Mielenkiintoista logiikkaa

Ei siinä ole järkeä, että ennen vaaleja julistetaan demareiden olevan päävastustaja ja sitten vaali-iltana sanotaan, että halutaan kahden vaalivoittajan kanssa samaan hallitukseen ja hylätään tyystin porvarivaihtoehto, vaikka eduskuntaan jäi edelleen porvarienemmistö.

Mutta miksiköhän Jäätteenmäki hyökkäili niin vahvasti tulevaa hallituspartneriaan vastaan, kun jo Esko Aho ja Paavo Väyrynenkin olivat tähdänneet aina pelkkään punamultaan eikä koskaan porvarihallitukseen.

Ei siinä mitään kummoista logiikka ole. Keskusta kävi taas kerran aggressiivisen vaalikampanjan, jolla se houkutteli liikkuvia äänestäjiä itselleen. Tällä kertaa aktiiviseen vaalikampanjaan sekoitettiin poikkeuksellisesti myös ulkopolitiika. Keskustan mukaan se oli Jäätteenmäen oma idea. Se ei siis alun alkaen kuulunut puolueen hyväksymään (mainostoimiston laatimaan) vaalikampanjaan.

Jäätteenmäki sooloili ja sekosi itselleen laatimassa taktiikassa kokemattomuuttaan pahasti. Arviointikyky petti pahasti silloin kun hän päätti hankkia materiaalia omien henkilökohtaisten suhteidensa avulla presidentin kansliasta laittomin keinoin. Perikepulaiseen tapaan tarkoitus jälleen pyhitti keinot. Siitä Lipponen sai syystäkin herneen nenäänsä

Vaalien jälkeen Paavo Lipponen piti saada kuitenkin hallitukseen, koska ajattelevat keskustalaiset tietävät, että hän on ulkopolitiikassa ja erityisesti EU-asioissa ylivoimaisesti taitavin politiikko Suomessa. Hänen valtavaa tietomääräänsä EU-asioissa ja lukuisia henkilökohtaisia hyviä suhteita EU-maiden johtajiin olisi tarvittu. Hallituksen yleinen arvovalta niin ikään olisi vaatinut sitä, että toisen päähallituspuolueen johtaja olisi hallitukseen kuulunut. Lipposen ja Jäättenmäen henkilökohtaiset välit olivat kuitenkin Irak-jutun takia niin huonot, että Lipponen arveli sen muodostavan esteen hallituksen normaalille toiminnalle ja siksi hän jäi hallituksesta kokonaan pois.

Keskustan lehdet, KS ja Ilkka, alkoivat puuhata Jäätteenmäkeä maan ensimmäiseksi naispääministeriksi jo viime kunnallisvaalien jälkeen, kun keskusta kasvatti ääniosuuttaan. Lehdissä oli useita kirjoituksia uudesta perustuslaista, jonka mukaan suurimman puolueen puheenjohtaja - siis Jäätteenmäki - olisi automaattisesti myös vaalien jälkeisen hallituksen pääministeri.

Kun sitten demarit tarttui keskustan aloittamaan teemaan pääministerivaalista ja Lipponen sanoi kuuluisassa tv-puheessaan, että äänestämällä demareita äänestetään pääministeristä, niin kepulainen logiikka pyörsi notkeasti ympäri ja alkoi moittia Lipposta siitä, että muka tämä olisi vienyt äänestäjien päähuomion pois tärkeistä kysymysistä ja tehnyt vaalista kahden puolueen pääministeritaistelun.

Ei tässäkään minusta muuta logiikkaa ole kuin se, että kekustan menettelytapoja se kuvaa erinomaisen havainnollisesti.

Työreformissa paljastui myös keskustan loogisuus. Olen kuullut, että sen ensimmäistä versiota tehtäessä olisi kuultu runsaasti ay-väkeä, mm. Eero Heinäluomaa. Työreformista piti tulla sellainen vaaliohjelma, joka ei haittaisi punamultayhteistyötä.

Sitten kuulemma joku keskustassa halusi hieman räväkämpää otetta reformiin ja sai tahtonsa läpi. Seuraus oli, että SAK älähti ja lujaa, minkä jälkeen keskusta kirjoitti työreforminsa miedompaan muotoon välittömästi.

Kun keskusta ei sitten aivan päässyt suurimmaksi puolueeksi 1999, kävivät Aho ja Kääriäinen Lipposen luona kieltämässä työreformin kokonaan, jos vain keskusta hyväksyttäisi kokoomuksen tilalle Lipposen 2. hallitukseen.

Näin ei käynyt, mutta Jäätteenmäki jatkoi Ahon aloittama perinnettä ja kävi kerran kuussa hautaamassa työreformin ja vieraili Ihalaisen luona päiväkahvilla SAK:ssa vakuuttamassa, että työreformi on varmasti haudattu, upotettu Atlantiin, jopa.

Loogista työmarkkinapolitiikkaa keskustalta, mutta nythän he voivat jälleen noudattaa Heinäluoman ohjeita ja reformpoida työmarkkinoita Ihalaisen ohjeiden mukaan yleissitovasti tiukassa kolmikannassa.