Liikemies Jari Sarasvuo lähetti poliisille ”armonanomuksen”, jossa pyysi ajolupansa palauttamista. Asiasta kertoo Ilta-Sanomat.
Sarasvuo ajoi viime syksynä Janakkalassa rajua ylinopeutta. Hän ajoi 50 kilometrin rajoitusalueella poliisin tutkaan 99 kilometriä tunnissa. Hänet tuomittiin 30 päiväsakkoon sekä ainoastaan kuukauden mittaiseen ajokieltoon.
Sarasvuon saaman ajokiellon pituudesta kanneltiin oikeuskanslerinvirastoon. Kantelijan mielestä Sarasvuon ajokielto oli pituudeltaan liian lyhyt. Kantelu voi muuttaa valtakunnallista ohjeistusta ajokieltojen pituuksien suhteen.
Sarasvuon ylinopeudesta tulee esiin jopa koomisia piirteitä. Liikemies nimittäin kirjoitti 11.9.2009 ajamansa ylinopeuden pohjalta tunnuksen poliisin kuulemistilaisuuteen. Hän kirjoittaa lähteneensä asiakastilaisuuteen liian myöhään huonovointisuuden vuoksi, eikä ollut kiireessä huomannut nopeusrajoituksen muuttumista.
– Tein tuottamuksellisesti ja avoimesti väärin. Ansaitsen rangaistuksen, Sarasvuo kirjoittaa Ilta-Sanomien poliisilta saamassa kirjeessä.
Kirje loppuun Sarasvuon ”Armonanomukseni”-otsikon alle kirjoittamaan tekstiin:
– Ymmärrän ansaitsevani rangaistuksen ja olen aiheuttanut kärsimystä jo nyt vajaat 2 viikkoa kestäneen ajokieltoni takia. Pyydän ajolupani palauttamista. Pyydän myös sakkorangaistuksen suhteen faktoihin, tapahtuneeseen ja nykyiseen tulonmuodostukseeni laina ja yleisen oikeudentajun mukaista seuraamusta. Kiitos.
Sarasvuo on päivännyt kirjeen 23. syyskuuta eli vain vajaat kaksi viikkoa ajetun ylinopeuden jälkeen.
(MTV3)
Kerro kaverille

Vastaukset 5
Vanhimmat
jos oli niin huonovointinen?
Kai hänet ainakin puhallutettiin...
bussifirmalle, joka ajaa romubusseilla. ARMOVA!
http://www.vartti.fi/artikkeli/1e1e35cb-7fc6-42ab-88e6-20b191a2996c
täys pelle koko jätkä.
Koittakaa nyt ymmärtää Jari S parkaa.
Raukalla on jopa 700 metrin matka bussipysäkille! Siinähän menee manolot tai ties mitkä puhvelinnahka kengät pilalle kun joutuu hangessa tarpomaan moisia matkoja. Täysin epäinhimillistä!
Ja eihän Jari parka nyt voi omasta pussista maksaa taksia tai palkata vaikka autonkuljettajaa, eihän se Jarin vika ole että joku edessä ajoin hitaasti kun oli kiirus! Eihän Jarilla ole edes rahaa ajella taksilla kun firmallakin menee huonosti tai jotain,.