Mitä Irak opetti?

Irakin sota on osoittanut selviöksi ainakin yhden tosiseikan: vastenmielisiäkään diktaattoreja ei kannata lähteä suistamaan vallasta noin vain, jos seurauksena voi olla yhtä paha tai jopa pahempi kriisi kuin alunperin oli kyseessä. Seuraukset pitäisi miettiä hyvin tarkkaan etukäteen, ja niin ei ilmiselvästikään nyt tehty. Virhe kostautui, tilanne räjähti käsiin, ja nyt voimme vain toivoa, ettei vielä pahempaa ole luvassa.

Joskus suurvallat ovat onnistuneet muuttamaan miehittämiensä maiden hallinnon mieleisekseen. NL onnistui siinä Itä-Euroopassa vuosikymmenien ajan. USA onnistui aikoinaan Länsi-Saksassa. Siirtomaavallat hallitsivat alusmaitaan vuosisatoja. Venäjä hallitsi Suomea yli sata vuotta.

Nyttemmin on kuitenkin nähty monia vastakkaisia esimerkkitapauksia: Vietnam, Afganistan (sekä NL:n että USA:n moka), Somalia, Palestiina ja mahdollisesti kaikkein suurimmaksi epäonnistumiseksi osoittautuva Irak. USA on omalla toiminnallaan todistanut yksipuolisen YK:sta ja muusta maailmasta piittaamattoman sooloilunsa kaikkein huonoimmaksi vaihtoehdoksi.

Nähtäväksi jää, oppiiko USA itse tästä mitään, vai jatkuuko sama ruutitynnyreiden sytyttely tulevaisuudessakin.
7313
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

naivilta tuntui sotapoikien ihmettely kun ei heitä otettukaan riemulla vastaan irakissa vuosi sitten. ne reppanat luulivat olevansa hyväntekeväisyysmatkalla vapauttamassa irakilaisia hullun ikeestä. Kuka kumma oli niille semmoista propakandaa opettanut. nyt ne pojat ovat saaneet olla varuillaan siellä kohta vuoden ilman lomia ja lupaa poistua. Siellä ovat vankina sekä usalaiset sotilaat että rauhaa rakastavat irakilaiset, kai heitäkin on. Suru...uusi vietnami, eikö siitä tuskasta mitään ole opittu. Vietnamissa olleista sotilaista valtaosa kärsii taisteluneurooseista. Näinkö USA hoitaa liiat miehet muille maille vierahille elämänsä pilaamaan. nimimerkki" sekalaisia ajatuksia"

Äänestä

Eivät ole vielä edes läheskään valmiit, siellähän näkyy räjähtävän täysi sisällissota hetkenä minä hyvänsä !
Ja DabliJÄÄVEL lisää vain " ruutia " putkeen, tuomalla lisää sotilaitaan maahan .

Äänestä

Historian rattaat pyörivät hitaasti.

Nykyajan tyylille uskollisina, eli tyypillisen malttamattomina te ette näköjään tajua, ettei Roomaakaan päivässä rakennettu.

Jos vanhat perustat on vasta vajaa vuosi sitten romutettu, ette voi irakilaisten puolesta ruveta vaatimaan pullamössösuomalaisten tavoin, että " heti mulle kaikki tähän nyt"!

Pannaan nyt timer osoittamaan vaikka vuotta 2006-7, niin ollaan päästy vähän pitemmällä perspektiivillä tarkastelemaan asioiden kulkua.

Jos Irak on silloinkin edelleen sekasorron ja väkivallan tilassa, voi alkaa esittää pieniä ihmettelyjä siitä, että milloinkahan se luvattu demokraattisempi Irak oikein mahtaakaan toteutua.

Silloinkin se on kyllä kaikkein eniten irakilaisten itsensä ongelma ja kaikkein vähiten tämän Pohjolan perukan pikkukansan, suomalaisten ongelma...

Äänestä
  • Olisi suunnattoman typerää antaa USA:n jatkaa virheitään Irakissa vain sillä perusteella, että "ne ovat jatkuneet vasta yhden vuoden ajan". Ikään kuin virheiden pitäisi olla 3-4 vuotta vanhoja, ennen kuin niitä saisi sanoa virheiksi.

    Äänestä

Mutta kuten tunnettua monista aikaisemmista selkkauksista suurvalta on suurvalta, sen ei tarvitsekaan oppia mitään. Se voi hölmöillä aivan kuten haluaa.
Eikä kyse ole pelkästään USA:sta, Neuvostoliitto ja Venäjä ovat toimineet samoin.
Luulisi vaan, että USA:lla olisi enemmän länsimaista näkemystä asioihin, mutta ei taida niin olla, tai siitä ei sitten ole apua.

Äänestä
  • "Mutta kuten tunnettua monista aikaisemmista selkkauksista suurvalta on suurvalta, sen ei tarvitsekaan oppia mitään. Se voi hölmöillä aivan kuten haluaa."

    Niinkö?
    Vietnamista tuli kyllä USA:lle hirvittävä trauma.
    Sen takia se ei uskaltautunut isompiin operaatioihin melkein 30 vuoteen ennen Persianlahden sotaa 1991. Vietnamin sotahan alkoi 60-luvun alussa.
    Ja nyt voimansa tunnossa äärirepublikaaninen hallinto suisti sen suohon, mistä EI ole kunniallista ulospääsyä.

    USA joutuu Irakissa rikkomaan jokaista periaatettaan!
    Siis syitä miksi se valloitti Irakin.
    Esimerkiksi demokratia-periaatetta, samoin vapausperiaatetta,samoin ihmisoikeusperiaatetta.

    Äänestä

  • Rauhanmarssilla ollut kirjoitti:

    "Mutta kuten tunnettua monista aikaisemmista selkkauksista suurvalta on suurvalta, sen ei tarvitsekaan oppia mitään. Se voi hölmöillä aivan kuten haluaa."

    Niinkö?
    Vietnamista tuli kyllä USA:lle hirvittävä trauma.
    Sen takia se ei uskaltautunut isompiin operaatioihin melkein 30 vuoteen ennen Persianlahden sotaa 1991. Vietnamin sotahan alkoi 60-luvun alussa.
    Ja nyt voimansa tunnossa äärirepublikaaninen hallinto suisti sen suohon, mistä EI ole kunniallista ulospääsyä.

    USA joutuu Irakissa rikkomaan jokaista periaatettaan!
    Siis syitä miksi se valloitti Irakin.
    Esimerkiksi demokratia-periaatetta, samoin vapausperiaatetta,samoin ihmisoikeusperiaatetta.

    USA:ssa on paljon sotilaskoulutusta ja tahdissa marssiminen kuuluu alkeisiin.

    Rauhanmarsseilla ei ole tahdista tietoakaan, joten välttyäkseen näkemästä niin hirvittävän epätahtista marssimista USA vetäytyi mahdollisimman pian Vietnamista, että rauhanmarsssit eivät olisi aiheuttaneet enää vakavampia traumoja amerikkalaisille armeijan käyneille ex-sotilaille.

    Joten rauhanmarssit saattoivat sittenkin vaikuttaa tapahtumien kulkuun!

    Olisiko pitänyt aikoinaan osallistua?

    Byäääh!!!!!! En päässyt muuttamaan historiaa! :)))

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Hannu Kastro kirjoitti:

Irakin sota on osoittanut selviöksi ainakin yhden tosiseikan: vastenmielisiäkään diktaattoreja ei kannata lähteä suistamaan vallasta noin vain, jos seurauksena voi olla yhtä paha tai jopa pahempi kriisi kuin alunperin oli kyseessä. Seuraukset pitäisi miettiä hyvin tarkkaan etukäteen, ja niin ei ilmiselvästikään nyt tehty. Virhe kostautui, tilanne räjähti käsiin, ja nyt voimme vain toivoa, ettei vielä pahempaa ole luvassa.

Joskus suurvallat ovat onnistuneet muuttamaan miehittämiensä maiden hallinnon mieleisekseen. NL onnistui siinä Itä-Euroopassa vuosikymmenien ajan. USA onnistui aikoinaan Länsi-Saksassa. Siirtomaavallat hallitsivat alusmaitaan vuosisatoja. Venäjä hallitsi Suomea yli sata vuotta.

Nyttemmin on kuitenkin nähty monia vastakkaisia esimerkkitapauksia: Vietnam, Afganistan (sekä NL:n että USA:n moka), Somalia, Palestiina ja mahdollisesti kaikkein suurimmaksi epäonnistumiseksi osoittautuva Irak. USA on omalla toiminnallaan todistanut yksipuolisen YK:sta ja muusta maailmasta piittaamattoman sooloilunsa kaikkein huonoimmaksi vaihtoehdoksi.

Nähtäväksi jää, oppiiko USA itse tästä mitään, vai jatkuuko sama ruutitynnyreiden sytyttely tulevaisuudessakin.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu