Nainen vaihtoi kaksi lasta kakaduun ja 175 dollariin USA:ssa
Torstai 25.2.2010 klo 10.28
Yhdysvaltalaisnainen sai 15 kuukauden tuomion kahden alaikäisen lapsen myymisestä.
Nainen vaihtoi lapsensa kakaduun. (COLOURBOX.COM)
Louisianalainen Donna Louise Greenwell halusi asianajajansa mukaan lapsille paremmat oltavat.
- Se oli hyvin kömpelö adoptioyritys, asianajaja Steve Sikich sanoi.
Greenwell, 53, ehti olla 5-vuotiaan pojan ja 4-vuotiaan tytön huoltaja reilun vuoden. Toisen asianajajan mukaan lapset oli hylätty hänen hoiviinsa.
- He (lapset) olivat aliravittuja, eikä heistä pidetty kunnolla huolta. Ymmärtääkseni lasten äiti oli pyytänyt Greenwelliä huolehtimaan lapsista, Sikich selitti.
Poliisin tutkijoiden mukaan tuomittu otti yhteyttä Paul J. Romeroon, 46, ja Brandy Lynn Romeroon, 27, nähtyään heidän myynti-ilmoituksensa kakadusta. Greenwell tarjosi lapsia heille 2 000 dollarin korvausta vastaan.
Koska Romeroilla ei ollut tähän varaa, he sopivat vaihtavansa lapset 1 500 dollarin arvoiseen lintuun ja 175 dollariin.
Rahoilla oli tarkoitus kattaa lasten huoltajuuden siirtämisestä koituvat asianajajakulut. Kakadun kohtalo oli päätyä lahjaksi Greenwellin lapsenlapselle.
Syyttäjänvirasto heltyi päästämään Greenwellin kohtalaisen vähällä. Hän sai 15 kuukautta pakkotyötä molemmista syytteistä lapsen myymisestä, mutta hän kärsii molemmat tuomiot samaan aikaan.
Nainen olisi voinut saada pahimmillaan jopa kymmenien vuosien tuomion. Hän aloittaa tuomionsa kärsimisen kuukauden kuluttua.
Romeroille langetettuja viiden vuoden vankilatuomioita ei pantu täytäntöön, koska he todistivat Greenwelliä vastaan.
IL

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.