KEPUn ja Vanhasen aikaansaama Suomen talouden alamäki alkaa näkyä yhä selvemmin työllisyystilanteessa, sillä työttömiä oli tammikuussa selvästi viime vuoden tammikuuta enemmän. Työttömyys kasvoi tuntuvasti myös joulukuusta. Työttömyys koettelee erityisesti nuoria, joista lähes 23 prosenttia oli työtä vailla.
Tilastokeskuksen mukaan työttömiä oli tammikuussa 250 000 eli 66 000 enemmän kuin vuotta aiemmin. Joulukuusta työttömien määrä kasvoi 44 000:lla.
Työttömyysaste nousi 9,5 prosenttiin vuodentakaisesta 7,0 prosentista. Joulukuussa työttömyys oli 7,9 prosentissa.
Esko Tuhoaho vuosina 1991-95 sai Suomen kansantalouden kuilun partaalle. Tuhoahon aikana valtio velkaantui ja työttömyys kasvoi räjähdysmäisesti. Nyt Matti Taneli Vanhanen on tekemässä aivan saman, mutta vain isommassa skaalassa. Ei ihme, että Matti Vanhanen toimii kuin rotta ja jättää hukkuvan laivan. Se sitä kuuluisaa KEPUlaista vastuunkantoa...
KEPU nosti työttömyyden 9,5 %:iin
6
103
Vastaukset
- realisti..
Nuorisotyöttömyys on tällä hetkellä suurempi huolenaihe kuin eläkeiän pidentäminen.
Kyllä markkinat ovat aina hoitaneet eläköitymisen se nyt on jo niin vanha asia ettei siihen pitäisi puuttua.
Kaikki yrittäjät tietävät että vahatyöntekijä on kaikkein kallein työntekijä kuluiltaan mutta nyky Hallitushan ei sitä ymmärrä.
On totta että vanhalla työntekijällä on mahtava ammatti taito nuorempiin verrattuna mutta sekään ei päde joka alalla esim:Armeija Palokunta Atk osaaminen ja lukuisat muut fyysisyyttä vaativat alat.
Jopa Maan viljely kaipaa uutta verta.
On aivan järjetöntä pitää jääräpäisesti kiinni vanhoista tuottamattomista työntekiöistä väkisin.
Ne vanhat jotka ovat työ kykyisiä eivät useinkaan jää aikaisemmin eläkkeelle. - Haans.
sitten 80-luvun lopun. Älkää demarit ja porvarit narratko, noita työttömyyslukuja maailman "koulutetuimmalle" kansakunnalle enää.
http://www.mol.fi/mol/fi/99_pdf/fi/06_tyoministerio/08_tyollisyyskatsaukset/08_2006/TAMMI06.pdf
"Kaikki yhteensä=539 0000". Se tekee noin 17 %:n työttömyysasteen.
Se ennenaikainen eläköittäminen ja hirvittävä kurssittaminen ja sitten nämä kepulaisten "työpajat"; TYPit, sinne päivärahalla se joutoporukka uitettiin samalla kun "työvoimapula"- VALHEILLA sisää virulaista, polakkia, iiivanaa, kineskiä, filippoa ja sen sellaista.
Kuinka te KakoKepuli"demari" vielä jaksatte jauhaa tuota potaskaa, siis valehdella kansalle päin naamaa...- maailman 8. ihme
Ja sitten jotkut idiootit on huolissaan eläkeiästä ja työvoimapulasta. Vale - emävale - työvoimapula.
Hoh hoh, työvoimapulaa ei tulla Suomessa koskaan näkemään.
- Leksa.
Työministeri Sinnemäen (vih kommunisti) on heti erottava.Sinnemäki tovereineen ajaa
lakia jolla turkistarhaus kiellettäisiin, 25000 työpaikkaa menetettäisiin ja 200 miljoonan
vientitulot.Sinnemäki tovereineen ajaa talouden yhtä jyrkkään syöksyyn kuin
aatetoverinsa Kreikassa. - Controlman
Lipposen "hoitaessa lamaa, (punikkisianporsas) oli työttömyys 14,5 %.
- onko jo ryypätty ?
Ja porvarihallitus sen suurtyöttömyyden oli saanut aikaan.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1721157
Anteeksipyynnöstä
Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän132867- 84803
- 51738
Voisin jopa maksaa että saisin nähdä sut mies
Miten helvetissä joku voi olla tollanen kotihiiri. Edes mä en ole noin paha ku sä! Miten sua voi ikinä edes nähdä ?39584Olisitko oikeasti valmis rikkomaan
Perheesi? En haluaisi sitä, mutta ne on teidän välisiä asioita. Voin olla sinulle vain kaverikin… ei paineita. Minä kesk55549Stubb munasi - Suomessa kuuluu liputtaa Suomen lipulla
Presidentinlinnan ja Mäntyniemen salkoihin nostettiin sateenkaariliput lauantaina. Suurin osa kansasta ei varmasti pidä296548Martinan tarve valehdella.
Miksiköhän Martina valehtelee niin paljon,onko hän tietoinen siitä että valheistaan jää useimmiten kiinni? Esimerkkinä t218512- 50504
Pakkomielle
Tahdon pyytää anteeksi, että olen kaivannut sinua kaikki nämä vuodet ja olet ollut minulle pakkomielle. Nyt on aika pääs45492