Tulevat lakot

kaupoista on hallituksen ja eduslunnan syytä.

Timo Räty on sairas, vastuuton paska, jonka kanssa on turha yrittää olla millään tavalla reilu.

Hallitus voisi milloin tahansa säätää lain, joka kieltäisi yhteiskunnallisesti vaaralliset lakot ja eduskunta sen vahvistaa.

Näin ei kuitenkaan tehdä, joten Suomen kansa on aivottoman psykopaatin mielivallan alla.

Uurnilla tavataan...
28302
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 28

Vanhimmat

vie joukkonsa lakkoon ja ruoka alkaa nopeasti loppua kaupan hyllyiltä, niin tulee olemaan mielenkiintoista seurata, millä kyseisen PASKASAKIN lakkovahdit elävät?

Jopa ahtaaja/autokuskiluuserin täytyy syödä...

Äänestä
  • Pakastimesta ja kaapeista löytyy ainakin meillä niin paljon ruokaa ettei viikon tai jopa kahden lakko herätä pakokauhua. Toki hedelmät ja vaikkapa maito loppuu mutta ilman niitä pärjää mainiosti. Aina pitää olla kotona varmuusvarasto jotta ei tarvitse aivan paniikissa aina kauppaan rynniä. Toki vaatiii jo suunnittelua mitä ruokaa milloinkin tehdään mutta vapaasti saisivat lakkoilla. Mutta eiköhän nyt nähdä hamstrausta kaupoissa kun ihmiset varustautuu...

    Äänestä

Onko tämä Rätynen saanut koskaan aikaan mitään muulla tavalla kuin kiristämällä, sillä kiristystähän tällainen on, mikä pitäisi olla rangaistava teko.

Äänestä
  • koska olet itse työantajan alistama lammas, joka ei uskalla lakkoilla.

    Äänestä

  • ahtaajille kirjoitti:

    koska olet itse työantajan alistama lammas, joka ei uskalla lakkoilla.

    sivistymättömälle koskenkorvaimurille.

    LOL!

    Äänestä

sillä jos vähänkin viittaa siihen, että lakko-oikeutta aiotaan lailla kieltää, niin yleislakkoa pukkaa. Ja yleislakossa ollaan niin kauan, että hallitus vetää lakiesityksen pois.

Äänestä
  • punikkiluuseri asiasta nimeltä hätätilalaki?

    Oli muuten vuonna 1993 Ahon edessä allekirjoitusta vailla olevat paperit.

    Sääli ettei allekirjoittanut,olisi ollut ilo nähdä kun armeija saa tässäkin maassa pitkästä aikaan OIKEAN tehtävän ja maalin.

    Ja Ihalaisen naama kaltereiden takan olisi ollut kyllä ilo silmäle!

    Äänestä

  • olla kuullut kirjoitti:

    punikkiluuseri asiasta nimeltä hätätilalaki?

    että luulempa, että he olisivat mielummin vapauttaneet porvarihallituksen työstään.

    Räty ja muut tosimiehet ei kynäniskaisten ja narukäsisten pikkupoikaporvarien uhoiluille edes pieraise.

    Äänestä

  • olla kuullut kirjoitti:

    punikkiluuseri asiasta nimeltä hätätilalaki?

    Oli muuten vuonna 1993 Ahon edessä allekirjoitusta vailla olevat paperit.

    Sääli ettei allekirjoittanut,olisi ollut ilo nähdä kun armeija saa tässäkin maassa pitkästä aikaan OIKEAN tehtävän ja maalin.

    Ja Ihalaisen naama kaltereiden takan olisi ollut kyllä ilo silmäle!

    Presidentti Kekkonen julisti Suomeen hätätilan, kun työttömyys kohosi yli 10 000:n. Myöhemmät pressat eivät ole tehneet kortta ristiin asiassa.

    Äänestä

  • julisti kirjoitti:

    Presidentti Kekkonen julisti Suomeen hätätilan, kun työttömyys kohosi yli 10 000:n. Myöhemmät pressat eivät ole tehneet kortta ristiin asiassa.

    yli 80 000.

    Siihen aikaan ei tunnettu ansiosidonnaisia työttömyyskorvauksia.

    Äänestä

  • paskat palkat kirjoitti:

    että luulempa, että he olisivat mielummin vapauttaneet porvarihallituksen työstään.

    upseerit punikkien puolella...

    Thatll be the day...

    Äänestä

Mene töihin niin ymmärrät miksi lakkoillaan, ja miksi ei ole olemassakaan alaa jonka lakot voidaan kieltää. Tai voidaan jossain oikeistofasistien sotilasdiktatuurissa toki.

Äänestä
  • tarvetta.

    En ole köyhä.

    Äänestä

  • vaaralliset lakot kieltävälaki,joka toimii hyvin.

    Vain aivoton punilliluuseri luulee, että Norja on oikeistolainen sotilasdiktatuuri.

    Menestyvä maa,jossa on tehty oikeita ratkaisuja toisin kuin Suomessa.

    Äänestä

  • yhteiskunnalle kirjoitti:

    vaaralliset lakot kieltävälaki,joka toimii hyvin.

    Vain aivoton punilliluuseri luulee, että Norja on oikeistolainen sotilasdiktatuuri.

    Menestyvä maa,jossa on tehty oikeita ratkaisuja toisin kuin Suomessa.

    Kyllä se sopii jos palkankorotukset ja työehtojen inhimillisyys taataan lailla. Ja niitä sopiessa ei porvarilla ole sitten paljoa sanomista, yleiskorotuksiin plussaa ja irtisanomisajat kunnollisiksi. Tai sitten voivat pitää tyhmät päänsä kiinni.

    Äänestä

  • näin on asiat kirjoitti:

    Kyllä se sopii jos palkankorotukset ja työehtojen inhimillisyys taataan lailla. Ja niitä sopiessa ei porvarilla ole sitten paljoa sanomista, yleiskorotuksiin plussaa ja irtisanomisajat kunnollisiksi. Tai sitten voivat pitää tyhmät päänsä kiinni.

    duunit, jotka lukutaidoton apinakin osaa tehdä,tehdään halvalla ulkomaalaistaustaisella ´vuokratyövoimlla.

    Siinä säästyy pitkä penni kun kuitenkin kyseessä on ajatustoimintaa vaatimaton yksinkertainen työvaihe (auton ajaminen, ahtaaminen) johon voidaan kouluttaa kuka tahansa apukoulun käynyt ja josta pitäisi maksaa korkeintaan minimipalkka.

    Äänestä

  • kuitenkin selvä kirjoitti:

    apina. Et osaa kirjoittaa oikein.

    Tulevaisuus on pikemminkin sellainen jossa aitoa työtä tekevät työmiehet ja -naiset saavat sen mikä heille kuluu ja pääomatuloja imevät, papereita pyörittävät tyhjäntoimittaja-loiset laitetaan kuriin. Jos eivät siihen sopeudu niin lähteköön evakkoon maasta, kukaan ei niitä täällä kaipaa ja eipä sellaista loissakkia muuallekaan haluta.

    Äänestä

  • aivoton kirjoitti:

    apina. Et osaa kirjoittaa oikein.

    vertaa kaltaiseesi maisterismieheen. Oletko muuten MBA vai BIB?

    BUAHAHAHAHHAHAHAHAAAAA!

    Äänestä

  • uskon ja toivon kirjoitti:

    Tulevaisuus on pikemminkin sellainen jossa aitoa työtä tekevät työmiehet ja -naiset saavat sen mikä heille kuluu ja pääomatuloja imevät, papereita pyörittävät tyhjäntoimittaja-loiset laitetaan kuriin. Jos eivät siihen sopeudu niin lähteköön evakkoon maasta, kukaan ei niitä täällä kaipaa ja eipä sellaista loissakkia muuallekaan haluta.

    -idiootti voisi kuvitella, mutta ´jos pysytään tosielämässä, niin kaikista kehittyneistä länsimaista on jo siirtynyt ja siirtyy suorittava työ ja yleensäkin yksinkertaisten pikkuihmisten tekemä duuni ulkomaille tai se Suomessa ulkoistetaan edullisiumman vaihtoehdon mukaan.

    Vääjäämätön kehitys,j ota on turha yrittää pysäyttää.

    Äänestä

  • luuseri- kirjoitti:

    Tiedätkös pikkupoika että ulkomaisiakin työntekijöitä koskevat suomalaiset työehdot? Et kai, sinähän et omien sanojesi mukaan töitä tee vaan olet pappa betalar -linjalla. Ja haukut suomalaisia työntekijöitä... olet sinä onneton raukka kyllä, onko kokoomusnuorissa jotain kursseja että "näin sinusta tulee mahdollisimman vastenmielinen luuseri"? Onnittelen, sinun kohdallasi oppi on mennyt erinomaisesti perille. Teette netissä tärkeää vaalityötä, mitä useampi suomalainen näkee näitä mielettömiä mielipiteitänne niin eiköhän tee "hyvää" kokoomuksen kannatukselle vaaleissa.

    suurempi tavoite kuin ahtaajien oman edun tavoittelu. Eduskuntavaalit on tulossa ja lakkoilu saa porvarihallituksen ainakin puhumaan lakko-oikeuden rajoittamisesta. Nämä puheet herättävät duunarit tajuamaan, että Kokoomus on puolueena pelkkä EK:n poliittinen siipi ja työntekijöiden vihollinen. Tällöin vasemmisto voittaa eduskuntavaaleissa varmasti!

    Äänestä

  • jatka ihmeessä kirjoitti:

    Tiedätkös pikkupoika että ulkomaisiakin työntekijöitä koskevat suomalaiset työehdot? Et kai, sinähän et omien sanojesi mukaan töitä tee vaan olet pappa betalar -linjalla. Ja haukut suomalaisia työntekijöitä... olet sinä onneton raukka kyllä, onko kokoomusnuorissa jotain kursseja että "näin sinusta tulee mahdollisimman vastenmielinen luuseri"? Onnittelen, sinun kohdallasi oppi on mennyt erinomaisesti perille. Teette netissä tärkeää vaalityötä, mitä useampi suomalainen näkee näitä mielettömiä mielipiteitänne niin eiköhän tee "hyvää" kokoomuksen kannatukselle vaaleissa.

    itse olen rahani tehnyt ja tuhlaan ne ulkomailla-

    Suomi on maailmankuulu pahoinvointiyhteiskunta.

    Katselen ilolla sen alasajoa...

    Äänestä

  • isäni on kuollut kirjoitti:

    itse olen rahani tehnyt ja tuhlaan ne ulkomailla-

    Suomi on maailmankuulu pahoinvointiyhteiskunta.

    Katselen ilolla sen alasajoa...

    Tässäpä hienoja neuvoja miten Suomi saadaan nousuun: duunarit nälkäpalkalle, rahat omistajille jotka tuhlaavat ne ulkomailla. Miksei tätä ennen tajuttu?

    Äänestä

On oikein, että joku pistää hanttiin tämän natsiporvarihallituksen toimille. Vielä pitäisi laittaa vaatimukseksi tämän lahjotun hallituksen eroamisen ennenkuin työt lähtee käyntiin. Julisteisiin mielenosoituksessa: Alas Vanhasen hallitus ja sen kätyripuolueet.

Äänestä
  • punikkia kohta silmien väliin..
    mielelläni toteutan ....

    Äänestä

  • tarjaaaaaaaaaaaaaaaa kirjoitti:

    punikkia kohta silmien väliin..
    mielelläni toteutan ....

    Siellä on näköjään otettu juomaa joka saa käytöksen, ÄO:n ja mielipiteet senkun oikeistolaistumaan.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

ja ruuan loppuminen kirjoitti:

kaupoista on hallituksen ja eduslunnan syytä.

Timo Räty on sairas, vastuuton paska, jonka kanssa on turha yrittää olla millään tavalla reilu.

Hallitus voisi milloin tahansa säätää lain, joka kieltäisi yhteiskunnallisesti vaaralliset lakot ja eduskunta sen vahvistaa.

Näin ei kuitenkaan tehdä, joten Suomen kansa on aivottoman psykopaatin mielivallan alla.

Uurnilla tavataan...

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu