Yheiskunta ja sen ajattelutapa on täysin mätä. Täällä eletään idiokratiassa, valtaosa ihmisistä on typeryksiä ja arvot menevät sen mukaan ja ne opetetaan lapsille. Tästä seuraa hirveää epätasa-arvoa.
Oikea tasa-arvo ei salli edes ns. positiivista syrjintää, etuoikeuksien myöntämistä tietyille ihmisryhmille, toisten ihmisten nostamisen muiden yläpuolelle yms.
Inhottavaa, kun tietyt ryhmät saavat etuoikeuksia, minut nitistetään syrjään ja heille rullataan punaista mattoa.
Tästä syystä aina kaupan pihassa pysäköin perhepaikoille, jos invalidipaikkoja ei ole vapaana. Ei ole oikein, että lapsiperheet ja invalidit, jotka lapsilisien ja sairastukiensa kanssa ryöväävät verorahojani, saavat paremmat paikat kuin minä. Tasa-arvoa saavutetaan tällä toiminnalla. Ei oikeutta maassa saa, ken sit ei itse hanki.
Vääryyttä on myöskin se, että toiset saavat valtiolta ilmaista rahaa kun toiset tekevät työtä. Maahanmuuttajat, työttömät, sun muut sosiaalipummit. On väärin että toisille maksetaan vain sillä perusteella että ovat köyhiä. Sama kuin sairaanhoitoon päästettäisiin vain rikkaat. Tasa-arvoa peräänkuulutan tässäkin.
Myöskin verotuksellinen tasa-arvo pitäisi toteuttaa. Jos tasavero (ei sama prosenttimäärä kaikille vaan sama summa kaikille) on liian huono ratkaisu valtiontalouden kannalta, niin on se kuitenkin väärin, että minä maksan kovasta työnteostani joka kuukausi melkein 2000e veroa, kun jotkut maksavat alle 500 tai eivät yhtään.
Tasaveron sijasta ehdotankin yhteiskuntaluokkia. Esimerkiksi sosiaalipummi liimanhaistelija, joka ei maksa käytännössä lainkaan veroa, saa nolla-luokan kansansalaiskortin. Näin ollen, jos hän kusee vappuna kaupungintalon seinään ja potkii istutuksia, niin täysi korvausvaade ja poliisi voisi vaikka antaa vähän pamppua piippalakkiin, että huppu heiluu ja ehkä katkaista vielä yhden sormen varoitukseksi.
Kun taas jos minä käyn vappuna pikkuisen simaa juoneena kusemassa kaupungintalon seinään ja potkaisen nuo törkeästi kauneudentajuani loukkaavat kukkaistutukset pois tieltäni, niin poliisin saapuessa näyttäisin minulle tulojeni perusteella myönnettyä esim. IV. luokan kansalaiskorttiani ja minun ei tarvitsisi maksaa mitään, minähän nuo istutukset ja kaupungintalon olen verorahoillani maksanutkin. Poliisi toivottaa minulle vain hyvää vappua.
Ja sitten vielä yksi asia: Nimittäin jalankulkijat jäävät jatkuvasti auton alle ja autoilijoita syytetään. Minusta tuntuu liki mahdottomalta jäädä auton alle jalankulkiessa, ellei ole totaalinen puusilmä, joka ei ymmärrä katsoa ympärilleen yhtään. Auto sen sijaan voi liusua liukkaalla, vaikka kuinka painaisi jarrua.
Tässähän nyt pitää huomioida, että jalankulkija ei maksa välttämättä lainkaan veroa. Sen sijaan autoilija maksaa, paljon! Uuden auton hintaan lätkäistään Suomessa 100% vero päälle, bensiinistä joku 75% on veroa, sitten on kiskurihintaiset autoverot joka vuosi. Plus välilliset verot, mitä maksetaan auton huolloista ja varaosista. Autoilija myöskin työllistää ison määrän ihmisiä huoltoasematyöntekijöistä autonvalmistajiin ja huoltamoihin. Saksa ja sitä myötä euroopan talous käy voimakkaasti juuri autoteollisuuden avulla.
Niinpä siis: Jalankulkijoilla ei mitään asiaa autotielle, kuin omalla vastuulla ja autoilijoille täysi oikeus pysäköidä jalkakäytäville tarvittaessa. Nykyinen tilanne on todella epätasa-arvoista autoilijoita kohtaan.
Ja niin mukava olisi taas herätä tasa-arvoisempaan maailmaan näiden muutosten tapahduttua. :) Ja eikun vappua viettämään hymyssä suin. =)

Vastaukset 1
Vanhimmat
Niin se on että jokaikinen vajapää osaa ja valitettavasti myös saa lisääntyä. Miksi siitä palkitaan lapsiparkeilla jotka ovat muita leveämpiä. Mielestäni tuollaiset leveämmät paikat tulisi merkitä mielellään bättre folk kyltillä ja niihin ensinnäkään ei mitään romua parkkeerata etenkään velalla hankittua keskiluokan farmarimallia. Tosin väliäkö hällä eipä noista sakkoja saa joten siihen aion laittaa autoni jatkossakin - ja ilman lapsia.
Toinen epäkohta ovat nämä mainitsemasi invat, mieluummin voisivat parkkeerata kaupan tms. lastauslaiturille josta voidaan vaivaisempikin hallitusti nostaa sisään myymälään. Ja eivät rumentaisi maisemaakaan. Oletko muuten huomannut että ne jotka maksavat vähiten veroja myös vaativat eniten palveluja?