Semper ja Jonah

Tulkaa nyt ihmeessä opettamaan ja jakamaan kanssamme Jumalan Sanaa,
teillä molemmilla ainakin on terve Raamattuun perustuva oppi.
Joten aloituksia kehiin Semper ja Jonah
270
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Jos Sember luet tämän viestin, niin voisitko sinä ystävällisesti Raamattua tuntevana ihmisenä selittää minulle perusteellisesti kreikankielen sanan 'aionios' (aikakausi) ja kaiken sen mitä tämän sanan ympärille liittyy.

Edesmennyt okkultisti Pekka Ervast väittää, että kreikankielessä ei ole sellaista sanaa, mikä vastaisi täysin käsitettä 'ikuinen'. Ervast väittää, että mitään ikuista helvettiä ei ole olemassa.
Olen nyt vähän pulassa, koska minun täytyisi harjoittaa apologiaa eräällä toisella palstalla, enkä nyt tiedä mitä vastata palstan harhaoppisille.
Ja tämä kysymys ei ole tarkoitettu ekivaarille ja nimimerkille vanhaisäntä. Tämä kysymys on tarkoitettu ainoastaan Semberille, mutta Psalmi tai jaikalkin saavat vastata jos osaavat.

Äänestä
  • Toivon monien muiden lailla, että tämä lähes sekasortoon ajautunut ja henkilökohtaisten riitojen sotatantereeksi muuttuneelle palstalle palaisivat niin Sempers, Jaikal kuin Psalmikin.

    Odotetaan, että saat vastauksen joltakin tekstissäsi mainitsemalta henkilöltä. Mieluiten kaikiltakin, vaikka vastauksissa olisi päällekkäisyyksiäkin, sillä kysyt "isoa asiaa".

    >>Jos Sember luet tämän viestin, niin voisitko sinä ystävällisesti Raamattua tuntevana ihmisenä selittää minulle perusteellisesti kreikankielen sanan 'aionios' (aikakausi) ja kaiken sen mitä tämän sanan ympärille liittyy

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


armosta pelastettu kirjoitti:

Tulkaa nyt ihmeessä opettamaan ja jakamaan kanssamme Jumalan Sanaa,
teillä molemmilla ainakin on terve Raamattuun perustuva oppi.
Joten aloituksia kehiin Semper ja Jonah

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu