Itsetutkiskelu on ollut minulle se kaikkein tärkein pointti. Itsetutkiskelun, etsimisen ja löytämisen kautta tulin tulokseen, joka ei lopulta niin monimutkainen ollutkaan. Lähellä, ehkä liiankin lähellä, että olisin huomannut sen heti. Ei, kauan piti hakea, etsiä kuten Raamattukin neuvoo muiden kirjojen tavoin. Lopulta tuli oivallus, jonka saatuani kaikki olikin kirkasta ja selvää. Aloitin muutoksen itsestäni, enkä enää ryhtynyt muuttamaan toisia. Oivallus asuu sydämessäni, siis hyvin lähellä. Kun muutin ajattelu- ja elämäntapani, löysin oman totuuteni. Sitä ei voi eikä kannata tuputtaa, koska se on itse löydettävä ja koettava. Vasta sitten saattaa ymmärtää, mistä kaikissa uskonnoissa on kysymys.
Minulle on tärkeintä oma hengellinen ( ei uskonnollinen) kehitykseni. Ei se, että alkaisin muuttaa toisia, koska silloin vajoaisin oman egoni ansaan. Yrittäisin esittää olevani parempi kuin kaikki toiset.
Kultainen elämänohje on kaikille tarjottimella. Sitä suorastaan tyrkytetään kaikissa kulttuureissa eri uskontojen kautta. Jokainen voi noudattaa sitä tai olla noudattamatta. Pakkoa ei ole, koska valinta on vapaa.
En kehoita ketään mihinkään. Kerron vain itsestäni, siitä mitä koin jo vuosia sitten rypiessäni riitelevien lahkojen suossa. Yrittäessäni muuttaa toisia samalla unohtaen tärkeimmän, oman itseni. Mutta silloin olikin vielä "hirsi silmässäni."
Minulle on tärkeintä oma hengellinen ( ei uskonnollinen) kehitykseni. Ei se, että alkaisin muuttaa toisia, koska silloin vajoaisin oman egoni ansaan. Yrittäisin esittää olevani parempi kuin kaikki toiset.
Kultainen elämänohje on kaikille tarjottimella. Sitä suorastaan tyrkytetään kaikissa kulttuureissa eri uskontojen kautta. Jokainen voi noudattaa sitä tai olla noudattamatta. Pakkoa ei ole, koska valinta on vapaa.
En kehoita ketään mihinkään. Kerron vain itsestäni, siitä mitä koin jo vuosia sitten rypiessäni riitelevien lahkojen suossa. Yrittäessäni muuttaa toisia samalla unohtaen tärkeimmän, oman itseni. Mutta silloin olikin vielä "hirsi silmässäni."
Vastaukset 7
Vanhimmat
oletko muista maailman uskonnoista löytänyt näitä hirsisilmäisiä?
...heitä on kaikkialla. Ihmisiä, joita ohjaa egon tahto, halu muuttaa toisia, taipumus "tietää," mikä on parasta toiselle, kuitenkin juuri niin, että se vahvistaa kyseisen tietäjän omaa asemaa edustamassaan yhteisössä tai aatteen hierarkiassa. Yksinkertaisesti kysymys on halusta päästä johtavaan asemaan. Sama ilmiö kuin politiikassakin; edustetaan demokratiaa sillä edellytyksellä, että itse saadaan johtaa.
Ei olekaan aivan helpoista asioista kysymys; kuinka kehittää itseään hengellisesti ja noudattaa elämän kultaista ohjetta, kuitenkaan korostamatta itseään tai edes olla antamatta aihetta epäilyyn itsensä korostamisesta ja korottamisesta muiden yläpuolella.
kaikille väärämielisille, mutta ei Kristukselta Hengen ja tehtävän saaneille.
"Joka tietää, mitä on tehtävä, mutta ei tee, se luetaan hänelle synniksi."
Kuin myös:
"Kenlle on paljon annettu, siltä paljon vaaditaan."
Miksi sinulta ei vaadita paljoa?
etsintääsi. Olen kuitenkin tullut omassa etsinnässäni kutakuinkin päinvastaiseen tulokseen. Koetin pitkään muuttaa itseäni, ensin filosofian, sitten buddhalaisuuden (varsinkin zenin), sitten Krisnamurtin yms. kaltaisten miesten sanoman kautta. Mutta aina vastassa oli seinä: minä itse. Kunnes sain tajuta, että minä en voi mitenkään muutta itseäni, koska juuri minä on siinä se ongelma. Minäni on syntinen, sen olen ainakin saanut välillä erittäin karvaastikin huomata, kiitos Jumalalle, jos en vielä paljoa muuta. Juuri siksi Jeesus on ainoa ratkaisu. Jeesus on Jumalan lahja, jota ei itse voi ottaa vastaan, mutta jonka Jumala voi antaa niille, jotka nöyrtyvät Hänen koulussaan sellaiseen kuntoon että vaihtoehdoiksi jää pään hakkaaminen syntiseinään tai lahjan vastaanottaminen.
kun huomaa oman syntisyytensä, vajavaisuutensa, ym. Tämän vuoksihan me juuri tarvitsemme Kristusta. Emme siis itse ole, emmekä voi mitään ilman Krsitusta. Tämä jää fraseologiaksi monelle kristitylle, koska eivät ole itse asiassa kohdanneet Kristusta. Tästä syystä monet käyvät jopa kristittyjä vastaan, tietämättä sitä että käyvät samalla jopa itseään vastaan. Tämtä vastaan käyminen on juuri yksi merkki siitä, että ei ole kohdattu Kristusta.. Tämän vuoksi ymmärrys jää vajaaksi. Ja myös keskustelu on turhaa, koska se saa aikaan vain tyhjiä väittelyjä ja riitoja. Mutta totuuden etsiminen ja keskustelu siitä kannattaa. Monista turhista lähteistä me sitä etsimme ja olemme joskus jopa varmoja sen suhteen. Mutta kuka on oikeasti saanuut tietää totuuden?
...jonka käsittääkseni jokainen voi kokea, on toisen vaikeaa ymmärtää. Siksi omaa oivallustani siitä, kuinka kaikki liittyy kaikkeen mutta ei kuitenkaan ole erityisesti suoraan yhdenkään opin mukainen en edes yritä kenellekään markkinoida. Jos niin tekisin, olisin pian huomaamattani perustamassa omaa oppisuuntaani, jota ehkä kohta puolustaisin henkeen ja vereen moittimalla muiden vakaumusta. Se jos mikään, tarkoittaisi minulle, että olisin langennut egoni ansaan. Yrittäisin silloin tehdä itsestäni viisaampaa kuin olenkaan väittämällä olevani oikeassa TOISTEN suhteen.
Kristus, Krishna, Buddha, Valo, Totuus, Rakkaus, etc, etc, riippuen siitä, minkä kulttuurin sanaa haluaa käyttää, asuu ymmärtääkseni sisimmässäni. ( sanon "sisimmässäni," enkä "sisimmässämme," ettei tämä vahingossa tuntuisi samalta kuin useimmat tarjotut "totuudet.) Koska ihmistä korkeampi voima on ymmärrykseni mukaan luonut minut "kuvakseen," ymmärrän myös löytäneeni tuon "jumaluuden" sieltä, minne se on monien uskontojen ja/tai filosofioiden mukaan kätketty, en tarvitse mitään nimenomaista oppia ja niiden dogmeja. Kaikissahan on sama asia sanottu erilaisin kertomuksin ja vertauksin ainakin juuri minulle. Jos joku on sitä mieltä, että kristinusko on se ainoa, aito ja oikea oppi, olkoon hänen mielestään niin. Se on varmaan parasta juuri hänelle. Kuten Buddhan, hindulaisuuden, islamin tai vaikkapa Konfutsen oppi niille, jotka jotain näistä totuutenaan pitävät.
Alkukantainen ja "villi"ei välttämättä ehkä olekaan hengellistä kehittymättömyyttä. Esimerkkinä intiaanien vanha viisaus:
"Wakan-Tanka, sinä oletKAIKKI ja JOKAINEN, ja silti kaiken yläpuolella."
tai: "En etsi voimaa ollakseni VELJEÄNI etevämpi, vaan voittaakseni suurimman: oman ITSENI."
Tämä tällä kertaa. Voihan näistä väitellä vaikka kuinka kauan. Suoraan tai vihjaillen, että "kyllä MINÄ tiedän totuuden ja sen, mikä on parasta myös toisille." Mutta eri asia onkin, kehitytäänkö sillä tiellä hengelliseti paitsi yksilöinä, ennen muuta ihmiskuntana.....?