Muistelen Sinua vieläkin, hyvä ystävä, luultavasti joka päivä. Kuolemasi jälkeen mikään ei ole enää ollut entistä. En ole vieläkään päässyt siitä yli. Sinun ja isä Martin kuolemasta. Elämä jatkuu, mutta toisenlaisena, köyhempänä.
Toivottavasti olet siellä jossakin, ja katsot lempeästi hymyillen maallisia ponnistelujamme. Oletko vielä persoona, tai vain osa jostakin suuremmasta ykseydestä? Tavoittavatko kyyneleni tänään vielä Sinut, tai onko vastassani vain hiljaisuus? Minne katoaa kaikki, mitä olit - inhimillisyydesi, tietosi, persoonasi, elämänkokemuksesi, rakkautesi ihmisiin? Onko se kokonaan mennyt, tai tallella jossakin? Tai elääkö se vain ihmisissä, joka Sinua vielä muistavat? Mutta kun katoaa viimeinenkin ihminen, joka Sinua tunsi, oletko sitten lopullisesti kuollut? Kukaan ei tiedä vastauksia näihin kysymyksiin, eivätkä hyvääntarkoitetut latteudet - inhimilliset tai uskonnolliset - oikeastaan auta. Kukaan ei tiedä. Saamme vain uskoa.
Monet muistavat Sinua hyvänä piispana. Minulle olit hyvä, läheinen ystävä 11 vuoden ajan. Ystävyytesi antoi minulle paljon. Olin hyvin nuori, mutta Sinulla oli tahtoa ja aikaa muovata käsityksiäni elämästä, uskosta, siitä, mikä on tärkein. En tiedä miksi, näin se vain oli. Vaikutat vieläkin elämääni enemmän kuin luulisitkin... minun sydämessäni pysyt eläväna, kunnes kerran suljen lopulta silmäni.
Toivottavasti on muitakin, joka Sinua muistelevat. Ehkei virallisesti, mutta läheistesi mielissä. Toivottavasti palaa tänään useimpia kynttilöitä ystäviesi kodeissa, muistoksesi. Mutta toivon, että he ovat päässeet jatkamaan paremmin. Olen kiitollinen ja onnellinen ystävyydestäsi, mutten ole löytänyt tietä päästääkseni yli siitä, ettei Sinua enää ole.
Kauniisti sanoi isä Rein muistotilaisuudessasi, pohjautuen ikivanhaan gregoriaaniseen koraaliin: toivottavasti siinä enkelten kuorossa, joka ovat kerran meitä vastassamme, yksi ääni ja yhdet kasvot ovat kovin tuttavallisia...
In paradisum deducant te Angeli:
in tuo adventu suscipiant te martyres,
et perducant te in civitatem sanctam Jerusalem.
Chorus Angelorum te suscipiat,
et cum Lázaro quondam paupere
aeternam habeas requiem.
Toivottavasti olet siellä jossakin, ja katsot lempeästi hymyillen maallisia ponnistelujamme. Oletko vielä persoona, tai vain osa jostakin suuremmasta ykseydestä? Tavoittavatko kyyneleni tänään vielä Sinut, tai onko vastassani vain hiljaisuus? Minne katoaa kaikki, mitä olit - inhimillisyydesi, tietosi, persoonasi, elämänkokemuksesi, rakkautesi ihmisiin? Onko se kokonaan mennyt, tai tallella jossakin? Tai elääkö se vain ihmisissä, joka Sinua vielä muistavat? Mutta kun katoaa viimeinenkin ihminen, joka Sinua tunsi, oletko sitten lopullisesti kuollut? Kukaan ei tiedä vastauksia näihin kysymyksiin, eivätkä hyvääntarkoitetut latteudet - inhimilliset tai uskonnolliset - oikeastaan auta. Kukaan ei tiedä. Saamme vain uskoa.
Monet muistavat Sinua hyvänä piispana. Minulle olit hyvä, läheinen ystävä 11 vuoden ajan. Ystävyytesi antoi minulle paljon. Olin hyvin nuori, mutta Sinulla oli tahtoa ja aikaa muovata käsityksiäni elämästä, uskosta, siitä, mikä on tärkein. En tiedä miksi, näin se vain oli. Vaikutat vieläkin elämääni enemmän kuin luulisitkin... minun sydämessäni pysyt eläväna, kunnes kerran suljen lopulta silmäni.
Toivottavasti on muitakin, joka Sinua muistelevat. Ehkei virallisesti, mutta läheistesi mielissä. Toivottavasti palaa tänään useimpia kynttilöitä ystäviesi kodeissa, muistoksesi. Mutta toivon, että he ovat päässeet jatkamaan paremmin. Olen kiitollinen ja onnellinen ystävyydestäsi, mutten ole löytänyt tietä päästääkseni yli siitä, ettei Sinua enää ole.
Kauniisti sanoi isä Rein muistotilaisuudessasi, pohjautuen ikivanhaan gregoriaaniseen koraaliin: toivottavasti siinä enkelten kuorossa, joka ovat kerran meitä vastassamme, yksi ääni ja yhdet kasvot ovat kovin tuttavallisia...
In paradisum deducant te Angeli:
in tuo adventu suscipiant te martyres,
et perducant te in civitatem sanctam Jerusalem.
Chorus Angelorum te suscipiat,
et cum Lázaro quondam paupere
aeternam habeas requiem.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Eilen oli klo 18 Pyhän Henrikin katedraalissa piispa Paul Verschurenin muistomessu. Paikalla olivat piispa Teemu Sippo sekö kuusi muuta pappia. Tilaisuus oli kaunis ja piispan puhe hänen muistaessaan entistä esimiestään oli koskettava. Monilla meistä messussa mukana olleista oli liikuttunut olo.
Olen ollut katolilainen yli 30 vuotta ja ensimmäistä kertaa luen tuollaista tunnelmointia edesmenneistä piispoista ja papeista. Sellainen ei kuulu perinteisiimme katolilaisina. Me muistamme edesmenneitä läheisiämme rukouksissa, emme kiiltokuvia ja -tunnelmakuvia maalaillen.
Yksi älykäs pappi sanoi minulle kerran: "Meillä papeilla ei ole ystäviä eikä vihollisia. Kaikkien kanssa pyrimme olemaan veljiä". Tämä tiivistää sen millainen on kristityn suhde (edesmenneisiin tai eläviin, ei väliä) piispoihin ja pappeihin. He ovat sielujemme paimenia, eivät varsinaisesti "ystäviämme". Jos pappi ryhtyisi olemaan jonkun ystävä, hän ei olisi toisten ystävä, sillä kaikkien ystävä hän ei voi olla - ja jo olisi olemassa hajaannusta lauman keskellä. Papit ovat tällaisten tunnesuhteiden yläpuolella. Meidän pitäisi suoda heille tämä "puolueettomuus", emmekä kuvitella, että "tuo pappi tuolla on minun ystäväni" tai "se edesmennyt piispa oli minun ystäväni".
Ihmettelen miten elämäsi on voinut köyhyä piispa Paulin kuoleman johdosta. Minäkin tunsin hänet hyvin. Piispa Paul ei kuitenkaan koskaan saarnannut itseään, vaan Kristusta. Jopa hänen tunnuslauseensa kuului "In Christo omnes - kaikki Kristuksessa" (myös hänen saarnakokoelmansa otsikko). Piispa Paulin työ ja elämä lähensivät meitä kaikkia Kristukseen, eivät häneen itseensä. Jos niin olisi, hän olisi epäonnistunut pappina ja piispana. Minusta taas hän onnistui.
Katolilaisina me uskomme iankaikkiseen elämään. Siksi me emme itke kuolleiden perään, vaan rukoilemme heidän puolestaan ja toivomme näkevämme toisemme kerran taivaassa.
Kyllä papeilla ja piispoilla voi olla ja pitääkin olla ystäviä.
Onhan isä Aartsillakin paljon hyviä ystäviä, niinkuin tällä palstalla
on todettu. Tuntuu vähän kummalliselta, että kirjoitat näin ottaen
huomioon aiemmat tapahtumat.
Marialainen taitaa olla oikeassa. Kysynkin sinulta: Edesauttoiko isä Janin "ystäväpiirin" olemassaolo sinusta hiippakuntamme yhtenäisyyttä vaiko hajaannusta?