiattomasta asiasta...eli voisi hiukan tarkennusta laittaa...juuhan

    Sinun vihasi uskovaisia ihmisiä kohtaan johtuu rikollisuudetasi, joka perustuu ainoastaan epätotuuteen, josta siitäkään et tiedä hitustakaan. Mitään tarkennuksia et multipersoona edes oikeasti halua saada.

    Sinua varten on muut palstat, joille voitkin siirtyä leikkimään hiekkalaatikkoleikkejä muiden stalinistien ja ateistien kanssa. Tämä palsta on meille, joilla on kyky rakastaa, jotenka mikään kakkaa ei tartu. Et edes ole oikeasti ateisti vaikka luulet niin tuntevasi kun haluat vain heittää mitä haluat, osaamatta kuitenkaan.

    Äänestä

  • kysymysmerkki-erkki kirjoitti:

    tuliko sanottua jotakin,,,jos tuli, mitä tuli tarkoitettua[pointti] tuosta saan vain pälä- pälä, asiatonta asiaa asiattomasta asiasta...eli voisi hiukan tarkennusta laittaa...juuhan

    Kylläpä tuon voi huomata itse kukin, asiattomuuksiasi taas julki toit! Mutta, miksi sinä sen teit?

    Äänestä

  • Threemoles kirjoitti:

    Kylläpä tuon voi huomata itse kukin, asiattomuuksiasi taas julki toit! Mutta, miksi sinä sen teit?

    viha taitaa olla siun suosikki juttusi...olet hauska hupatuuri huitelehan vaan aamupuurosi piiloon

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta

ihmetystä täynnä kirjoitti:

Yksinkertainen kysymys ja varmaan yksinkertainen vastauskin mutta silti jostain syystä alkanut mietityttämään. Kristitythän opettavat että Jeesus kuoli jotta meidät voitaisiin puhdistaa synnistä jos teemme parannuksen. Että Jeesuksen uhri tarvittiin koska armo ei voi ryöstää oikeudenmukaisuudelta.

Ehkä se perimmäinen kysymykseni onkin että mikä on tämä "oikeudenmukaisuuden laki" jolta ei voi ryöstää? Eikö kaikkivoivalla Jumalalla olisi valta antaa anteeksi ihmiselle tämän syntejä ihan ilman Jeesuksen uhriakin? Annammehan mekin monesti anteeksi lapsillemme heidän pahoja tekojaan vaikka he eivät muuta tee kuin pyydä anteeksi, ilman mitään hyvityksiä. Onko oikeudenmukaisuus siis jokin Jumalaakin ylempi ja vanhempi voima, ikäänkuin painovoima tai muu fysikaalinen voima mutta sellainen jolle Jumalakaan ei voi mitään?

En halua olla epäkunnioittava, olen uskonut koko elämäni Jeesukseen ja Hänen tekemäänsä sovitukseen mutta jostain syystä tämä kysymys on alkanut viime aikoina yhä enemmän vaivata. Miksi kaikki piti tehdä niin vaikeaksi, miksei vain katuville, parhaansa yrittäville ja parannuksen tekeville ihmisille voisi antaa anteeksi ilman että jonkun piti kuolla sen puolesta?

Laitoin tämän kysymykseni jo aiemmin mormonismi-palstalle koska minua kiinnosti heidän näkemyksensä muiden lisäksi mutta koska kukaan ei-mormoni ei vaivautunut siellä asiallisesti vastaamaan niin lisään kysymykseni vielä tännekin.

Olisin iloinen jos voisit vastauksessasi ilmaista myös mitä uskonsuuntaa itse edustat vai edustatko mitään.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu