Osakekaupassa panostetaan VETEEN!

”Sijoittajat iskevät nyt veteen, viemäreihin ja jätteisiin.

Torstai 12.10.2006, Kauppalehti, Pörssi, sivu 30

Brittiläisten pörssiyhtiöiden ympärillä on syttynyt raju vesisota. Pääomasijoittajat ostavat parhaillaan kilvan Britannian suurinta vedenjakelijaa Thames Wateria sekä paikallista vesiyhtiötä Anglian Wateria. Ja kovalla ylihinnalla. Aiemmin sijoittajat ovat noukkineet jo pörssissä noteeratuista vedenjakelijoista South East Waterin ja Bristol Waterin.

Islantilainen pääomasijoittaja Thor Björgolfsson on myös haistanut vesifirmojen potentiaalin. Hän on ostanut vähemmistöosakkuuden Kemirasta, jonka erikoisalana on myös vedenpuhdistus. Suomessa viime viikolla piipahtanut sijoittaja on huomannut, että ”veden riittävyys on yhtä tärkeää kuin öljyn”.
6101
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Uutisryhmät: sfnet.keskustelu.politiikka
Lähettäjä: "Pena Penanen"
Päivämäärä: 2000/03/19
Aihe: Re: Sonera

Nykyään suurvallat, ja vähän pienemmätkin, havittelevat yksinoikeutta eri
maiden sähkönjakelu ja puhelinpalvelun yms. tarjoajista, miksiköhän? No
siksi, että nämä alat kuuluvat ns. peruspalveluihin, eikä niitä tarvitse sen
kummemmin edes ihmisille tyrkyttää, kun fyffen tulo on taattua.

Kun amerikkalaiset ovat saaneet suomalaiset ensin korviaan myöten velkoihin
myymällä suomalaisille hollywood satuja, sotaleluja, viihde-elektroniikkaa
yms., niin maksuksi näistä ei kelpaakaan Benecolit, ei paperi, ei
elintarvikkeet, ei puu, ei tekniikka, vaan maksuksi kelpaa ainoastaan
tuottavien yritysten osakkeet, erittäin hyvää maailmanarkkinapolitiikkan
hallintaa, etten sanois.

Kyllä on surkeeta taloudenhoitoa Suomelta ostaa paperikoneella elokuvia,
metsällä unelmia, harvesterilla cocacolaa, loistoristeilijällä akuankkoja,
jäänmurtajilla amerikanläskejä jotka kuluttavat bensaa 25L/100km, yms.

Ei ihme, että on kulutushysteriasta syntynyttä ulkomaanvelkaa 400 miljardia
ja tahti senku kiihtyy, kun jokamiehestä on yht´äkkiä tullut
ammattitaitoinen osakemeklari.

Pena.

Äänestä
  • Sinä, Pentti, et tiennyt etukäteen vesibisneksen käynnistymistä. Kaikesta muusta kyllä jaarittelit. Valitan.

    Äänestä

Pörssi on kuin tulevan ennuste. Riittää kun seuraa vuosien ja vuosikymmenien takaisia ostoja. Ne ennakoivat aina jotain tulevaa, eli sitä mistä tullaan eniten maksamaan, tai mistä tulee suoranainen PULA.

Vesi ja energia...määrittää kullä aika lailla tulevaisuuttamme 50 vuoden kuluttua.

Äänestä
  • Jaa meillä on kuule oma kaivo. Jos mää poraan tonne mettän laitaan toisen voinko mää pistää sen pörssin ja rikastua kin vielä??? Tottahan porakaivoja voi kaivaa vaikka joka ihminen omakotitalonsa pihaan!

    Äänestä

..etkä tiedä osakemarkinoista tai edes niidebn arn voista yhtään mitään.

Äänestä
  • Sait lyhyeen tekstiisi mahtumaan jopa SEITSEMÄN kirjoitusvirhettä! Älä lähde noilla älykkyysosamäärillä ostamaan osakkeita, menetät vain rahasi.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


$$$ kirjoitti:

”Sijoittajat iskevät nyt veteen, viemäreihin ja jätteisiin.

Torstai 12.10.2006, Kauppalehti, Pörssi, sivu 30

Brittiläisten pörssiyhtiöiden ympärillä on syttynyt raju vesisota. Pääomasijoittajat ostavat parhaillaan kilvan Britannian suurinta vedenjakelijaa Thames Wateria sekä paikallista vesiyhtiötä Anglian Wateria. Ja kovalla ylihinnalla. Aiemmin sijoittajat ovat noukkineet jo pörssissä noteeratuista vedenjakelijoista South East Waterin ja Bristol Waterin.

Islantilainen pääomasijoittaja Thor Björgolfsson on myös haistanut vesifirmojen potentiaalin. Hän on ostanut vähemmistöosakkuuden Kemirasta, jonka erikoisalana on myös vedenpuhdistus. Suomessa viime viikolla piipahtanut sijoittaja on huomannut, että ”veden riittävyys on yhtä tärkeää kuin öljyn”.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu