Ajaako Taksikuljetus lakon aikana

entä muut pienemmät yhtiöt kuten Tammelundin liikenne ja Westendin linja? Noihan on yksityisiä mutta niistä ei ole puhuttu mitään että kuuluvatko lakon alaisiin yhtiöihin.

Tiedän ainoastaan sen että kaupungin omistamat yhtiöt ajaa, koska niiden kuskit on kaupungin työntekijöinä JHL:ssä.

Toivottavasti ainakaan Taksikuljetus ei mene lakkoon, sillä on palvelubusseja ja niitä tarvitaan ja ne voi olla jopa seudun ainoat bussit jotka kulkisi.
161050
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 16

Vanhimmat

firmojen kuskit ne lakkoa hankaa. Voi olla että nuo pienet ajaa ns. omin voimin. Isommissa jos esimiehet ajaa, ni joitakin tärkeimpiä vuoroja varmaan saadaan hoidettua.

Äänestä
  • että toi lakko koskee nimenomaan yksityisiä bussifirmoja ja juuri sen takia mä kysyinkin tuota, mutta kun noista pikkufirmoista ei ole puhuttu mitään. On vaan sanottu että Nobina, Veolia ym. isot yksityiset on lakon piirissä. Pienistä yksityisistä ei puhuttu mitään. Se herättää epätietoisuutta.

    Äänestä

  • kysyy matkustaja kirjoitti:

    että toi lakko koskee nimenomaan yksityisiä bussifirmoja ja juuri sen takia mä kysyinkin tuota, mutta kun noista pikkufirmoista ei ole puhuttu mitään. On vaan sanottu että Nobina, Veolia ym. isot yksityiset on lakon piirissä. Pienistä yksityisistä ei puhuttu mitään. Se herättää epätietoisuutta.

    Taksit eivät ole menossa lakkoon. Linja-autopuolella lakko kohdistuu näihin firmoihin:
    LINJA-AUTOPUOLI

    Yritys, Kotipaikka

    Veolia Transport Finland Oy
    Veolia Transport Vantaa Oy, Helsinki
    Veolia Transport Espoo Oy, Helsinki
    Veolia Transport Tampere Oy, Tampere
    Veolia Transport West Oy, Jalasjärvi

    Oy Pohjolan Liikenne Ab, Helsinki
    Oy Pohjolan Kaupunkiliikenne Ab

    Koiviston Auto-Yhtymä
    Koiviston Auto Oy, Lahti
    Porvoon Liikenne Oy, Porvoo
    Satakunnan Liikenne Oy, Pori
    Lauttakylän Auto Oy, Huittinen
    Artturi Anttila Oy, Kankaanpää
    Oras Liikenne Oy, Rauma
    Lokkilinjat Oy, Rauma
    Jyväskylän Liikenne Oy, Jyväskylä
    Koskilinjat Oy, Oulu
    Kuopion Liikenne Oy, Kuopio
    Gold Line Oy, Rovaniemi

    Savonlinja yhtiöt
    Savonlinja Oy, Mikkeli
    SL-Autolinjat Oy, Turku
    Linja Karjala Oy, Joensuu
    SL-Autoyhtymä, Heinola
    Etelä-Suomen Linjaliikenne Oy, Mikkeli
    Autolinjat Oy, Lappeenranta

    Nobina Finland South Oy, Helsinki
    Nobina Finland East Oy, Vantaa
    Nobina Finland West Oy, Espoo

    Pohjolan Matka Oy, Iisalmi
    Pohjolan Turistiauto Oy
    Antti Kangas Oy, Reisjärvi
    Veljekset Tuppurainen Oy, Posio
    Koilismaan Turistiauto Oy, Kuusamo
    Aurinkobussit Oy, Vantaa
    Kainuun Liikenne Oy, Kajaani
    Liikenne Norppa Oy, Kokkola

    J Vainion Liikenne Oy, Salo
    Ab Skärsgordvägen-Saaristotie Oy, Nauvo

    TLO firmat, Turku
    Linjaliikenne Nyholm Oy / Tilausliikenne Tuomi Oy
    Juha Jalo Oy / Åke Jalo Oy / Lounaislinjat Oy
    Lehtisen Linja Oy / Turkubus
    Linjaliikenne Muurinen Oy / Ajomies Oy
    Turun Citybus Oy / Citybus Matkat

    Pekolan Liikenne Oy, Hämeenlinna
    Yhdysliikenne Oy
    S.Hellsten Oy, Forssa

    Paunu Oy, Tampere

    Länsilinjat Oy, Tampere
    Länsilinjat Liikenne Oy

    Porin Linjat Oy, Pori

    Oulaisten Liikenne Oy, Oulainen
    Käkelän Liikenne Oy, Raahe
    Karhun Liikenne Oy, Paavola
    Kamusen Liikenne Oy, Kalajoki
    Klemetti Oy, Ylivieska
    K.Hollanti Oy, Pyhäsalmi

    Ketosen Liikenne Oy, Rovaniemi

    Äänestä

Westendin Linja la HELB ajaa lakon aiana. Seuraavassa Espoossa / Espoosta ajettavat linjat, mitkä varmasti ajetaan

16
101
102
103
105
111
112
158
160
194
195
206
212
213
501
505
530
sekä VR junat
siis espoosta helsinkiin, vantaalle, espoossa.
jos muitakin, laittakaa tähän

Äänestä
  • mulperit voitte olla lakossa hamaan tulevaisuuteen, sillä nuo mainitut linjat raideliikenne riittää pitämään työmatkat toimivina. Espoosta pääsee stadiin ja päinvastoin, samoin vantaalta stadiin ja päinvastoin.
    Myöskin HELB.n linja 730 ajaa, eli Hesasta pääsee hyvin Päiväkumpuun, -Leppäkorpeen -Pojois-Nikinmäkeen Vantaalle. Todennäköisesti Ventoniemen linja 640 ajaa, eli helsinki- maantiekylä. HELB.n 611 ajaa eli Ilolasta simonsillan ja tikkurilan kautta hesaan, pääsee helposti. HELBn suorittamat seutulinjat 345, 360, 361, 362, 363, 364, 452, 453, 506, 510 toimii. Vantaalla myös linjat 35, 75, ja P17 toimivat, joten ei syytä hätäilyyn!

    Äänestä

  • te AKT.n kirjoitti:

    mulperit voitte olla lakossa hamaan tulevaisuuteen, sillä nuo mainitut linjat raideliikenne riittää pitämään työmatkat toimivina. Espoosta pääsee stadiin ja päinvastoin, samoin vantaalta stadiin ja päinvastoin.
    Myöskin HELB.n linja 730 ajaa, eli Hesasta pääsee hyvin Päiväkumpuun, -Leppäkorpeen -Pojois-Nikinmäkeen Vantaalle. Todennäköisesti Ventoniemen linja 640 ajaa, eli helsinki- maantiekylä. HELB.n 611 ajaa eli Ilolasta simonsillan ja tikkurilan kautta hesaan, pääsee helposti. HELBn suorittamat seutulinjat 345, 360, 361, 362, 363, 364, 452, 453, 506, 510 toimii. Vantaalla myös linjat 35, 75, ja P17 toimivat, joten ei syytä hätäilyyn!

    Lakon aikana jää ajamatta kokonaan espoon sisäinen linja 21. Asun Niipperissä ja työpaikkani sijaitsee Otaniemessä. Autoa minulla ei käytössä ole. En siis pääse lakon aikana töihin, koska taksiin minulla ei ole varaa, saan luultavasti luvattoman poissaolon takia potkut, koska työnantajaa ei vittuakaan kiinnosta miten töihin tullaan, kunhan tullaan ja päädyn hamaan tulevaisuuteen asti kortistoon. Kiitos siitä teille, arvon AKT-porukka.

    Äänestä

  • haista kaavittu kirjoitti:

    No voi juku sentään. Kyllähän me peruutaan koko lakko ihan vaan sinun takiasi.

    Äänestä

  • haista kaavittu kirjoitti:

    Lakon aikana jää ajamatta kokonaan espoon sisäinen linja 21. Asun Niipperissä ja työpaikkani sijaitsee Otaniemessä. Autoa minulla ei käytössä ole. En siis pääse lakon aikana töihin, koska taksiin minulla ei ole varaa, saan luultavasti luvattoman poissaolon takia potkut, koska työnantajaa ei vittuakaan kiinnosta miten töihin tullaan, kunhan tullaan ja päädyn hamaan tulevaisuuteen asti kortistoon. Kiitos siitä teille, arvon AKT-porukka.

    Niipperistä n. 2 km Vihdintielle ja n. 3 km Askistoon, aamukävelyä vajaa puoli tuntia ja Vihdintietä 345 tai Askistosta 363A,364 tai 35. Voi vaihtaa 510:iin Rajatorpantien risteyksessä... Eikä tule potkuja... ;)

    Äänestä

  • eikä siitä ole tässä kysekään, kuten itsekin totesin, Helb on kaupungin yhtiö ja sen kuskit kuuluu JHL:ään.

    Jottei menis nyt oikein sotkuksi taas kuten täällä on tapana, niin kiinnostaa ainoastaan Taksikuljetus (nimestään huolimatta sekin ajaa tiettyjä bussilinjoja mut lähinnä palvelubussilinjoja), Westendin linja sekä Tammelundin liikenne.

    Äänestä

  • haista kaavittu kirjoitti:

    Lakon aikana jää ajamatta kokonaan espoon sisäinen linja 21. Asun Niipperissä ja työpaikkani sijaitsee Otaniemessä. Autoa minulla ei käytössä ole. En siis pääse lakon aikana töihin, koska taksiin minulla ei ole varaa, saan luultavasti luvattoman poissaolon takia potkut, koska työnantajaa ei vittuakaan kiinnosta miten töihin tullaan, kunhan tullaan ja päädyn hamaan tulevaisuuteen asti kortistoon. Kiitos siitä teille, arvon AKT-porukka.

    ei taida olla ainoa foorumi mihin näitä fiksun oloisia viestejä kirjoittelee..

    Äänestä

  • kivenlahri, soukka, iivisniemi ja olari , matinkylä,ovat paikkooja missä saattaa tulla ongelmia.
    Olarista pääsee keskustaan kiertäen 195 ja 505 linjoilla
    Matinkylässä menee ainoastaan 112 linja keskustaan, sekin menee ostarin kulmalta.

    Kivenlahtelaiset joutuvat kävelemään Maininkitien pysäkille josta menee 160k

    Äänestä

  • ettämitäettä kirjoitti:

    ei taida olla ainoa foorumi mihin näitä fiksun oloisia viestejä kirjoittelee..

    ...ihan ymmärrä mitä tarkoitat?

    Äänestä

  • tietoa kirjoitti:

    kivenlahri, soukka, iivisniemi ja olari , matinkylä,ovat paikkooja missä saattaa tulla ongelmia.
    Olarista pääsee keskustaan kiertäen 195 ja 505 linjoilla
    Matinkylässä menee ainoastaan 112 linja keskustaan, sekin menee ostarin kulmalta.

    Kivenlahtelaiset joutuvat kävelemään Maininkitien pysäkille josta menee 160k

    Voi tulla ahdasta kun kaikki haluaa matkustaa niillä vähillä busseilla mitkä on liikenteessä.
    Edellisten lakkojen aikana tiet oli täynnä henkilöautoja.

    Äänestä

  • haista kaavittu kirjoitti:

    ...ihan ymmärrä mitä tarkoitat?

    täällä vartti.fi:ssä yms. Samanlaisia viestejä saa lukea ammattivalittajaihmistyypin kirjoittamana. MINÄMINÄMINÄ eikä kukaan muu!!!!

    Äänestä

  • haista kaavittu kirjoitti:

    Lakon aikana jää ajamatta kokonaan espoon sisäinen linja 21. Asun Niipperissä ja työpaikkani sijaitsee Otaniemessä. Autoa minulla ei käytössä ole. En siis pääse lakon aikana töihin, koska taksiin minulla ei ole varaa, saan luultavasti luvattoman poissaolon takia potkut, koska työnantajaa ei vittuakaan kiinnosta miten töihin tullaan, kunhan tullaan ja päädyn hamaan tulevaisuuteen asti kortistoon. Kiitos siitä teille, arvon AKT-porukka.

    Jos on noin huono työnantaja, niin kannattaisi jo muutenkin alkaa rustaamaan niitä työhakemuksia.

    Äänestä

Muistaakseni Taksikuljetus oli HSL:n listalla, joten siis ajaisi, mutta voit itse käydä tarkistamassa HSL:n sivuilta ajettavat linjat.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

kysyy matkustaja kirjoitti:

entä muut pienemmät yhtiöt kuten Tammelundin liikenne ja Westendin linja? Noihan on yksityisiä mutta niistä ei ole puhuttu mitään että kuuluvatko lakon alaisiin yhtiöihin.

Tiedän ainoastaan sen että kaupungin omistamat yhtiöt ajaa, koska niiden kuskit on kaupungin työntekijöinä JHL:ssä.

Toivottavasti ainakaan Taksikuljetus ei mene lakkoon, sillä on palvelubusseja ja niitä tarvitaan ja ne voi olla jopa seudun ainoat bussit jotka kulkisi.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu