Viapori

Ketkä rakensivat Viaporin?

Se rakennettiin Augustin Ehrensvärdin alaisuudessa, mutta rakensiko sen suomalaiset vai ruotsalaiset?
171030
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 17

Vanhimmat

Eihän ne sitä koskaan kunnolla valmiiksi saaneet ja veikkaan että ihan suomalaisella työvoimalla rakennettiin.

Ruotsalaiset johtivat ja suomalaiset rakensivat koska ruotsalaiset hallitsivat suomalaisia. Johtaminen ja suunnittelu kuului ruotsalaisille, mutta raskas työ suomalaisille.

Tuskin ne sieltä Ruotsista asti toi työvoimaa tuollaiseen hankkeeseen.

Äänestä

Mukana oli toki myös jonkin verran ruotsalaisia, mutta suurin osa oli suomalaisia. Tosin tässä yhteydessä ei voi puhua suomalaisten orjuuttamisesta, sillä he olivat hyvin palkattuja sekä saivat jopa palkkaa ylitöistä, mikä oli siihen aikaan harvinaista (ruotsalaiset eivät kylläkään menettäneet siinä mitään; liittolaismaa Ranska näet maksoi kulut).

Äänestä

rakennusmiehet on aina paikallista väkeä, yleensä työvelvollisia eli tavallaan orjia ...

Äänestä
  • oli nykyisen Suomen alueen ruotujakoinen armeija. Muutama ruotsalainen rykmentti osallistui ajoittain työhön.Työtä johtivat pätevät linnoitusupseerit. Ranska maksoi viulut. Linnoitus jäi maan puolelta kesken.

    Äänestä

  • Todella ammattilainen kun ei pystynyt edes saamaan valmiiksi suunnitelmiaan.

    Äänestä

  • oli juu LOLZ kirjoitti:

    Todella ammattilainen kun ei pystynyt edes saamaan valmiiksi suunnitelmiaan.

    Linnoituksen tekeminen on ollut aikaa vievää puuhaa, kun joka kivi viedään saarelle käsin. Turun linnaa muuten alettiin rakentaa 1200-luvulla eikä ole ihan vieläkään tullut täysin valmista...

    Hattujen sodassa Ehrensvärd johti Tuomarinkylässä patteria, joka tuhosi venäläisen patterin ja kuultuaan Lewenhauptin paenneen Tukholmaan, pelasti koko armeijan auttamalla sen saarrosuhan alta pois. Palattuaan Suomeen hän kiinnitti huomiota itäisen puoliskon varustamattomuuteen ja rakennutti useita puolustuslaitteita. Viapori oli vain yksi taidonnäyte, toki kuuluisin sellainen. Sen ajan hurreista et montaa yhtä pätevää löydä.

    Äänestä

  • Lukumies. kirjoitti:

    Linnoituksen tekeminen on ollut aikaa vievää puuhaa, kun joka kivi viedään saarelle käsin. Turun linnaa muuten alettiin rakentaa 1200-luvulla eikä ole ihan vieläkään tullut täysin valmista...

    Hattujen sodassa Ehrensvärd johti Tuomarinkylässä patteria, joka tuhosi venäläisen patterin ja kuultuaan Lewenhauptin paenneen Tukholmaan, pelasti koko armeijan auttamalla sen saarrosuhan alta pois. Palattuaan Suomeen hän kiinnitti huomiota itäisen puoliskon varustamattomuuteen ja rakennutti useita puolustuslaitteita. Viapori oli vain yksi taidonnäyte, toki kuuluisin sellainen. Sen ajan hurreista et montaa yhtä pätevää löydä.

    Ja ei ruotsalainen homo sitten itse vaivautunut rakentamaan vaan pakotti orjuutetut suomalaiset työhön kuten siihen aikaan oli tapana.

    Äänestä

  • juupa juu kirjoitti:

    Ja ei ruotsalainen homo sitten itse vaivautunut rakentamaan vaan pakotti orjuutetut suomalaiset työhön kuten siihen aikaan oli tapana.

    oli ruotujakoinen armeija eli ruotusotamiehet linnoitusupseerien johdolla. Ylin oli Ehrensvärd. Vaativaan työhön palkattiin siviiliammattiväkeä. Uusmaalaiset kartanoherrat ja talonpojat tienasivat hyvin toimittamalla tiiliä ja puutavaraa valtavalle työmaaalle.Tietysti Helsingin porvarit rikastuivat myös myymällä linnoitukseen kaikkea mahdollista.

    Ainakin pari Suomeen sijoitettua värvättyä ruotsalaista rykmenttiä osallistui ajoittain työhön.

    Faktat löytyvät historiankirjoista. Avaajan on viisainta mennä kirjastoon. Nämä höpöttäjät eivät yleensä tiedä mistään mitään. Ei tästäkään.

    Äänestä

  • oli juu LOLZ kirjoitti:

    Todella ammattilainen kun ei pystynyt edes saamaan valmiiksi suunnitelmiaan.

    "Todella ammattilainen kun ei pystynyt edes saamaan valmiiksi suunnitelmiaan"

    Totta, olen samaa mieltä; on todella epäammattimaista kuolla kesken hommien. (Ehrensvärd kuoli 1772 työskennellen lähes viimeiseen asti rakennustöiden parissa.)

    Äänestä

Kiinalaisia oli käytännön töissä paljon.

Äänestä
  • "Kiinalaisia" eli todellisuudessa mongoleja oli kyllä linnoitustöissä Helsingin seudulla, mutta lähinnä vv. 1915-17.
    Rateki-parka. Olet yhtä hölmö ja tietämätön kuin Vaka Vanha. Olette sukua, siis henkisesti.

    Äänestä

Johan Sederholm...?

Äänestä

Mitään Viaporia ei ole ollut olemassakaan, eikä ole nytkään, mutta mitä pienistä ....

Ruotsalaiset rakensivat sveaporia, suomalaiset viaporia, se on kumminkin nykyään suomen linna.

Äänestä

Huvittavaa että Ranska maksoi kaiken rakentamisen kullalla.

Äänestä

  • kultaa upposi kiveen kirjoitti:

    Kohdasts Suomenlinna

    http://runeberg.org/pieni/4/0230.html

    100 tynnyriä kultaa Ranskasta.

    Miksi Ranska rahoitti?

    Ruotsia estääkseen Englannin vaikutusvallan kasvun Pohjolasa. Ja tietysti pitääkseen Venäjän aisoissa.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Koululainen kirjoitti:

Ketkä rakensivat Viaporin?

Se rakennettiin Augustin Ehrensvärdin alaisuudessa, mutta rakensiko sen suomalaiset vai ruotsalaiset?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu