Hesarissa oli mielipidesivulla myös toinen kirjoitus samasta uskonnonopetuksesta ja tämä oli mielenkiintoinen ja rehellinen opettajan mielipide.
"Kaikille oppilaille yhteinen katsomusaineen tunti
Olen parikymmenvuotisen opettajanurani aikana opettanut sekä evankelisluterilaista uskontoa että elämänkatsomustietoa. Uskonnon tunneilla oppilaiden usein esittämä kysymys kuuluu: "Miks uskontoa pitää opiskella, kun mä en usko näihin juttuihin eikä mun vanhemmatkaan usko?"
Suurin osa suomalaisista kuuluu kirkkoon; osalla on vakaumus, osalla ei. Opettajien parissa uskonnonopetus koetaan yleisesti hankalaksi. Opettajakin saattaa kuulua kirkkoon vanhasta tottumuksesta, kirkon tarjoamien palveluiden takia ja joissain tapauksissa säilyttääkseen uskonnon tunnit tuntikiintiössään.
Pahimmillaan uskonnon tunnit ovat ikään kuin satutunteja, joissa opettaja satuilee tarinoita, joihin ei itse usko oppilaille, joiden kysymys kuuluu "miks tätä pitää opiskella?"
Uskontojen ja elämänkatsomustiedon tunneilla käsitellään oppilaan kehityksen kannalta olennaisen tärkeitä eettisiä ja moraalisia kysymyksiä: ihmisenä olemista, erilaisuuden kohtaamista, yhdessä elämistä ja oikeudenmukaisuutta. Näitä olisi erittäin hedelmällistä käydä läpi omassa luokkayhteisössä, jolloin voitaisiin käsitellä myös mahdollisia luokassa ilmeneviä yhdessä elämisen ongelmia, kuten kiusaamista.
Tätä mahdollisuutta vallitseva käytäntö ei tarjoa: katsomusaineiden tunneilla koko luokkayhteisö hajoaa omien uskontojensa ja elämänkatsomustiedon tunneille. Verraton pedagoginen mahdollisuus tarkastella luokkayhteisön konkreettisia moraalisia haasteita laajemmassa eettisessä viitekehyksessä ei toteudu.
Ajatus kaikille oppilaille yhteisestä katsomusaineesta, jonka puitteissa käsiteltäisiin ihmisenä olemisen suuria kysymyksiä, on varsin kiehtova. Lähtökohtana olisi erilaisten, myös uskonnollisten maailmankatsomusten kunnioittaminen ja näkökulmien vertailu.
Eri uskontokuntiin kuuluvat oppilaat voisivat esitellä omaa tapaansa ajatella, ja oppilaat saisivat kohdata erilaisuutta konkreettisesti, omassa turvallisessa yhteisössä sen sijaan, että jakaudutaan omiin, samalla tavalla ajattelevien kuppikuntiin.
TIINA KILPELÄINEN OPETTAJA
HELSINKI"
"Kaikille oppilaille yhteinen katsomusaineen tunti
Olen parikymmenvuotisen opettajanurani aikana opettanut sekä evankelisluterilaista uskontoa että elämänkatsomustietoa. Uskonnon tunneilla oppilaiden usein esittämä kysymys kuuluu: "Miks uskontoa pitää opiskella, kun mä en usko näihin juttuihin eikä mun vanhemmatkaan usko?"
Suurin osa suomalaisista kuuluu kirkkoon; osalla on vakaumus, osalla ei. Opettajien parissa uskonnonopetus koetaan yleisesti hankalaksi. Opettajakin saattaa kuulua kirkkoon vanhasta tottumuksesta, kirkon tarjoamien palveluiden takia ja joissain tapauksissa säilyttääkseen uskonnon tunnit tuntikiintiössään.
Pahimmillaan uskonnon tunnit ovat ikään kuin satutunteja, joissa opettaja satuilee tarinoita, joihin ei itse usko oppilaille, joiden kysymys kuuluu "miks tätä pitää opiskella?"
Uskontojen ja elämänkatsomustiedon tunneilla käsitellään oppilaan kehityksen kannalta olennaisen tärkeitä eettisiä ja moraalisia kysymyksiä: ihmisenä olemista, erilaisuuden kohtaamista, yhdessä elämistä ja oikeudenmukaisuutta. Näitä olisi erittäin hedelmällistä käydä läpi omassa luokkayhteisössä, jolloin voitaisiin käsitellä myös mahdollisia luokassa ilmeneviä yhdessä elämisen ongelmia, kuten kiusaamista.
Tätä mahdollisuutta vallitseva käytäntö ei tarjoa: katsomusaineiden tunneilla koko luokkayhteisö hajoaa omien uskontojensa ja elämänkatsomustiedon tunneille. Verraton pedagoginen mahdollisuus tarkastella luokkayhteisön konkreettisia moraalisia haasteita laajemmassa eettisessä viitekehyksessä ei toteudu.
Ajatus kaikille oppilaille yhteisestä katsomusaineesta, jonka puitteissa käsiteltäisiin ihmisenä olemisen suuria kysymyksiä, on varsin kiehtova. Lähtökohtana olisi erilaisten, myös uskonnollisten maailmankatsomusten kunnioittaminen ja näkökulmien vertailu.
Eri uskontokuntiin kuuluvat oppilaat voisivat esitellä omaa tapaansa ajatella, ja oppilaat saisivat kohdata erilaisuutta konkreettisesti, omassa turvallisessa yhteisössä sen sijaan, että jakaudutaan omiin, samalla tavalla ajattelevien kuppikuntiin.
TIINA KILPELÄINEN OPETTAJA
HELSINKI"
Vastaukset 4
Vanhimmat
" Opettajakin saattaa kuulua kirkkoon vanhasta tottumuksesta, kirkon tarjoamien palveluiden takia ja joissain tapauksissa säilyttääkseen uskonnon tunnit tuntikiintiössään."
- Kirkon tarjoamista palveluista ei ole omakohtaista kokemusta, mutta mitä tarkoitettiin uskonnon tuntien pitämisellä tuntikiintiössä? Ei opettajan tarvitse kuulua kirkkoon, vaikka uskontoa opettaakin.
Näin se varmaan pitäisi olla, mutta voin kuvitella, että rehtori voi antaa tunnit sellaiselle opettajalle, joka on kirkon jäsen. Muistathan, että opettajat ovat näitä konservatiivisimpia ihmisiä tässä maassa. Heille tällaiset asiat ovat tärkeitä.
Ei yllättäisi ainakaan minua tällainen toiminta.
työnantaja ei saa mistään selville onko opettaja kirkon jäsen vai ei. Sitä kun ei verokortissa mainita. Tämä opettajan uskonnonvapausasia muuttui niinkin myöhään kuin vasta 2003.
En osaa sanoa. Luulisi kirjoittajalla olevan joku pätevä syy tuohon kommenttiinsa.