Olen ymmärtänyt, että Isä Mitro, piispa Ambrosius, apulaispiispa Arseni jne ovat munkkeja.
Miehet kuitenkin hyörivät tärkeissä tehtävissä sekä Suomessa ja maailmalla. Isopalkkaisia ja hyvin toimeentulevia. Televisiosta nähtynä esittelevät kiinteistöjään ja muita sijoituksiaan. Äveriäitä miehiä ja munkkeja. En ymmärrä, miten kristillinen askeesi ja heidän elämänsä on liittyvät yhteen.
Käsittääkseni askeesi merkitsee sitä että se vapauttaa ihminen aineellisen omistamisen orjuudesta.
Olenko väärässä ?
Miehet kuitenkin hyörivät tärkeissä tehtävissä sekä Suomessa ja maailmalla. Isopalkkaisia ja hyvin toimeentulevia. Televisiosta nähtynä esittelevät kiinteistöjään ja muita sijoituksiaan. Äveriäitä miehiä ja munkkeja. En ymmärrä, miten kristillinen askeesi ja heidän elämänsä on liittyvät yhteen.
Käsittääkseni askeesi merkitsee sitä että se vapauttaa ihminen aineellisen omistamisen orjuudesta.
Olenko väärässä ?
Vastaukset 17
Vanhimmat
Mutta munkit maailmassa ovat alttiina monille houkutuksille.
ovat kyllä munkkeja, ja he ovat velvollisia noudattamaan luostarisääntöä, elämään köyhyydessä, kuuliaisuudessa ja naimattomana. Isä Mitro on vain tavallinen (seurakunta)pappi. Koska hän on naimaton, hän on velvollinen elämään selibaatissa niin kuin muutkin naimattomat/leskeksi jääneet tai puolisostaan eronneet ortodoksit. Isä Mitro ei voi solmia avioliittoa pappeuttaan menettämättä, koska papiksi aikova mies voi solmia avioliiton vain ennen papiksi vihkimistään. Muuta yhteistä naimattomalla papilla ei ole munkien kanssa. Naimaton pappi ei ole tehnyt esim köyhyyslupausta niin kuin munkit.
Isä Mitro on nyt toimituskiellossa, koska piispat rankaisivat häntä europarlamentaarikoksi ryhtymisestä. Minusta isä Mitroa on rangaistu kohtuuttoman ankarasti ottaen huomioon, mitä piispat itse puuhailevat. Ambrosiuksen bisnekset ovat huomattavasti maallisempia kuin isä Mitron poliitinen ura. Isä Mitrohan ei ole edes minkään puolueen jäsen.
oikeammin olisi; Kp Ap Leo EI OLE MUNKKI, sen sijaan seuraavat ovat: emeritus-ap Johannes, Oulun hiippakunnan piispa Panteleimon, Helsingin hiippakunnan piispa Ambrosius ja Joensuun piispa Arseni. Vanhempia piispoja ja heidän statustaan ei liene tarpeen tässä yhteydessä mainita. Mitro Repo on pappi ilman toimitusoikeutta, eli siis periaatteessa siviili.
arkkipiispa Leoa aloituksessaan, vaan ainoastaan mp Ambrosiuksen ja piispa Arsenin. Lue aloitusviesti ennnen kuin kommentoit siihen tulleita vastauksia, niin tiedät, mistä keskustellaan. Isä Mitro ei ole menettänyt pappeuttaan, mutta on toimituskiellossa.
ja tiedän, että Mitro 'Repo on toimituskiellossa, eli ei siis voi toimittaa kirkollisia toimituksia, joten käytännössä elää siis kuin siviili. No, sinähän olet joka tapauksessa aina oikeassa, kirjoitetaan mitä hyvänsä...
"ja tiedän, että Mitro 'Repo on toimituskiellossa, eli ei siis voi toimittaa kirkollisia toimituksia, joten käytännössä elää siis kuin siviili."
Ei toimituskielto siihen liity, elääkö pappi kuin siviili vai eikö. Eräs näkyvä merkki tästä on se, että pappi nauttii muun papiston tavoin ehtoollisen alttarissa myös toimituskiellon aikana. Siviilit nauttivat ehtoollisen kirkkosalin puolella yhdessä muiden maallikoiden kanssa.
useimmat piispat kuuluvat jonkin luostarin veljestöön, mutta heidät on otettu pois luostarista piispaksi nimittämisen yhteydessä. Isä Mitrokaan ei ole munkki.
Miksi provosoit täällä vähillä tiedoillasi? Ota ensin selvää ja ymmärrä asiat, ortodoksisessa kirkossa tuskin mikään asia menee sinun asettamiesi ehtojen mukaan.
Siis Piispat Ambrosius, Arseni jne kuuluvat luostariveljiestöön ja ovat luostarin ulkopuolella suorittamassa askeesissa piispan tehtäviä.
Koko kirkko näyttää pelkältä vitsiltä kun touhu on tälläistä.
Isä Mitro on sitten tapaus toinen.
tiernapoikasulkeisien talk showssa...
Kannattaa ensin paneutua sanojen sisältöön. Mitä oikeasti tarkoittaa askeesi, luostariveli, toiminta luostarin ulkopuolella, piispan tehtävä, jne. ja sitten pohtia laittaisiko suun kiinni vai osoittaisiko oman tietämättömyytensä kaikille.
Hölmöt meillä on aina joukossamme!
kun aina joukossa on yksi hölmö - oli yksin taikka joukossa...
Luterilaisessa seurakunnassa saattaa olla saman verran jäseniä kuin koko ortodoksisessa kirkossa.
Kirkko ja valtio kuitenkin ylläpitää verovaroin neljää piispaa ja kallista hallintokoneistoa.
Sangen mätä laitos. Helsingin ortodoksinen srk on tapaus erikseen mutta näin maalaisena, pienen köyhän seurakunnan jäsenenä, jossa ei ole muita työntekijöitä kuin pappi ja kanttori, ei voi kuin vastenmielisyyttä tuntien katsoa ja seurata ortodoksisen kirkon tilaa.
Meillä ei ole lapsityöntekijöitä, diakoneja, vahtimestareita, pappeja joka lähtöön, kulttuurikeskuksia.
Uskontotunneiila käytetään lapsia omalla autolla, vappaehtoistyönä hoidetaan hautausmaat, kirkon pihat ja moni muu asia.
On suorastaan etovaa katsoa rikkaiden seurakuntien ongelmia ja erityisesti eräiden pappien ja piispojen
julkkiselämää, joka lähinnä sopisi Seiska lehden sivuille. Humalaa seuraa yleensä krapula.
Olkaamme vakaat, olipa hyvä huomio ja kirjoitus. Kiitos sinulle.
Täsmennyksenä : Kulttuurikeskus Sofia EI OLE ORTODOKSISEN KIRKON LAITOS, vaan yksityinen yritys. ortodoksinen kirkko on antanut yhden 50000 euron suuruisen kerta-avustuksen tälle laitokselle. Lisäksi Helsingin hiippakunnalle on vuokrattu tilat kyseisestä kulttuurikeskuksesta, joten eräänlaista välillistä tukea tämäkin tavallaan on.
Olen kirjoittajan kanssa samaa mieltä siitä, että kaikin keinoin on syytä keventää ja tehostaa hallintoa palvelemaan nimenomaan seurakuntia, joissa kirkon ydintehtävää viime kädessä toteutetaan. On pidettävä huolta väestötappion kurittamista seurakunnista Karjalan ja Oulun hiippakunnissa!
Helsingin hiippakunnan seurakunnat ovat aivan ilman omaa ansiotaan ja ponnistelujaan saaneet väestön etelään suuntautuneen muuttoliikkeen ansiosta varoja, joilla voidaan paremmin resurssein toimintaa hoitaa. On vain oikeus ja vähintäänkin kohtuus, että nämä seurakunnat maksaessaan keskusrahastomaksuja palauttavat muuttotappioalueiden seurakuntien toimintaan varoja kirkollishallituksen myöntämien toiminta-, peruskorjaus- ym. avustusten myötä.
Kirkolliskokous on viime kokouksessaan marraskuussa 2009 käynnistänyt hallinnonuudistuksen. Toivokaamme, että konkreettisia muutoksia saadaan aikaan.
Uudet kirkolliskokousedustajat valitaan maaliskuussa. On todella tärkeää saada osaavat, itsenäisesti ajattelevat ja suoraselkäiset edustajat päättämään kirkon toiminnan kehittämisestä.
Ensinnäkin on lähdettävä kahta reittiä:
1) Seurakunnan vaaleihin on saatava enemmistö kirkollisveronmaksajista - ei pelkästään papiston juottovasikoita. Se tapahtuu suunnittelemalla seurakuntakohtaisesti strategiat. Seurakuntien äänioikeutetut jäsenet on löydettävä ja saatava muutoksen taakse: äänestämään.
Nyt papeilla on etuoikeus käyttää jäsenrekistereitä edukseen ja he voivat suunnata viestejään haluamilleen äänestäjille. Seurakuntalehdet eivät ole tasapuolisia. Jo ehdokasasettelu vaatii jonkunlaisen jäsenjoukon tuntemista. Lehdet syöttävät vain "virallista totuutta" ja masinoituja puheenvuoroja.
2) Eduskuntaan olisi saatava kaikista vaalipiireistä/ puolueista ortodoksisuutta tuntevia jäseniä. Etenkin sellaisia jotka olisivat uudistusmielisiä ja muutosvastarinta olisi enemmän järkeen kuin tunteeseen sitoutunutta.
Seurakuntien kautta pystytään vaikuttamaan keskeisiin asioihin parhaiten. Jopa lainsäädännön välttämättömiin muutoksiin. Nyt jos 5-9 % käyttää äänioikeuttaan, niin palvelujen käyttäjien ja maksajien ääni ei tule kuulluksi. Tämä mahdollistaa kirkon palveluksessa olevien elämisen kirkkoruhtinaitten tavoin. Joskus kuin sika pellossa.
Siihen on saatava loppu.
Kirkkomme tarvitsee piispoja. Ja on kai kohtuullista että heillä on jokin systeemi joka elättää heidät = palkka. Vai luuletko tosiaan että munkit, jos he piispojakin ovat, elävät vain hengestä??? Tampio.
Ks piispa Arseni ei varmasti kerää maallista omaisuutta. Hän tekee hyvin ahkerasti töitä, kiertää ympäri Suomea kaitsemassa laumaa, toimittamassa jumalanpalveluksia ja ottamassa vastaan synnintunnustuksia.
Joten jos moitit piispojamme niin älä moiti Arsenia. Hän on piispoista paras joka suhteessa. Enkä tarkoita varojen keruuta.
Piispat eivät elä luostarissa, joten luostari ei heille anna kotia, ruokaa, vaatteita. Milläs he ne ostaisivat elleivät omilla tuloillaan??? Mieti nyt vähän ennenkuin kivität mitään. Vai pitäisikö piispan kulkea alasti, nälissään ja asua veneen alla?
^ Arskahan se on rahaa taskuihinsa kerännyt jo Valamossa, älä viitti jauhaa sontaa
Luterilainen iso kaupunkiseurakunta on hallinnollisesti suurempi kuin koko ortodoksinen kirkko. Hanki käyttöösi ortodoksinen kalenteri ja laske sieltä henkilömäärät.