Kuinka montaa kertaa me tämän palstan ateistit olemme nähneet uskovaisten sanovan kuinka joko maapallo tai koko maailmankaikkeus on hienosäädetty elämälle, näin todistaen jumalan olemassaolon?
Ainakin minun huomioitteni mukaan tämä on yksi yleisimmistä tietämättömien uskovaisten käyttämistä kommenteista. Sanon heitä tietämättömiksi sillä jos he osaisivat ajatella asiaa sen oikeiden suhteiden mukaan he tajuaisivat kuinka idioottimainen kyseinen kommentti on.
Yritetään nyt selittää tämä yksinkertaisesti.
Maapallolla on elämää yhteenlaskettuna arviolta noin 75 kuutiokilometriä. Maapallo on tilavuudeltaan 1000000000000 kuutiokilometriä. Näin laskettuna elämän määrä maapallolla on noin 1 prosentin miljardisosa.
Jos katsomme autoa niin voimme todeta että se on kokonaisuutena suunniteltu ihmisen kulkuvälineeksi. Mutta voisimmeko sanoa samaa kivestä josta 0.000000000001% on rautaa ja muita auton rakennusaineita?
Miksi sitten sanoisimme vastaavaa yhtälailla elämälle hienosäädetystä planeetasta?
Tai jos katsomme maailmankaikeutta elämälle hienosäädettynä, niin avaruuden tilavuus pelkästään meidän ja lähimmän galaksin välillä on 10 000 000 000 000 000 000 000 000 000 000 000 000 000 000 000 000 000 kuutiokilometriä. Ja maapallon ollessa ainakin raamatun mukaan ja useiden uskovaisten väitteiden mukaan se paikka jonka takia kaikki on luotu, niin elämälle hienosäädetty maailmankaikkeus vaikuttaa vielä mahdottomammalta.
Joten jos myöntäisimme että koko maapallo on elämälle hienosäädetty vaikka se selvästikään ei ole niin, niin silloinkin ainoastaan 1/10 000 000 000 000 000 000 000 000 000 000 000 000 000 pelkästään lähiavaruudestamme olisi elämälle sopivaa.
Jos taas otamme huomioon sen minimaalisen elämän osuuden maaoallosta, niin silloin se tarkoittaisi sitä että jos ottaisimme miljardi planeettaa ja löytäisimme yhdeltä niistä rauta-atomin, niin toteaisimme sen perusteella että nämä planeetat on hienosäädetty autoiksi.
Maailmankaikkeus ja suurimmilta osin meidän planeettammekin on elämälle haitallinen ja tuhoaa sellaisen ilmiön joko hitaasti tai nopeasti.
Meidän planeettammekin on ihmisille tappava jos noustaan muutamaa kilometriä korkeammalle maanpinnasta tai jos kaivaudutaan hieman sitä syvemmälle. 75% pinta-alasta on vettä jossa ihmiset eivät säily kauaa hengissä joko lämpötilan tai saalistajien vuoksi.
Suuri osuus pinta-alasta joka ei ole vettä on liian kylmää, kuumaa tai kuivaa että siellä pystyisi elämään ilman teknologian apua.
Ja tämä on uskovaisille sitä hienosäätöä?
Onneksi tiede on vastuussa radio- ja televisiolähetysten löytämisestä, muuten tuollaisella uskomisella säätämisellä ei saisi mitään aikaiseksi...
(ps. kiitoksia YT:n thunderf00tille alkuperäisestä ideasta ja laskelmista.)

Vastaukset 14
Vanhimmat
>>Kuinka montaa kertaa me tämän palstan ateistit olemme nähneet uskovaisten sanovan kuinka joko maapallo tai koko maailmankaikkeus on hienosäädetty elämälle, näin todistaen jumalan olemassaolon?
Maan olosuheet ovat mahdollistaneet elämän synnyn tänne. Ei toisinpäin.
Sinä ilmeisesti haluat ajatella, että jokin älykäs suunnittelija on luonut koko universumin ja sinne yhden planeetan, jotta sinulla on mahdollisuus elää.
"Aurinko on Maasta juuri sopivalla etäisyydellä"
... jos maa menisi 5% lähemmäs aurinkoa, elämä ei olisi mahdollista, sama tilanne syntyisi jos mentäisiin 37% kauemmas auringosta... meleko lähelle kuoleman rajaa tämä älykäs suunittelia pisti elämän.
"maasta ja luonnosta saadaan monenlaista muutakin tarpeellista jne jne. Kuinka todennäköistä on se, että tuo kaikki on ainoastaan sattuman tulosta?"
jos asiat olisivat toisin, olisi elämäkin toisenlaista. Elämä on kehittynyt ympäristön mukaan, ei ympäristö elämän mukaan.
>>Sinä ilmeisesti haluat ajatella, että jokin älykäs suunnittelija on luonut koko universumin ja sinne yhden planeetan, jotta sinulla on mahdollisuus elää
"Maan ilmakehä sopii ihmiselle täydelliesesti..."
Oletko niin itsekeskeinen että ajattelet että planeetan ilmakehä määräytyy sen mukaan mikä on planeetan vallitsevin älykäs laji? Eiköhän planeettojen elämä sopeudu sellaiseksi että ne kyseistä ilmakehää voivat käyttää hyödykseen sillä muutenhan ne kuolevat eivätkä elä kyseisessä ilmakehässä...
"Aurinko on Maasta juuri sopivalla etäisyydellä..."
Oletko niin itsekeskeinen että ajattelet että 6,000,000,000,000 ,000,000,000,000 kiloa painava planeetta vaihtelee kiertorataansa sen mukaan millaista elämää planeetalla on? Eiköhän se ole niin että jos planeetta on lämpimämpi, niin sen elämä pystyy elämään siellä ja taas jos planeetta on kylmempi elämä on siihen sopeutunut...
"Kuu on kiertoradallaan tasaapainottamassa vuorovesiä..."
Oletko niin itsekeskeinen että ajattelet että aikaisessa aurinkokunnan muodostumisessa protoplaneettojen ja muiden kiertolaisten kurssit ja törmäykset määräytyivät sen mukaan että yhdelle törmäyksen osapuolelle syntyisi elämää satojen miljoonien vuosien kuluttua siitä kun aktiivisin törmäyskausi loppui? Eiköhän se ole niin että tuollaiset törmäykset ja niiden tuloksena oleva kuu ehkä auttaneet elämää muodostumaan, sen sijaan että lupaus tulevasta elämästä olisi muodostanut planeettoja tai kuita...
"maaperä tarjoaa tarpellisia metalleja, mineraaleja..."
Oletko niin itsekeskeinen että ajattelet että meidän nykyinen yhteiskuntamme, meidän nykyinen älykkyystasomme ja teollinen toimintamme ovat olleet se maalitaulu jonka mukaan planeettojen muodostamat alkuaineet ovat jakautuneet? Eiköhän se ole niin että fysiikka ja kemia ovat vastuussa planeettojen aineista sillä Merkuriuksen, Venuksen, Maan ja Marsin alkuaineet ovat hämmästyttävän lähellä toisiaan ja noudattavan fysiikan lakeja jakautumisessaan...
http://www.ncbi.nlm.nih.gov/pmc/articles/PMC350422/?page=3
http://www.sciencemag.org/cgi/content/full/278/5344/1771
"ja öljyä..."
Oletko niin itsekeskeinen että ajattelet että massiiviset määrät elämää on kuollut ja muodostanut hiilipohjaisia polttoaineita vain siksi että yksi tämän planeetan lajeista voisi polttaa niitä ja saastuttaa planeettaa muutaman tuhannen vuoden ajan planeetan miljardien vuosien mittaisessa historiassa? Eiköhän se ole niin että meistä ihmisistäkin muodostuu öljyä kun tarpeeksi kauan odotetaan...
"Kuinka todennäköistä on se, että tuo kaikki on ainoastaan sattuman tulosta?"
Kumpi on todennäköisempää? Se että nuo kaikki kuvaamasi asiat olisivat tapahtuneet ihmisten hyödyksi vai että ne tapahtuivat ja niiden seuraksena oli ihmisiä? Eiköhän se ole niin että jos jokin noista muuttujista olisi erilainen, niin tämän planeetan elämäkin olisi erilaista? Voisi vaikkapa olla että mustekalaa muistuttava laji näpyttelisi täällä veden alla tietokoneitaan ja sanoisi että koko planeetta ja aurinkokunta on heitä varten suunniteltu...
"...että he näkisivät sen faktan, että elämä on universumissa hyvin yleistä."
Anteeksi vaan, mutta faktoja ei päätellä ilman todisteita. Yksi datapiste (elämä maapallolla) ei riitä todisteeksi kun puhutaan maailmankaikkeuden elämän yleisyydestä ja jakautumisesta.
Muuten se olisi vastaavaa kuin että sinä elämäsi aikana näkisit vain yhden koiran, dalmatialaisen ja sen pohjalta päättelisit minkäänlaisia faktoja. Sillä sellaisen päättelyn tulokseksi voit saada sellaisen faktan että kaikki koirat ovat pilkullisia ja niin harvinaisia että jokainen ihminen näkee niitä vain yhden elämänsä aikana.
"...Louis Pasteur osoitti kokeillaan..."
Miksi käytätä esimerkkinäsi 115 vuotta sitten kuollutta ihmistä ja yhtä tämän suorittamaa (vääränlaista) koetta?
Tutustuisit hieman uudempaan materiaaliin ja niiden tuomiin mahdollisuuksiin:
http://insciences.org/article.php?article_id=5628
http://www.livescience.com/strangenews/090111-creating-life.html
"Tuo väite on edelleen kiistaton."
Ja sitten kyseenalaistat kiistattoman asian.
-"Onko laboratotioissa kyetty synnyttämään koskaan elämää? "
-"...mikä lienee koko totuus siitäkään asiasta."
Yritä vähän paremmin ensi kerralla...
"jos maa menisi 5% lähemmäs aurinkoa, elämä ei olisi mahdollista, sama tilanne syntyisi jos mentäisiin 37% kauemmas auringosta"
Sitten pitää vielä huomioida, että ei ole mitään syytä olettaa, että noiden rajojen ulkpuolella ei olisi mahdollisuus muunlaiseen elämään.
"Miksi käytätä esimerkkinäsi 115 vuotta sitten kuollutta ihmistä ja yhtä tämän suorittamaa (vääränlaista) koetta?"
Lisäksi tuo kirjoittaja ymmärsi koko tuloksen aivan väärin. Koe ei ollut vääränlainen, mutta sen tarkoitus ei ollut kumota abiogeneesiä. Pastour vain osoitti, että ne eliöt eivät syntyneet spontaanisti. Pasteurin laki ei edes käsittele millään tavalla abiogeneesiä.
perusteluja uskon tueksi. En oikeastaan ole yhtään kiinnostunut tieteistä, koska en tarvitse niitä töissäni enkä vakaumukseni pönkiki. Vain teille ateisteille niillä on merkitystä ja eihän maapallon ja elämän todellisuus ole mitenkään ristiriitaista uskovaiselle ja voidaan näitä juttuja tutkia. Usko on Jumalan lahja ja Raamattu sinänä riittää 100%:sti uskon vakuuteksi. Ei mistään järjen päätelimistä tieteen tuloksista voi lähteä etsimään Jumalaa, mutta ei se mopisilla löäytö- tai tutkimuretkillä minnekään katoakkaan.
Itselleni tieteen totuus käy entistä "köykäisemmäksi". En edes terveydellisiin ongelmiin ole saanut tieteen taholta tyhjentävää vastausta.
"En oikeastaan ole yhtään kiinnostunut tieteistä, koska en tarvitse niitä töissäni enkä vakaumukseni pönkiki."
Noin sitä ollaan ylimielisiä ja vähätellään niitä lukemattomista asioita joista sinä hyödyt päivittäin jotka ovat olemassa vain tieteen ansiosta. Tietokone, internet, televisio, radio, jääkaappi, mikroaaltouuni, auto, lukkiutumattomat jarrut, luistonesto, ajonvakautus, liikennevalojärjestelmä, valaisu, röngten, magneettikuvaus, lentokone, avaruusalukset, avaruusasemat, sateliitit, maailmanlaajuinen tiedonsiirto, kännykkä, rokote, ja niin monta muuta että olet tieteen tuotteiden seurassa suurimman osan päivästäsi.
Elät vuosikymmeniä pidempään tieteen ansiosta paljon paremmissa oloissa kuin missä ihmiset elivät vain muutama sata vuotta sitten. Ja viestit toisten ihmisten kanssa nytkin vaikka nämä olisivat toisella puolella maailmaa.
Ja olet niin ylimielinen ja kiittämätön että otat kyllä vastaan kaiken minkä tiede tarjoaa mutta vähättelet sitä ja sanot että tiede käy köykäiseksi vaikka luotat sen tuotteisiin pitämään sinua elossa joka päivä.
"En edes terveydellisiin ongelmiin ole saanut tieteen taholta tyhjentävää vastausta."
Olen pahoillani jos sinulla terveysvaikeuksia joita ei ole vielä diagnosoitu oikein, mutta tälläinen yksittäinen anekdoottinen todistelu tieteen ja erityisesti lääketieteen "turhuudesta" ei tee tyhjäksi sitä että tiede on viimeisen sadan vuoden aikana käytännöllisesti poistanut maailmasta tai löytänyt vähintään parannuksen seuraaviin (ja lukemattomiin muihin) tauteihin:
-Vesirokko.
-Kurkkumätä.
-Malaria.
-Tuhkarokko.
-Hinkuyskä.
-Polio.
-Jäykkäkouristus.
-Lavantauti.
-Keltakuume.
-Isorokko.
Sadat miljoonat ihmiset ( tai jopa useammat) ovat säästyneet tautien aiheuttimilta kärsimyksiltä tai kuoleman sijasta parantuneet ja sinä olet niin ylimielinen että tuomitset tieteen koska sinulle ei ole ehkä ollut siitä apua yhdessä tapauksessa...
Kasva aikuiseksi ja osoita kiitollisuutta niille ihmisille jotka työskentelevät elämänsä tieteen parissa tavoitteenaan toisten ihmisten auttaminen ja pidä suusi kiinni aiheista joista et kirjoituksesi pohjalta selvästikään tiedä mitään.
"Uskon siihen, että tämä planeetta tähtijärjestelmineen on osana suurempaa kokonaisuutta, joka taas on osana suurempaa kokonaisuutta mikä on osana vieläkin suurempaa kokonaisuutta jne. Myös ihminen on osana suurempaa henkistä ja älykästä kokonaisuutta."
Väitteeen ensimmäinen lause on paikkaansapitävä sillä aurinkokuntamme on osa galaksiamme, galaksimme on osa galaksiryhmästä, galaksiryhmä on osa... jne.
Mutta tuo toinen väite henkisistä ja älyllisistä kokonaisuuksista on täysin perusteeton ja sellaisen lauseen tuominen keskusteluun ilman väitettä tukevia todisteita osoittaa sinun välinpitämättömyyttäsi rehellisestä keskustelusta.
"Kuinka montaa kertaa me tämän palstan ateistit olemme nähneet uskovaisten sanovan kuinka joko maapallo tai koko maailmankaikkeus on hienosäädetty elämälle, näin todistaen jumalan olemassaolon?"
Is the Universe Fine Tuned for Life?
http://www.youtube.com/watch?v=tCKqj-2JXZg
Katsos tuo video, ei se universumi niin hienosäädetty ole :D Tuo koko "säätöjuttu" tulee vain itsekeskeisyydestä (kaikki asiat toimivat vain meitä varten) ja siitä että maailmankaikkeus pitää saada vääristettyä sopimaan raamatun sanomaan.
Maapallohan on niin mahdottoman turvallinen paikka elää että täällä ei kukaan kuole mistään...
http://lemurking.files.wordpress.com/2008/04/fail-wish.jpg
Tuosta itsekeskeisyydestä...
En voi kuin ihmetellä niiden ihmisten ylimielisyyttä jotka eivät osaa tunnistaa meidän mitätöntä osuuttamme maailmankaikkeudessa ja jotka haluavat vieläpä kertoa olevansa koko maailmankaikkeuden luoneen älykkyyden kavereita...
http://www.motifake.com/image/demotivational-poster/0904/facepalm-lion-facepalm-demotivational-poster-1240941693.jpg
Jos jokin jumalolento on olemassa ja se on kaikkivoipa, voi se luoda elämää mihinkä tahansa olosuhteisiin.
Tämä tarkoittaa sitä ettei mikään ominaisuus ei ole edellytys elämälle.
Miksi sellaiset edellytykset elämälle, jotka nyt ovat olemassa, olisivat kaikkivaltiasta jotenkin sitovia.
Voisi sitä ihan joutessaan kehittää olennon, joka elää akkunestettä juomalla ja tarkenee miinus kahdessasadassa asteessa. Ei luulisi olevan vaikeaa.