Voin lohduttaa sua sillä, että jos se NYT on sellaista, niin sen ei tarvitse KAUAA olla sitä!
Luemme johdannoksi kaksi Raamatunkohtaa:
1) Psalmit:
34:10 Peljätkää Herraa, te hänen pyhänsä, sillä häntä pelkääväisiltä ei mitään puutu.
2) Psalmit:
34:11 Nuoret leijonat kärsivät puutetta ja näkevät nälkää, mutta Herraa etsiväisiltä ei mitään hyvää puutu.
Äkkinäisesti ajatellen jakeet ovat suunnilleen saman sisältöiset, mutta todellisuudessa niissä on VALTAVA ero!
Jos tyydymme AINOASTAAN ’pelkäämään’ Herraa ja alati vapisemaan Hänen edessään, niin voimme toki elää elämämme niinkin ja mikäli olemme sellaisia loppuun asti, niin pääsemme lopulta siihen parempaan paikkaan. Kuitenkaan Herra EI ole tarkoittanut valittujensa elämää täällä maan päällä hengellisesti noin kurjaksi, eikä sellainen elämänasenne ole houkutteleva esimerkki uskosta osattomille, vaan päinvastoin!
Mutta jos sisäistämme J-lan olevan suurin mahdollinen Rakkaus - sen Hän todisti antamalla rakkaan Poikansa syntyä Ihmiseksi ja suorittaa puolestamme täydellisen lunastustyön Golgatan ristille kuolemalla - ja jos sisäistämme sen, että Hänen lähelleen kannattaa etsiytyä kaikissa elämämme eri tilanteissa ja kaikkina elinpäivinämme täällä maan päällä ja että Yeshuaan kannattaa tutustua jatkuvasti aiempaa syvemmin, niin olemme ymmärtäneet ratkaisevasti enemmän kuin nuo pelkät ’pelkurit ja vapisijaparat’!
Ps. Joku fariseus saattaa oitis vastata: ”Minussapa jo asuu ihan sisäisesti Vapahtaja, Isä J-la ja Pyhä Henki.” Noin saattaa ollakin, mutta asuuko tuo kyseinen fariseus itse Yeshuassa, ei siis pelkästään hypoteettisesti ja teologisesti, vaan ihan todella ja onko se hänen onnellisen elämänsä salaisuus?
Onko hengellinen elämäsi kurjaa?
12
138
Vastaukset
- kunnes
Jumalan armon kurin kautta minua taivutti ja sai taipumaan niin, että sain kohdata Jeesuksen
Vapahtajan JOLLOIN KAIKKI ENTINEN KURJUUS KATOSI JA UUSI ELÄMÄ itse Jeesus sai sijan minussa.
Parempaa ei voi olla kuin olla Jumalan yhteydessä Hänen Pojassaan tähän voin sanoa
HALLELUJAA. - vapisijaparka
on taipumaton sana.
Ei siis sanota: "niin sen ei tarvitse KAUAA olla"
Näin sanotaan: "niin sen ei tarvitse KAUAN olla"
Vaikka nyt kärsitkin kieliopin puutteesta, Herrassa ei sinulta mitään puutu, koska et ole fariseus, pelkuri etkä vapisijaparka - toisin kuin muut. Eikö totta?...suomen kielen professori, vaan saan käyttää ihan vapaasti elävää puhekieltä kirjoituksissani!
Kuule ystävä, mä annan sullekin luvan kirjoittaa myös sillä tavalla, mikä saattaa olla vastoin kielioppisääntöjä, edellyttäen, että kirjoitat ymmärrettävästi!
Arvasit oikein: Mä olen onnellinen Yeshuan lunastama sielu, taivaan kirkkautta varten pelastettu!
Mitenkäs sinun taivasasioiden kanssa on?
- eisakusato
Hengellisyys ei ole sama asia kuin uskonnollisuus.
- ÄnkyräVenkula
Moni on uskonnollinen, mutta hengellisyys puuttuu täysin.
...riippuu siitä, mitä sillä sanalla tarkoitetaan, vai kuinka?
Mutta se, mitä ko. sanalla nykyisin tarkoitetaan ei välttämättä kerro mitä se Yeshualle ja tämän apostoleille heidän aikanaan merkitsi.
Käsittääkseni sana 'hengellinen' on adjektiivi, joka viittaa UT:n terminologiassa siihen, että kyseinen ihminen ajattelee hengellisesti, mikä on vastakohta sielulliselle ajatustavalle.
Sellainen ihminen, joka ei ole uudestisyntynyt J-lan iäti pysyvän Sanan ja Pyhän Hengen voimasta, ei edes kykene ajattelemaan hengellisesti, vaan se on hänelle täyttä utopiaa eli ohittaa kaukaa yli hilseen!
Löydämme aiheeseen liittyen UT:sta seuraavaa:
Juudaan kirje:
1:19 Nämä juuri saavat aikaan hajaannusta, he ovat sielullisia, henkeä heillä ei ole.- eisakusato
Yakov kirjoitti:
...riippuu siitä, mitä sillä sanalla tarkoitetaan, vai kuinka?
Mutta se, mitä ko. sanalla nykyisin tarkoitetaan ei välttämättä kerro mitä se Yeshualle ja tämän apostoleille heidän aikanaan merkitsi.
Käsittääkseni sana 'hengellinen' on adjektiivi, joka viittaa UT:n terminologiassa siihen, että kyseinen ihminen ajattelee hengellisesti, mikä on vastakohta sielulliselle ajatustavalle.
Sellainen ihminen, joka ei ole uudestisyntynyt J-lan iäti pysyvän Sanan ja Pyhän Hengen voimasta, ei edes kykene ajattelemaan hengellisesti, vaan se on hänelle täyttä utopiaa eli ohittaa kaukaa yli hilseen!
Löydämme aiheeseen liittyen UT:sta seuraavaa:
Juudaan kirje:
1:19 Nämä juuri saavat aikaan hajaannusta, he ovat sielullisia, henkeä heillä ei ole.Uskonnollinen fundamentalismi on kaukana hengellisyydestä. Se on lähellä mielipuolisuutta. Hengellisyys liitettynä uskonnollisuuteen on maailman suurin harha.
- ÄnkyräVenkula
eisakusato kirjoitti:
Uskonnollinen fundamentalismi on kaukana hengellisyydestä. Se on lähellä mielipuolisuutta. Hengellisyys liitettynä uskonnollisuuteen on maailman suurin harha.
ilman hengellisyyttää on kuin ihmisen varjo ilman ihmistä eli ei minkään arvoinen vaan harha.
- ÄnkyräVenkula
tässä aina saa tuntea vajavaisuutta, mutta onneksi "heikkoudessa Jumalan voima tulee täydelliseksi" ja tämä lohduttaa.
Muuten hyvä kirjoitus, mutta fariseusten kohdalla sanoisin ettei todellinen fariseus anna koskaan tuollaista vastausta. Et taida tuntea farisealaista oppia millaista se aikoinaan oli. He ylpeilivät lain noudattamisella (itsetehdyn) ei Jumalan Hengellä....ajan ja tämän foorumin fariseuksiin :)
Ps. Olihan Paavalikin vielä Saulus tarsolaisena ollessaan fariseus ja hän ei todellakaan olisi siinä tilassa ollessaan antanut tuollaista vastausta, joten olen siitä kanssasi samaa mieltä.- ÄnkyräVenkula
Yakov kirjoitti:
...ajan ja tämän foorumin fariseuksiin :)
Ps. Olihan Paavalikin vielä Saulus tarsolaisena ollessaan fariseus ja hän ei todellakaan olisi siinä tilassa ollessaan antanut tuollaista vastausta, joten olen siitä kanssasi samaa mieltä.Viittasi näihin niin sitten pitää kyllä paikkansa. Koeta kestää.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Ensi kesänä
Näin kesän viimeisenä minuutteina ajattelen sinua. Olisiko seuraava kesä "meidän" kesä? Tänä vuonna ei onnistuttu, mutta663382Tukalaa kuumuutta
Tietäisitpä vaan kuinka kuumana olen käynyt viime päivät. Eikä johdu helteestä, vaan sinusta. Mitäköhän taikoja olet teh463202Anne Kukkohovin karmeat velat ovat Suomessa.
Lähtikö se siksi pois Suomesta ? Et on noin kar? mean suuret velat naisella olemassa1232738- 442553
- 311953
Okei, myönnetään,
Oisit sä saanut ottaa ne housutkin pois, mutta ehkä joskus jossain toisaalla. 😘271860- 481636
Mihin hävisi
Mihin hävisi asiallinen keskustelu tositapahtumista, vai pitikö jonkin Hannulle kateellisen näyttää typeryytensä871505- 391330
- 821199