Mistä edes aloittaisin.. tai aloittaisinko edes mistään?
En ole varma kuuluisiko viestiäni tänne kirjoittaa, ei ainakaan siinä toivossa että tämä mies minuun ottaisi yhteyttä, mutta ehkä vain muuten puratakseni tätä surkeaa oloa..
Olin pari kuukautta sitten reppumatkalla Brasilian Parássa, jossa kolmanneksi viimeisen illan hämärtyessä eräässä rantabaarissa huomasin erään miehen istuvan baarin edessä portaikolla ja katselevan merelle päin.
Olin jo pari lasillista ottanut eikä minulla muutenkaan ollut mitään ongelmaa lähestyä täysin tuntematonta, joten istahdin miehen viereen ja kyselin parhaani mukaan portugaliksi että minne hän katselee.
Hän sanoi että päivällä rannat ovat niin täynnä ihmisiä, kun kaunis aurinko paistaa, mutta että illalla auringon laskeutuessa on vielä kauniimpaa, sillä auringonlasku on jotenkin haikeaa odottelun aikaa.
Olin ihan ymmälläni ja samalla haltioissani tämän miehen vastauksesta, ja ajankohta ja paikkakin oli mitä upein.. Sillä hetkellä kumminkaan en ajatellut vielä mitään kummoisempaa, kun että juttelin rannalla jollekin miehelle jota voisi erittäin hyvännäköiseksikin kehua..
Katsoimme pienen tovin aurinkoa jonka jälkeen mies kysyi minulta, että kuinka hyvin tunsin seudun.
Olin ensimmäistä kertaa etenkin Parássa ja tässä kaupungissa, josta mies oli innoissaan ja kysyi haluaisinko nähdä paikkoja. Sinä samaisena iltana juttelimme vielä paljon, selvisi että mies oli puoliksi brasilialainen ja puoliksi ranskalainen, ja osan keskusteluista kävimmekin ranskaksi, sillä minulta kun tuo ranska sujui paljon paremmin. Mies antoi minulle numeron jolla tavoittaisin hänet hotelliltaan ja sanoi että soittaisin aamulla heräillessäni, enkä söisi aamupalaa. Seuraavana aamuna soittaessani sitten sovimme tapaamisen heti samaiselle rannalle, ja sinne saapuessani mies oli juuri tullut surffaamasta ja hyvin iloisen oloinen nähdessään minut. Kävelimme läheisissä puistoissa ja hän vei minut pieneen kahvilaan, jossa oli itse tarjoilijana, ja kattoi minulle ihanan aamiaisen. Aamiainen olikin ollut odottelemisen arvoinen, ja paikan pitäjäkin oli mukava mies, joka kertoi että hänen vaimollaan oli syntymäpäivä, ja halusi meidän vielä ennen lähtöämme kuuntelevan laulun joka hänellä oli aikeissa soittaa vaimolleen.
Meillä oli sinä päivänä ihanaa, sää oli mitä ihanin ja menimme vielä rannalle jossa mies hieman surffaili ja istuin itse jäätelöllä. Kerroin hänelle että minun pitää lähteä seuraavana päivänä, ja ehdotin että voisimme tavata seuraavan päivän illalla vielä, ja mies sanoi järjestävänsä jonkun yllätyksen minulle silloin.
Illalla nukkumaan mennessä en enää voinutkaan lakata ajattelemasta tätä miestä, jonka sattuma oli eteeni tuonut, mutta johon nyt olin jo rakastumassa...
Sain aamulla tietää, että illan lento oli peruttu, ja jos haluan sinä päivänä lähteä, niin minun pitää mennä aikaisemmalla lennolla jo iltapäivällä.
Yritin soittaa hotellin respaan, miehen antamaan numeroon, mutta siellä häntä ei ollut näkynyt pariin tuntiin.
Etsin häntä seudulta, mutta samassa minulla oli kiire ja piti jo pakata, ja oli pakko mennä sillä minua itseäni odottivat jo työt täällä koti-Suomessa.. Kävin vielä rannallakin, mutten nähnyt miestä enää, ja aikani ajelehdittuani minun piti jo suunnata lentokentälle..
Olin niin typerä, ajattelin että minulla olisi vielä mahdollisuus löytää mies netitse esim. facebookista tai jostain, mutta etsinnät eivät ole tuottaneet tulosta..
Olen myös niin älyttömän pahoillani ja surullinen etten päässyt tapaamiseen ja yllätys jonka mies minulle oli luvannut valmistaa meni täysin hukkaan.. En ymmärrä mite näin voi käydä aikana kun puhelimet, internet ja täysin kaikki on jo keksitty... :(
Mutta kuitenkin olen niin kiitollinen niistä muistoista mitä minulle jäi, sillä ne pienet hetket rannalla, puistossa, rantakahviloissa ja -baareissa.. ne olivat todellisia ja tulen aina muistamaan tuon miehen....
En ole varma kuuluisiko viestiäni tänne kirjoittaa, ei ainakaan siinä toivossa että tämä mies minuun ottaisi yhteyttä, mutta ehkä vain muuten puratakseni tätä surkeaa oloa..
Olin pari kuukautta sitten reppumatkalla Brasilian Parássa, jossa kolmanneksi viimeisen illan hämärtyessä eräässä rantabaarissa huomasin erään miehen istuvan baarin edessä portaikolla ja katselevan merelle päin.
Olin jo pari lasillista ottanut eikä minulla muutenkaan ollut mitään ongelmaa lähestyä täysin tuntematonta, joten istahdin miehen viereen ja kyselin parhaani mukaan portugaliksi että minne hän katselee.
Hän sanoi että päivällä rannat ovat niin täynnä ihmisiä, kun kaunis aurinko paistaa, mutta että illalla auringon laskeutuessa on vielä kauniimpaa, sillä auringonlasku on jotenkin haikeaa odottelun aikaa.
Olin ihan ymmälläni ja samalla haltioissani tämän miehen vastauksesta, ja ajankohta ja paikkakin oli mitä upein.. Sillä hetkellä kumminkaan en ajatellut vielä mitään kummoisempaa, kun että juttelin rannalla jollekin miehelle jota voisi erittäin hyvännäköiseksikin kehua..
Katsoimme pienen tovin aurinkoa jonka jälkeen mies kysyi minulta, että kuinka hyvin tunsin seudun.
Olin ensimmäistä kertaa etenkin Parássa ja tässä kaupungissa, josta mies oli innoissaan ja kysyi haluaisinko nähdä paikkoja. Sinä samaisena iltana juttelimme vielä paljon, selvisi että mies oli puoliksi brasilialainen ja puoliksi ranskalainen, ja osan keskusteluista kävimmekin ranskaksi, sillä minulta kun tuo ranska sujui paljon paremmin. Mies antoi minulle numeron jolla tavoittaisin hänet hotelliltaan ja sanoi että soittaisin aamulla heräillessäni, enkä söisi aamupalaa. Seuraavana aamuna soittaessani sitten sovimme tapaamisen heti samaiselle rannalle, ja sinne saapuessani mies oli juuri tullut surffaamasta ja hyvin iloisen oloinen nähdessään minut. Kävelimme läheisissä puistoissa ja hän vei minut pieneen kahvilaan, jossa oli itse tarjoilijana, ja kattoi minulle ihanan aamiaisen. Aamiainen olikin ollut odottelemisen arvoinen, ja paikan pitäjäkin oli mukava mies, joka kertoi että hänen vaimollaan oli syntymäpäivä, ja halusi meidän vielä ennen lähtöämme kuuntelevan laulun joka hänellä oli aikeissa soittaa vaimolleen.
Meillä oli sinä päivänä ihanaa, sää oli mitä ihanin ja menimme vielä rannalle jossa mies hieman surffaili ja istuin itse jäätelöllä. Kerroin hänelle että minun pitää lähteä seuraavana päivänä, ja ehdotin että voisimme tavata seuraavan päivän illalla vielä, ja mies sanoi järjestävänsä jonkun yllätyksen minulle silloin.
Illalla nukkumaan mennessä en enää voinutkaan lakata ajattelemasta tätä miestä, jonka sattuma oli eteeni tuonut, mutta johon nyt olin jo rakastumassa...
Sain aamulla tietää, että illan lento oli peruttu, ja jos haluan sinä päivänä lähteä, niin minun pitää mennä aikaisemmalla lennolla jo iltapäivällä.
Yritin soittaa hotellin respaan, miehen antamaan numeroon, mutta siellä häntä ei ollut näkynyt pariin tuntiin.
Etsin häntä seudulta, mutta samassa minulla oli kiire ja piti jo pakata, ja oli pakko mennä sillä minua itseäni odottivat jo työt täällä koti-Suomessa.. Kävin vielä rannallakin, mutten nähnyt miestä enää, ja aikani ajelehdittuani minun piti jo suunnata lentokentälle..
Olin niin typerä, ajattelin että minulla olisi vielä mahdollisuus löytää mies netitse esim. facebookista tai jostain, mutta etsinnät eivät ole tuottaneet tulosta..
Olen myös niin älyttömän pahoillani ja surullinen etten päässyt tapaamiseen ja yllätys jonka mies minulle oli luvannut valmistaa meni täysin hukkaan.. En ymmärrä mite näin voi käydä aikana kun puhelimet, internet ja täysin kaikki on jo keksitty... :(
Mutta kuitenkin olen niin kiitollinen niistä muistoista mitä minulle jäi, sillä ne pienet hetket rannalla, puistossa, rantakahviloissa ja -baareissa.. ne olivat todellisia ja tulen aina muistamaan tuon miehen....
Vastaukset 1
Vanhimmat
Ole se puh, numero.. vaikka tiedä noista ulkomaalasista vaikka ois hänellä jo perhe... kun ei tiedä suomalaisitakaan..