mullin T3 tarinan alun....ei jaksanut kokonaan mitähän seuraavaksi??
.
.
.
Hipsan hei huuhaalaiset!!
Täällä sitä kuulkaa onkin olymppia tunnelmaa, oikein olan takkaa, kuten paikalliset poromiehet leikkisästi tuumaavat pikkupieruissa, vallan kilpaa porotokkiansa keinosiementävät. Kehuvat tuota elämän eliksiiriä takapuoleen pruutatessaan, ihan kilvan, että kuinka hienoja vasoja mistäkin pruutallisesta oikein sikiää. Loppuillasta on niin sekaisit ukot kuin ruiskutkin, ettei kukaan tiedä kuka on ruiskinut ja minne. Tarinat kertovatkin että olipa joku paikallisen poromiehen akka tiineeksi tuollaisen illan jälkeen pukkautunut. Meteli oli syntynyt tosin vasta siinä vaiheessa kun lapsi oli syntynyt, naapurin isännän numerosarja vasemmassa korvassaan. Hi hi, on se kuulkaa hullun hauska kuunnella vielä hullumpia juttuja, juu.
Meillä täällä tunturin kuppeella onkin ollut oikein kisatunnelmat, kun meitin kyläläiset kerrääntyy sulassa sovussa tuonne Hiltan mökkeröiseen seuraamaan kisoja. Siellä myö tiiviissä tunnelmissa naapurin isäntä ja appivanhemmat, miun rakas emäntä ja Hilta tietenkin, sekä tusina muita kyläläisiä seurataan kisoja. Hiltakin vallan nuortuu, varsinkin nuita mäkikisoja seuratessa, se Janne kun on tuon Hiltan suuri itoli, kuten itse asian ilmaisee vähän väliä, ohuita konjamiini siivuja hörppiessään ja huutaessaan ja kiljuessaan käsiensä viuhtomisesta puhumattakaan, Suomalaisen hyppääjän asettuessa lähtöasemiin.
Hiltarukan pienen mökin ikkunatkin olivat sisäpuoleltakin umpi huurussa ja puoliksi jäässä meitin ja Hiltan kanssa kilpaa huutaessa. Innostuin välillä huutamaan ihan pää punaisena ja vaahdon roikkuessa suupielistä. Vuoron perään napsimme Hiltan nitro purkista va välillä minun Diapam purkista jännittäessämme hyppääjien hurjia loikkia. Hiolta nousi välillä pöydällekin ottaen laskuasennon. Siinä Hilta leveä ja pyöreä takamus pitkällä pyllisteli aino- tossut jalassa pirtin pöydällä. Mie huusin Hiltalle ohjeita: Purista persiillä, purista, ja Hiltahan puristi, mitä syvemmässä kyykyssä oli, sitä kimakampia rupsuja kuului peräpäästä. Siitähän meinasi aivan tappelu syntyä, jonkun kyläläisen innostuessa väittämään että Hiltan suoritukset tulee hylätä, kun hajun perusteella polttomoottoria käyttää. Täytyykin sanoa että ikäisekseen tuo Hilta pomppaakin yllättävän korkealle, vaan alastulossa on hieman parannettavaa, tosin itse sanoi johtuvan vain tossujen huonosta luistosta.
Hi hi, taisn miekin hiukan jännittää kisoja sillä välillä tokenin Hiltan kiukkuseen kivahdukseen”poeka, sie järsit miun kynsiä”, ja toisinaan taas sain avokämmenestä huomaamattani imeskeltyäni naapurin isännän korvaa ja hihitin hermostuneesti. Hilta oli kyllä illan äänekkäin katsoja. Pää punaisena huusi välillä omille välillä muille hyppääjille. Onnellisena Saksalaisenkin hyppääjän epäonnistumisen jälkeen huokaisi ”voe mahoton tuo tö äkleskin on sitten tuolla pää puskassa kontallaan, raukka parka” hi hi.
Semmoista meille tänne tunturin kuppeelle tällä kertaa, voittekin uskoa, että meillä tuon Hiltan kanssa onkin ollut aikamoisen raskasta aikaa, hi hii, on vatsakin hieman sekaisin, epäilinkin ettei nuo nitrot ja diapamit oikein sovi yhteen, mutta Hilta sanoi kirjasta lukeneensa oireiden viittaavan vain kisa kuumeeseen. Kirjuutellaan taas huuhaalaiset kun ääni on palautunut ja ollaan löydetty nuo Hiltan tekarit, jotka oudosti katosivat hiltan kolmannen kerran huutaessaan ne ulos kitusistaan. Liekö sitten tekemistä sillä, kun joku sanoi Hiltan kissan kulkusissa roikkuvan jonkun hampaat.
Kisaterveisin: Nicotinell osastolta T3
.
.
.
Hipsan hei huuhaalaiset!!
Täällä sitä kuulkaa onkin olymppia tunnelmaa, oikein olan takkaa, kuten paikalliset poromiehet leikkisästi tuumaavat pikkupieruissa, vallan kilpaa porotokkiansa keinosiementävät. Kehuvat tuota elämän eliksiiriä takapuoleen pruutatessaan, ihan kilvan, että kuinka hienoja vasoja mistäkin pruutallisesta oikein sikiää. Loppuillasta on niin sekaisit ukot kuin ruiskutkin, ettei kukaan tiedä kuka on ruiskinut ja minne. Tarinat kertovatkin että olipa joku paikallisen poromiehen akka tiineeksi tuollaisen illan jälkeen pukkautunut. Meteli oli syntynyt tosin vasta siinä vaiheessa kun lapsi oli syntynyt, naapurin isännän numerosarja vasemmassa korvassaan. Hi hi, on se kuulkaa hullun hauska kuunnella vielä hullumpia juttuja, juu.
Meillä täällä tunturin kuppeella onkin ollut oikein kisatunnelmat, kun meitin kyläläiset kerrääntyy sulassa sovussa tuonne Hiltan mökkeröiseen seuraamaan kisoja. Siellä myö tiiviissä tunnelmissa naapurin isäntä ja appivanhemmat, miun rakas emäntä ja Hilta tietenkin, sekä tusina muita kyläläisiä seurataan kisoja. Hiltakin vallan nuortuu, varsinkin nuita mäkikisoja seuratessa, se Janne kun on tuon Hiltan suuri itoli, kuten itse asian ilmaisee vähän väliä, ohuita konjamiini siivuja hörppiessään ja huutaessaan ja kiljuessaan käsiensä viuhtomisesta puhumattakaan, Suomalaisen hyppääjän asettuessa lähtöasemiin.
Hiltarukan pienen mökin ikkunatkin olivat sisäpuoleltakin umpi huurussa ja puoliksi jäässä meitin ja Hiltan kanssa kilpaa huutaessa. Innostuin välillä huutamaan ihan pää punaisena ja vaahdon roikkuessa suupielistä. Vuoron perään napsimme Hiltan nitro purkista va välillä minun Diapam purkista jännittäessämme hyppääjien hurjia loikkia. Hiolta nousi välillä pöydällekin ottaen laskuasennon. Siinä Hilta leveä ja pyöreä takamus pitkällä pyllisteli aino- tossut jalassa pirtin pöydällä. Mie huusin Hiltalle ohjeita: Purista persiillä, purista, ja Hiltahan puristi, mitä syvemmässä kyykyssä oli, sitä kimakampia rupsuja kuului peräpäästä. Siitähän meinasi aivan tappelu syntyä, jonkun kyläläisen innostuessa väittämään että Hiltan suoritukset tulee hylätä, kun hajun perusteella polttomoottoria käyttää. Täytyykin sanoa että ikäisekseen tuo Hilta pomppaakin yllättävän korkealle, vaan alastulossa on hieman parannettavaa, tosin itse sanoi johtuvan vain tossujen huonosta luistosta.
Hi hi, taisn miekin hiukan jännittää kisoja sillä välillä tokenin Hiltan kiukkuseen kivahdukseen”poeka, sie järsit miun kynsiä”, ja toisinaan taas sain avokämmenestä huomaamattani imeskeltyäni naapurin isännän korvaa ja hihitin hermostuneesti. Hilta oli kyllä illan äänekkäin katsoja. Pää punaisena huusi välillä omille välillä muille hyppääjille. Onnellisena Saksalaisenkin hyppääjän epäonnistumisen jälkeen huokaisi ”voe mahoton tuo tö äkleskin on sitten tuolla pää puskassa kontallaan, raukka parka” hi hi.
Semmoista meille tänne tunturin kuppeelle tällä kertaa, voittekin uskoa, että meillä tuon Hiltan kanssa onkin ollut aikamoisen raskasta aikaa, hi hii, on vatsakin hieman sekaisin, epäilinkin ettei nuo nitrot ja diapamit oikein sovi yhteen, mutta Hilta sanoi kirjasta lukeneensa oireiden viittaavan vain kisa kuumeeseen. Kirjuutellaan taas huuhaalaiset kun ääni on palautunut ja ollaan löydetty nuo Hiltan tekarit, jotka oudosti katosivat hiltan kolmannen kerran huutaessaan ne ulos kitusistaan. Liekö sitten tekemistä sillä, kun joku sanoi Hiltan kissan kulkusissa roikkuvan jonkun hampaat.
Kisaterveisin: Nicotinell osastolta T3
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.