Valistunut

Kyllä joku Hallanvaara kirjoittaisi välittömästi ei-rasistisen kolumnin blogiinsa jota 100 ei-rasistista perässähiihtäjää kiittelisi jos ao. jutussa olisi somali pääosassa:

Syyttäjä vaatii kahdelle ehdollista vankeutta Helsingin Luistelijoiden rahojen törkeästä kavalluksesta. Tapauksen syyteharkinta on valmis, ja asia odottaa käsittelyä Helsingin käräjäoikeudessa.

Seuran entistä puheenjohtajaa syytetään 46 000 euron kavaltamisesta vuosina 2007–2008. Kihlakunnansyyttäjä Antti Simolan mukaan myös seurasihteeri syyllistyi kymmenien tuhansien eurojen kavaltamiseen.

Syyttäjän mukaan puheenjohtaja ja seurasihteeri veivät ilmeisesti molemmat rahaa omin päin.

"Kun organisaatiossa valvonta on huononlaista ja varoja on, se mahdollistaa valvonnan puutteen hyväksikäytön", toteaa Simola.

Helsingin Luistelijat on maan johtavia taitoluisteluseuroja. Sillä on noin viisisataa harrastajaa.

Seura pyysi poliisia tutkimaan rikosta toissa vuonna, kun rahaa huomattiin olevan kateissa noin 75 000 euroa. Syntynyttä kassavajetta on jouduttu paikkaamaan harrastajien vanhempien kukkaroista. (STT)
054
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


arvaus... kirjoitti:

Kyllä joku Hallanvaara kirjoittaisi välittömästi ei-rasistisen kolumnin blogiinsa jota 100 ei-rasistista perässähiihtäjää kiittelisi jos ao. jutussa olisi somali pääosassa:

Syyttäjä vaatii kahdelle ehdollista vankeutta Helsingin Luistelijoiden rahojen törkeästä kavalluksesta. Tapauksen syyteharkinta on valmis, ja asia odottaa käsittelyä Helsingin käräjäoikeudessa.

Seuran entistä puheenjohtajaa syytetään 46 000 euron kavaltamisesta vuosina 2007–2008. Kihlakunnansyyttäjä Antti Simolan mukaan myös seurasihteeri syyllistyi kymmenien tuhansien eurojen kavaltamiseen.

Syyttäjän mukaan puheenjohtaja ja seurasihteeri veivät ilmeisesti molemmat rahaa omin päin.

"Kun organisaatiossa valvonta on huononlaista ja varoja on, se mahdollistaa valvonnan puutteen hyväksikäytön", toteaa Simola.

Helsingin Luistelijat on maan johtavia taitoluisteluseuroja. Sillä on noin viisisataa harrastajaa.

Seura pyysi poliisia tutkimaan rikosta toissa vuonna, kun rahaa huomattiin olevan kateissa noin 75 000 euroa. Syntynyttä kassavajetta on jouduttu paikkaamaan harrastajien vanhempien kukkaroista. (STT)

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu