Haetaan mallia albumin kansikuvaan

ettr

Haemme vähintään 160 cm pitkää mallia yhtyeemme toisen albumin kansikuvaan. Hiusten ja ihon värillä ei ole väliä, hiukset kuiten ennemmin pitkät kuin kovin lyhyet. Hiusten mallia / kampausta emme lähde sen tarkemmin määrittelemään - tärkeintä on löytää ensin muilta avuiltaan sopiva malli ja katsoa sen jälkeen millainen kampaus ko. mallille parhaiten sopii. Kuvausten takia mallin hiuksia ei ole tarkoitus ainakaan lyhentää!

Tärkeintä mallissa olisi timmi ja näyttävä pylly, treenatut reidet sekä kauniit sääret. Kasvoilla / meikillä ei ole mitään väliä, koska kasvoja ei tarvitse kuvassa näkyä. Toki kynnet saa olla kauniisti laitetut kuten myös hiukset.

Kurvikkuus on tärkeää ainakin leveän lantion ja kapean vyötärön osalta - rintojen koolla ei ole suurta väliä, koska kuvat otetaan takaapäin. Toki mikäli malli on edes hieman rintava, niin rinnan kaari voisi tulla aavistuksen esille takaa päin kuvatessa - kuvassa malli olisi tällöin hieman sivuttain.

Kuvan sisältö on sellainen, että nainen on selin kameraan. Kameran ja mallin välissä on tanssitanko. Mallin takapuoli nojaa tanssitankoon, mallin selkä on kaarella (napa ulospäin). Mallin kädet ovat pään
yläpuolella, käsillä ote tangosta. Mallin jalat ovat reilun hartian leveydellä harallaan. Mallilla päällään tangat ja jaloissa nahka / latex saappaat. Mallilla ei mielellään tulisi olla tatskoja, ainakaan takapuolessa -
tosin ne voi ilmeisesti photosopata poiskin, joten täysin poissulkeva ehto tämäkään ei ole. Mallin takapuoleen on tarkoitus lisätä jälkikäteen kuvankäsittelyllä bändin logo.

Asiaan liittyvä aikataulu on tämä vuosi (2010), jolloin äänitämme albumin varsinaisen sisällön - musiikin. Kuvauspaikka olisi mielellään sellainen, että ei tulisi kovin mittavia matkalaskuja. Itse emme kuvauksissa olisi paikalla, edellyttäen että valokuvaaja ja malli ovat sisäistäneet haluamamme kuvasisällön. Kuvat ottaa erikseen sovittava ammattivalokuvaaja.

Maksamme mallille palkkion sekä matkakulut & päivärahan.

Asiasta kiinnostuneet voivat ottaa yhteyttä: [email protected]

6

305

    Vastaukset 6

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • MarkoMörkö

      No just, ajattelitko että valokuvaajat ryhtyy teille malleiksi :-)
      Mitäpä jos etsitte toisen otsiko tai foorumin ilmoitukselle.

    • mee pois mee pois

      halvalta ja epäasialliselta kuulostaa... ''voi ilmeisesti photoshopata'' ... vie persefetissisi jonnekin muualle, kuvaa vaikka oma karvanen takapuoles, tämä ei ole mikään pervojen leikkikenttä.

      • YappeX

        Kuulkaas nyt säälittävät feministi-kakkapyllyt... Aiheen otsikko kuvaa tasan tarkaan sitä, mikä on aiheen sisältökin, joten se siitä. Niin ikään jutussa on kyse valokuvauksesta, joten myös se siitä foorumin vaihtamisesta - haloo?!

        Jos haluisimme persefetissiä harrastaa, niin netti on SEN suhteen kuvia pullollaan, ei todellakaan tarviis täältä asti sitä lajia metästää.

        Ainahan näitä kateellisia löytyy, jotka ei näe metsää puilta, vaan pitää saada sanottua mielipiteensä toisten VILPITTÖMÄSTÄ toiminnasta. Noh, kirjoittelunne paljastaa kapeakatsantaisuutenne, säälin teitä... (kyynel)

        Sulle joka laitoit mun sähköpostiin henkilökohtaisuuksiin menevän uhkauksen; palaamme kanssasi asiaan... Muutkin törkyilijät pitäköön suunsa säkkiä myöten...

      • Anteeks...
        YappeX kirjoitti:

        Näinhän se on!

      • meiskämmen

        Työ suoritetaan nimikkeen valokuvaus alla. Mutta aiempi kirjoittaja on täysin oikeassa, jos haluatte kontaktoitua yllä kuvatun kaltaiseen henkilöön, niin he eivät varmasti lue valokuvausfoorumia, vaan varmaankin parhaiten tavoitatte irkeistä, citystä, peilikuvista ym. homppä foorumeilla. Jos etsitte valokuvaajaa voi tämä otsikko voi olla oikea.

      • YappeXX
        meiskämmen kirjoitti:

        Kiitokset yhteydenotoista - loppujen lopuksi yhteydenottoja tuli kritiikistä huolimatta tai ehkä juuri sen vuoksi.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kuhmolainen opettaja tuomittu vainoamisesta

      https://yle.fi/a/74-20248184 ”Kuusikymppinen kuhmolaisnainen piinasi naapureitaan lähes kahdeksan vuoden ajan. Nainen
      Kuhmo
      35
      1759
    2. Nyt se syksy on sitten alkanut

      Esimerkiksi tänään sataa aamusta iltaan, ja nytkin.
      Maailman menoa
      79
      1321
    3. Olet nainen ollut vaikein rasti

      Eniten olet tunteitani myllännyt ja niitä kuluttanut, ja tuottanut. 🤔
      Ikävä
      84
      1271
    4. Elämäni biisi -paljastus: Tänä lauantaina 26.9. nämä julkkikset istahtavat sinisille sohville!

      Katsotko Elämäni biisiä? Elämäni biisi on monen suomalaisen suosikki. Vieraslista lauantaina 26.9. tarjoilee vieraita m
      Tv-sarjat
      13
      1156
    5. Anteeksi J-mies

      Anteeksi että myötävaikutin siihen että rakastuit minuun, jota et voi koskaan saada. Viimeksi kun näimme ja katselimme t
      Ikävä
      129
      1065
    6. Riittääkö mahkut

      Kaivattuusi 🤭.
      Ikävä
      74
      969
    7. Mihin Asiakirjat ovat voineet kunnasta kadota???

      LUE kuinka verorahoja haaskattiin Yle: Ähtärin pandalaskelmat salattiin ja hukattiin - Satakunnan Kansa https://share.
      Ähtäri
      93
      960
    8. Mitä muuta on olemassa kuin lisääntyminen

      Jos mies ei pääse lisääntymään niin mikä hänen osansa elämässä on? mitä jää jäljelle? Hän on vain muiden palvelija kok
      Sinkut
      147
      781
    9. Ähtäri on taas TV: n ja radion ykkösuutinen

      Uusi podcast on julkaistu ja on nyt kuunneltavissa. Mot on tehnyt hyvää työtä! Mikko Savola ja kepu ei ota mitään vast
      Ähtäri
      52
      742
    10. Siinä kävi mies nyt niin että tämä ämmä muuttaa ulkomaille

      Vuonojen maa kutsuu, joten ei hätää. Et kuule minusta enää. 😂 Lycka till! Ämmä riittää.
      Ikävä
      86
      707
    11. Moottoripyöräonnettomuus

      Mopomiitissä tapahtunut onnettomuus ja uutisointi. Ajoradan ylityksen vaarallisuudesta ei mitään uutisointia. Ei myöskää
      Alajärvi
      55
      663
    12. Suomen 4. seksikkäin mies Miika Nousiaisen tilalle - Pitääkö olla huolissaan palaa tv:seen

      Suosittu keskusteluohjelma tekee paluun. Tällä kertaa panelistina ei jatka enää Miika Nousiainen, vaan hänen tilalleen t
      Suomalaiset julkkikset
      13
      659
    13. Uusi ruokapaikka

      Tuleeko Haapavedelle uusi lounaspaikka ,haetaan kokkia? Uusi firma kyseessä
      Haapavesi
      27
      648
    14. haluatko lopettaa

      ihan lopullisesti
      Ikävä
      146
      634
    15. Minulla on ikävä Sinua kulta, rakas

      Olisitpa lähelläni, tarvitsen sinua ❤️
      Ikävä
      42
      627
    16. Kerro kolme hyvää asiaa

      Kaipaamastasi ihmisestä ja lisää perään onko kaivattusi n vai m 😍
      Ikävä
      28
      618
    17. Tilanteenne

      Onko tilanteenne tällä hetkellä hyvä?
      Ikävä
      50
      599
    18. Miten sinä voit?

      Kysytkö kukaan sitä sinulta? Olen huomannut, että jos kohtaa empaattisen ihmisen ja hän kysyy noin, saattaa padot murtua
      Ikävä
      91
      597
    19. Jos oikeasti haluat mies

      Tiedät mitä on tehtävä. Luotan, että etenet jos haluat. En voi tehdä enää mitään kun ei ole numeroasi.
      Ikävä
      94
      596
    20. 46
      573
    Aihe