Valtaapitävät ja nykyinen politiikka tahtovat sinun haluavan koko ajan lisää, paljon ja vielä enemmän. Halua vähemmän sen sijaan, niin säästät itseäsi, läheisiäsi ja maailmaakin.
He tahtovat sinun haluavan rahaa, mainetta, kunniaa, omaisuutta, tavaraa, ruokaa, ihmisiä, seksiä ja turhaa tekemistä, ja mitä enemmän he saavat sinut haluamaan eri asioita, sitä riippuvaisemmaksi tulet koko ajan vain haluamaan lisää, enemmän tai parempaa. Se on loputon haluamisen onneton olotila ja maailma, jolle ei ole loppua kuin vasta haudassa.
Olet pian kuin narkkari aina vain isomman huumeannoksen perässä. Addiktoidut eli tulet riippuvaiseksi haluamiseen ja tekemiseen, josta et pitemmän päälle voi hyvin, vaan päinvastoin. Orjuus orjuuttaa ja alat voida huonosti. Elämäsi on yhtä suorittamisen pakkoa, pakenemista haluamiseen haluamisen perään. Se on juoksua pakoon, vaikka luulet juoksevasi jotain kohti. Juokset kuitenkin kohti vain lisääntyvää pahoinvointia, ahdistusta ja tuhoavaa vihaa, jolla on vakavia seurauksia itsellesi, läheisillesi ja koko elämälle ja maapallolle. Juokset kohti sairastumisia ja jopa ennenaikaista kuolemaasi. Sen sijaan, että teet hyvää itsellesi ja maailmalle, kulutat ja tuhoat vain itseäsi loppuun ennenaikaisesti. Valtaapitävät hihittelevät ahneudellesi, ajattelemattomuudellesi ja sille, kuinka helppoa sinua on johtaa harhaan.
Jatkuva haluaminen on kestämätön vaihtoehto ihmiselle ja maailmalle.
Älä anna johtaa itseäsi harhaan ulkoapäin tähän riippuvuuksien viidakkoon. Halua koko ajan vähemmän sen sijaan. Huomaat, että alat voida paremmin, ja olet omalta osaltasi näin auttamassa myös koko maapalloa eheytymisessä.
Tämä sanoma on saatava perille kaikkiin paikkoihin ja kaikille ihmisille yhteiskunnassamme.
Havahdu toimimaan ja elämään toisin.

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.