sielu?

Maalliset jäännökset mätänee ja sitten se "sielu" tempastaan jonnekkin joko siis "taivaaseen" tai "helvettiin". No mitäs siellä helvetissä sitten oikein grillataan kun maalliset jäännökset muuttu tomuksi, energiaa? Miten energiaa grillataan?

Entäs vammaiset. Kun "sielu" on kuitenkin vain aivotoiminnan tuottamaa energiaa (materian muuttamista energiaksi) niin onko se sielu vammainen sitten kuolemansa jälkeenkin? Aika karmee ajatus.

Vai onko sitten niin, että aivosähkökemiallinen reaktio ei tuotakkaan energiaa vaan se tulee jostain muualta? Aika outoa jos näin olisi. Eihän se jumala silloin sitä ajatusenergiaa voisi antaa meille, jotka emme ole "uudestisyntyneet" emmekä ole ottaneet vastaa hemmon kutsua ja pyytäneet häneltä uskoa.

Kertokaa oi arvoisat uskikset.
26188
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 26

Vanhimmat

Jos sielu olisi energiaa, niin miksi sitä ei olla havaittu? Miksi materian katoamista ei olla havaittu, eikö aivojen tulisi haihtua kun kuolee, jotta aivojen minuus muuttuisi sielu-energiaksi? Ja tätäkautta ruumiin tulisi keventyä kun materiaalia haihtuu.

Äänestä

Meilä oli yötä pariskunta joka jäi ilman asunto viikonloppuna. Plokattiin ne kadulta kun ne jäässä olivat ja paleli. Nainen raskaana ja poika ollut ilman lääkeet ja vina puoli vuotta mitä kyllä epäilen. No ne oli tullut huvittelureissulla toisesta kaupungista ja luotti että ""ystävät"" ottavat heitä yöxi kotiinsa mutta saivat kokea kauhukokemus kun ei kukaan niitä huolinneet. Kadulla olivat olleet yön ja huoltoasemassa kävivät lämmittelemässä.

Me vaimoni kanssa otimme ne tietysti meille ja maxoimme palumatkan kotiin niinkuin uskoville kuuluu. Mies otti vastaan Jeesus ja on nyt matkalla kotiin Taivaaseen toivottavasti vaimo myös saa järki pähän ja antaudu Rakastava Isän syliin !! : ) Ninhän me rukoilemme eix vaan !!!!!!!!!!!!!!! Kunnia Jumalalle !!!

Siellä mies siten luki raamattu mitä hän meiltä sai,, kun matkusti tyytyväisenä maha täynnä hyvä ruoka kotiinpäin junalla. Tyttöystävänsä kanssa. Taas yxi sielu turvassa teiltä ja saatana !!

Äänestä
  • "maxoimme palumatkan kotiin niinkuin uskoville kuuluu. Mies otti vastaan Jeesus ja on nyt matkalla kotiin Taivaaseen"

    Sinä siis tapoit sen miehen?

    Äänestä

  • Sarjassamme sawixen kootut tarinat. Tarina nro. 308

    Äänestä

  • 8+4=12 kirjoitti:

    "maxoimme palumatkan kotiin niinkuin uskoville kuuluu. Mies otti vastaan Jeesus ja on nyt matkalla kotiin Taivaaseen"

    Sinä siis tapoit sen miehen?

    Mittten ttäälllllllaissta logittteechin näppikssesstttä putttsssattaan neenän kautttaa ttulleeettt ttttuuorrrreehutt?

    Äänestä

  • uskomaki kirjoitti:

    Mittten ttäälllllllaissta logittteechin näppikssesstttä putttsssattaan neenän kautttaa ttulleeettt ttttuuorrrreehutt?

    Mulla kävi samoin, mut piti pestä koko läppäri...

    Äänestä

  • 'poika ollut ilman lääkeet ja vina puoli vuotta"

    On se sitten hyvä, että sinulta niitä varmaan liikeni hänellekin. Kummastakaan ei liene teildän huushollissa pulaa?

    Äänestä

  • old_profile_51072 kirjoitti:

    Mulla kävi samoin, mut piti pestä koko läppäri...

    Minen osaa kirijoottaa ennee

    (mitun viniläppäri)

    Äänestä

taas yksi juttu, jota uskikset eivät osaa selittää. Yritystä kyllä löytyy ja siinä ne leviävät tulkitsijansa mukaan mikä minnekin.

Äänestä
  • Pöljempää kuin mitä olet? Ihmisiä tulee jatkuvasti uskoon, sille et mahda mitään. Jumala käyttää työaseenaan monelaisia. Ei kaikkien tarvitse olla edes kirjoittajia, mutta saavat olla evankelistoja ja kertoa pelastussanomaa. Sinä pilkkaat ihmisiä, mutta tarinasi on loppu kerrran ja menet osasi. Sillokuvitletu älysiin ei enää taitavtkaan kirjoituksesi ja kuviteltu älysi sinua paljoa lohduta.

    Jos todella nero jaa aikaansaapa, vaikuttaisit jossakin muualla.

    Äänestä

  • Nöyryys on ... kirjoitti:

    Pöljempää kuin mitä olet? Ihmisiä tulee jatkuvasti uskoon, sille et mahda mitään. Jumala käyttää työaseenaan monelaisia. Ei kaikkien tarvitse olla edes kirjoittajia, mutta saavat olla evankelistoja ja kertoa pelastussanomaa. Sinä pilkkaat ihmisiä, mutta tarinasi on loppu kerrran ja menet osasi. Sillokuvitletu älysiin ei enää taitavtkaan kirjoituksesi ja kuviteltu älysi sinua paljoa lohduta.

    Jos todella nero jaa aikaansaapa, vaikuttaisit jossakin muualla.

    Miten tuo kirjoituksesi liittyi tämän ketjun pohdintaan siitä, miten sielu voi kärventyä helvetissä. Jos se jotenkin siihen liittyi, niin minä en ainakaan huomannut.

    Äänestä

  • Nöyryys on ... kirjoitti:

    Pöljempää kuin mitä olet? Ihmisiä tulee jatkuvasti uskoon, sille et mahda mitään. Jumala käyttää työaseenaan monelaisia. Ei kaikkien tarvitse olla edes kirjoittajia, mutta saavat olla evankelistoja ja kertoa pelastussanomaa. Sinä pilkkaat ihmisiä, mutta tarinasi on loppu kerrran ja menet osasi. Sillokuvitletu älysiin ei enää taitavtkaan kirjoituksesi ja kuviteltu älysi sinua paljoa lohduta.

    Jos todella nero jaa aikaansaapa, vaikuttaisit jossakin muualla.

    "Ihmisiä tulee jatkuvasti uskoon, sille et mahda mitään. Jumala käyttää työaseenaan monelaisia. Ei kaikkien tarvitse olla edes kirjoittajia, mutta saavat olla evankelistoja ja kertoa pelastussanomaa."

    Niiin ja kaikkivoipa jumalahan ei voisi vain napsauttaa sormiaan ja kaikki tulisivat uskoon, eikös? MUTTAKUN SELI SELI LIIRUM LAARUM DIIPA DAAPA BLABLABLABLABLAAAAAA

    Äänestä

  • tyhmiä uskiksia... kirjoitti:

    Jumala ei tee mitään vastoin ihmisen tahtoa.

    Ihmiset elävät omien mielihalujensa mukaan
    ja sitten ihmetellään, kun jotain tapahtuu,
    jota ei hyväksytä, että kuinkas nyt noin..
    missä se Jumala nyt on..miksei se tehnyt
    niin ja näin..mutta ei osata ajatella, ettei
    Jumala ole meidän mielihalujemme
    toteuttaja, vaan Hänen tahtonsa tulee
    tapahtumaan, niinkuin se on Raamattuun
    kirjoitettu tämän maailman kohdalla.

    Jokaisella on kuitenkin mahdollisuus valita
    mitä tekee elämänsä suhteen; antaako sen
    suuremman käteen, joka ohjaa ja auttaa
    vai yrittääkö itsessään luovia jotenkin
    tämän elämän läpi ja sitten kerran todeta,
    minkä virheen tekikään..

    Äänestä

Niin, tai miten on aivokuolleiden kanssa..

Äänestä
  • taas tietämättömiä kristinuskon perusasioista. Kaikilla joilla on maallinen ruumis, on myös hengellinen ruumis. Jeesus nousi kuolleista hengellisessä ruumiissa.
    Psykologia, oli ennen sielutiede. "Tuntea tuskaa sielussaan", eli tunteet,ajatukset,tajunta.Ne ovat myös hengellisessä ruumiissa. Uskovaiset on lunastettu, koska "Kristus kuolemallaan kuoleman voitti, ja haudoissa oleville elämän antoi."
    Turhaan ateistit huuli pyöreänä heittäytyvät äimistelemään. Te ette voi neuvoa Jumalaa, me uskon lahjan saaneet ymmärrämme, minkä aarteen olemme saaneet.

    Äänestä

  • ... kirjoitti:

    taas tietämättömiä kristinuskon perusasioista. Kaikilla joilla on maallinen ruumis, on myös hengellinen ruumis. Jeesus nousi kuolleista hengellisessä ruumiissa.

    Kristinuskon perusasia ovat opetettu minulle väkisin koulussa. Vittuilet ja ylennät itsesi. Huuli pyöreänä olen äimistellyt koko elämäni uskovaisen typeryyttä. Äimistelyni alkoi niihin aikoihin kun itse en enää uskonut joulupukkiin enkä keijukaisiin. Eli jo lapsena äimistelin sitä miten aikuinen ihminen voi sokeasti ilman mitään todisteita uskoa jumaliin. Pidä aarteesi, minun aarteeni ovat jotain ihan muuta.

    Äänestä

  • ... kirjoitti:

    taas tietämättömiä kristinuskon perusasioista. Kaikilla joilla on maallinen ruumis, on myös hengellinen ruumis. Jeesus nousi kuolleista hengellisessä ruumiissa.
    Psykologia, oli ennen sielutiede. "Tuntea tuskaa sielussaan", eli tunteet,ajatukset,tajunta.Ne ovat myös hengellisessä ruumiissa. Uskovaiset on lunastettu, koska "Kristus kuolemallaan kuoleman voitti, ja haudoissa oleville elämän antoi."
    Turhaan ateistit huuli pyöreänä heittäytyvät äimistelemään. Te ette voi neuvoa Jumalaa, me uskon lahjan saaneet ymmärrämme, minkä aarteen olemme saaneet.

    "Kristus kuolemallaan kuoleman voitti, ja haudoissa oleville elämän antoi."

    - Vasta viimeisenä päivänä arvon uskis. Niin teidän oppinne väittää.

    Joten sinä siis voi olla vainaana 500 miljoonaa vuotta, kunnes sitten aurinko posahtaa ja se on tämän Telluksen loppu. Miltä tuntuisi ajatus, että sinut revittäisiin tuomiolle 500 miljoonan vuoden kuluttua ja joutuisitkin jonkun rikkeen takia kitumaan ikuisesti helvetissä? Kuolleenahan sinä et mistään mitään tiennyt.

    Ei taida mennä jakeluun?

    Äänestä

  • Kössönöm kirjoitti:

    Sullakaan.Et ole lukenut Paavalin kirjeitä, et tiedä iankaikkisesta Jumalasta. Miksi ylipäätään arvailet uskonasioita, kun niitä kerran halveksit ja pidät ei-totuuksina ? Sinun osasihan on selvä, kuten sanoit,krematorion betonilta lakaistu mixing- tuhka. Ota nyt kaikki irti minkä saat,pilkkaamalla ja esittämällä ylläolevia epäolennaisuuksia.
    Kristittynä olen taivasmatkalainen, hengessä joka tuo onnen ja rakkauden. Miksi joutuisin helvettiin, minuthan on lunastettu taivaaseen.Ja saan olla siellä, missä rakkaitani tulee myöskin olemaan, ja on jo siellä.

    Äänestä

  • .. kirjoitti:

    "VIIMEINEN TUOMIO
    Joh. 5:22-29
    22. Isä ei itse tuomitse ketään, vaan on antanut kaiken tuomion Pojalle,
    23. että kaikki kunnioittaisivat Poikaa niin kuin he kunnioittavat Isää. Joka ei kunnioita
    Poikaa, ei myöskään kunnioita Isää, joka on hänet lähettänyt.
    24. Totisesti, totisesti minä sanon teille: joka kuulee minun sanani ja uskoo häneen, joka
    on minut lähettänyt, sillä on iäinen elämä. Hän ei joudu tuomittavaksi, vaan hän on
    siirtynyt kuolemasta elämään.
    25. Totisesti, totisesti minä sanon teille: Aika tulee ja on jo, jolloin kuolleet kuulevat
    Jumalan Pojan äänen, ja jotka sen kuulevat, saavat elää.
    26. Kuten Isällä on elämä itsessään, hän on antanut elämän myös Pojalle, niin että
    hänelläkin on elämä itsessään.
    27. Isä on antanut hänelle vallan tuomita, koska hän on Ihmisen Poika.
    28. Älkää ihmetelkö tätä, sillä tulee hetki, jolloin kaikki haudoissa olevat kuulevat hänen
    äänensä
    29. ja tulevat ulos, hyvää tehneet elämän ylösnousemukseen, pahaa tehneet taas
    tuomion ylösnousemukseen."

    Ajattelitko itsekin tulla elämän ylösnousemukseen ?

    Äänestä

  • .. kirjoitti:

    Ajattelitko itsekin tulla elämän ylösnousemukseen ?

    tarkoitetaan hengellisesti kuolleita eli ihmisiä, jotka elävät, mutta joilla ei ole hengellistä elämää.

    Äänestä

  • Kössönöm kirjoitti:

    "Kristus kuolemallaan kuoleman voitti, ja haudoissa oleville elämän antoi."

    - Vasta viimeisenä päivänä arvon uskis. Niin teidän oppinne väittää.

    Joten sinä siis voi olla vainaana 500 miljoonaa vuotta, kunnes sitten aurinko posahtaa ja se on tämän Telluksen loppu. Miltä tuntuisi ajatus, että sinut revittäisiin tuomiolle 500 miljoonan vuoden kuluttua ja joutuisitkin jonkun rikkeen takia kitumaan ikuisesti helvetissä? Kuolleenahan sinä et mistään mitään tiennyt.

    Ei taida mennä jakeluun?

    Täällähän sitä syntiä tehdään palstallakin, minkä ehditään !

    Sanoihan Jeesus, että ei se mikä menee suusta sisälle, ihmistä saastuta,
    vaan se, mikä tulee suusta ulos, koska se tulee ihmisen sydämestä/sielusta.
    Ihmisen sydämestä lähtevät pahat ajatukset: murhat,aviorikokset,haureudet,
    varkaudet, väärät todistukset, jumalanpilkkaamiset..ja ne saastuttavt ihmisen.
    Matt.15:19

    Äänestä

Raamatun sana? Tätä sielu käsitettä kuvaillaan kyllä siinä teoksessa useammassakin kohtaa, ja ymmärtääkseni se tarkoittaa tai paremminkin kuvailee elämää. Ei muuta. Eli sielua ei tempaista mihinkään.

Tosin toisaalta en ihan ymmärrä sitä ristiriitaisuutta, että Raamatun sana julistaa jossain toisaalla: "Kuolleet eivät näe, eikä ajattele. Eikä kellään ole kuolematonta sielua tai henkeä" (jossain Psalmissa).

Ja sitten taasen jossain toisaalla kuvaillaan, että henki on elämän voima, joka kuolemisessa palajaa Jumalan tykö (tämäkin taisi olla psalmeissa)?

Ja tuo helvetti, liittynee Raamatun sanomaan niin sanotusta Tuomion -päivästä?

Ps: Sorry, tämä taisi nyt mennä itsepohdiskelun puolelle, joten vastaus lienee hiven vajavainen?!

Äänestä
  • kaikessa yksinkeratisuudessaan on solujen jakautumista, kuolemista ja uusiutumista ja sitä jatkuu niin kauan kuin olosuhteet sen sallivat eli tarvittavat ainekset ovat olemassa mm. lämpö, ravinteet, happi ja lukemattomia muita osatekijöitä. Jos näistä joku loppuu kuten vaikka ravinto niin elämä lakkaa.

    Tietoisuus taas on aivosähkökemiallinen reaktio jossa solujen yhteyksiä rakentuu tai kuihtuu. Ja tietoisuus omasta itsestä on minuus. Ja kun tämä aivotoiminta loppuu minuus lakkaa olemasta ja jos minuus on sielu niin sielu lakkaa olemasta.

    Miksi pitäisi väkisin kuvitella, että se jatkaisi olemassa oloa ilman fyysistä kehoa. Mikä siinä elmän luonnollisessa päätepisetessä on niin kammottavaa, että pitää uskotella itselleen jotain taivaspaikkaa tai pelätä helvettiä?

    Se on tietty ymmärrettävää, että helvetin pelossa yrittää elää tämän ainokaisen hyvin mutta miksi siihen pitää kepillä ja porkkanalla pokottaa kun sen pitäisi olla itsestään selvyys?

    Äänestä

  • karisma kirjoitti:

    kaikessa yksinkeratisuudessaan on solujen jakautumista, kuolemista ja uusiutumista ja sitä jatkuu niin kauan kuin olosuhteet sen sallivat eli tarvittavat ainekset ovat olemassa mm. lämpö, ravinteet, happi ja lukemattomia muita osatekijöitä. Jos näistä joku loppuu kuten vaikka ravinto niin elämä lakkaa.

    Tietoisuus taas on aivosähkökemiallinen reaktio jossa solujen yhteyksiä rakentuu tai kuihtuu. Ja tietoisuus omasta itsestä on minuus. Ja kun tämä aivotoiminta loppuu minuus lakkaa olemasta ja jos minuus on sielu niin sielu lakkaa olemasta.

    Miksi pitäisi väkisin kuvitella, että se jatkaisi olemassa oloa ilman fyysistä kehoa. Mikä siinä elmän luonnollisessa päätepisetessä on niin kammottavaa, että pitää uskotella itselleen jotain taivaspaikkaa tai pelätä helvettiä?

    Se on tietty ymmärrettävää, että helvetin pelossa yrittää elää tämän ainokaisen hyvin mutta miksi siihen pitää kepillä ja porkkanalla pokottaa kun sen pitäisi olla itsestään selvyys?

    että elämä ei pääty kuolemaan kristityillä. Ei tässä mitään väkisin kuvitella, senhän Raamattu todistaa, ja henki todistaa meidän henkemme kanssa että olemme Jumalan lapsia.
    Ei helvetti meitä pelota, emmehän ole sinne matkalla, vaan paratiisiin. Me olemme vapaita, ja odotamme Kristuksen toista tulemista maan päälle! Taivaallista on elää tätä matkaa uskovaisten ystävien kanssa.

    Äänestä

  • Saarnaajan kirjasta, jossa tuodaan esille ihmisen omia ajatuksia asioista, joita Tähtis kirjoitit ?!

    Ylöstempaus eli Jeesuksen tulo ja sitten taas maailmanajan lopussa oleva tuomittujen-ja
    vanhurskaidenylösnousemus ovat eri asioita.

    Jehovantodistajathan jäävät omasta mielestään maan päälle paratiisiin ja heitä pelastuu
    144.000 - vaikkakin Raamatussa tuo luku tarkoittaa Juutalaista jäännöstä, joka pelastuu
    vihanajasta.

    Mitenkäs muuten tuo luku tulee täyteen, kun jehoviakin kuolee kokoajan..
    ..ja jos ei mitään ylösnousemustakaan ole..
    ja mitenkäs ne kuolleet tulevat takaisin maan päälle..
    ..olipas outo oppi..!

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

karisma kirjoitti:

Maalliset jäännökset mätänee ja sitten se "sielu" tempastaan jonnekkin joko siis "taivaaseen" tai "helvettiin". No mitäs siellä helvetissä sitten oikein grillataan kun maalliset jäännökset muuttu tomuksi, energiaa? Miten energiaa grillataan?

Entäs vammaiset. Kun "sielu" on kuitenkin vain aivotoiminnan tuottamaa energiaa (materian muuttamista energiaksi) niin onko se sielu vammainen sitten kuolemansa jälkeenkin? Aika karmee ajatus.

Vai onko sitten niin, että aivosähkökemiallinen reaktio ei tuotakkaan energiaa vaan se tulee jostain muualta? Aika outoa jos näin olisi. Eihän se jumala silloin sitä ajatusenergiaa voisi antaa meille, jotka emme ole "uudestisyntyneet" emmekä ole ottaneet vastaa hemmon kutsua ja pyytäneet häneltä uskoa.

Kertokaa oi arvoisat uskikset.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu