Terminaattori

Tällä palstalla seikkailee terminaattori, suoranainen tuhopolttaja. Hän sytyttelee pieniä paloja sinne sun tänne; kun palot saavat pientä alkua hän käy viskaamassa bensaa tulille. Jos ei, hän käy sytyttämässä isomman roihun.

Mielestään eri kirjoittajien erilaisilla oikeuksilla, vähän samalla tavalla kuin eri uskonnoilla perustellaan hyviä ja pahoja asioita, tämä terminaattori perustelee tekosiaan. Kuitenkaan pahan tekeminen ei muutu hyväksi sillä, että sen perusteeksi esitetään joitain hänen mielestään hyviä asioita. Kranaatin heittäminen on kranaatin heittämistä, vaikka jokurättipää sanoisi sitä jumalan käskyksi, paratiisin portin aukaisijaksi. Kranaatin kohteeksi joutuminen ei ole miinaan astumista millään perusteluilla vaikka terminaattori näin mielellään uskookin.

Terminaattori on tyytyväinen vasta, kun jäljellä ovat vain savuavat rauniot. Kukapa niitä jaksaisi lähteä raivaamaan rukkaset ja rautalapio kädessä. Tarvitaan puskutraktori, jolla koko tontti putsataan. Silloin vasta voidaan alkaa kunnolla rakentamaan uutta, vankemmille perustuksille perustuvaa korttelia. Ja juuri kun tämä kortteli on saatu uudelleen rakennettua, terminaattori tulee takaisin polttopulloineen.
10132
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 10

Vanhimmat

se on terminaattori kun pitäisi hävittää tai polttaa tuhkaksi ja heittää tuhkat mereen. Tuo kaikki pitäisi tehdä tuulettomana päivänä, ettei mitkään sikiämistä edistävät tomut leviäisi alkaen kasvaa uudelleen.

Äänestä

mitä sitä karrelle jättää, roihauttaa kerralla,,, mut toi kituva tuli,,, se syttyy aina uudestaan,,, ei paljon bensaa tarvi,,, vain yks ohut tuulenhenkäsy väärään oksaan, niin se on siinä,,,

Äänestä

mitä muita nikkejä sulla on. kerro heti.

Äänestä
  • Kuinka nukuit? Nyt voit taas ottaa pienen kikkelisi toiseen käteen ja vempata, toisella taas voit kirjoittaa aivopierujasi palstalle. Siinähän se päivä sulla menee niin kuin kaikki edellisetkin. :)

    Äänestä

  • Tsemppiä! :-DDDD kirjoitti:

    Kuinka nukuit? Nyt voit taas ottaa pienen kikkelisi toiseen käteen ja vempata, toisella taas voit kirjoittaa aivopierujasi palstalle. Siinähän se päivä sulla menee niin kuin kaikki edellisetkin. :)

    kiitos kysymästä. nukuin ihan hyvin, en loistavasti, mutta hyvin. Yrtitähän sinäkin ottaa vähän rennommin.

    Äänestä

  • hihiii

    Äänestä

  • valk.susi-09 kirjoitti:

    hihiii

    kun pari kolme päivää sitten Goldfinger kirjoitti Kotkan olevan poika jonon hänniltä joka ei yllä kärkimiesten vauhtiin;)))))

    Äänestä

Todella iso puskutraktori ja hyvä sefu tarvitaan...

Äänestä
  • Ne jotka on huuhaa vienyt mennessään eikä paluuta enää ole niin tehdään tutkimusta miten sellaiset ihmiset käyttäytyy etc.
    Ootan innolla tuloksia. =D

    Äänestä

leukaan.;)

Äänestä

Kommentoi aloitusta


GoIdfinger kirjoitti:

Tällä palstalla seikkailee terminaattori, suoranainen tuhopolttaja. Hän sytyttelee pieniä paloja sinne sun tänne; kun palot saavat pientä alkua hän käy viskaamassa bensaa tulille. Jos ei, hän käy sytyttämässä isomman roihun.

Mielestään eri kirjoittajien erilaisilla oikeuksilla, vähän samalla tavalla kuin eri uskonnoilla perustellaan hyviä ja pahoja asioita, tämä terminaattori perustelee tekosiaan. Kuitenkaan pahan tekeminen ei muutu hyväksi sillä, että sen perusteeksi esitetään joitain hänen mielestään hyviä asioita. Kranaatin heittäminen on kranaatin heittämistä, vaikka jokurättipää sanoisi sitä jumalan käskyksi, paratiisin portin aukaisijaksi. Kranaatin kohteeksi joutuminen ei ole miinaan astumista millään perusteluilla vaikka terminaattori näin mielellään uskookin.

Terminaattori on tyytyväinen vasta, kun jäljellä ovat vain savuavat rauniot. Kukapa niitä jaksaisi lähteä raivaamaan rukkaset ja rautalapio kädessä. Tarvitaan puskutraktori, jolla koko tontti putsataan. Silloin vasta voidaan alkaa kunnolla rakentamaan uutta, vankemmille perustuksille perustuvaa korttelia. Ja juuri kun tämä kortteli on saatu uudelleen rakennettua, terminaattori tulee takaisin polttopulloineen.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu