Ottolapsibuumi

Uutena, mutta ei vähäisenä piirteenä on tullut esiin valtava ottolapsibuumi, sillä esim; somaleilla on nykyisin useita ottolapsia ja sellaisen tuomiseen vaikkapa perheenyhdistämisen yhteydessa ei ole mitään estettä.
Kukaan ei valvo, eikä edes pysty valvomaan, ovatko lapset oikeasti ns, ottolapsia, vai tuodaanko naapurien lapset maahan tällä tekosyyllä, jotta saadaan myöhemmin myös itse naapurit maahan perheenyhdistämisen perusteella. Asiakirjarikostahan ei ole korkeimman oikeuden ennakkoratkaisun mukaan edes olemassa.

Meitä huijataan tietoisesti, josta maahanmuuttajat saavat kiittää tumpeloita naispäättäjiämme, kuten myös nahjusmaista pääministeriä. Pian hukumme noihin elintasoa ja ilmaista ylläpitoa hakeviin, sekä vaativiin ottolapsien sukulaisiin, saati sitten kun he lisääntyvät vauhdilla, sillä mitäs muutakaan tekemistä heillä olisi ja se vieläpä kannattaa taloudellisesti.

Hyvinvointivaltion ansa
http://blogit.yle.fi/mot/hyvinvointivaltion-ansa?page=11&kommentoi=1

"Maahanmuuttajien dna-testaukset ovat poikineet ottolapsibuumin. Maahan tulleella somalilla on nykyisin ottolapsia. Ottolapset saattavat toki myöhemmin vaihtaa vanhempiaan, kunhan oleskelulupa on myönnetty. Sittemmin iloiset perheenyhdistymisprosessit voivat jatkua kuten ennenkin.

Mamufanaatikot raivostuivat kun jotkut ovat ehdotelleet selektiivistä mamupolitiikaa; se nimittäin rajoittaisi varsinaisten maahanmuuttajien saapumismahdollisuuksia.

Niinkuin on huomattu: varsinaisen sekä rikollisen maahanmuuttajan maastapoistaminen on rikollista rasismia. Venäläisen, rikollisuuteen taipuvaisen maahanmuuttajan poistaminen on vain toimenpide."
http://tapios.blogit.uusisuomi.fi/2009/10/

Kommarit neuvovat miten tukia voi ja kannattaa käyttää, myös mamujen.
http://komnl.fi/sosiaalineuvonta/paivan-sosiaalivinkki/

Maamme ajelehtii saamattoman hallituksen toimesta kohti tulevaisuutta, jollaista tuskin kukaan haluaa nähdä, mitä tekisimme sen ehkäisemiseksi?
14109
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 14

Vanhimmat

saattaa olla aikasen vauhdikasta täällä Suomessa, koska kerran tapahtuu vaivatta Afrikassakin, vaikeissa oloissa.
Täällä sen sijaan tarjoillaan kaikki eteen hopealautasella ja mitä enemmän miehen useat vaimot pyöräyttävät jälkeläisiä, sitä suuremmat tulot ja asunnot heille ojennetaan.
Mitään heidän ei tarvitse tehdä, aineellisen hyvän eteen, joten luulisi kiinnostuksen olevan suurta, ilman Halosen ja Thorsin hankintamatkojakin.

Ps. Kun valmistun, niin muutan pois, enkä jää elättämään tätä sakkia.

Äänestä

lisää kakaroita, vaan kaikki ottaa otto-lapsen, jolla varaa siihen. kontulan-jengi ei, koska huutaavat veronmaksajia apuun ruokkimaan kakaraa, ryyppäävät omat sossu-rahansa.. minulla on kummi-lapsi. lähetän hänelle rahaa kuukausittain 70 egee. hän pärjää jotenkin päivästä toiseen sillä rahalla....

Äänestä
  • ja varmasti ihan paikallaan, etenkin jos haet sillä parempaa omaatuntoa, ties miltä.

    Kokonaan toinen asia on mamujen tänne rahtaamien ottolapsien kohdalla, sillä heidät tuotetaan nimen omaan
    siksi, että saadaan syy vaikkapa mainitsemieni naapurien saamiseksi lihapatojen ääreen, koska hölmöt poliitikot haluavat maksaa heidän kaikki kulunsa, yhteisestä kassastamme.

    Äänestä

  • sun ottolapset sun muut ei käytä koskaan ehkäisyä mistähän mahtaa johtua ylikansoitus tiedätkö...

    Afrikan väkiluku on ylittänyt miljardin rajapyykin, kertoo YK.

    Vuosittaiset luvut osoittavat, että maanosan ihmismäärä on tuplaantunut kahdenkymmenenseitsemän viime vuoden aikana, kertoo Britannian yleisradioyhtiö BBC.

    Syynä tähän on erityisesti perhesuunnittelun puute. Väkiluvultaan nopeimmin kasvavia valtioita Afrikassa olivat Nigeria ja Uganda.

    Afrikan väkiluvun arvioidaan yltävän 1,9 miljardiin vuoteen 2050 mennessä.

    Äänestä

  • Revi siitä kirjoitti:

    sun ottolapset sun muut ei käytä koskaan ehkäisyä mistähän mahtaa johtua ylikansoitus tiedätkö...

    Afrikan väkiluku on ylittänyt miljardin rajapyykin, kertoo YK.

    Vuosittaiset luvut osoittavat, että maanosan ihmismäärä on tuplaantunut kahdenkymmenenseitsemän viime vuoden aikana, kertoo Britannian yleisradioyhtiö BBC.

    Syynä tähän on erityisesti perhesuunnittelun puute. Väkiluvultaan nopeimmin kasvavia valtioita Afrikassa olivat Nigeria ja Uganda.

    Afrikan väkiluvun arvioidaan yltävän 1,9 miljardiin vuoteen 2050 mennessä.

    ollaan.. ihminen ja elukka ei juuri eroa käytökselään. Impivaarassa 1940---1955 nussitiin uusia kakaroita sikana. ihan sikana. koska venäläit esm. ampui haulikoin Impivaaran suuntaan, -VÄÄRINYMMÄRRETTYJÄ VASTOINKÄYMISIÄ- Veli Venäläinen auttoi Suomea ja ajoi hitlerin ampumaan itsensä ja ajoi meidän Natsin sveitsiin pakoon. muutoin puolet suomen kansasta olisi rodunjalostus laitoksessa määrätty ammuttavaksi.. "siksi saimme pitää persjalkaisuutemme ja venäläiset kasvonpirteemme yms""" Mutta Suomen media toitotti venäjää viholliseksi, Ja Suomi oli hädisään Siitä johtuen Joka toinen 20--40 vuotias Nainen oli raskaana joka vuosi, seon primitiivinen tapa puolustautua, jos kansakunta kokee hätää ja uhkaa, ja Suuret ikäluokat uhkaa nut suomea koska vaativat suuria eläkkeitä yms.. niinkuin nyt esm. africassa nälkä ja taudit sodat uhkaa kansoja, niin jokatoinen 20--40 vuotias naaras paksuna... ninkuin silloin suomessa...

    Äänestä

Kun lapsenmurha laillistettiin 1960 - 70 -lukujen taitteessa, sen jälkeen ei enää ole ollut suomalaisille adoptiolasten haluajille tarjolla valkoihoisia suomalaisia ottolapsia. Sen jälkeen ottolapset on ostettu KIINASTA tai AFRIKASTA!

Äänestä

Tuo nyt on ihan höpöä, ei ottolasta noin vain oteta! Adoptioon on erittäin tarkat kriteerit, Suomeen ei tuosta vain saa lasta ottaa ottolapseksi!

Täältä lisätietoja sekä linkkejä: http://fi.wikipedia.org/wiki/Adoptio

Äänestä
  • Aivan vapaasti ja ilman mitään byrokratiaa, kunhan vaan ilmoittaa tullessaan, näiden naapurin lapsien olevan nyt kasvattilapsia, eli ottolapsia.
    Jos vaivaudut lukemaan avauksen liitteineen, niin asia varmasti selviää sinullekin.

    Äänestä

  • hassu kirjoitti:

    Aivan vapaasti ja ilman mitään byrokratiaa, kunhan vaan ilmoittaa tullessaan, näiden naapurin lapsien olevan nyt kasvattilapsia, eli ottolapsia.
    Jos vaivaudut lukemaan avauksen liitteineen, niin asia varmasti selviää sinullekin.

    jos jokainen tuo mukanaan keskimäärin neljä kymmenvuotiasta ottolasta ja jokaisella näistä onkin oma perhe somaliassa, jotka taas yhdistetään tänne. Jokainen uusi tuo taas tllessaan neljä jne....
    Perheenyhdistämisiä vaikka kolme kertaa vuodessa.

    Kuka osaa laskea paljonko somaleita siis kahdenkymmenen viiden vuoden päästä on elätettävinä täällä?

    Äänestä

  • ..--.. kirjoitti:

    Mutta ei kovin kauas taida mennä.
    Nykyvauhdilla arvioisin näitä pelkästään ottolapsiin ja näiden lisääntymiseen, sekä perheenyhdistämisiin liittyen olevan 25 vuoden päästä noin 1 700 000 muulla tavalla tulevat lisäksi.

    Siihen en ota kantaa kestääkö taloutemme tämän.

    Äänestä

  • Oli kyllä päivän paras uutinen.

    Äänestä

  • Onko kellään tietoa tulivatko kaikki somalit Venäjältä pois kun Nl romahti. Vai jäikö sinne yhdyskuntia sen jälkeen kun ilmainen toimeentulo loppui. Mite muissa entisissä itäblokin maissa. Virossa en ole heitä havainnut? Joutuisiko siellä eri tavalla hommiin?

    Äänestä

  • Onk synti kysyy? kirjoitti:

    Onko kellään tietoa tulivatko kaikki somalit Venäjältä pois kun Nl romahti. Vai jäikö sinne yhdyskuntia sen jälkeen kun ilmainen toimeentulo loppui. Mite muissa entisissä itäblokin maissa. Virossa en ole heitä havainnut? Joutuisiko siellä eri tavalla hommiin?

    ei saa tukia.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

hassu kirjoitti:

Uutena, mutta ei vähäisenä piirteenä on tullut esiin valtava ottolapsibuumi, sillä esim; somaleilla on nykyisin useita ottolapsia ja sellaisen tuomiseen vaikkapa perheenyhdistämisen yhteydessa ei ole mitään estettä.
Kukaan ei valvo, eikä edes pysty valvomaan, ovatko lapset oikeasti ns, ottolapsia, vai tuodaanko naapurien lapset maahan tällä tekosyyllä, jotta saadaan myöhemmin myös itse naapurit maahan perheenyhdistämisen perusteella. Asiakirjarikostahan ei ole korkeimman oikeuden ennakkoratkaisun mukaan edes olemassa.

Meitä huijataan tietoisesti, josta maahanmuuttajat saavat kiittää tumpeloita naispäättäjiämme, kuten myös nahjusmaista pääministeriä. Pian hukumme noihin elintasoa ja ilmaista ylläpitoa hakeviin, sekä vaativiin ottolapsien sukulaisiin, saati sitten kun he lisääntyvät vauhdilla, sillä mitäs muutakaan tekemistä heillä olisi ja se vieläpä kannattaa taloudellisesti.

Hyvinvointivaltion ansa
http://blogit.yle.fi/mot/hyvinvointivaltion-ansa?page=11&kommentoi=1

"Maahanmuuttajien dna-testaukset ovat poikineet ottolapsibuumin. Maahan tulleella somalilla on nykyisin ottolapsia. Ottolapset saattavat toki myöhemmin vaihtaa vanhempiaan, kunhan oleskelulupa on myönnetty. Sittemmin iloiset perheenyhdistymisprosessit voivat jatkua kuten ennenkin.

Mamufanaatikot raivostuivat kun jotkut ovat ehdotelleet selektiivistä mamupolitiikaa; se nimittäin rajoittaisi varsinaisten maahanmuuttajien saapumismahdollisuuksia.

Niinkuin on huomattu: varsinaisen sekä rikollisen maahanmuuttajan maastapoistaminen on rikollista rasismia. Venäläisen, rikollisuuteen taipuvaisen maahanmuuttajan poistaminen on vain toimenpide."
http://tapios.blogit.uusisuomi.fi/2009/10/

Kommarit neuvovat miten tukia voi ja kannattaa käyttää, myös mamujen.
http://komnl.fi/sosiaalineuvonta/paivan-sosiaalivinkki/

Maamme ajelehtii saamattoman hallituksen toimesta kohti tulevaisuutta, jollaista tuskin kukaan haluaa nähdä, mitä tekisimme sen ehkäisemiseksi?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu