Kummallista.

Että ns. köyhät ja vähävaraiset joutuvat ostamaan ruoakseen vain makaroonia, puuroa ja leipätarpeita. Joten lasketaampas uudestaan.

Esimerkiksi appelsiinit maksoivat juuri lehden mukaan noin 40cnt kilo. Kolme-neljä appelsiinia eivät varmaankaan paina kiloa, eli ovat tämän mukaan lähes ilmaisia. Appelsiineista saadaan runsaasti tarvittavia vitamiineja ja ravintoaineita, joten pari kolme appelsiinia kahdessa viikossa eivät tunnu tekevän ainakaan pahaa. Omenat ajavat tällä hetkellä melkeinpä saman asian, tosin maksavat ehkä kymmenen senttiä enemmän.

Vanhaan aikaan oli tapana kalastaa soppakalat pöytään, ja tälläkin hetkellä moni vesistö ammottaa tyhjyyttään. Kaloja on muttei pilkkijöitä, ja kalahan on mitä terveellisin ravinnonlähde. Mikseivät köyhät siis haukeudu kalaan? Jos kalastustarpeisiin ei ole varaa, olen varma että jokin sukulainen tai tuttu on valmis lainaamaan kamojaan pariksi tunniksi.

Kaali on halpaa, samoin kuin peruna tarjouksesta, joten jos mitenkään mahdollista, etsi vaikkapa lähistöltä pulloja ja palauta niitä sitten noin euron edestä. Sillä rahalla saat varmasti pussillisen perunoita tai kaalinkerän. Kaalista saa loistavaa lisuketta, kun sitä höyryttää pehmeäksi tai vaikkapa paistaa.

Tässä vaiheessa olemme saaneet jo kokonaisen aterian; omena- tai appelsiinisalaattia, kalaa ja perunaa tai kaalia. Noin euron hintaan.

Onko se tosiaan niin vaikeaa?
49514
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 49

Vanhimmat

Juuri eilen huomasin, että irtoperunatkin maksavat vain 39 c/kg, eli ei tarvitse ostaa edes sitä kymmenen kilon säkkiä, jos rahat ovat vähissä. Sen 10 kg on tosin saanut täältä halvimmillaan alle kahden euron. Makaroonit ja varsinkin riisi ovat selvästi kalliimpia.
Makaroonia voi ostaa tarjouksesta hieman varastoonkin, koska se säilyy hyvin. Ja kyllä perunakin viikon pari säilyy ilman maakellaria.
Ei saisi koskaan päästää kaappeja niin tyhjiksi, ettei pysty tekemään ateriaa ostamatta kaikkia aineksia. Suola, sokeri, vehnäjauhot, öljy tai margariini ja maitojauhe auttavat jo alkuun, ne kestävät pitkään, mutta loppumaan niitä ei saisi päästää.

Äänestä
  • Eihän ns,köyhät voi noin järkevästi ajatella että edullisesti saa myös terveellistä ruokaa.Päässä kieppuu vaan ajatus että terveellinen ruoka on kallista.
    Ajatusmalli kieppuvasta puolukasta persreijässä on todellisuutta.Ei ooooo rahaaa kun sen ja sen verran justiin joo.
    Hyvä tahtoinenkin neuvo otetaan vittuiluna.......

    Äänestä

appelsiinit maksaisi 10 senttiä kilo, jos ei ole rahaa et voi ostaa edes niitä!
Eu työtön voi mennä kauppaan silloin kun ruoka on tarjouksessa, vaan SILLOIN KUN HÄNELLÄ ON RAHAA!!!!

Olen nyt ollut 2 viikkoa nälissäni ja viikko vielä pitää olla sillä ensiviikolla saan vasta rahaa. Tililläni on 0,06 senttiä, joten mitään minä en saa edes viikonlopuksi. Juon vettä ja nukun.

Äänestä
  • Missä päin Suomea asut? Voisin tuoda sulle ruokakassin. Asun Pohjois-Suomessa. Ei ihmisen pitäisi nähdä nälkää, ei ainakaan Suomessa, jossa sanotaan olevan varaa ottaa elättejä maapallon toiselta puolelta asti.

    Äänestä

  • että kun sitä rahaa saa, ei käyttäisi sitä heti kaikkea, vaan säästäisi osan siihen asti, kun tulee hyviä tarjouksia. Voin vakuuttaa, että sillä lailla pystyy säästämään hyvinkin pitkän sentin.
    Juuri siksi taloudenpitoa olisi ennakoitava, niin että ei eläisi kädestä kärsään. Jos ostaa esimerkiksi perunoita eikä ole paria ruokalusikallista vehnäjauhoja, joista voisi tehdä kastikkeen, joutuu ostamaan vehnäjauhopussin, vaikka se ei olisikaan sillä kertaa tarjouksessa.
    Kannattaa kartuttaa ja täydentää joka kuukausi tarjouksista perusruoka-ainevarastoa. Sieltä voi sitten ottaa tarvittaessa tarjoushintaisen makaronipussin, vaikka makaronit eivät juuri sillä hetkellä tarjouksessa olisikaan. Ja jos vaikkapa kaali on jonakin päivänä erittäin edullista, ei tarvitse ostaa normaalihintaista puuroriisipussia kaalilaatikkoa varten, vaan ottaa kaapista sen tarjouksesta ostetun riisipussin. Kun riisi on seuraavan kerran tarjouksessa, ostetaan tilalle taas uusi pussi.
    Sillä tavoin toimien ei joudu myöskään yhtä helposti siihen tilanteeseen, että kotona ei ole mitään ruokaa.

    Äänestä

  • on siitä, ettei nykyajan ihminen ossaa suunnitella talouttaan. Ennen piti tulla toimeen 120 mummonmarkan tulolla/kk, kun oli nuorena piikomassa/lapsenlikkana. Sai katon ja ruuat ja mitä vähään piti laittaa, vaatetta kenkää ym niin sen rahan piti riittää myös junamatkoihin, kun kävin lapsuuskodissa ehkä kerran kuussa. Ehkä vastaa nykyään noin 200e/kk...

    Äänestä

  • En minäkään ole syönyt melkein viikkoon mitään. Sunnuntaina söin myslin jämät ja sen jälkeen vaan vettä kitusiin ja olennukkunut. Margariinirasia löytyy kaapista ja ja teetä. Sekoitan niitä . Siis teehen vähän margariinia. Ei herkkua mut minkäs teet. Ensi maanantaina saan minäkin vasta rahaa (asumistuki). Joo ei auta vaikka appelsiinit maksain 5 senttiä kilo.

    Äänestä

  • köyhäläinen työtön kirjoitti:

    En minäkään ole syönyt melkein viikkoon mitään. Sunnuntaina söin myslin jämät ja sen jälkeen vaan vettä kitusiin ja olennukkunut. Margariinirasia löytyy kaapista ja ja teetä. Sekoitan niitä . Siis teehen vähän margariinia. Ei herkkua mut minkäs teet. Ensi maanantaina saan minäkin vasta rahaa (asumistuki). Joo ei auta vaikka appelsiinit maksain 5 senttiä kilo.

    Mysli on kallista eikä pidä nälkää. PAitsi jos olet tehnyt myslin itse. Kannattaa ostaa halpaa silloinkin kun rahaa on, niin se ei lopu. Minulla on säästöpossu, johon kerään kolikoita.

    Nyt on tulossa sellainen viikonloppu, että pulloja voi löytää. Niitä muuten on löytynyt maaseudullakin. Puolison sisar asuu aika kaukana keskustasta ja keräilee lähimmän ison tien varresta joskus paljonkin.

    Äänestä

  • köyhäläinen työtön kirjoitti:

    En minäkään ole syönyt melkein viikkoon mitään. Sunnuntaina söin myslin jämät ja sen jälkeen vaan vettä kitusiin ja olennukkunut. Margariinirasia löytyy kaapista ja ja teetä. Sekoitan niitä . Siis teehen vähän margariinia. Ei herkkua mut minkäs teet. Ensi maanantaina saan minäkin vasta rahaa (asumistuki). Joo ei auta vaikka appelsiinit maksain 5 senttiä kilo.

    sukulaisesi auta? Jos olisit minun lapseni, haluaisin ehdottomasti tietää tilanteestasi ja auttaisin, minkä voisin.
    Mene kuule vaikka kerjuulle kadunkulmaan, ellet muuta keksi. Ethän sinä tule maanantaihin asti syömättä toimeen. Minäkin annoin tänään romanikerjäläiselle suklaapatukan. Ensin ajattelin antaa euron, mutta ostinkin sillä patukan. Saahan siitä jokusen kalorin, eikä sekään lantti mene itämafialle.
    Kannattaa myös kaivella lasinkeräyssäiliötä, jos se on lähes täynnä. Joukosta voi löytyä ehjiä pulloja, jotka ovat rahanarvoista tavaraa.
    Entä onko lähikaupassasi mahdollista ostaa "kirjalle"?
    Tuntuu kurjalta lukea, että joku on nääntymässä nälkään.

    Äänestä

  • köyhäläinen työtön kirjoitti:

    En minäkään ole syönyt melkein viikkoon mitään. Sunnuntaina söin myslin jämät ja sen jälkeen vaan vettä kitusiin ja olennukkunut. Margariinirasia löytyy kaapista ja ja teetä. Sekoitan niitä . Siis teehen vähän margariinia. Ei herkkua mut minkäs teet. Ensi maanantaina saan minäkin vasta rahaa (asumistuki). Joo ei auta vaikka appelsiinit maksain 5 senttiä kilo.

    Haistakaa nyt - sanonko minkä? Itse olen köyhä mutta en rahaton. Ihan tuosta vain tempaisen 2-5 euroa noin vain milloin tahdon. Ja ruoka riittää! Isommat laskut tosin olisi ongelma mutta niihin ennakoin, jos mahdollista. Totuus on valitettavasti se, että syy köyhyyteen ja ahinkoon on nimenomaan ja ainuastaan VAIN siinä penkin ja pöydän välissä!!! Ja tämä on taivahan tosi! Lakatkaa kitisemästä, ettei muka olisi ruokaa! On varmasti ja on sitä rahaakin, jos vain pikkaisen katsoo mitä tekee. En kerro miten nuo kolikot tehdään mutta se on helppo homma ja tuntipalkallekin pääsisi. Kas kun en vain viitsi. Oma vapaus tärkeintä mutta en kitise, että ei ole rahaa ruokaan ja lääkkeisiin! On sitä. Että viitsitte joutavista marista. Katsokaa peiliin!

    Äänestä

Meillä päin ei appelsiinit ole noin halpoja. Hedelmiä pitää syödä päivittäin. Ei riitä, että syö kerran kahdessa viikossa. Ostin pussillisen appelsiineja ( 5 kpl isoja) ja ne maksoivat 1,60 euroa. Ostin viisi keskikokoista tomaattia, ne maksoivat yli 2 euroa. Kurkku maksoi 1,40 euroa ja kirsikikatomaatit noin 2 euroa rasia. Laitan kauppakuitit talteen, mutta en jaksa niitä nyt tähän hakea. En ole köyhä, mutta olen aika pienituloinen ja jäin juuri työttömäksikin ja uusi työpaikka on etsinnässä. Yritän olla tuhlaamatta, mutta terveellisestä ruokavaliosta en tingi. Porkkanat ja perunat ovat olleet tarjouksessa viime päivinä, joten olen yrittänyt tehdä niistä erilaisia ruokia.

Äänestä
  • ostit kalliita kirsikkatomaatteja, tavalliset on huomattavasti halvempia?

    Maaseudulla on kalliimpaa, olen huomannut käydessäni veljeäni tapaamassa. Mutta kilohinnat ovat esim kaali 39 senttiä, täällä saa 19 senttiä. Kolmen kilon porkkanapussi oli pari euroa, täällä 1,55. Omenoita on ollut myös alle eurolla kilo ja banaaneja on ajoittain 99 sentillä. Yksi banaani päivässä antaa melko paljon ihmisen tarvitsemia ravintoaineita, joten niitä kannattaa ostaa vaikka se yksi jos tarjouksessa on.

    Puurot ja makaronit ovat huonoin vaihtoehto siltään, sillä ne eivät pidä yksinään nälkää ja saattaa huomaamattaan tulla kalliiksi, kun niitä sitten tulee syötyä paljon. Itsellä porisee parhaillaan kaalikeitto, seassa aiemmin ostettua tomaattimurskaa jonka hintaa en muista ja yksi sipuli. Tuota syö useamman kerran.

    Leipää ei kannata ostaa, kannattaa ostaa sämpyläjauhoja ja tehdä vaikka patonkia, siihen riittää jo pelkkä hiiva, suola ja vesi. Rasvaa ei välttämättä tarvitse. Tai lettuja voi paistaa jo noilla aineksilla, kyllä lettu pysyy kasassa ilman kananmunaakin. Yksi kananmunakin on mielestäni muuten parempi nälän pitäjä kuin lautasellinen puuroa.

    Äänestä

Oma valinta juoda rahat ja on niin laiska ettei jaksa kuin mättää makaroonia suuhunsa.

Äänestä
  • seuraavana päivänä juoppo kun menettää työnsä?

    Joka päivä suomeen tulee monta sataa lähes tuhansia uusia juoppoja kun firmat heittää porukkaa pihalle? AIka nopeaaa alkoholisoitumista on, kun kohta puolet suomen kansasta on vailla työtä niin he ovat juoppoja!

    Äänestä

  • Juoppo minäkin kirjoitti:

    seuraavana päivänä juoppo kun menettää työnsä?

    Joka päivä suomeen tulee monta sataa lähes tuhansia uusia juoppoja kun firmat heittää porukkaa pihalle? AIka nopeaaa alkoholisoitumista on, kun kohta puolet suomen kansasta on vailla työtä niin he ovat juoppoja!

    Täälläkin yksi juoppo. En ole koskaan ollut humalassa. Viime viikonloppuna otin ruuan kanssa lasillisen viiniä - molemmat tarjottiin; omaa rahaa ei mennyt. Kaljaa/väkeviä en ole koskaan juonut enkä juo. Jokainen, joka juo viikonloppuisin pari kaljaa, juo huimasti enemmän kuin minä. Mutta minähän olen juoppo siksi, koska olen työtön ja työssäkäyvät, jotka juovat runsaasti enemmän kuin minä eivät ole juoppoja, koska he käyvät töissä.

    Äänestä

  • Minä itse. kirjoitti:

    Kannattaa ostaa vähillä rahoilla mahdollisimman energiapitoista ruokaa. Laskekaa huviksenne, kuinka paljon teidän pitää ostaa ja syödä perunaa saadaksenne siitä saman verran energiaa kuin paketillisesta voita. Tietenkään kasviksissa ei paljon energiaa ole, mutta ovat silti hyviä niiden vitamiinien ja muiden tärkeiden aineiden vuoksi. Siis kannattaa ostaa mahdollisimman täyttä tavaraa, ei mitään höttöä. Täysi tavara saattaa vaikuttaa kalliimmalta kilohinnaltaan kuin joku höttö, mutta siitä täydestä saa enemmän irti. Sekä nälän pitävyyden suhteen että muutenkin.

    Äänestä

  • Täystavaraa! kirjoitti:

    on kaloreita per 100 g runsaat 70, voissa 730, eli kymmenkertaisesti. Perunan kilohinta on halvimmillaan 20 c, voin 2 euroa. Hinta on siis suunnilleen sama per kalori, mutta ravintoarvoissa peruna voittaa kirkkaasti voin, jossa on oikeastaan pelkkää rasvaa.
    Ateriaehdotukseni onkin: keitä pari kolme perunaa ja vetele voita päälle. Edullista ja ravitsevaa.

    Äänestä

ja varmaan tänäänkin keräkaali maksaa Prismassa 29 c/kilo. Ihmeen tuoretta ja makeaa se olikin ollakseen talvikaalia. Nyt on kaalipata hautumassa: kaalisilppua, ruskistettua jauhelihaa sen verran on on varaa, eurolla saa parisataa grammaa, puuroriisipussin pohjalta runsas desi riisiä ja vähän vettä ja suolaa. Lisäksi laitoin yhden liemikuution ja lorauksen siirappia, kun niitä oli, mutta ne eivät ole välttämättömiä. Kun pata on aikansa hautunut, sitä kelpaa syödä omatekoisen puolukkasurvoksen kanssa. Pataa tulee vajaa 5 litran kattilallinen, ja hintaa pari kolme euroa jauhelihan määrästä riippuen.
Varmaan jauhelihan voi korvata esim. hieman ruskistetuilla makkarakuutioilla, mutta itse en ole sitä kokeillut.
Kasvissyöjä tai todella nuuka käyttää lihan tilalla porkkanaa ja perunaa tai esim. sipulia ja tomaattimurskaa. '

Äänestä
  • tehkää ihmeessä sitä ruokaa 3-4 päivän satsi kerralla!!!
    Hernekittopurkki on alle 1e ja siitä syö 2kertaa.
    Jauhelihakeitto tai makksara keitto on tosi helppo tehdä ja edullinen...muutama peruna ,pussi keitojuureksia ja makkaraa/jauhelihaa,suolaa ja vettä 2l.Siitä syö jo muutaman päivän...hinta joku max 4e.

    Ei ne perusruokatarvikkeet ole kallitta.

    Sämpylät on helppo tehdä ei tarvitse osaa valmista leipää.ja on jotain puuhaa ajankuluksi.
    Jauhot on edullisia 70sen saa jo 2 kg pussin.
    Mutta niinhän se monesti on että kaljakori on edullinen mutta leipä kallista.

    Äänestä

  • rympsäke kirjoitti:

    tehkää ihmeessä sitä ruokaa 3-4 päivän satsi kerralla!!!
    Hernekittopurkki on alle 1e ja siitä syö 2kertaa.
    Jauhelihakeitto tai makksara keitto on tosi helppo tehdä ja edullinen...muutama peruna ,pussi keitojuureksia ja makkaraa/jauhelihaa,suolaa ja vettä 2l.Siitä syö jo muutaman päivän...hinta joku max 4e.

    Ei ne perusruokatarvikkeet ole kallitta.

    Sämpylät on helppo tehdä ei tarvitse osaa valmista leipää.ja on jotain puuhaa ajankuluksi.
    Jauhot on edullisia 70sen saa jo 2 kg pussin.
    Mutta niinhän se monesti on että kaljakori on edullinen mutta leipä kallista.

    parempaa ja halvempaa hernekeitto on itse tehden.
    Jauheliha- ja makkarasoppaan en käytä enää ollenkaan pakastettuja keittojuureksia, kun tuoreita saa huomattavasti halvemmalla ja maku on aivan toista luokkaa. Pilkon soppaan kolme neljä porkkanaa, reilun kimpaleen lanttua, pätkän purjoa, jos on, tai sipulia.
    Viiden litran kattilalla keitän.
    Tänään juuri luin lehdestä, että Suomessa on nykyään Euroopan halvin kaali. Kaali on todellinen vitamiini- ja hivenainepommi, terveysruokaa. Nälkään nääntyvien kannattaa kuitenkin lisätä kaalisoppaansa vaikkapa öljyä tai voita ja vaikka perunoita, koska kaalissa on vähän kaloreita.
    Ei ole muuten kovin pahaa kaalipiirakkakaan.

    Äänestä

  • Se liemikuutio on paljolti pelkkää suolaa. Kaikkea paskaa tekin käytätte.

    Äänestä

En ole ikuna syönyt pelkkää makaronia paitsi kerran meni vähän lämmityslaskun takia rahat vähiin.

Äänestä

Eihän se mistään kotoisin ole jos usein pelkästään makaronia joutuu syömään. Kyllä joku muu ongelma takana mihinkä rahat menee.

Äänestä
  • Minäkin vähän ihmettelen näitä lukemattomia kirjotuksia, siitä ettei raha riitä ruokaan ylipäänsä tai terveelliseen ruokaan? Netistä löytää paljon vinkkiä ja katsokaa kaikessa rauhassa kaupassa mitä mikin on ja mitä mikäkin maksaa. Jotain muuta problematiikkaa tosiaan ja ehkä myös kyvyttömyyttä vähäisiinkiin keittiöhommiin. Eräs syy tähän ja muihinkiin ongelmiin on varmastikin jo vähän överiksikin mennyt digitaalisuus. Jos elämää helpottaa liikaa ja perusteetta, ihminen ikäänkuin tyhmistyy ja laiskistuu.

    Äänestä

  • Kyseessä on ihan muunlainen köyhyys, kuin aineellinen tai rahallinen köyhyys, jos joutuu mukamas syömään pelkkää makaronia tai ei voi syödä muka terveellisesti.
    Ruoka on Suomessa niin halpaa, että ihan terveellistä ruokaa voi ostaa riittävästi toimeentulotuellakin. Lisäksi ihan kunnollista ruokaa jaetaan ilmaiseksi EU-ruoka-apuna, vaikka sielläkin on tarjolla niitä makaroneja.

    Täällä on myös moneen kertaa esitetty, että 200€ saa yhdelle henkilölle vuodeksi ruokaa ihan kaupasta ostaen. Tämä tietysti edellyttää, että osaa ostaa kaupasta ruokaa ja valmistaa itse ruokaa. Ruoka ei siis ole kallista!

    Kirjastoista voi lainata erilaisia keittokirjoja, joissa on ihan terveellisiin edullisiin ruokiin valmistusohjeita. Toki uus'avuttomuus on lisääntynyt, ettei moni osaa valmistaa ruokaa, vaikka kuinka annetaan raaka-aineet ilmaiseksikin eteen. Kannattaa kuitenkin yrittää valmistaa ruoka, ei se mitään rakettitiedettä ole!
    Oheiset keittokirjat löytyvät varmasti kirjastoista lainaan; https://www.suomalainen.com/webapp/wcs/stores/servlet/fi/skk/hyvää-ja-halpaa-p9789511313328--77

    https://hannag.fi/tuote/natalia-tolmatsova-alisa-wilska-halparuokakirja/

    https://www.is.fi/ruokala/ajankohtaista/art-2000005135623.html

    Äänestä

  • köyhäkokkaa kirjoitti:

    Kyseessä on ihan muunlainen köyhyys, kuin aineellinen tai rahallinen köyhyys, jos joutuu mukamas syömään pelkkää makaronia tai ei voi syödä muka terveellisesti.
    Ruoka on Suomessa niin halpaa, että ihan terveellistä ruokaa voi ostaa riittävästi toimeentulotuellakin. Lisäksi ihan kunnollista ruokaa jaetaan ilmaiseksi EU-ruoka-apuna, vaikka sielläkin on tarjolla niitä makaroneja.

    Täällä on myös moneen kertaa esitetty, että 200€ saa yhdelle henkilölle vuodeksi ruokaa ihan kaupasta ostaen. Tämä tietysti edellyttää, että osaa ostaa kaupasta ruokaa ja valmistaa itse ruokaa. Ruoka ei siis ole kallista!

    Kirjastoista voi lainata erilaisia keittokirjoja, joissa on ihan terveellisiin edullisiin ruokiin valmistusohjeita. Toki uus'avuttomuus on lisääntynyt, ettei moni osaa valmistaa ruokaa, vaikka kuinka annetaan raaka-aineet ilmaiseksikin eteen. Kannattaa kuitenkin yrittää valmistaa ruoka, ei se mitään rakettitiedettä ole!
    Oheiset keittokirjat löytyvät varmasti kirjastoista lainaan; https://www.suomalainen.com/webapp/wcs/stores/servlet/fi/skk/hyvää-ja-halpaa-p9789511313328--77

    https://hannag.fi/tuote/natalia-tolmatsova-alisa-wilska-halparuokakirja/

    https://www.is.fi/ruokala/ajankohtaista/art-2000005135623.html

    Jaa että 200 euroa vuodessako?! Kyllä tuo on tarpeettoman ääritiukkaa. Mutta semmonen parikymppiä viikossa eli satasen luokkaa kuussa olisi jo aika hyvä. Monella vaan menee kertomansa mukaan 300, jopa 500 kuussa ruokaan! Onkohan todella näin vai onko sittenkin kaupasta tarttunut mukaan jotain muutakin. S-ihmiset ainakin voi näppärästi netistä katsoa mihin rahaa täsmällisesti menee, ja kannattaa tutustua.

    Äänestä

  • lajijasuris kirjoitti:

    On sitä moneen kertaan laskettu, että pelkkää ruokaa saa kaupasta ostettua 200€ vuodeksi yhdelle henkilölle. Monet vaan sotkee ruokakaupan ostoksiin aina paljon muutakin, kuten wc-papereita ja pesuaineita ym., kun näistä hinnoista aletaan puhumaan.
    Tuo 200€/v yhden henkilön ruokaan on aika äärijuttu, mutta tiedän henkilöitä, jotka kuluttavat vähempikin rahaa vuodessa ruokaan. Saahan ruokaan menemään rahaa vaikka kuinka, jos ostelee miten sattuu, eikä osaa ostaa yhtään tarjouksista tai katsoa yksikköhintoja.
    Jos syö ihan perus kotiruokaa ja tekee ruokaa itse kotona, niin ei siihen kovin paljoa rahaa mene. Meilläkin perheessä syödään ihan kunnon kotiruokaa ja hyvin monipuolisesti, ei ruokaa mene mahdottomia rahaa. Me ostetaan kaupoista aina tarjouksista ruokaa, joten ruokaa tehdään sen mukaan mitä on tarjolla.

    Täällä on moneen kertaan esitetty vaikka mitä, mutta todistamatta on jäänyt. 200 €:lla ei saa aikuinen vuodeksi sellaista määrää elintarvikkeita, joita pelkästään syömällä täyttäisi Valtion ravitsemusneuvottelukunnan luomat ravitsemussuositukset.

    Äänestä

  • Pitkäaikatyötön kirjoitti:

    Täällä on moneen kertaan esitetty vaikka mitä, mutta todistamatta on jäänyt. 200 €:lla ei saa aikuinen vuodeksi sellaista määrää elintarvikkeita, joita pelkästään syömällä täyttäisi Valtion ravitsemusneuvottelukunnan luomat ravitsemussuositukset.

    Tuo nyt on jo vanha juttu... vähempikin riittää, kuin 200€ vuodeksi, jos noudattaa Elsie Widdowsonin minimiruokavaliota.

    "Elsie Widdowson riudutti itseään ja kehitti minimiruokavalion sota-aikaa varten.

    Toisen maailmansodan aikaiset ruokakiintiöt jättivät siviilit nälkäisiksi Britanniassa.

    Ravintotieteilijä ja kemisti Elsie Widdowson halusi selvittää, mitkä ovat ruokavalion minimivaatimukset. Hän aloitti tutkimuksen rajoittamalla rajusti syömistään.

    Hän kokeili erilaisia dieettejä. Hän söi vähäisiä määriä esimerkiksi leipää, kaalia ja perunaa useiden kuukauden ajan.

    Samaan aikaan hän rasitti itseään vaeltamalla vuorilla lähes joka päivä. Widdowsonin tarkat muistiinpanot syömiseen ja hyvinvointiin liittyen vaikuttivat huomattavasti brittien sota-ajan ruokavalioon."

    https://www.tekniikkatalous.fi/tiede/2014-03-30/Historian-10-hulluinta-tiedemiestä---näin-he-kiduttivat-itseään-tieteen-nimissä-3318709.html

    Äänestä

  • sinulleeiriitämikään kirjoitti:

    Sinä et vain halua ymmärtää. Kyllä ihminen pärjää useita kuukausiakin järjettömän pienellä ruokavaliolla, kunhan ei vain oteta huomioon sellaisen tulevaisuuden vaikutuksia, kuten osteoporoosiriskin kasvua,
    Kiduta sinä vain itseäsi, äläkä vaadi muilta samaa.

    Äänestä

Miks ihmeessä sitä nyt niin aneemisesti täytyy elää että siitä pihistää mitä syö kun tavallinen kotiruoka ei nyt niin kallista ole.
Mukamas pelkkää makaronia joutuu syömään tulojen takia höpö höpö takana on mielenterveys,päihdeongelmaa,peliongelma tai muuten holtiton rahankäyttö

Äänestä
  • Ei+todellakaan+tarvitse++aneemisesti+elää,+kun+syö+edullisesti.++Valitsee+vain+sellaiset+elintarvikkeet,+joissa+yksikköhinta+kohdallaan+ja+ostaa+riittävän+isoissa+erissä.+Elintarvikkeiden+säilyvyys+tietysti+pitää+ottaa+huomioon.++Itse+ostan+mm.+kananmunat+aina+tarjouksesta,+kun+ne+maksavat+0,10€+-0,50€+10kpl+rasia.++Leipää+saa+tarjouksista+edullisesti.++Tänään+oli+maidot+kaupassa+-50%+lapuilla,++säilyy+5kk+PE+jälkeen+ihan+hyvänä.+++Makaroni+on+ihan+hyvää+täydentämään+ruokavaliota,+400g+pussi++perusmakaronia+maksaa+yleensä+0,15€.++Kuivatut+herneet+maksaa+30kg+säkki+14,95€,+ei+ole+kovin+kallista+hernerokkaa+ja+hyvä+proteiinin+lähde.+++Verkkokaupoissa+myydään+monasti+säilykkeitä+todella+edullisesti+ja+ilmainen+toimitus+lähimpään+R-kioskiin.++Viimeksi+ostin+isoja+papupurkkeja+ja+tomaattimurskaa+edullisesti.++Tomaattimurskaa+voi+juoda++tai+syödä+sellaisenaan,+jos+ei+muuta+käyttöä+keksi.++Säilykepapuja+voi+käyttää+monella+tapaa+erilaisiin+ruokiin,+itse+käytän+papuja+mm.+kasviskiusauksiin+korvaamaan+kalaa+taikka+lihaa.++++Syksyllä+tai+alkutalvesta+juurekset+ja+keräkaalit+on+edullisia,+teen+hapankaalia+koko+vuoden+satsin,+kun+kaali+on+edullista.++Hapankaalin+joukkoon+raastan+porkkanaa+ja+valkosipulia.++Hapankaalia+voi+syödä+sellaisenaan,+jolloin+saa+tarvittavan+C-vitamiinin+ja+muita+tärkeitä+aineita+tai+tehdä+siitä+pataruokia+uunissa.+++https://www.kilokalori.net/ravinto/yleinen/hapankaaliKerään+lisäksi+loppukesällä+metsästä+mustikoita+ja+puolukoita,+sekä+sieniä.++Niistä+saa+mukavasti+vaihtelua+ruokavalioon,+sekä+tietysti+niitä+kerätessä+saa+liikuntaa.++Ylimääräiset+marjat+ja+sienet++voi+myydä.+++Kalastan+keväällä+ja+alkukesällä+ahkerasti,+kalaa+tulee+ylitse+oman+tarpeen.++Kala+on+hyvä+proteiinin+lähde+ja+muutenkin+terveellistä.++Peruna+on+hyvä++moneen+ruokaan+ja+edullinen.+Nyt+meillä+on+itse+kasvatettua+perunaa+runsaasti,+kun+opetettiin+viime+kesänä+lapsille+perunan+kasvatusta,+mutta+ostaenkaan+peruna+ei+ole+kallista.++Joten+ei+todellakaan+syödä+pelkkää+makaronia!

    Äänestä

  • köyhäsyöhyvin kirjoitti:

    Ei+todellakaan+tarvitse++aneemisesti+elää,+kun+syö+edullisesti.++Valitsee+vain+sellaiset+elintarvikkeet,+joissa+yksikköhinta+kohdallaan+ja+ostaa+riittävän+isoissa+erissä.+Elintarvikkeiden+säilyvyys+tietysti+pitää+ottaa+huomioon.++Itse+ostan+mm.+kananmunat+aina+tarjouksesta,+kun+ne+maksavat+0,10€+-0,50€+10kpl+rasia.++Leipää+saa+tarjouksista+edullisesti.++Tänään+oli+maidot+kaupassa+-50%+lapuilla,++säilyy+5kk+PE+jälkeen+ihan+hyvänä.+++Makaroni+on+ihan+hyvää+täydentämään+ruokavaliota,+400g+pussi++perusmakaronia+maksaa+yleensä+0,15€.++Kuivatut+herneet+maksaa+30kg+säkki+14,95€,+ei+ole+kovin+kallista+hernerokkaa+ja+hyvä+proteiinin+lähde.+++Verkkokaupoissa+myydään+monasti+säilykkeitä+todella+edullisesti+ja+ilmainen+toimitus+lähimpään+R-kioskiin.++Viimeksi+ostin+isoja+papupurkkeja+ja+tomaattimurskaa+edullisesti.++Tomaattimurskaa+voi+juoda++tai+syödä+sellaisenaan,+jos+ei+muuta+käyttöä+keksi.++Säilykepapuja+voi+käyttää+monella+tapaa+erilaisiin+ruokiin,+itse+käytän+papuja+mm.+kasviskiusauksiin+korvaamaan+kalaa+taikka+lihaa.++++Syksyllä+tai+alkutalvesta+juurekset+ja+keräkaalit+on+edullisia,+teen+hapankaalia+koko+vuoden+satsin,+kun+kaali+on+edullista.++Hapankaalin+joukkoon+raastan+porkkanaa+ja+valkosipulia.++Hapankaalia+voi+syödä+sellaisenaan,+jolloin+saa+tarvittavan+C-vitamiinin+ja+muita+tärkeitä+aineita+tai+tehdä+siitä+pataruokia+uunissa.+++https://www.kilokalori.net/ravinto/yleinen/hapankaaliKerään+lisäksi+loppukesällä+metsästä+mustikoita+ja+puolukoita,+sekä+sieniä.++Niistä+saa+mukavasti+vaihtelua+ruokavalioon,+sekä+tietysti+niitä+kerätessä+saa+liikuntaa.++Ylimääräiset+marjat+ja+sienet++voi+myydä.+++Kalastan+keväällä+ja+alkukesällä+ahkerasti,+kalaa+tulee+ylitse+oman+tarpeen.++Kala+on+hyvä+proteiinin+lähde+ja+muutenkin+terveellistä.++Peruna+on+hyvä++moneen+ruokaan+ja+edullinen.+Nyt+meillä+on+itse+kasvatettua+perunaa+runsaasti,+kun+opetettiin+viime+kesänä+lapsille+perunan+kasvatusta,+mutta+ostaenkaan+peruna+ei+ole+kallista.++Joten+ei+todellakaan+syödä+pelkkää+makaronia!

    Täyttä asiaa! Melkein kuin kuvaus omasta ja vaimoni elämästä aina keräilytaloutta ja hapankaalin valmistusta myöten.
    Oleellisimpina poikkeuksina , etten kerrostaloasukkina pysty enää tontiviljelyyn ja kalastamisen aloittaminen vaatisi alkuvalmisteluja enkä ole vakuuttunut tuloksestakaan.

    Ostan tarjouksesta brotskun koipia, alle 2€/kg ja sian fileitä alle 5€/kg. Koipipaketista syömme kolme kertaa ( 6 ateriaa ) ja sian filettä käytän myös leikkeleenä.
    Jonkin sortin hedelmiä löytyy aina kohtuullisen hintaan eikä niillä tarvitse täyttää vatsaa. Salaattitarpeet ovat melko hinnakkaita mutta tomaattia lukuun ottamatta keveitä.
    En ymmärrä miksi makaroneja halveksitaan. Tuoteselosteet väittävät muuta.

    Äänestä

Sinulla on netti. Lataa googleplaysta foodie.fi JA K-ruoka-sovellukset näytölle, kirjaudu face-tunnuksin sisään ja ala tekemään kukkarollesi sopivinta ostoslistaa. Totea, että K-menu on edullisin, ja osta niitä kilon säkkejä pakkasesta pakkaseesi. Pärjäät kyllä

Äänestä

Yhdessä kaupassa oli broilerin koivet 1eur kilo ni eipä paljon hintaa mutta yleensä saa 2eur kilo.
Kananfileet toisaalta hinnoissaan niin kuitenkin koipia pidän halvempana.Mitenkäs sitten valmistus niin nykyään laitan broilerin koipien kanssa ni perunat uuniin kanssa ja porkkanaa koipien sivuun, perkema että on hyvää.

Äänestä

Aloittaja puhuu asiaa, kyllä hedelmiäkin halvalla saa.
Ja tosiaan, kalastus on hyvä tapa täydentää ruokavaliota.
Mato-onginta ja pilkkiminen ovat vielä jokamiehen oikeudella suojattu, joten ei tarvitse lupia niihin.
Onkivavan tekee vaikka tarvittaessa puun oksasta, vaikkei vavat nyt juuri mitään maksa kaupassakaan. Eli max 5€ niin varmasti saat mato-ongen itsellesi.
Pilkkivälineet nyt maksaa vähän enempi, muttei nyt mitään mahdottomia nekään.
Ja tarjoukset kannattaa hyödyntää tosiaan, perunaa saa halvimmillaan 15 senttiä per kilo, joten ei siihenkään uppoa hirveitä.
Eli kyllä sitä köyhällä on varaa muuhunkin ruokaan kuin makarooniin.

Äänestä

Meillä tehdään viikon ruoka, esim. keitto 10 litran kattilassa, kerralla. Hyvään ruokaan ei kyllästy, ja osan pystyy pakastamaan, ja sitten vähitellen ottamaan käyttöön. Olisi luultavasti paljon kalliimpaa tehdä uusi ruoka päivittäin.

Äänestä
  • Niinpä.
    Keitot on hyvää ruokaa ja ovat vielä lisäksi helppoja ja nopeita tehdä.
    Eikä hintakaan päätä huimaa. Itse teen mm. jauhelihasoppaa 3-4 litran kattilallisen kerrallaan, mistä syön useamman päivän kevyestikin ja hintaa tuolle tulee vajaa vitonen koko kattilalliselle. Eli ei paha.
    En tosiaan tajua tuota, että kaikki pikkurahalla kitkuttelevat eivät muka pysty ostamaan muuta kuin makaronia ja syömään muuta lämmintä ruokaa kuin makaronilaatikkoa.
    Ja tosiaan, jos viitsii edes joskus mennä ongelle pariksikin tunniksi (jokaisella löytyy ihan varmasti silloin tällöin ainakin tuon verran vapaa-aikaa), niin kalakeiton ainekset on ihan varmasti kasassa. Ja sitä kautta säästää ei tarvitse kalatiskillä asioida.

    Äänestä

Ostin suoraan tuottajalta, netin kautta 10 kg tattarijauhoa, niin että nyt riittää puuroa.

Äänestä

"Ja tosiaan, jos viitsii edes joskus mennä ongelle pariksikin tunniksi (jokaisella löytyy ihan varmasti silloin tällöin ainakin tuon verran vapaa-aikaa), niin kalakeiton ainekset on ihan varmasti kasassa"

Luuleeko joku yksinkertaisuudessaan että kaikki suomalaiset asuu järven rannalla? Tulee kalareissulle hintaa kun hankkii välineet, syötit ja maksaa edestakaiset bussi tai taksimatkat lähimmälle järvelle. Ja kalaa voi tulla tai olla tulematta. Ja eiku halpaa kalasoppaa keittelemään..

Äänestä
  • Pakkoko sinunkin sitten elää kalliisti keskellä kaupunkia. Muuta maalle kalavesien äärelle ja jätä kaupungissa asuminen niille jolla on siihen suurempi tarve, esim. työpaikan takia.

    Ihme ruikutusta.

    Äänestä

  • jhjjhjjh kirjoitti:

    Pakkoko sinunkin sitten elää kalliisti keskellä kaupunkia. Muuta maalle kalavesien äärelle ja jätä kaupungissa asuminen niille jolla on siihen suurempi tarve, esim. työpaikan takia.

    Ihme ruikutusta.

    Katoppa Suomen karttaa ja tule sitten takaisin ruikuttamaan jos on vielä asiaa.

    Äänestä

  • Suomessa ei ole montaa kaupunkia, missä ei ole vettä lähellä kalastaa. Hyvinkää tulee vain minun mieleen.
    Eikä kalastamiseen edes tarvita ihmeellisiä välineitä, meikäläinenkin kalastaa ihan taskurahan välineillä, osa hankittu kierrätystarpeista. Mato-onki tai pilkki ei paljoa kustanna ja kalaa niilläkin saa ihan kaupungissa vesistöistä onkien. Katiskan* voi tehdä vaikka roskiksesta löydetystä vesikanisterista parissa minuutissa, syötiksi roskisesta pullaa tai vaaleaa leipää. Pitkäsiima helppo tehdä vaikka tyhjistä shampoo pulloista ja muovinarusta, mihin kiinnittää tapsit. Hyvän laatikon pitkäsiimalle saa 20 litran muovikanisterista, mihin sahailee kolot tapseille. Ei maksa pyyntivälineet ja kalaa tulee!

    Äänestä

olen päälle viidenkympin ja reissu ja komennushommia ikäni tehnyt. sitten alkoi terveys menemään, vuosia kestänyt rumba terveyskeskuksissa ja kaikenmaailman kuntoutuksissa. lääkärit pompottaa ovelta toiselle. te keskuksessa olen työkyvyttömänä työnhakijana. entinen ammattimies. työpaikka olisi parin puhelin soiton päässä mutta kun en pääse aamulla sängystä ylös ilman rollaattorin tukea. eduskunta oli sitä mieltä että en ole aktiivinen. kyllä aktiivimalli puri. jääkaapissa ei ole välillä kuin valot. pottuja ja makarooneja sentään vielä saa. ampuisin hirven mutta en saa lihoja pois metsästä. rollaattorimetsåstäjä.

Äänestä

Monella köyhällä on motivaatio nollassa alkaa säveltää halpoja ruokia, kaikki ei edes osaa valmistaa vaikka raaka-aineet olisi kuinka edullisia. Ei ylipäätään tarvitse syyllistää ketään mistään ollaksesi itse muka parempi.

Äänestä
  • Piereskelyynkö moni köyhä sitten haaskaa aikansa? Opettelee tekemään, eikä vingu. Yksinelävänä sairaseläkeläisenä tämä mies tekee kaikkea tarvittavaa toki kunnon ja jaksamisen mukaan. Pysyy mielikin vireänä. Eikä voi digitalisoitumistakaan syyttää, kun liikun paljon netissä muiden samanhenkisten porukoissa. Kielitaito säilyy ja on kiinnostavampaa seuraa kuin kaikesta ruikuttava Seiskakansa.

    Äänestä

Eiköhän se motivaatio siitä nouse kun rahat käy vähiin. Siis jos pää on kunnossa :) Toimeentulotuelle kun joutui niin kummasti kekseliäisyys lisääntyi kun asioita piti miettiä tarkemmin. Jos ei kokata osaa niin opistot järjestää ruoanlaittokursseja kaikentasoisille ja työttömät saa yl.alennusta.

Äänestä
  • Voi sitä kirjastosta lainata keittokirjoja, jos ei itse osaa ruokaa laittaa. Netistä löytyy ruokaohjeita vaikka kuinka. Helpooa on ruuanlaitto, ei ole rakettitiedettä.

    Äänestä

Vuodesta 1981 piti jättää ns. kotimaiset viljat eikä siihen aikaan ollut kaupanhyllytkään pullollaan alternatiivituoteita ja kaikenlaista gluteenitonta, laktoositonta , jne niitähän on iso lista erityistuotteita nykyään, kalliitat muuten verrattuna tavalliseen vastineeseen8 kotimaisista viljoista9. Muta siten keksin riisin ja kelatisen maissin. keitin riisiä ja siihen 1:10 keltaista maiisia ja sen keitetyn seoksen siten tein pannukakkutaikinaksi, johon asetin pari kananmunaa ja vettä ja laktoositonta maitoa ja ja rypsiöljyä ja siten uuniin. tästä sain sellaista piirakkaa joka siten oli miltei jokapäiväinen leipä vuosikymmenien varrella. Hyviä piirakoita leivän asemasta.
Nykyisin saa aika edullisita gluteenitonta jauhoseuosta, josta voi tehdä vohveleita. nykään on vohvelirautoja: Vohvelitaikinan pohjaan voi jauhojen lisäksi asettaa munaa, laktoositonta maitoa tai jogurttia, vettä, kasvisöljyö, gluteenittomia kuitutuotteita pari rkl. Niitä saa kaupasta: (Fibrex, pellavansiemeniä, hirsiä, sesamia, auringokukansiemeniä ) . Näiden yhden päivän vohvelien hinnaksi ei tule kovinkaan paljon, verrattuna valmiiseen ulkomailta tuotuun gluteenittomaan limppuun. -- Varmuuden vuoksi vuosien varrella käytän vitamiinilisää ( B-kombiini mineraaleja ainakin parina päivänä viikossa vitamiinitabletti. C-vitamiinia poretablettina ainakin talven yli. Kalanmaksaöljyä kautta vuoden 1 tlk päivässä.
Onneksi riisi on aika edullista. 2 kg parboiled on alle 2,5 EU ja se on riittoinen pakkaus. Riisi antaa hyvät määrät hiilihdyraattia. Peruna on ihana ruoka muuten. Mielellään kuorineen ettää saa kuidut talteen. KAupasta aina sitä hedelmää mikä on tarjouksessa! Sitten tulee aika edulliseksi syödä ne 4-5 suositeltua päivän hedelmää. Kun tuo gluteeni sen verran vikuutti munuaisia, että pitää varoa liikaa valkuaisainetta, niin dieetin ja varsinkin kukkaron suhten asia on minulle eduksi. Muta kutienkin sitä proteiinia pitää joka päivä jonkin verran käyttää: Laktoositon maito ja kananmuna antaa kyllä mukavasti parikymmentä g proteiinia. Vohveleistakin tulee toistakymmentä grammaa päivässä. Tänään oli linssikeittoa ja linsseistä saa myös proteiinia. Jonain päivänä pakaste kanaa- sellaista valkosita kananlihaa vähäsen, kananjalan verran. Jonain päivänä pakasteturskaa puoli pakettia ( 200g). Joskus on pakko ajatella sitä B12- vitamiinia ja silloin ostan pakasteknanamaksaa, se on halvinta kanatuotetta ja antaa B12- vitamiinia. Ainakin kerran tai akaksi kuussa pitää muistaa syödä kanamaksaa. koetan aktsoa että päivän proteiini ei ylitä 60 grammaa. Ja tuo suola. kaikki makkarat piti lopettaa koska ne ovat niin suolaisia. Siis valmiiksi suolattuja ruokia ei kaupasta voi ostaa oikeastaan ollenkaan, jos on pidettävä suolaköyhä dieetti.. Mutta ne ovat herkullisia, joten joskus harvoin kuitenkin ostan purkin sardiinia, se on sitten koko päivän proteiini ja suola ja öljykin, jos sen öljyn syön viimeistä pisaraa myöten, vaikka eräs ulkomaalainen neuvoi, että se sardiiniöljy pitäisi puristaa pois, koska se on säilytystä varten. Jaa, mutta se on hyvää. Juustokin on sellainen hyvin suolainen asia, siis herkku silloin tällöin. Suolan määrä päivää kohti pitää koettaa saada tosiaan pysymään suositusten rajoissa. Suosituksia on vielä kiristetty että saadan nuo verenpaineet parempiin lukemiin. Joku mainitsi makaroonin. Nykyän on gluteenitonta makarooniakin. ei hassumpaa ketchupin ja öljyn kanssa. Sitä paitsi se on aika edullishintaista. Ja tattaripuuro, oikea ihana aamupuuro laktoosittoman maidon kanssa, öljyä rkl. tai voisilmä. Toinen edullinen puurolaji on kaurapuuro joka aamu, sitä voi käyttää kymmeniä vuosia. lapsuudessa käytin sitä, muta koska sain siitä ihottumaa, niin olen jättänyt sen myös muiten kotimaisten viljojen ohella pois. Nykyään saa tattarihiutaleita ja niistä saa nopean puuron. Fineli.fi lähteestä- jos on netti, saa tietää elintarvikkeista mitä ravinto ja energiamääriä ne antavat. Tavallisesti tarvitaan jotain 300 g hiilihdyraattia päivässä. Jos kuluttaa kovasti energiaa ( urehiklee, tekee fyysistä työtä) , hiilihdyraattia tarvitsee silloin vastaavasti enemmän. Proteiinia tarvitsee gramman painokiloa kohden, mutta jos munuaisissa on jotain vajaatoimitnaa niin hieman alle gramman painokiloa kohti. Rasva antaa runsaasti energiaa. Ruoanlaitoöljyssähän sitä tulee. Kasviöljyä kannattaa käyttää pikkuisen päivittäin, kun sanotaan että se antaa essentiellejä rasvahappoja ( ei liikaa kuitenkaan, ksoka siitä tulee allergiatekijöitäkin siis sitä reaktiivisuutta). Jos jonkin päivän on puhtaalla vedellä ja vähemmällä ravinnolla, siitä on vain hyötyä. ja terveys lisääntyy.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Ruokaaaaaaaaa kirjoitti:

Että ns. köyhät ja vähävaraiset joutuvat ostamaan ruoakseen vain makaroonia, puuroa ja leipätarpeita. Joten lasketaampas uudestaan.

Esimerkiksi appelsiinit maksoivat juuri lehden mukaan noin 40cnt kilo. Kolme-neljä appelsiinia eivät varmaankaan paina kiloa, eli ovat tämän mukaan lähes ilmaisia. Appelsiineista saadaan runsaasti tarvittavia vitamiineja ja ravintoaineita, joten pari kolme appelsiinia kahdessa viikossa eivät tunnu tekevän ainakaan pahaa. Omenat ajavat tällä hetkellä melkeinpä saman asian, tosin maksavat ehkä kymmenen senttiä enemmän.

Vanhaan aikaan oli tapana kalastaa soppakalat pöytään, ja tälläkin hetkellä moni vesistö ammottaa tyhjyyttään. Kaloja on muttei pilkkijöitä, ja kalahan on mitä terveellisin ravinnonlähde. Mikseivät köyhät siis haukeudu kalaan? Jos kalastustarpeisiin ei ole varaa, olen varma että jokin sukulainen tai tuttu on valmis lainaamaan kamojaan pariksi tunniksi.

Kaali on halpaa, samoin kuin peruna tarjouksesta, joten jos mitenkään mahdollista, etsi vaikkapa lähistöltä pulloja ja palauta niitä sitten noin euron edestä. Sillä rahalla saat varmasti pussillisen perunoita tai kaalinkerän. Kaalista saa loistavaa lisuketta, kun sitä höyryttää pehmeäksi tai vaikkapa paistaa.

Tässä vaiheessa olemme saaneet jo kokonaisen aterian; omena- tai appelsiinisalaattia, kalaa ja perunaa tai kaalia. Noin euron hintaan.

Onko se tosiaan niin vaikeaa?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu